Tämä ikäluokka on sen verran elänyt, että

..on kaikkea käyty läpi. Nyt sain tälläisen idean että kertoillaan mitä kaikkia ollaan koettu tramaattisia asioita...?
18975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

.. Onko salama tehnyt sinulle pahaa? lyönyt sinuun taikka lähistöllesi? Minulla on viimeisin tapaus sellainen. Meille oli ostettu uusi TV.. Muttei vielä oltu vaihdettu vanhan paikalle. Vanha kun oli jo rikki niin ei otettu töpseleitä pois eikä anteenia. Sitten vaan katseltiin salamoita ja kuunneltiin jyrinöitä, eikä osattu mitenkään pelätä että meille iskisi. Se oli kuulkaas mahtava ääni kuin käärme joka sihahtaa tai kun heität vettä kiukaalle tai kun kissa sihahtaa, mutta kaikki äänet joita luettelin oli varmaan korkeus asteeltaan satakertaiset.. Kaikki tapahtui silmän räpäyksessä vaikka vieläkin kuulen sen äänen kun ajattelen. Se oli niin karmee ja kun televisoon tuli valo niin luulin että se räjähtää, onneksi ei kuitenkaan mutta mahtava palaneen käry nousi jota sittemmin ei millään meinattu saada pois olohuoneesta.

Äänestä

1964 olin juuri muuttanut työn perässä sveduihin ja juuri ennen joulua vaihtanut paikkakuntaa, Södertäljeen.
Asuin pokamiesparakissa, 2:n hengen huoneessa.
Joulueväiksi minulla eestiläinen ruisleipä, margariinirasia ja kaksi pulloa absolut renad:ttua.
Välivaiheiden jälkeen, kavereiden pyynnöstä, lähdin viemään heitä kaupungin toiselle puolelle naisiin, heidän autollaan ja päihtyneenä.
Paluumatkalla, oudossa paikassa ja vasemmanpuoleisessa liikenteessä, törmäsin pääkadulla liikennemerkkiin.
Kävin tarkastamassa, että nesteet ja öljyt pysyvät sisällä.
Yritin etsiytyä takaisin parakille.
Sammuin autoon rautatiesillan alle josta heräsin oksentaen viluun n. klo 02.00. Parakille olisi ollut matkaa noin 200m.
Hirveä kankkunen eikä muuta juomista kuin loppu AR ja kraanavesi.
Lisäksi pelko poliisista.
Törmäys oli tapahtunut aattoiltana n. klo 20.00 joten kadut olivat tyhjät.
Maksaessani Saabin keulan, auton omistaja sanoi mittariin tulleen 58km alle 10:n asemesta.
Tästä jouluaatosta vedin omat johtopäätökseni jotka ovat tähän asti pitäneet.
Joskus olen kännissä ajanut mutta muissa olosuhteissa.
Nälkääkin olen nähnyt mutta tuon jälkeen itse päättämäni ajankohtana.

Moista en toivo kenellekään. Vähemmälläkin voisi oppia.
Ps. Koulutin itseni, perustin perheen. Lapset ovat akateemisia, yhteiskuntakelpoisia. Itse lopetin ansiotyön oma-aloitteisesti etuajassa. Elän tasapainoisessa parisuhteessa.
Kaipaan kuitenkin nuoruusajan vanhoja hyviä kavereita jotka kaikki ovat kuolleet tapaturmissa, tauteihin tai alkoholismin välittömiin seurauksiin haimatulehdus, maksakirroosi).

Äänestä
  • .. voin hyvin kuvitella mikä inhottava tilanne. Olit sentään vieraassa maassa ja nuori.. Sepä olikin sinun onnesi että olit nuori. Sait siitä sellaisen opin että tiesit varmasti mihin kannatti ryhtyä ja mihin ei.
    Kiitos kun kerroit. Jos muistuu mieleen jotain muuta mitä elämässäsi on sattunut niin mukavaa jos jaksat kirjoittaa.

