Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

vammaiset?

Aina kun puhutaan prostituution käyttämisen oikeutuksesta, esiin nostetaan vammaiset. En vaan ole vielä yhtään kirjoitusta nähnyt, jossa joku vammainen puolustaisi oikeuttaan käyttää prostituoiden palveluja. Voisiko vaikka joku prostituoitu kertoa tai joku vammainen itse, kuinka paljon vammaiset itse asiassa käyttävät näitä palveluja?

Mitä itse eri tavoin vammaisia tunnen/tiedän, niin suurin osa heistä haluaa samaa kuin me vammattomatkin: rakkautta ja parisuhteen, ja kynnelle kykenevät näin tekevätkin (eli suurin osa). Eli oman kokemukseni perusteella vammaisten vetäminen mukaan tähän prostituutiokeskusteluun on itse asiassa vammaisten tarpeita ja kykyjä loukkaavaa. Olisiko jollain parempaa tietoa?
573198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kaikilla huorissa kävijöillä on joku vamma. Useimmilla se vaan ei näy päällepäin, koska se ei haittaa liikkumista, vaan muuta elämää häiriintyneen tunne-elämän muosossa.

Prostituution rajoittaminen on siis vammaisten oikeuksien polkemista!

Äänestä
  • Minä olen vammainen, ja ostan seksipalveluja. Ja ilmoitan myös, että jos lebofeministien ajama laki menee läpi ja alkaa haitata seksin ostmistani, lain takana olevat ihmiset joutuvat siitä kärsimään. Minä en katso vaieten kun minun tai vammaisten toverieni sesielämää jokin ryhmä estää. Minä isekn takaisin lesboihin ja isken lujaa. Enkä ole ainoa.

    Äänestä

  • coderi kirjoitti:

    Minä olen vammainen, ja ostan seksipalveluja. Ja ilmoitan myös, että jos lebofeministien ajama laki menee läpi ja alkaa haitata seksin ostmistani, lain takana olevat ihmiset joutuvat siitä kärsimään. Minä en katso vaieten kun minun tai vammaisten toverieni sesielämää jokin ryhmä estää. Minä isekn takaisin lesboihin ja isken lujaa. Enkä ole ainoa.

    ja haluan pysyvää suhdetta ja rakkautta, en liukuhihnalempeä. Jos joku haluaa käydä huorissa, on se ok. Minua ei kiinnosta. Olen 35v. mies. Toivoisin vammaisille kunnioitusta, olemme ihan ihmisiä siinä missä muutkin, jotenkin tuntuu, että meitä pidetään ressukoina, jotka saa seksiä vain huorilta.

    Vammainenkin tarvitsee rakkautta ja parisuhdetta, emme ole tunneköyhiä, vaikka raajat ovay vammautuneet(tai joku muu).

    Itsellä toimii alakerta hyvin, ja myös yläkerta( minulla akateeminen koulutus)

    Äänestä

  • liikuntavammainen kirjoitti:

    Lämpimät kiitokset kommentistasi. Juuri tätä ajoin takaa keskustelun aloittaessani, että pidetäänkö vammaisia vain ressukoina kun puhutaan prostujen palvelujen käytöstä. Mutta näköjään on sitten olemassa niitäkin vammaisia, jotka tarvitsevat ja käyttävät palveluja. Senkin halusin saada selville.

    Tapasin juuri 15 vuoden jälkeen erään vähän päälle parikymppisen kehitysvammaisen miehen, joka pikkupoikana oli isäni kotihoidonohjauksen asiakkaana. Oli kyllä mukava nähdä pitkästä aikaa kun olin vähän miettinytkin, mitä hänelle kuuluu. Kovin oli edelleen iloinen poika. Mutta mietin vain, miten ahtaaksi hän mahtaa osansa kokea, ja haittaako se häntä. Tuntuu että monet vammaiset saavat hyväksyntää lähinnä, jos ovat aina kilttejä, iloisia ja hymyileviä. Miten mahtaa olla hänen aggressioidensa, huonojen päiviensä ja seksuaalisuutensa laita, miten niitä hyväksytään?

    Hyvää jatkoa sinulle, nimimerkki Liikuntavammainen.

    Äänestä

keskustelua. Pointtisi oli hyvä. Olen samaa mieltä kanssasi.

Äänestä

Tuskin kukaan puhuja tarkoittaa vammaisista puhuessaan että kaikki vammaiset ostaisivat palveluja, vaan asia lienee esillä siksi että siinä tuodaan esille nimenomaan se että homma on palvelua jota jotkut "todella tarvitsevat". Poimikaa pointtini tästä tekstistä älkääkä käsittäkö mitään väärin jos joku siltä kuulostaa :) Eli pointti on se, että vaikka olen sanonut että suurin osa asiakkaistani on naimisissa olevia miehiä, en silläkään tarkoita sitä että KAIKKI naimisissa olevat miehet ostaisivat seksiä. Mutta kai sitä silti saa käyttää asiakkaasta esimerkkinä vammaista yhtälailla kuin muistakin, varmasti koko Suomen vammaisten määrästä vähemmistö ostaa seksiä, mutta kaikkien tarpeethan tulee huomioida.

Ei se mielestäni loukkaa vammaisia sen enempää heistä puhuminen kuin naimisissa olevia miehiäkään. Vai pitääkö vammaisia kohtaan olla erityisen hellä heistä puhuessaan, sillä eikös se ole niin että he ovat ihmisiä siinä missä mekin?

Äänestä

Minä en osaa sanoa muista mitään, mutta ainoo kerrat kun olen saanut seksiä, on yhden ilotytön maksullinen runkaus.Olen joskus puytänyt avustajaa tekemään niin(ilmaseksi), mutta hän on kieltänyt jyrkästi. Ei tämä elämä herkkua ole pyrätuolissa, mutta nyt minusta ilmesesti tehdään vielä rikollinen

Äänestä

vastustavat prostituutiota.

Äänestä
  • Vammaiset ovat tottuneet saaman kaiken ilmaiseksi.

    Äänestä

  • ilmaiseen kirjoitti:

    Vammaiset ovat tottuneet saaman kaiken ilmaiseksi.

    Tottakai jokainen haluaa rakkautta ja parisuhteen.
    Mutta tiedän myös vammaisia joille ei ole osunut sitä
    rakkauden ihanuutta kohdalle.
    Mulla on asiakkaina henkilöitä jotka ovat vammutuneet liikenneonnettomuudessa.
    Aikuisia miehiä joilla on kuitenkin tarpeet vaikka
    ovat vammautuneita. Monet ovat vieläpä naimattomia
    miehiä, vammaisellakin on tarpeet, halut ja toiveet.
    Enemmän vammaisia loukkaa hyssyttelevä asenne ja
    se, että heitä ei oteta huomioon ajattelevina ja tuntevina
    yksilöinä.
    Enemmän vammaisia loukkaa, että terveet ihmiset
    katsovat oikeudekseen päättää millaiseen
    seksielämään vammaisella on oikeus.

    Äänestä

  • Vammaisjärjestöt vastustavat prostituutiota. Jopa siinä määrin että ovat sulkeneet keskustelusivunsa.
    mikähän lienee syynä? Tekopyhyys? Vapaaehtoisessa vammaistyössä mukana olleena tiedän että palveluille on kysyntää. Nimenomaan silloin kun vamma on niin vaikea että suhteiden solmiminen on vaikeaa jopa mahdotonta. Jos väitetään että myös invaliidit solmivat suhteensa ns. normaalilla tavalla on varmasti osaltaan oikeasssa, mutta kaikille se ei ole mahdollista, joka muuta väittää ei ole realisti ja rehellinen. Invalidiliitto selvitteli aikanaan, muutama vuosi sitten Hollannissa toimivaa mallia joka on kohtuullisen hyvä, mutta takapajuiset (kiihkomoralistit) liiton jäsenet nostivat metakan ja uhkasivat jopa erota. Liiton johto säikähti ja sulki suunsa. Ja Kielsi keskustelun. Oma työpaikka lienee tärkeämpi kuin pienen vammaisvähemmistön luonnolliset tarpeet. Ei edes nähdä mahdollisuutta että vapaaehtoisesti palveluja tarjoavat voisivat sen maksusta tehdä. Eräs vaikeavammainen, (todella vaikea) totesikin, että kun kaikki on mennyt meistä tehdään vielä rikollisiakin. Liiton palkattuja työntekijöitä on kehoitettu olemaan antamatta julkisuuteen mielipiteitään. Että silleen näitä kaikkein vähäosaisimpia kohdellaaan. Mitä vammaton ihminen esim kolmikymppinen pitäisi siitä, että et ikinä saa viettiäsi tyybytetyksi. Siihen tulevat tuomituksi ne vähäosaiset tulevan lain myötä.

    Äänestä

  • luonnollinen kirjoitti:

    Vammaisjärjestöt vastustavat prostituutiota. Jopa siinä määrin että ovat sulkeneet keskustelusivunsa.

    Syntymäköyhillä vammaisilla ei todellakaan ole varaa seksin ostoon, ei kunnolliseen ruokaan tai vaatetukseen...
    Vietin kesällä viikon erään vaikeavammaisen naisen seurana telttamajoituksessa.
    Puhuttiin asioista...
    "Viiden vuoden kuluessa suuri osa vammaisista kuolee kurjuuteen, koska raha ei kertakaikkiaan riitä välttämättömien palveluiden ostamiseen..."
    Vammaisten ja vanhusten itsemurhat ovat jyrkästi lisääntyneet, mutta puhuuko niistä kukaan?
    Niin että siitä vaan seksiä ostamaan...

    Äänestä

  • Ari kirjoitti:

    Erittäin hyvä pointti sulla.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Tottakai jokainen haluaa rakkautta ja parisuhteen.
    Mutta tiedän myös vammaisia joille ei ole osunut sitä
    rakkauden ihanuutta kohdalle.
    Mulla on asiakkaina henkilöitä jotka ovat vammutuneet liikenneonnettomuudessa.
    Aikuisia miehiä joilla on kuitenkin tarpeet vaikka
    ovat vammautuneita. Monet ovat vieläpä naimattomia
    miehiä, vammaisellakin on tarpeet, halut ja toiveet.
    Enemmän vammaisia loukkaa hyssyttelevä asenne ja
    se, että heitä ei oteta huomioon ajattelevina ja tuntevina
    yksilöinä.
    Enemmän vammaisia loukkaa, että terveet ihmiset
    katsovat oikeudekseen päättää millaiseen
    seksielämään vammaisella on oikeus.

    Juu, niin oikeassa olet jälleen. Mutta tosiaan on aika järkyttävää, että vammaiset eivät sitten saa muuten kumppania. Luulisi, että vammaisiinkin voi rakastua. Parasta on, jos kaksi vammaista pääsee yhteen.
    Vammaisia pitää tietty ymmärtää, mutta se on hienokseltan eri asia, kuin hyssyttely.

