"turkisvienti.fi - myy koirasi turkikseksi"

Yllättäviä nämä palstoilla ja lehdissä näkyneet kansalaisten (siis eläinmyönteisten) ja esim. Animalian negatiiviset reaktiot tähän Talentumin 'Sissimarkkinointi' -nimisen kirjan mainoskampanjaan (jossa siis jaettiin tekaistuja 'myy koirasi turkikseksi' -mainoksia kaupungilla).

Vaikka kamppis tässä tapauksessa mainostaa kirjaa ja toteuttaja on iso kustantamo, en ymmärrä, mitä vikaa siinä on? Mallikin on suoraan ruotsalaiselta eläinsuojelujärjestöltä.

Kampanja onnistui nostamaan otsikoihin sen, että kuluttajan on syytä tarkistaa vaatteen/hanskojen/lompakon jne. materiaali, ainakin jos sattuu kuulumaan eläinystäviin. Aiheesta on uutisoitu näkyvästi. Olisiko jonkun Animalian lehdistötiedotteen perusteella?

Suuttumusreaktiot osoittavat taas sen, että tyypillinen 'eläinystävä' hemmottelee kotikisuaan/hauvaansa, mutta ei ole kiinnostunut kuulemaan, että oman vaatekappaleen tai muun kulutustavaran eteen on joku kaltoinkohdeltu kisu/hauva/muu eläin uhrattu.

Konkreettinen ajattelemaan herättävä kuluttajamarkkinointi on eläinaktivismia parhaimmillaan. Jokaisella kuluttajalla on lompakkonsa mukainen määrä ääniä eli euroja käytettävänään eri tuotantotapojen puolesta tai vastaan 'äänestämiseksi'.

http://www.turkisvienti.fi

7

903

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • meikämie

      Tuli vain paha mieli siitä, että tuo toi kampanja ostatteli minun koiraani. Siitä en välitä paskaakaan, mistä lompakkoni on tehty. Vaikka tietäisin, että jokin on tehty koirannahasta, en piittaa, vaan ostan sen. En vain tykännyt kampanjasta, jossa oltiin ostamassa minun koiraani nahkakintaiksi. Mitä vitun väliä sillä on, onko ne kinttaat tehty lehmän - vai koirannahasta, kunhan ei ole kyse omasta koirasta? Ei pätkän vertaa.

      Eli kampanjan tulos oli plusmiinusnolla. Paitsi että sympatiani eläintensuojelijoita kohtaan putosivat taas pari pinnaa.

      • Minä

        On varmaan koiraparkasi surkeassa pidossa kun on tuollainen isäntä/emäntä. Onko käyttötavara sulle.


      • Jos mielipiteesi on aito, se edustaa tarkalleen ajatusmallia, jonka olen luullut perustuvan pelkästään ajattelemattomuuteen tai tietämättömyyteen.

        Kun sanot jopa 'pahoittaneesi mielesi', tarkoittanee se, että koiran hyvinvoinnilla on mielestäsi kuitenkin jokin merkitys? Ihan mielenkiinnosta, miten perustelet sen, että tämä hyvinvoinnin merkitys rajoittuu vain omaan koiraasi, ei muihin eläimiin?

        "Mitä vitun väliä sillä on, onko ne kinttaat tehty lehmän - vai koirannahasta"

        Lähtökohtaisesti ei mitään omasta mielestänikään. Totuus kuitenkin se, että juuri turkis-/nahkaeläiminä Aasiassa koirat ja kissat ovat erityisen huonosti kohdeltuja.


    • Ressu

      Ihan loistava kampanja! Ei minua suututa ollenkaan se, että minua pyydetään myymään lemmikkini.
      Enhän voisi sitä kuitenkaan myydä.
      Mutta mielestäni se silti on loistava oivallus, jossa ihminen pysäytetään miettimään niitä turkiseläimiä, joita joka päivä tapetaan ihmisen turhamaisuuden vuoksi. Rinnastetaan turkiseläin omaan lemmikkiin, oikeutetusti.
      Hyvä oivallus!

    • ???

      Hindujen puolesta? Onhan lehmä pyhä eläin. Mitä tuo meille kuuluu, mitä aasiassa koirilla ja kissoilla tehdän. Eipä tule intialaisetkaan repimään naudanpaistia meidän ruokapöydistä. Miksi kissa tai koira olisi arvokkaampi, kuin lehmä? Söpöytensä vuoksiko?

      Ja palvotaanhan rottiakin, mitenkäs niitä suomessa kohdellaan?

      Ja tuosta kampanjasta sen verran, että ei tuollainen voi herättää reaktiota kuin tyhmissä ihmisissä, joilla ei ole tietoa asioista. Mikä hyöty sillä taas saavutetaan? Niin no meneehän se tyhmä ja ostaa sen kirjan, jota kampanjalla mainostetaan.

      • A.Vaikuttaja

        En oikein ymmärtänyt pointtiasi. Mutta eipä tuo haitanne. Turkiksia tosiaan tuotetaan järkyissä olosuhteissa, eikä mikään laki kiellä tuomasta Suomeen turkissomisteita jotka on koiraa tai kissaa, elävältä nyljettyä :( Oli kissa tai koira, lehmä tai mikä eläin vaan, ihminen mukaan luettuna, ei sitä saisi kohdella äärimmäisen julmasti, pitää minikokoisessa vankisellissä elämäänsä, rääkätä kuoliaaksi vain turhamaisuuden nimissä.
        http://www.jcruel.com/catdogfur.asp


      • "Mitä tuo meille kuuluu, mitä aasiassa koirilla ja kissoilla tehdän. Eipä tule intialaisetkaan repimään naudanpaistia meidän ruokapöydistä"

        Niitä tuotteita tuodaan tänne markkinoille ja myydään osin alkuperästä tietämättömille kuluttajille. Kuluttajilla (koska monia kuitenkin kiinnostaisi) olisi oikeus tietää tuotteen materiaali. Emme syötä hinduille nautaa jonakin muuna tuotteena.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Harmittaa kun en saa edes tietää

      miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää
      Ikävä
      81
      1159
    2. Teköäly löytää teidät

      Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani
      Sinkut
      198
      822
    3. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      27
      770
    4. Mikä on kaivattusi ikä?

      🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      40
      755
    5. Miesten vs naisten älykkyys

      Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br
      Sinkut
      220
      753
    6. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      213
      748
    7. Kaipaako eräs nainen J-miestä

      Salaisuutta voisi hieman raottaa.
      Ikävä
      64
      699
    8. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      104
      662
    9. Oletko kaivattusi tyyppiä

      Ulkoisesti tai henkisesti? Mitä veikkaat?
      Ikävä
      58
      624
    10. Rohkeasti mies viestiä vaan

      Yllätä mut ja ota yhteyttä, vaikka luulet että en enää toivo sitä.
      Ikävä
      49
      578
    Aihe