    Äänestä

ulos yöllä.. Näin selvästi kun miehen hahmo seisoi portilla ja oli avaamassa porttia.. Pysähdyin paikalleni odottamaan. Hän ei avannutkaan porttia vaan tuli sen läpi. Ihmettelin sitä olin lievässä shokissa kun tuo mies käveli aivan ohitseni eikä muka nähnyt minua. Minäkään en nähnyt hänen kasvojaan. Hän käveli kuin liidellen ilmassa... Kunnes pysähtyi keskelle pihaa ja suoristi selkäänsä, Yhtäkkiä hän oli poissa. Kesti hetken kun sain itselleni voimat takaisin että sain palata sisälle. Uni ei tullut sinä yönä silmään.. Olen joskus mennyt ulos katsomaan samaan aikaan jos saisin saman ohjelman uusiutumaan muttei ole näkynyt mitään.

Äänestä
  • rohkea kun vain seisoit paikallasi..

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    rohkea kun vain seisoit paikallasi..

    haltija se ennusti jotain,on jonkun eellä.Saattahan se haltija muutenkin näyttäytyä.

    Äänestä

  • Pääsky64 kirjoitti:

    luullut sen olevan mies..

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    luullut sen olevan mies..

    85vuotias mies terve henkisesti ja ruumiillisesti,oli juuri tullut kanadasta ja tehnyt uuden talonkin vanhana.
    Hänellä on haltija joka on mies ,oli pari vuotta sitten tullut huoneeseen seisonut katsellut hänta ja sitten hävinyt.
    Se tuli eellä kun heti paloi talo.Sitten poika rakensi uuden.
    Sanoi sen aina tulleen kun jotain tapahtuu.
    Mikä minunkin sai kysymään häneltä kesken ruokailun että onko sinulla haltijaa.Sanoi vain muina miehina että on.

    vaikka kuinka monta. Hän joka kertoi sen ensimmäisen niin mites siinä kävi tapahtuiko sen jälkeen mitään ihmeellistä?

    Äänestä

Sain nuorena sähköiskun viallisesta vatkaimesta.Luulin kuolevani siihen paikkaan.Paha juttu siinä oli että se jätti jälkeensä paniikkihäiriön.

Äänestä
  • niin inhottava jutkahdus se on ettei toista tarvita. Silloin kun sain tämän tällin sähköhellasta oli se myös monen yön painajainen. Onneksi en saanut sitä paniikkihäiriötä kuitenkaan..

    Äänestä

Tapahtui 50-luvulla. Olimme poikaporukalla menossa tansseihin. Tietysti polkupyörillä sihen aikaan. Menimme erään riihen ohitse ja yksi pojista pysähtyi ja sanoi katsokaa tuota riihen ovea. Siinä ovessa oli teksti, kuin hautakivessä. ko. pojan syntymä aika ja kuolinpäivä ja se päivä juuri se päivä.
Olimme kaikki hämmästyneitä. Poika sanoi, että ei hän tuohon usko, mutta palaan kuitenkin takaisin, menkää te vaan tansseihin ja menimme.
Tämä poika jäi paluumatkallaan auton alle ja kuoli. Uskomaton tapaus. Koskaan jälkeenpäin en ole törmännyt moiseen.

Äänestä
  • Olisiko poika itse sen kirjpoittanut ja hautonut jostakin syystä itsemurhaa?

    Äänestä

  • Nyt kerron teille erään asian elämästäni. Se on sellainen asia joka ei koskaan tule minun silmistäni katoamaan kun ajattelen sitä ja paan silmäni kiinni näen kaiken kuin juuri tapahtuneen.. Olen äsken itkenyt taas kerran enkä nytkään pysty kyynelittä olemaan.. Tämä asia on tavallaan alkanut toisesta ketjusta meinaan tämä muistaminen... Uskon että nyt kun kerron sen teille niin siirrän asian lopullisesti elämästäni pois... Toivottavasti" Niin voin myös sanoa, etten ollenkaan ole ainoa jolle on näin käynyt, en missään enkä koskaan ole pyöriskellyt omassa itsesäälissä. Olen vain yrittänyt auttaa heitä joilla on jotain tälläistä sydämellään, kun tiedän miltä se tuntuu. Nyt kun kerron tämän asian teille niin lopetan siihen ihmisten auttamisen samalla. En enään koskaan sekoile kenenkään elämään. En täällä, enkä ystävieni.

    Meillä oli Äitipuoli... Veljeni sai häneltä noin 11 vuotiaana risua paljaille kintuille, kahden koulukaverinsa nähden. Minä olin paikalla ja yritin mennä väliin niin äitipuoleni repäisi päästäni tukon hiuksia. (Päänahkani oli kauan kipeä eikä siinä paikassa ole vieläkään hiuksia.)Veljeni oli nälissään ottanut kaapista yhden ainoan siivun makkaraa jossa oli erikoinen tuoksunsa. Äitipuoli haistoi kun veljeni sattui menemään läheltä ohitse.. Kaverit seisoivat ovella katselemassa. He tuijottivat akan touhuja suu auki ovella. Minä itkin ja pidin päästäni ja akka repi veljeltäni housutalas siis kalsaritkin ja ruoski häntä kintuille voimisensa takaa..

    Siitä alkoi veljeni kolmevuotinen helvetti.. Toivottavasti hekin ovat täällä jotka olivat näitä kiusaajia. Häntä koulukiusattiin koulun pihoilla, potkupallokentillä, luistinpaanoilla. Hän ei voinut mennä edes lainastoon ettei sielläkin oltaisi hiljaisuuden keskellä kuiskittu ja irvistelty ja näytelty pippelin kuvia sun muita hävyttömyyksiä.. Näkihän nuo kaverit veljeni pissaelimen oikein hyvin..
    Kolmevuotta yhtä helvettiä. Veljeni tuli apaattiseksi koulusta tuli kyselyjä mikä vaivaa. Lisää tuli tottelemattomalle selkään.. Sitten kerran velkeni oli huomannut tulleensa pitemmäksi kuin äitipuoli.. Kun taas kerran tuo akka meinasi käydä veljeeni kiinni sähähti hän tuolle akalle PAINU HELVETTIIN ÄMMÄ JOLLET HALUA PÄÄSTÄ HENKESTÄSI!!! Ja riuhtaisi itsensä irti niin voimakkaasti että akka oli kaatua. Siitä alkoi veljeni kotoa tuleva henkinen kidutus.. Nyt sai veli myös kotona olla varpaillaan. Kerran hän sanoi minulle. Jonain päivänä tapan tuon akan ja Isän.. Minusta Isämme oli yhtä häijy kun ei puuttunut tuon akan touhuihin ollenkaan, vaikka näki kyllin selvästi miten ilkeä hän oli hänen pojalleen..

    Kun veljeni täytti 14 vuotta, kertoi hän hyvin päättäväisen näköisenä kaikille siis Äitipuolelle, Isälle toiselle veljelle ja minulle sekä näille 3 pienemmälle. Tämä on minun viimeinen syntymäpäiväni.. Arvakkaa uskoiko kukaan..?

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    Nyt kerron teille erään asian elämästäni. Se on sellainen asia joka ei koskaan tule minun silmistäni katoamaan kun ajattelen sitä ja paan silmäni kiinni näen kaiken kuin juuri tapahtuneen.. Olen äsken itkenyt taas kerran enkä nytkään pysty kyynelittä olemaan.. Tämä asia on tavallaan alkanut toisesta ketjusta meinaan tämä muistaminen... Uskon että nyt kun kerron sen teille niin siirrän asian lopullisesti elämästäni pois... Toivottavasti" Niin voin myös sanoa, etten ollenkaan ole ainoa jolle on näin käynyt, en missään enkä koskaan ole pyöriskellyt omassa itsesäälissä. Olen vain yrittänyt auttaa heitä joilla on jotain tälläistä sydämellään, kun tiedän miltä se tuntuu. Nyt kun kerron tämän asian teille niin lopetan siihen ihmisten auttamisen samalla. En enään koskaan sekoile kenenkään elämään. En täällä, enkä ystävieni.

