Anaalitappi töihin mukaan

Tiina_

Ostinpa itselleni leluksi pienen anaalitapin. Tänään otin sen myös töihin mukaan kokeiltavaksi. Välillä vain unohtuu heiluttamaan itseään hitaasti edestakaisin, kunhan muut eivät vain huomaa. Kummasti sitä myös keksii myös enemmän syitä käydä jossain, että pääsee nousemaan ja taas istumaan uudelleen...Tappi pysyy ihan hyvin paikallaan, kunhan vain muistaa laittaa sopivan tiukat housut. Liukuvoidetta on myös hyvä pitää käsilaukussa mukana. Seuraavaksi on hommattava hieman isompi anaalitappi, niin tuntuu vielä entistä paremmalta. Kokeilut on kuitenkin hyvä aloittaa pienellä tapilla, ja jatkaa isompiin, jos juttu kiinnostaa.

10

44744

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HANU

      saatko keskellä päivää orkkuja? mitä työtä teet. sopisiko tämä mielestäsi miehille KIINNOSTUNUT!!

      • Tiina_

        En nyt ihan pelkän tapin takia saa orgasmia, mutta ehkä sitten illemmalla kotona kaiken sen itsensä kiusaamisen jälkeen kyllä..Teen toimistohommia, eli voin olla suhteellisen paljon paikallaan. Muuten varmaan voisin paljastua helpommin, jos tappia joutuisi asettelemaan koko ajan uudelleen liikkeellä ollessa. Eiköhän tämä juttu sovi ihan yhtä hyvin miehillekin. Kokeile ihmeellä, niin tiedät.

      • jolojärvi
        Tiina_ kirjoitti:

        HAH. Minulle kävi kerran näin.Työnsin illalla peppuuni silikonikumisen torpedon jonka olin itse tehnyt.Aamulla lähtiessäni töihin unohdin ottaa sen pois.Päivällä rupes tuntuun oudolle ja muistin että siellähän se on.HAH HAH HAA.

      • Anonyymi

        sopii! mäkkärissä töissä ja teki asiakaspalvelusta paljon "Mielenkiintoisempaa"

    • anjuska/tv

      moikkis tiina mulla on monta kertaa ollut pieni tappi pepussa kun oon ulkona kävelemässä laitan tiukat housuliivit päälle nin jopa kivasti pysyy
      sisällä pakko myös laittaa kondomi kun laukean
      ei sotkeudu housut voi että on kiva kun myös naiset käyttää tappia kirjoitelaan

      • Tiina_

        Joskus kokeilen myös tuota, että laitan tapin ulkonakin käydessä. Kunnollisilla eli tarpeeksi tiukoilla housuilla ei pitäisi olla ongelmia. Onhan sitä joskus kiva kokeilla jotain tällaista hieman erilaistakin juttua, vaikka aiemmin saattoi miettiä, ettei ikinä halua tehdä moista asiaa.

        moikkis onhan minulla sellainen trapon-dildo
        siis hinoilla lantiolle kiinnitettävä haaveeni olis että nainen ottaisi miut sillä jos vaikka olet kiinnostunut vastaa

      • anjuska/tv
        Tiina_ kirjoitti:

        Joskus kokeilen myös tuota, että laitan tapin ulkonakin käydessä. Kunnollisilla eli tarpeeksi tiukoilla housuilla ei pitäisi olla ongelmia. Onhan sitä joskus kiva kokeilla jotain tällaista hieman erilaistakin juttua, vaikka aiemmin saattoi miettiä, ettei ikinä halua tehdä moista asiaa.

        moikka tiina joko olet käyttänyt tappia ulkona kävellessä .itse olin pienellä lenkillä

    • Miku

      Mennäänkö naimisiin...?

    • satula

      Mene Tiina polkupyörällä töihin. Äläkä käytä satulaa! Siinä sinulle anustappia ylä- ja alamäessä. Aikoinaanhan kysyttiin, että voiko polkupyörästä saada AIDSin ja vastaus oli, että ei, jos käyttää satulaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2260
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      70
      882
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      862
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      548
      781
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      697
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      660
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe