Niinistö kolaroi Karpela-juorun vuoksi
Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö kiistää tuoreen Katso-lehden jutun, jonka mukaan hän tapailisi jälleen entistä kihlattuaan kulttuuriministeri Tanja Karpelaa (kesk.).
Niinistö kirjoittaa blogissaan, että hän sai lehdestä soiton sunnuntaina huoltoasemalla matkalla vanhemman poikansa 30-vuotispäiville.
- Joku naapuri oli tiennyt kertoa, että Tanja Karpela ja minä tapailemme. Olin kuulemma viime viikolla jokin aamu poistunut hänen asunnostaan kello 08.00. Viikonpäivää ei suostuttu kertomaan. No joo, totta kai. Vaalit ja politiikka ja/tai runsas palkkio, siinä kertojan motiivit. Kai siitä siten ilonsa saa, Niinistö pohtii. Hän ja Karpela asuvat Espoon Kivenlahdessa noin 150 metrin päässä toisistaan.
Niinistö arvioi jutun jääneen kuitenkin ilmeisesti vaivaamaan ja vieneen hänen huomiokykyään hetkeksi.
- Eli minun kohdallani siksi hetkeksi, kun peruutus parkkiruudusta suoraan ohiajaneen pakettiauton kylkeen kesti. Kalliiksi kävi juoru, presidenttiehdokas murehtii.
Kolari söi Niinistön mukaan juhlapäivän tunnelmaa perätöntä juorua enemmän. Silti oli kivaa, hän kirjoittaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mikäs sen somempaa kun tanja ja sauli menisi yhteen, saataisiin vihdoin edustuskelpoinen presidenttipari!
(Vertaa muumimummu ja uuno turhapuro!)
Olisi se somaa.
Sale unohtaisi Tanjan lausunnot jossain naistenlehdissä eron syistä ja Tanja huomaisi, että uudistuneen työläissalen arvot onkin nykyään niin pehmeät, niin pehmeät.
Karpela puhui Niinistöstä niin katkeraan sävyyn, että taisi olla Tanja se, joka pakit sai.