    Isä sai puhekykynsä ensiksi takaisin, kun kaikilla ruokailu jäi kesken. Isä sanoi. Ole höpöttämättä joutavaa? Ei 14 vuotta ole mikään ikä vielä..Sulla on vielä monta vuotta jäljellä. Veli ei sanallakaan jatkanut. Minulle nousi hirveä hätä kauhistuin hänen puheitaan ja rupesin aivan hysteerisenä itkemään vieressä suorastaan ulvoin kurkku suorana. Äitipuoli kiroten huusi minulle mitä helvettiä sinä iso ämmä siinä rääkkyt? Olinhan silloin jo 16 vuotta.. Lähdin juoksemaan suinpäin ulos ja kadulle.. Siellä tapasin yhden näistä kiusankappaleista joka oli aloittanut tämän ikuisen helvetin veljelleni.. Huusin hänelle hirveän rumasti ja sanoin että jos veljelleni tapahtuu jotain kamalaa niin hän on seuraava. Tapan sinut vaikka ominkäsin!!!

    Aika riensi veljeni näytti virkeämmältä ja iloisemmalta kuin koskaan. Uskoin että hän oli unohtanut mitä oli sanonut.. Aika oli mennyt jo hänen syntymäpäivästään noin 7 kuukautta. Olin jo silloin unohtanut hänen uhkauksensa... eikä sitä tainnut muutkaan muistaa..

    Istuimme jälleen kerran syömässä. Veljemme paikka pysyi tyhjänä. Äitipuoli sihisi hampaiden raosta Isälle ettei kasvatus ole mennyt sun kakaras aivoihin...että se kakara uskaltaa olla pois! Näin hänen ilmeestään että kun sieltä tulee niin tulee varmasti turpiin.. Minä myös ihmettelin miksei hän tule jo kun olimme jo syöneet ja jäljetkin oli siivottu eikä häntä vain alkanut kuulumaan. Isä yritti sanoa että säästä vähän ruokaa hänelle jos vaikka sieltä tulee myöhästyneenä. Äiti puoli karjui takaisin ettei meillä ruokia anneta tuollaiselle kakaralle jolla päässä kusilainehtii ja paska tekee patoja. Ei uskaltanut isä muuta sanoa.

    Tuli ilta eikä veljeä vieläkään näkynyt ei kuulunut. Nyt rupesi minulla muisti laukkaamaan hurjaan vauhtiin. Rupesin huutamaan kuin tapettava sika. Huusin vaikka minua ravisteltiin hakattiin ja kirottiin, minä vain huusin. Äitipuoli vaikka mitä teki niin huusin vaan kahta kauheemmin ja voimakkaammin. Huusin HAKEKAA VELI! HAKEKAA VELI! Kukaan ei voinut hakea kun kukaan ei tiennyt missä hän oli? Lääkäri oli haettu paikalle joka antoi minulle sen ihanan piikin joka taivutti minut melkein heti untenmaille.. Seuraavana päivänä en enään huutanut ääneen.. Huusin sisään päin. Kutsuin veljeä kutsumasta päästyäni? Istuin apaattisena paikallani ja kutsuin veljeä. Rakastin häntä niin syvästi että se sattui sydämeen.. Silloin siinä istuessa näin sen elämäni ensimmäisen näyn. Näyn joka selvitti minulle mitä oli tapahtunut ja missä.. Nousin rauhallisesti seisomaan ja lähdin aivan kuin unessa eteiseen ja kävelin kuin vanha mummo, kaikki nostivat katseensa minuun kysyvä ilme silmissään.. Äitipuoli kysyi ((Mihinkäs sinä lähdet?))Sanoin haen veljeni. Mistä sinä hänet haet? vastasin kohta näette.. Menin niinkuin sanoin eteiseen ja lähdin seuraavaan kerrokseen kävelemään. Isä ei ollut mennyt töihin kun ei poika ollut vieläkään palautunut. Hän oli hiipinyt perässäni ja näki kun lähdin rapuissa ylöspäin hän kun luuli että menen ulos niin lähdinkin vintille.. Isä juoksi ottamaan minut kiinni ja käski minun menemään sisälle, että hän voi käydä siellä ylhäällä minun puolestani? Vatasin Ei minä haen veljen? Isäni oli hiukan voimakkaampi kuin minä.