    Äänestä

  • nainen 26 v kirjoitti:

    Erittäin hyvä pointti sulla.

    itselläni on ikää jo sen verran, että on tullut nähtyä ja koettua yhtä sun toista. Ei ole tarvetta ammattilaisten palvelujen ostamiseen . mutta ymmärrän nuorempia ikäpolvia. Vietti on monella aika voimakas, eikä kaikilla todellakaan ole muita mahdollisuuksia tyydyttää kuin ammattilaisten avulla. Tämä on realiteetti. Ihmettelen miksi vapaaehtoisuuteen perustuva ammattilaisuus ja ostaminen pitää kieltää. Eikö ole oikeutta päättää oman kehon käytöstä. Vallankäyttöä, sanoisin jopa alistamista. Mutta kutensanottu ne vähäosaisimmat eivät pysty puolustautumaan. Ja heidät on helppo unohtaa. Protestia ei kuulu. Joskus toivoisi, että päättäjät joutuisivat heikompien asemaan vaikkapa vain vähäksi aikaa, voisi antaa ajattelemista.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Tottakai jokainen haluaa rakkautta ja parisuhteen.
    Mutta tiedän myös vammaisia joille ei ole osunut sitä
    rakkauden ihanuutta kohdalle.
    Mulla on asiakkaina henkilöitä jotka ovat vammutuneet liikenneonnettomuudessa.
    Aikuisia miehiä joilla on kuitenkin tarpeet vaikka
    ovat vammautuneita. Monet ovat vieläpä naimattomia
    miehiä, vammaisellakin on tarpeet, halut ja toiveet.
    Enemmän vammaisia loukkaa hyssyttelevä asenne ja
    se, että heitä ei oteta huomioon ajattelevina ja tuntevina
    yksilöinä.
    Enemmän vammaisia loukkaa, että terveet ihmiset
    katsovat oikeudekseen päättää millaiseen
    seksielämään vammaisella on oikeus.

    kellään ei ole oikeutta raiskata nuoria tyttöjä rahalla ei edes pyörätuolissa istujalla, kyllä sun pitäis tietää että miehet haluavat raiskata nuorta lihaa ja alistaa ja nöyryyttää tätä, sinä olet katkera kun et enää kelpaa.

    Äänestä

Niinkuin itse sen sanoit. Joku käsittää prostituution yhtenä palveluna ja haluaa puolustaa OLEMASSA OLEVAA OIKEUTTANSA.
Nyt kuitenkin on menossa aikakausi jolloin käytetään "terrostilakia" eli jos hiemankaan epäillään, voidaan ihminen heittää putkaan vuosiksi välittämättä yksilönoikeuksista. Tämä prostituutiokeskustelu toimii samoin. Jos enemmistölle asia ei käy tai on moraalisesti heidän mielestään arveluttavaa. Keksitään lakeja ja asetuksia joilla voidaan rajoittaa sellaisten ihmisten elämäntapoja jotka eivät sovi omiin arvomaailmoihin. Tähän väliin lisään ettei rikollinen toiminta ole suotavaa missään elämänalueella. Ja kaikki ihmiset ymmärtävät ihmiskaupan ja prostituution eron.

Mutta jos prostituutio tehdään lailla rikolliseksi toiminnaksi silloinhan se on rikollista. Mutta tällä hetkellä se ei ole ja näin prostituution palveluksia käyttävän ei tarvitse puolustautua sinua eikä muitakaan samankaltaisia ihmisiä kohtaa. Olet ehkä ymmärtänyt asian väärin kun joku on vetänyt vammaiset mukaan prostituutiokeskusteluun.

Muista siis, prostituutio ei ole laitonta eikä näin ollen kenenkään niitä palveluita , tai miksi sinä niitä sitten kutsutkin, käyttävän tarvitse puolustautua. Elämänkatsomus on asia jota ei tarvitse sen kummemmin perustella eikä miettiä. Jokainen tekee niinkuin huvittaa kunhan toimii lakien ja sääntöjen mukaan.

Sinä haluasit että prostituutio olisi rikollista mutta kun se ei ole. Näin käyttäytymisesi tavallisia ihmisiä kohtaan jotka sattumoisin käyttäytyvät vastoin sinun arvomaailmaasi vastaan saa samanlaiset piirteet kuin "terroristi jahdeissa". Kaikki pujopartaiset ovat Osamia ja koska epäilys riittää, pistetään putkaan!

Mutta vastaus kysymykseen jota tunnut miettivän ja kaipaavan. Täytyykö vammaisen siis puolustaa laillista oikeuttaan käyttää maksullista seksipalvelua? Käytän krt/vk, ja mitä itse tunnen vammattomia ihmisiä niin suurin osa heistäkin haluaa viettää "normaalia" rakkauselämää.

Äänestä
  • Olen pyytänyt asiattoman viestini poistamista ylläpidolta. Anteeksi vielä kerran.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Olen pyytänyt asiattoman viestini poistamista ylläpidolta. Anteeksi vielä kerran.

    be happy

    usein. Ammatti pehmentää aivot.

    anteeksipyydettävää riittäisi paljoltikin.. mutta huora on huora ja huoralla huoran horinat. on se plussaa että YRITÄT kuitenkin esittää fiksua huoraa, jota sinusta ei ikävä kyllä koskaan enää tule.

    Äänestä

  • Pena kirjoitti:

    usein. Ammatti pehmentää aivot.

    Mä osaan pyytää anteeksi jos keskustelija on asiallinen, mutta te femakot joilla on munat sarjassa ette pyydä koskaan ja missään tilanteessa anteeksi.
    Sulla ei ole edes tervettä aivotoimintaa, että myöntäisit virheesi.

    Äänestä

  • sulla aikaisemmilta kirjoitti:

    anteeksipyydettävää riittäisi paljoltikin.. mutta huora on huora ja huoralla huoran horinat. on se plussaa että YRITÄT kuitenkin esittää fiksua huoraa, jota sinusta ei ikävä kyllä koskaan enää tule.

