No niin. Tuntuu että yleisesti sukupuolitaudeista ajatellaan, että ne näkyvät syylät ym. on se kaikkein ikävin vaiva. Tokihan se ovatkin ikäviä.
Mutta monet "hehkuttavat" että on todettu kondy, MUTTA ei ole mitään näkyviä oireita (JES, vähemmän häpeällistä).
Todellisuudessa taas näkyviä syyliä aiheuttava papilloomavirusmuoto on siitä kiltimmästä päästä eli se harvoin (koskaan) aiheuttaa mitään kohdunkaulansyövän esiasteita.
Osa papilloomaviruksen muodoista ovat selkeästi korkean riskin viruksia, eli ne tekevät niitä solumuutoksia kohdunkaulalle, eikä välttämättä koskaan mitään syyliä ulkosynnyttimiin. Se jyllää siellä piilossa.
Että sikäli minä olisin kyllä onnellisempi, jos olisi pelkästään niitä syyliä ulkosynnyttimissä eik papassa mitään muutoksia. Syylät kun eivät ole vaarallisia terveydelle.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kondylooma ei ole varsinaisesti sukupuolitauti.
Wihii, sittenhän voin sanoa kaikille kundeille, ettei minulla ole mitään sukupuolitauteja !
kondylooma on sukupuolitauti:P ellei toi yks sit tarkottanu sitä, että 'kondylooma' on sen paiseen nimitys mikä saattaa alapäähän papilloomaviruksen takia tulla. ja eihän se nimenomanen paise oo sukupuolitauti vaan sen oire..
mutta jos yhtään oot kuunnellu esim. yläasteella seksitunneilla, ni siel ois ainaki pitäny sanoo, että kondylooma on tauti ja yleisin sellanen. paska homma:P
Tästä jaottelusta on vähän kahta koulukuntaa. Kondylooma on mainittu lähes kaikissa sukupuolitautilistoissa ja koulussakin siitä valistetaan. Kuitenkin kun se minulla todettiin, gyne sanoi heti, ettei se ole sukupuolitauti. Tämä siksi, että olen voinut saada sen myös muualta kuin yhdynnästä. Se voi tarttua esim. omalta äidiltä kotona saunan lauteiden välityksellä tms.
(Ja minun äidilläni sattuu sopivasti olemaan se myös... Olen kuitenkin voinut saada sen myös yhdynnästä, kuka tietää.)
Mielestäni kondyloomaa on hyvä pitää sukupuolitautina, koska se myls sukupuoliyhteydessä tarttuu. Kondylooman voi todellakin saada saunan lauteilta tai yleisistä vessoista eli aina pefletti uimahalliin mukaan!!! Myös synnytyksen yhteydessä kondylooma voi tarttua lapseen eli kondylooma on hoidettava olise sukupuolitauti tai ei, kukkakaali -muotoinen tai ns. siistimpi, vain kutiava muoto! Ja tämä vain kutiava on todellakin se vaarallisempi, vaikka kukkakaalit eivät ole esteettisesti kuiniita ovat ne vähiten kohdunkaulan syöpää aiheuttavia!
Joo, kondysta ollaan kahta mieltä siitä onko tää sp-tauti vai ei. Määritelmä että tarttuu seksissä ei ihan ole riittävä koska nuhakin voi tarttua seksissä kuten, vesirokko, tuhkarokko, tuberkuloosi jne.
Ehkä kondyssä kuitenkin enemmän sptauti-oireita ja yleisin tartunta tapa seksi.