    Isä otti minut syliinsä ja oli alkanut itkemään hänkin.. Sanoi minulle että olet siis saanut äitisi lahjan.." En ymmärtänyt vielä silloin mitä hän meinasi, mutta kyllä ymmärrys tuli melkein viiden minuutin kuluttua kun Isä neni yksin sinne vintille. Kuulimme kaikki kun Isä huusi. Sanoin perkeleellinen viha silmissäni ÄITIPUOLELLENI.. Mene nyt helvetissä tukkimaan sun äijäs turpa!!!!!Mitä helvettiä hän rääkkyy siellä kun on koko ajan ajanut poikaansa itsemurhaan? Olisitte saatanat nyt iloisia kun pääsitte siitä nulikasta eroon jota niin helvetisti vihasitte!!! Snäkin saatanan huora luusaat täällä meidän kodissa kuin omassasi ja rääkkäät tämän perheen lapsia henkiltä. Minulle tuli aivan kamala viha.. se oli niin kauhee viha että melkein meinasin tappaa sen naisen..! Te ette ikinä voi tuntea sitä vihaa jollette koe saman tapaista ensin, joka minusta pursusi ulos.. Onneksi tuli poliisi ja lääkäri joka jälleen auttoi minut unten maille. Tiedän että jos jollekkin sattuu tämän tapaisia asioita niin tunnen sen oman vihani näitä kaikkia kiusaajia kohtaan. Siis vihaan suunnattomasti koulukiusaajia, vanhempia jotka lyövät lapsiaan, heitä jotka kiroilevat ja huutavat lapsilleen.

    Vihaan äiti ja Isäpuolia.. En siis voi vihalleni mitään.. Olen rukoillut ja pyytämällä pyytänyt, että minulta otettaisiin pois tämä viha. Joskus olen huomannut että kun vihaan osaan parhaiten auttaa uhreja.. Mutta nyt olen luvannut itseleni etten enään kajoa muiden elämään, ainakaan täällä. Mutta pyynnöstä voin sen tehdä täällä minun omassa elämässäni...

    Joskus voin myös vastata sivulla Kuolema ja Suru koska se asia kulkee niin läheltä omaani että tunnen aivan kuin rakas veljeni olisi selkäni takana kuiskimassa sanoja joita kirjoitan, tai mummoni joka myös käy luonani silloin kun autan kanssa ihmisiäni.. Miksi kieltää itseltään aivan kaikkia asioita joita olen melkein koko ikäni harrastanut ja rakastanut.. :-) Nyt tuntuu hyvältä.. luultavasti työstän tämän asian lopulliseen hautaan nyt. Kiitos teille kun jaksoitte lukea tämän tarinan...

    Oikein hyvää teille kaikille yhtäaikaa ja kaikille erikseen toivottaa Eräs Angi*

    Äänestä

  • Angi * kirjoitti:

    Nyt kerron teille erään asian elämästäni. Se on sellainen asia joka ei koskaan tule minun silmistäni katoamaan kun ajattelen sitä ja paan silmäni kiinni näen kaiken kuin juuri tapahtuneen.. Olen äsken itkenyt taas kerran enkä nytkään pysty kyynelittä olemaan.. Tämä asia on tavallaan alkanut toisesta ketjusta meinaan tämä muistaminen... Uskon että nyt kun kerron sen teille niin siirrän asian lopullisesti elämästäni pois... Toivottavasti" Niin voin myös sanoa, etten ollenkaan ole ainoa jolle on näin käynyt, en missään enkä koskaan ole pyöriskellyt omassa itsesäälissä. Olen vain yrittänyt auttaa heitä joilla on jotain tälläistä sydämellään, kun tiedän miltä se tuntuu. Nyt kun kerron tämän asian teille niin lopetan siihen ihmisten auttamisen samalla. En enään koskaan sekoile kenenkään elämään. En täällä, enkä ystävieni.

    Meillä oli Äitipuoli... Veljeni sai häneltä noin 11 vuotiaana risua paljaille kintuille, kahden koulukaverinsa nähden. Minä olin paikalla ja yritin mennä väliin niin äitipuoleni repäisi päästäni tukon hiuksia. (Päänahkani oli kauan kipeä eikä siinä paikassa ole vieläkään hiuksia.)Veljeni oli nälissään ottanut kaapista yhden ainoan siivun makkaraa jossa oli erikoinen tuoksunsa. Äitipuoli haistoi kun veljeni sattui menemään läheltä ohitse.. Kaverit seisoivat ovella katselemassa. He tuijottivat akan touhuja suu auki ovella. Minä itkin ja pidin päästäni ja akka repi veljeltäni housutalas siis kalsaritkin ja ruoski häntä kintuille voimisensa takaa..

    Siitä alkoi veljeni kolmevuotinen helvetti.. Toivottavasti hekin ovat täällä jotka olivat näitä kiusaajia. Häntä koulukiusattiin koulun pihoilla, potkupallokentillä, luistinpaanoilla. Hän ei voinut mennä edes lainastoon ettei sielläkin oltaisi hiljaisuuden keskellä kuiskittu ja irvistelty ja näytelty pippelin kuvia sun muita hävyttömyyksiä.. Näkihän nuo kaverit veljeni pissaelimen oikein hyvin..
    Kolmevuotta yhtä helvettiä. Veljeni tuli apaattiseksi koulusta tuli kyselyjä mikä vaivaa. Lisää tuli tottelemattomalle selkään.. Sitten kerran velkeni oli huomannut tulleensa pitemmäksi kuin äitipuoli.. Kun taas kerran tuo akka meinasi käydä veljeeni kiinni sähähti hän tuolle akalle PAINU HELVETTIIN ÄMMÄ JOLLET HALUA PÄÄSTÄ HENKESTÄSI!!! Ja riuhtaisi itsensä irti niin voimakkaasti että akka oli kaatua. Siitä alkoi veljeni kotoa tuleva henkinen kidutus.. Nyt sai veli myös kotona olla varpaillaan. Kerran hän sanoi minulle. Jonain päivänä tapan tuon akan ja Isän.. Minusta Isämme oli yhtä häijy kun ei puuttunut tuon akan touhuihin ollenkaan, vaikka näki kyllin selvästi miten ilkeä hän oli hänen pojalleen..

    Kun veljeni täytti 14 vuotta, kertoi hän hyvin päättäväisen näköisenä kaikille siis Äitipuolelle, Isälle toiselle veljelle ja minulle sekä näille 3 pienemmälle. Tämä on minun viimeinen syntymäpäiväni.. Arvakkaa uskoiko kukaan..?

    sellaista minkä pahan voima saa aikaan.Se halusi tuhota teidät veljesi ja sinut.Hyvä kun sait sen sanotuksi jos se helpottaa sinua.
    Viha jota ei itse saa pois syö sinua.Sinun pitäisi vapautua siitä.

    Rukous on niin vahva voima joka liikuttaa maailmoita voi sinunkin vihasi poistaa.Vaikka se viha on tullut aihesta se kuluttaa sinua.
    Yksin et ehkä jaksa rukoilla ota avuksi seurakunnasta pappi.
    Hänellä on kokemusta tällaisista sielun hoitamisista.
    Sellainen näkemisen lahja annetaan joillekkin rohkeille.Vaatii rohkeutta nähdä ja kokea yliluonnollisia asioita.
    Miten paljon kärsimysta paholainen tekee lapsille.
    Sitä vastaan voi taistella rukouksella.
    Nykyisin lapsille tehdään kärsimystä erojen kautta.Toivottavasti uusioperheiden lapset eivät joudu kokemaan pahoja äiti ja isäpuolia.

    Äänestä

  • itsari ollut,kaikki olemisemme ja menemisemme ovat jollain tiedossa,ja niistä tiedotetaan joillekkin.Pani varmaan pojat ajattelemaan.

    Naapurin pojalle odotettiin munuaista,mummo näki unen viikkoa ennen että siihen kellonaikaan poika saa sen ja niin jossain päin suomea jäi mies auton alle ja siihen kellon aikaan munuainen tuli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

angi kirjoitti:

..on kaikkea käyty läpi. Nyt sain tälläisen idean että kertoillaan mitä kaikkia ollaan koettu tramaattisia asioita...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu