Isoäitini kuoli v.2000, hän testamenttasi asuntonsa äidilleni. Muutin asuntoon, ja asuin siinä 2,5v. En ollut vuokralla, vaan asuin ilmaiseksi. Täytin 18, kun olin asunut asunnossa hieman vajaat kaksi vuotta.
Asunto myytiin, kun muutin siitä pois. Nyt äidilleni tuli myyntivoittoverolasku, pari vuotta asunnon myynnin jälkeen. Selvitimme asiaa, ja laskua perusteltiin sillä, että olin täyttänyt 18 asunnossa asuessani. Eli en ollut enää perheenjäsen.
Missään ei kuitenkaan mainita sääntöä, jonka mukaan perheenjäsenen on oltava alle 18v., vaan löytyy ainoastaan maininta: "Oman vakituisen asunnon myyntivoitto on verovapaata, jos asunto on omistusaikana ollut vähintään kaksi vuotta omassa tai perheen käytössä yhtäjaksoisesti. Verovapaus ei edellytä uuden asunnon hankkimista. Verovapaus säilyy, vaikka asunto olisi ollut vuokrattuna ennen tai jälkeen oman asumisen."
Osaisiko joku auttaa? Onko meidän maksettava vero? Löytyykö ennakkotapauksia?
Asunto myytiin, kun muutin siitä pois. Nyt äidilleni tuli myyntivoittoverolasku, pari vuotta asunnon myynnin jälkeen. Selvitimme asiaa, ja laskua perusteltiin sillä, että olin täyttänyt 18 asunnossa asuessani. Eli en ollut enää perheenjäsen.
Missään ei kuitenkaan mainita sääntöä, jonka mukaan perheenjäsenen on oltava alle 18v., vaan löytyy ainoastaan maininta: "Oman vakituisen asunnon myyntivoitto on verovapaata, jos asunto on omistusaikana ollut vähintään kaksi vuotta omassa tai perheen käytössä yhtäjaksoisesti. Verovapaus ei edellytä uuden asunnon hankkimista. Verovapaus säilyy, vaikka asunto olisi ollut vuokrattuna ennen tai jälkeen oman asumisen."
Osaisiko joku auttaa? Onko meidän maksettava vero? Löytyykö ennakkotapauksia?
Vastaukset 17
Vanhimmat
tietää,missä päin tämä asunto sijaitsee.Jotenkin
minulle on jäänyt sellaien kåsitys,että vanhem-
mat ovat vastuussa lapsistaan 25v. ellei ole
vielä ammattia.Tietoa asiasta löytyy tosi vähä.
Mutta toivottavasti joku lukenut vastaa parem-
min.
Tee verottajalle oikaisupyyntö. Perustele asiasi. Ei pitäisi olla mitään tekemistä tuon 18v:n kanssa asiassa.
...väittävät että olisi. Tosin esim. osoitteessa www.vero.fi ei ole asiasta mitään mainintaa iästä. Käsittääkseni perheenjäsen pysyy perheenjäsenenä täysi-ikäisyyden saavuttamisen jälkeenkin.
Jos jollakulla on varmaa tietoa, laittakaahan vastauksia.
Kyllähän siinä joku raja täytyy olla. Jos isän asunnossa asuu poika (joka ei ole perustanut omaa perhettä) ikävuotensa 30-33, niin tuskinpa isä asunnon myydessään voi vaatia luovutusvoitolle verovapautta vetoamalla "perheenjäsenen" asumiseen.
Mutta ehkä voisi vedota siihen, että 18,5-vuotias lapsi vielä kuuluu isän perheeseen. Onhan isä lapsen elatuksesta annetun lain mukaan velvollinen osallistumaan lapsensa elatukseen tämän täytettyä 18 vuottakin, jos lapsi opiskelun takia on elatusavun tarpeessa ja avustaminen molempien olosuhteet huomioon ottaen katsotaan kohtuulliseksi.
Voisit ehkä itsekin etsiä mahdollisia KHO:n ennakkoratkaisuja www.finlex.fi .
Tutkin joskus taannoin asiaa ja muistaakseni asiasta on KHO ennakkopäätös, jossa on sanottu, että omassa taloudessa asuvaa pidetään perheen jäsenenä asunnon myyntivoittoveroa määrättäessä, jos lapsi on asuessaan myytävässä asunnossa alaikäinen.
Viranomaiset saattavat asiantuntemattomuuttaan helposti suullisesti väittää mitä vaan. Pyytäkää perustelut kirjallisena (oikaisuvaatimus)....
http://www.vero.fi/default.asp?article=2610&domain=VERO_MAIN&path=5,39&language=FIN
... ei saa tarkkaan selkoa - 18v ikärajasta ei puhuta mitään. Osituksesta puhutaan...jos kuolinpesä myy, verotetaan kuolinpesää.... oliko ositusta tehty?
Kirjallisena tuli, vailla sen suurempia perusteluja. Mistään ei taida löytyä mainintaa tuosta iästä...
Ositusta ei tehty. Asunto jäi äitini omistukseen.
On aika mielenkiintoista, että tukiin vaikuttaa vielä täysi-ikäisyyden jälkeen vanhemmat, mutta toisinpäin ei.
Hassua miettiä, että jos joku henkilö kasvattaa lastaan yksin, niin hän jää perheettömäksi lapsen täytettyä 18v.
Itselleni kävi aivan identtisesti samalla tavoin joitain vuosia sitten. Sanasta sanaan samanlainen tapaus. Itse en asiasta tiennyt mitään, vaan marssin tutun lakimiehen juttusille. Tosin olin jo vähän ajatellutkin ja varautunut, että jotain veroa tulee varmasti. En vain ollut asioista erityisen perillä ja otin myös linjan, että sitten maksetaan jos aletaan periä. En edes tiennyt tuolloin kuinka asia olisi pitänyt hoitaa...
Lainoppinut tarkasteli asiaa 5 minuuttia ja totesi ykskantaan "selvä tapaus, maksettava on vaikka vähän ristiriitaiselta voi tuntuakin".
Tosin ei mitään tietoa mihin tuo perustuu, itse en katsonut mistään ohjeistusta vaan kysyin suoraan asiantuntijalta. Hänen 30 vuoden kokemukseensa asioista luotin ja maksoin. Muuta en tosiaan asiasta tiedä, mutta tapaus on todellakin 100% identtinen tuon oman selvityksesi kanssa. Asumisaikakin liki sama.
Täytynee silti valittaa asiasta, koska missään ei määritellä tuota ikää.
Jos joku löytäisi lakipykäliä, helpottaisi kummasti.
Perheenjäsen on samassa taloudessa asuva. Omassa taloudessa asuva 18v. täyttänyt ei ole enää vanhempiensa "perheenjäsen".
Jaa - oisko kenties pitäny ositus asunnosta tehdä aikanaan. Esim. jos olisit omistanut siitä XX% ja asununut yli 2v, niin silloin ei olisi verottajalla ollut ainakaan mitään jurputtamista.
Oudolta kyllä kuulostaa...
Mikä ositus? Kysyjän äitihän sen oli saanut omalta äidiltään testamentilla. Ja äiti sitten asunnon myi. Oliko kysyjän isä siis kuollut? En tällaisesta ole itse huomannut puhetta olleen. Vai mistä osituksesta olisi kysymys?
niin silloinhan ei keneltäkään muulta voi mennä mitään myyntivoittoveroa.
Aivan. Mitä siis tarkoitit puheella osituksesta? Asunto oli kokonaan äidin saamaa perintöä, sehän ilmeni kysymyksestä.
Arvelin, että kysyjällä oli osuus asunnosta jos hänelle oli tullut myyntivoitosta veroa. Äidillehän mielestäni voi tulla jos on siinä asunut yli 2v.
siis ei voi tulla....