    Kylläpä oli taas niin fiksut mielipiteet, että piti vielä caps lock päällä tehostaa.
    Lesbo femakolla on lättäpillun virret aina ja yhä uudelleen.
    Lättäpilluiset vaahtosuufemmarit yrittävät olla fiksuja ja älykkäitä.
    Mutta kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ammentaa.
    Ei siinä akateemiset tutkinnot auta jos äly ja
    sivistys puuttuu täysin.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Mä osaan pyytää anteeksi jos keskustelija on asiallinen, mutta te femakot joilla on munat sarjassa ette pyydä koskaan ja missään tilanteessa anteeksi.
    Sulla ei ole edes tervettä aivotoimintaa, että myöntäisit virheesi.

    mitään anteeksi pyydettävää huoralta. Huvittaa tuo toistuva fraasi "munat sarjassa", mutta kun ei muuhun pysty...

    Olen mies.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Kylläpä oli taas niin fiksut mielipiteet, että piti vielä caps lock päällä tehostaa.
    Lesbo femakolla on lättäpillun virret aina ja yhä uudelleen.
    Lättäpilluiset vaahtosuufemmarit yrittävät olla fiksuja ja älykkäitä.
    Mutta kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ammentaa.
    Ei siinä akateemiset tutkinnot auta jos äly ja
    sivistys puuttuu täysin.

    että kirjoittajalla on älyä ja akateeminen tutkinto!

    Äänestä

  • Niin, sen takia juuri kysyinkin, kun en tiennyt, käyttävätkö vammaiset todella niin paljon seksipalveluja, vai onko se vain sellaisten ihmisten puhetta, jotka olettavat että "no eihän ne vammaiset mistään muualtakaan saa". Kun itse olen tuntenut vain sellaisia (kehitys)vammaisia, jotka joko elävät parisuhteessa tai sitten ovat niin vaikeasti vammaisia älyllisesti, ettei siihen olisi edellytyksiäkään/tarvettakaan.

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Kylläpä oli taas niin fiksut mielipiteet, että piti vielä caps lock päällä tehostaa.
    Lesbo femakolla on lättäpillun virret aina ja yhä uudelleen.
    Lättäpilluiset vaahtosuufemmarit yrittävät olla fiksuja ja älykkäitä.
    Mutta kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ammentaa.
    Ei siinä akateemiset tutkinnot auta jos äly ja
    sivistys puuttuu täysin.

    JA KATSOIT PEILIIN.

    Äänestä

Hyvin kirjoitettu. Vammaisella on täsmälleen sama oikeus rakkauteen ja läheisyyteen kuin ns. terveelläkin. Ongelma ei ole prostituutiossa, sen kieltämisessä tai sallimisessa, koska se ei täytä kuin korkeintaan välittömän fyysisen tarpeen. Saman voi tehdä masturboimalla vaikka masturboimalla, mutta se ei tyydytä sitä, mitä henkisesti ehjä ihminen eniten kaipaa: rakkautta. Tiedetään niitäkin tapauksia, joissa avustaja tai hoitohenkilökuntaan kuuluva on avustanut fyysisesti. Mutta sellainen on harvinaista, koska me ihmiset olemme toisillemme susia.

Perusongelma ovat patriarkaalisen yhteiskunnan asenteet, joissa ihmisten parinvalintakriteerit määrittyvät tiedostamattomasti ulkoa päin. Edes feministisen liikkeen sisällä aika harva ymmärtää, että ulkoista kauneutta/komeutta, terveyttä jne. ihannoivat parinvalintakäytänteet ovat yksi patriarkaalisen yhteiskunnan harjoittaman sorron ja alistamisen muoto. Se juontaa juurensa kilpailuhenkisyydestä ja palautuu viime kädessä kulttuuriin, jossa vahva alistaa heikompansa. Vaille rakkautta jättäminen on alistamista ja sortoa, mutta niin hienovaraista, että tekopyhät voivat sulkea siltä silmänsä. Uhrit ikävä kyllä eivät.

Nykyisessä yhteiskunnassa näitä sorron käytäntöjä ei voida puolustaa enää evoluutiolla ja lajin säilymisellä, koska tekniikka ja yltäkylläisyys mahdollistaa myös heikompien ja erilaisten elämisen. Kehittynyt elinkeinoelämä voi käyttää tehokkaasti hyväkseen myös fyysisesti vammaisen henkilön työpanoksen.

Prostituution puolustaminen vammaisten oikeuksiin vedoten uusintaa kaksinkertaisella tavalla patriarkaalista sortoa. Se alistaa sekä prostituoitua pitämällä häntä kauppatavarana että vammaista pitämällä häntä vain maksetun läheisyyden arvoisena. Juuri naiset ja vammaiset ovat kautta aikojen olleet sorron uhreja ja tässä ketjua yritetään jatkaa.

Ennen kuin joku kysyy, millä oikeudella kirjoitan tätä, niin vastaan itse. Olen antanut aikaani, läheisyyttäni vartaloni lämpöä, käsieni ja huulieni kosketusta ja kaikkea sellaista hyvää, mikä fyysisesti oli mahdollista, ihmiselle, joka ulkoisten puutteidensa vuoksi ei ollut sellaista aikaisemmin saanut kokea. Mitä itse tunsin silloin? Tunsin ihmisen lähelläni, hänen lämpönsä ja nautintonsa. Ennenkaikkea tunsin ihmisen, joka pohjimmiltaan oli aivan samanlainen kuin minä itse. Koin järisyttäviä yhteisyyden ja tasa-arvon hetkiä. Miksikö siitä ei tullut pysyvää? Nuorilla ei ollut valmiutta eikä mahdollisuuttakaan sitoutua. Mutta vaikka emme olleetkaan toisillemme ne oikeat, olimme sellaiset niissä hetkissä.

Hän, josta kerron, on yksi niistä monista, joka on löytänyt myös sen oikean. Olen kiitollinen, että sain olla se, joka auttoi häntä kokemaan olevansa rakkauden ja läheisyyden ja nautinnon arvoinen ihminen niin, koska sen vuoksi hän alkoi uskoa itseensä ja ihmisarvoonsa ja se auttoi häntä löytämään onnen.

Jos voisin uskoa, että täällä kirjoittavilla olisi sydäntä edes puolikas, haastaisin kaikki sinkkukirjoittajat uhoamisen tai jeesustelun sijasta todellisen lähimmäisenrakkauden tekoon, osoittamaan myös konkreettisella tasolla, että vammainen on ihminen kaikkine ihmisyyteen kuuluvine piirteineen. Mutta tiedän, että se tässä sorron, alistamisen, välinpitämättömyyden ja kaikkinaisen pahuuden maailmassa olisi turhaa.

Äänestä
  • almost sana ja kyssäri sun nikissä on turhia... tää pisti todella ajattelemaan. kiitos sulle sen ihmisen puolesta kuka hän sitten olikin.

    Äänestä

Kiitos vastauksista, meinaan niistä asiallisista, erityisesti pyörätuolimies ja WANDA. Nyt ymmärrän paremmin toistakin näkökohtaa. Sääli että täälläkin alettiin soittaa poskea.

Joskus näin pilakuvan, jossa nuori mies oli joutunut kipsiin kaikista neljästä raajastaan murtumien seurauksena. Taisi olla joku Klamydian levynkansi. Ja siinä sitten olisi pitänyt masturboida kun kaikki raajat olivat kiinni. Kipsistä pääsee aikanaan eroon, mutta entä jos ei pystyisi koko ikänään tyydyttämään tarvettaan?

Toivoisin, että kaikki ihmiset saisivat sen mikä heille kuuluu: läheisyyttä, hellyyttä, rakkautta, nautintoa. Omasta puolestani epäilen, voiko tätä koskaan saada maksusta tai ilman parisuhdetta, mutta erityisesti tuo viimeinen kirjoittaja oli kyllä tehnyt uskomattoman hyvän työn.

Seksin kutistaminen yhden tarpeen tyydyttämiseksi on aika kapeaa omasta mielestäni, mutta olkoon se oikeus heilläkin jotka toista mieltä ovat.

Antaa siis kaikkien kukkien kukkia. Ja jos kerran jotkut prostituoidutkin ovat oikeasti sitä mieltä, että seksin oston kriminalisointi olisi huono juttu, niin silloin se varmaan olisi huono juttu. Kai se täytyy sitten meikäläisenkin myöntää.

Äänestä
  • Jussi

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Kuka päättää seksinoston kriminalisoinnista?
    Siitä päättävät kansan valitsemat kansanedustajat.
    Veikko Vennamo sanoi aikoinaan kun äänestäjiä
    kusetettiin, että taas heitettiin Suomen köyhää
    kansaa porsaanreiällä.
    Nytkään läheskään kaikki suomalaiset eivät ole huomanneet vaahtosuufemmareiden salakavalaa
    pyrkyä valtaan ja vaikuttamaan.
    Muka yhteisen edun nimissä lyödään lesbojen toimesta heteroita kohtaan tuntemaa vihaa
    säätämällä "peelo lakeja", joiden valvonta on
    vaikeaa.
    Taitamattomat poliitikot saavat oivallisen keinon
    keskittää äänestäjien huomiokyky toisarvoisiin
    asioihin ja kansalta jää huomaamatta femmaripoliitikkojen kyvyttömyys pureutua
    tärkeisiin kysymyksiin.
    Huorat eivät säädä lakeja, mutta huorilla on
    äänioikeus. Mä ainakin käytän äänioikeuttani ja
    yksikään nainen ei saa ääntäni.
    Uskoisin, että monelle muullekin valkenee militantti femmareiden pyrkimykset.
    Presidentin vaaleista on jo hyvä aloittaa ja
    omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että Niinistö
    pääsee toiselle kierrokselle ja saattaa voittaa
    Halosen.
    Naispoliitikkojen höpinät tasa-arvosta voi käsittää vitsiksi.
    Samanlaisia vallanhimoisia pyrkyreitä naiset ovat
    kuin miehetkin. Vallankahvaan päästyä on helppo
    unohtaa heikommassa asemassa ihmisen asiat ja
    ongelmat.
    Vaikka huorat, kuten niin monet muutkin ei huorat
    eivät saa osallistua lainsäädäntään, mutta
    on vielä paljon ihmisiä onneksi jotka osaavat
    ajatella ja myös äänestää.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Minusta tässä keskustelussa ei tartte huoritella. Eikö prostituoidut ole pikemminkin uutta lakia ajavien mielestä ihmiskaupan uhreja eikä rikollisia? Tai moraalisesti arveluttavia ei-ihmisiä? Ylipäätään minusta huorittelu on ala-arvoista ja sen sietäisi jäädä jo historiaan! Oli sitten kyseessä prostituoitu tai kuka tahansa muu! Ihmiskauppa on minunkin mielestä huono juttu, mutta paraneeko ongelma jos se pakotetaan maan alle? Eikö pikemminkin prostituoidut pitäisi tunnustaa ja asiaa tuoda enemmän päivänvaloon?

    että olet samaa mieltä kanssani siitä, että seksin kriminalisointi pitäisi saada Suomessa voimaan mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • nainen 26 v kirjoitti:

    Minusta tässä keskustelussa ei tartte huoritella. Eikö prostituoidut ole pikemminkin uutta lakia ajavien mielestä ihmiskaupan uhreja eikä rikollisia? Tai moraalisesti arveluttavia ei-ihmisiä? Ylipäätään minusta huorittelu on ala-arvoista ja sen sietäisi jäädä jo historiaan! Oli sitten kyseessä prostituoitu tai kuka tahansa muu! Ihmiskauppa on minunkin mielestä huono juttu, mutta paraneeko ongelma jos se pakotetaan maan alle? Eikö pikemminkin prostituoidut pitäisi tunnustaa ja asiaa tuoda enemmän päivänvaloon?

    sanallista hienostelua ja snobbailua. Huora on aina ollut huora ja on sitä edelleenkin.

