Onko kellään kokemuksia/tietoa lapsuusiän diabeteksestä?. Entä näkyykö veren sokeriarvot PVK:ssa? (Otettu elokuussa pitkittyneen nuhan selvittämiseksi)
Ajatus diabeteksestä on vaan alkanut hiipiä mieleen, kun lapsi 3v8kk ei ole vieläkään yökuiva. Keväällä vaippa oli usein kuiva, mutta sitten kesän ja sykyn aikana on tapahtunut jotain. Perheessä ei ole mitään muutoksia ollut, mikä saattaisi vaikuttaa. Vaikka lapsi kävisi yöllä pissalla niin silti aamulla on vaippa märkä. Eli ei voi edes harkita yövaipasta luopumista. Illalla ei mielestäni juo mitenkään normaalia enemmän, mutta silti aamullaon vaippa litimärkä. Ja tosiaan vaikka olisi vessassa käynyt.
Päiväkuiva on ollut jo reilun vuoden. Päivällä ei kylläkään käy mitenkään tiuhempaan pissalla, muutaman tunnin välein. En osaa sanoa juoko normaalia enemmän päivällä, nyt viime päivien aikana olen ruvennut "kyttäämään" ehkä normaaliakin juomista, ja kyselemään, että onko kova jano jne...:/
Mietinkin tässä vaan, että voisiko tuo yökastelu olla merkki diabeteksestä, siinähän ilmeisesti oireena voi olla jos yökuiva lapsi alkaa uudelleen kastella. Varsinaisesti ei ollut yökuiva, mutta keväällä saattoi 5 yötä peräkkäin olla kuiva vaippa, nyt kuivaa vaippaa ei aamulla ole ollut pariin kuukauteen:(.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kastelu ja virtsaneritys lisääntyy diabeteksessä koska juominen lisääntyy. Pelkkä yökastelu ei siis riitä oireeksi..
PVK:ssa ei ole sokeria vaan se otetaan erikseen ja syömättä ja juomatta ainakin 10h ennen sitä.