    Huorilta seksin oston kriminalisoiva laki mahdollisimman pian voimaan!

    Uusi laki on susi jo syntyessään. Kyllä uutta lakia ajavat ovat kauniisti puhuneet prostituoitujen olevan uhreja. Mutta allekirjoittanutta ja monia muita täysin tietoisesti prostituution valinnan tehneitä
    aikuisia ihmisiä moinen uhriajattelu loukkaa.
    Ihmiskauppaa ei saada maailmasta pois kitkettyä
    säätämällä seksinostoa kieltävää lakia.
    Todellisten uhrien asemaan ei tule parannusta
    kun hoetaan vaan, että ihminen ei ole kauppatavara ja säädetään seksinostoa kriminalisoivaa lakia.
    Sensijaan, että säädetään kyttäys lakeja voitaisiin prostituutioon suhtautua terveen asiallisesti ja olla puuttumatta aikuisten
    täyspäisten ihmisten elämään. Olisi ehkä naisjärjestöjenkin syytä pohtia millä tavalla ne
    voisivat toimia heikommassa asemassa olevien siskojen elinolosuhteiden parantamiseen.

    kuin huorien koipien availu ja huorien pumppaaminen pitäisi mahdollisimman nopeasti saada loppumaan Suomesta. Uusi laki varmaan auttaa ainakin jonkin verran tämän tavoitteen saavuttamista.

    myös vaimoltasi / tyttöystävältäsi / poikaystävältäsi?

    Sittenhän sinä raukka joudut tumputtamaan loppuikäsi :)

    Uittu, mikä torspo :))

    on lopetettava ja siihen syyllistyvät ammuttava. Aloittakaamme sinusta :)

    Uittu, mikä torspo :))

    Äänestä

  • kaikilta? kirjoitti:

    myös vaimoltasi / tyttöystävältäsi / poikaystävältäsi?

    Sittenhän sinä raukka joudut tumputtamaan loppuikäsi :)

    Uittu, mikä torspo :))

    niin huonosti kuin sulla ettei naisia saa...

    Äänestä

  • WANDA kirjoitti:

    Uusi laki on susi jo syntyessään. Kyllä uutta lakia ajavat ovat kauniisti puhuneet prostituoitujen olevan uhreja. Mutta allekirjoittanutta ja monia muita täysin tietoisesti prostituution valinnan tehneitä
    aikuisia ihmisiä moinen uhriajattelu loukkaa.
    Ihmiskauppaa ei saada maailmasta pois kitkettyä
    säätämällä seksinostoa kieltävää lakia.
    Todellisten uhrien asemaan ei tule parannusta
    kun hoetaan vaan, että ihminen ei ole kauppatavara ja säädetään seksinostoa kriminalisoivaa lakia.
    Sensijaan, että säädetään kyttäys lakeja voitaisiin prostituutioon suhtautua terveen asiallisesti ja olla puuttumatta aikuisten
    täyspäisten ihmisten elämään. Olisi ehkä naisjärjestöjenkin syytä pohtia millä tavalla ne
    voisivat toimia heikommassa asemassa olevien siskojen elinolosuhteiden parantamiseen.

    Seksin ostaminen jos muuttuu lainvastaiseksi. Tapahtuu seuraavaa; hieronnasta peritään maksu ja sen jälkeen tapahtuva seksi on yksityinen tilanne. Näin muuten jo muutamat tekevät, ainakin mainostaessaan. Siis tarjoavat hierontaa maksua vastaan ja samalla ilmoittavat että ovat halukkaita seksiin hieronnan jälkeen!

    Tämä ei ole siis kylkiäinen. Siis seksi maksetun hieronnan jälkeen on kahden ihmisen välinen yksityinen tilanne jossa ei tapahdu osto eikä myyntitapahtumaa. Muistettava kuitenkin on että rahat tulee periä heti hieronnan jälkeen.

    Äänestä

  • hierontaa kaipaava kirjoitti:

    taas sekaisin. Huora ilmoittaa, että on halukas seksiin hieronnan jälkeen? Huora ei ole koskaan HALUKAS ! vaan valmis antamaan MAKSUSTA koloa reppanoille. älä sekoita luonnollista seksuaalista halua teidän kapisten huorien teeskenneltyyn haluun rahastus mielessä.

    Äänestä

  • menipä huoralla kirjoitti:

    Sinä se jaksat jankuttaa samaa virttä!
    Montako huoraa sä tunnet?Mistä sä huorien
    halut tiedät.
    Huvittavaa kaikenlisäksi caps lockin ahkera
    käyttö. Jos on noin brutaalin lattea ja
    moukkamainen sisältö niin ei sanonnassa
    luulisi olevan aihetta alleviivaavaan
    kirkumiseen CAPS LOCK päällä.

    kilokaupalla liukasteita VAIN SIKSI, että huora ei tunne normaalia seksuaalista halua!! Te myytte torttuanne ette seksin ilosta, ette siksi että haluaisitte seksiä saati että rakastaisitte miestä jolle sitä maksusta annatte. Te huorat jaatte persettänne vain ja ainoastaan helpon rahan takia!! Jos sinä seksiä annat pelkästä ilosta ja nautinnosta et tarvitse liukasteita torttuusi etkä rahasta asiakkaitasi! Älä väitä muuta. Anna reppana-asiakkaiden kuvitella vaan että oikeesti haluat niitä ja niiden hikisiä huohotuksia kun ne silmät nurin päin vetää pallejansa tyhjäksi torttuusi. Annetaan reppanoiden pitää illuusionsa. Ei niillä muuta ole.

    Äänestä

  • huora kirjoitti:

    nämä reppanat naisi lehmiä.

    oli juuri tämä torspo eli mikapappasin. Hän kirjoitti esimerkiksi että huorat saattavat jopa rakastua häneen. hahahhahaha! ja yhden huoran luota tullessaan kirjoitti palstalle että voisi jopa rakastua ko. huoraan. hahahhah! voi ääliöden ääliö! mutta juuri tollaset ne huoralle sen helpon rahan järjestää ja ilman veroja tietty. ääliöt jolla ei ole muita vaihtoehtoja ulkomuodon ja erilaisten ongelmien takia. reppanat.

    Äänestä

  • menipä huoralla kirjoitti:

    taas sekaisin. Huora ilmoittaa, että on halukas seksiin hieronnan jälkeen? Huora ei ole koskaan HALUKAS ! vaan valmis antamaan MAKSUSTA koloa reppanoille. älä sekoita luonnollista seksuaalista halua teidän kapisten huorien teeskenneltyyn haluun rahastus mielessä.

    Et ehkä ymmärtänyt pointtia laisinkaan. Jos ei myy seksiä ei voi olla prostu. Ymmärrätkö eron, sinähän jankkaat koko ajan että se on niin moraalisesti väärin myydä seksiä. Mutta hieronnan myynti ei ole ilmeisesti sinunkaan mielestäsi moraalisesti väärin. Ja sinähän et voi moralisoida mitä sen jälkeen tapahtuu. Hierojan ja asiakkaan välinen seksi ei ole moraaalisesti mitenkään sen eri asemassa kuin sinun kapakasta iskemäsi kumppanin kanssa harjoitettu seksikään. Ai, niin sinähän jahtaat kumppaneita jostain suviseuroilta? Sinun mukaasi kaikki esiaviollinen seksi tulisi lailla kieltää. Olisikohan parempi että menet takaisin sinne "kansankouluun" jotta voisit sitten täysipainoisesti perustella näkökantojasi muillakuin moraalisilla arvoillasi.

    Täällä kaivataan perusteltuja mielipiteitä. Moraaliset arvot eivät sovi mihinkään keskusteluun kun keskustellaan yksilönoikeuksista. Olethan nähnyt miten vallanpitäjillä on taipumus käyttäytyä kun moraaliset arvot alkavat sanella jokapäiväisiä askareitamme. Surullisia esimerkkejä voimme katsoa mm. omassa maassamme esim pakkosteriloinnin osalta(kehitysvammaiset), homoseksuualisuus oli rikos, viinaa sai vain korttia vastaan. Ja ajattele näistäkään asioista ei ole kuin 30-50 vuotta.
    Miltäköhän sinun saarnaamisesi näyttää 30 vuoden kuluttua lastesi, lastenlapsesi silmissä.
    Minä opetan ainakin omille lapsilleni suvaitsevaisuutta ja kykyä olla puuttumatta toisten ihmisten ,varsinkin aikuisten välisiin yksityisasioihin!

    Moralisointi on vaarallista, siinä nousee hyvin helposti niinkuin sinullakin kiihkomielisyys pintaan. Toki saatat olla myöskin vain oppimatonkin. Oppimattomat ihmisryhmät ovatkin yleensä helposti moraalinvartijoiden manipulointien kohteina. Kun ei ole tietoa niin uskomuksetkin ja mutumenetelmät käyvät hyvin kaupaksi.

    Mutta mielipiteeni; prostituutio ei ole väärin!

    Ps. perustelut löytyvät yo. tekstistä.

    Pss.Jos et löydä, opiskele!

    Äänestä

  • ja vellilile kirjoitti:

    Minä puhuin aidasta ja sinä näköjään aidan seipäästä. Opettele keskittymään lukemaasi ja vastaa vasta sitten. Vai osaatko lukea?

    Äänestä

  • nainen 26 v kirjoitti:

    Minusta tässä keskustelussa ei tartte huoritella. Eikö prostituoidut ole pikemminkin uutta lakia ajavien mielestä ihmiskaupan uhreja eikä rikollisia? Tai moraalisesti arveluttavia ei-ihmisiä? Ylipäätään minusta huorittelu on ala-arvoista ja sen sietäisi jäädä jo historiaan! Oli sitten kyseessä prostituoitu tai kuka tahansa muu! Ihmiskauppa on minunkin mielestä huono juttu, mutta paraneeko ongelma jos se pakotetaan maan alle? Eikö pikemminkin prostituoidut pitäisi tunnustaa ja asiaa tuoda enemmän päivänvaloon?

    Tätä huorittelua minakin ihmettelen, saako se jotkut heikon itsetunnon tuntevat kokemaan itsensä paremmiksi. Mitä kumman pahaa he ovat tehneet. Olen tavannut muutamia ammattilaisia, muussa kuin työnsä merkeissä, ihmisiä hekin ovat. Samoin tunnen henkilöitä jotka ns "jakavat" nauttivat sukupuolielämästä " vapaammin", entä sitten, kenelle he tekevät pahaa ansaitakseen pilkkaa?

    Äänestä

  • voi sinua tyhmää kirjoitti:

    Minä puhuin aidasta ja sinä näköjään aidan seipäästä. Opettele keskittymään lukemaasi ja vastaa vasta sitten. Vai osaatko lukea?

    Niinkuin näet, et pysty edes vertauksellasi pääsemään eroon kiihkostasi. Meneppäs nyt käymään rajojen ulkopuolella niin ymmärrät miten maailma toimii. Suomalainen kasvatus on iskenyt sinulle suoneen liian syvälle etkä ymmärrä laisinkaan mistä tässä on kyse. Kiihko jätä kotiisi, moraaliset arvosi sopivat sinulle ei muille, uskontosi on vain sinun asiasi ei muiden.

    Jatka opiskelu!

    Äänestä

vammaisuus on todella monitahoinen kysymys ja vaikeimmat tapaukset ovat monella tavoin hankalia.
Kun pyydetään vammaisten kommentteja on myös muistettava ,että osa vaikeavammaisista ei myöskaan pysty käyttämään kommunikaatiovälineitä muuten kuin henkilökohtaisen avustajan välityksellä. Tällöin ovat omien mielipiteiden esittämisen mahdollisuudet merkittävästi kaventuneet. Voitko esim tuoda esiin mielipiteitä jotka ovat avustajasi mielipiteiden vastaisia. Intimiteettisuojasi on mennyt? Kärsiikö hoito hoitajan mielipiteen vastaisista mielipiteistä? Olet kuitenkin hoitajasi sanoisinko armoilla kohtelusi suhteen? Esimerkki. Vaikeaa lihassairautta poteva vammainen jonka jäsenet eivät toimi normaalisti toimiva pää ja vietit, sekä tahdosta riippumaton elin kunnossa. Voisiko olettaa hänen saavan ns. normaalin kontaktin. Onneksi tässä tuntemassani tapauksessa hoitaja oli avarakatseinen lämmin ihminen joka mahdollisti kontaktin maksulliseen palvelukseen. En ole koskaan kenenkään puhuvan niin kauniisti naisesta kuin hän palvelun saatuaan. ilmeisesti myös ammatinharjoittaja oli myös asiansa osaava inhimillinen ihminen. Jos näitä vähäosaisimpia ajattelee niin heidän mqahdollisuutensa puolustaa itseää ovat hankalimmat. Ja enemmistö hauaa heidät unohtaa.

Äänestä
  • sinun mielipiteesi. Lue minun kirjoitukseni samasta ketjusta, kirjoitettu 13.55.

    Liikuntavammainen mies

    Äänestä

  • Jos todellakin ihminen on noin huonossa kunnossa, niin kuuluuko hänelle herran jumala seksi ollenkaan?
    Ihminen, joka istuu pyörätuolissa ja liikkumattomana, komminikoimattomana ja muuna vihanneksena, tuskin kaipaa minkään sortin ravistelua/hytykytystä enää lisää?

    Äänestä

  • herra isä kirjoitti:

    Jos todellakin ihminen on noin huonossa kunnossa, niin kuuluuko hänelle herran jumala seksi ollenkaan?

    on pakkomielle

    Haluat siis kiistää häneltä ne harvat ihmisyyden, joihin hän ehkä kykenisi? Hypoteesinahan oli, että hän kuitenkin pystyisi nauttimaan seksuaalisesti. Vihannekseksi haukkuminen kertoo paljon ajattelustasi.

    Äänestä

  • hmmn kirjoitti:

    Olen tältä palstalta oppinut, että ihmisyyden menettää, kun menee palkkatöihin.

    Äänestä

  • hmmn kirjoitti:

    Haluat siis kiistää häneltä ne harvat ihmisyyden, joihin hän ehkä kykenisi? Hypoteesinahan oli, että hän kuitenkin pystyisi nauttimaan seksuaalisesti. Vihannekseksi haukkuminen kertoo paljon ajattelustasi.

    Haukkuminen?
    Jep, femakoksi, kipsivituksi ja muu haukkuminen kertoo myös ihmisistä, jotka haukkuvat meitä huoraamisen vastustajia. Kertoo hyvin paljon ajatusmaailmastasi, kun olet puolueellinen. Tottakai sitä omaa etuansa aina puolustaa. Oletko kenties vammainen pyörätuolissa?

    Itseasiassa työskentelen sosiaali- ja terveysalalla, heitä ei enää jaksa edes seksi kiinnostaa, sillä ovat sellaisessa kunnossa. Siinä kunnossa ajattelee jo jotakin tärkeämpääkin ja opettelee olemaan vaatimaton. Aivan kuin heille yhtäkkiä kiinnostaisi mennä huoran pumpattavaksi, haluttomana.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nainen 26 v kirjoitti:

Aina kun puhutaan prostituution käyttämisen oikeutuksesta, esiin nostetaan vammaiset. En vaan ole vielä yhtään kirjoitusta nähnyt, jossa joku vammainen puolustaisi oikeuttaan käyttää prostituoiden palveluja. Voisiko vaikka joku prostituoitu kertoa tai joku vammainen itse, kuinka paljon vammaiset itse asiassa käyttävät näitä palveluja?

Mitä itse eri tavoin vammaisia tunnen/tiedän, niin suurin osa heistä haluaa samaa kuin me vammattomatkin: rakkautta ja parisuhteen, ja kynnelle kykenevät näin tekevätkin (eli suurin osa). Eli oman kokemukseni perusteella vammaisten vetäminen mukaan tähän prostituutiokeskusteluun on itse asiassa vammaisten tarpeita ja kykyjä loukkaavaa. Olisiko jollain parempaa tietoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu