Nopein saa vastata:
Muuntoluku, jolla kilometriä tunnissa muunnetaan solmuiksi.
esim: 12 km/h = ? solmua.
Solmut ja kilometrit sekasin
35
18979
Vastaukset
- hämeen hitain
ja helposti kun jaat kahdella!
- 1.solmu
vai 1,386 siinnäpä pulma
- oikein
Taisi tulla edellisellä kilowatin/hevosvoiman muuntokerroin. Merimaili on 1852 metriä, joten kerroin on 1,852.
- tuon verran
1864- 1892, tai 1689- 1876 tai jotakin sellaista, tai sinnepäin kuitenkin.
- Einsteinin sukua
1 mpk = 1,862 km.
Jos on vaikka 12 km/h rajoitus, niin kakkosella
jakamalla ajat 6 solmua eli hieman alakanttiin.
Jos jaat sen 1,862:lla (hieman vaikeampaa päässä), niin tosinopeus olisi siis 6,4 solmua kymmeneksen tarkkuudella.- Mäkine
Kiitos tiedoista.
- tämäkään oikein
Varmaan kirjoittajalla muistihäiriö, sillä merimaili on 1852 metriä.
- Einsteinin sukua
tälläistä fibaa ei saisi tulla. Taisi olla suhteellisuusteoria liikaa mielessä! ;-)
- konemees
Merimaili (Nautical Mile)on 1852 metriä, eli nopeus 12 km/h jaetaan 1.852 km/NM,ja saadaan nopeus 6.48 NM/h. Näin syntynyttä mittayksikköä NM/h kutsutaan solmuksi jonka vakiintunut lyhenne on kn (knots).
- R K-S
hyvä, että näkee vähän oikeaa tietoakin. Jos viitsii opetella muutaman perusasian, niin loppu onkin jo aika helppoa.
- toteamus
R K-S kirjoitti:
hyvä, että näkee vähän oikeaa tietoakin. Jos viitsii opetella muutaman perusasian, niin loppu onkin jo aika helppoa.
mutta mitäs asiaa sinulla oli? Kakista ulos jos on tärkeää, muussa tapauksessa olisit voinut jättää toisten tehtäväksi.
- heh
toteamus kirjoitti:
mutta mitäs asiaa sinulla oli? Kakista ulos jos on tärkeää, muussa tapauksessa olisit voinut jättää toisten tehtäväksi.
Samoin sinulle. Mutta huomenna on jo lauantai :)
- AriT
Solmut kilometreiksi tunnissa: kerro kahdella ja vähennä tuloksesta 10%. Esim. 12 kn = n. 2*12 - 10% = 21,6 km/h
km/h solmuiksi: jaa kahdella ja lisää tulokseen 10%. Esim. 12 km/h = n. 12/2 10% = 6,6 kn
Oikeat arvot em. muunnoksista ovat 22,2 km/h ja 6,5 kn, joten noilla yksinkertaisilla muistisäännöillä päästään kohtuulliseen tarkkuuteen.- merimies
Vanha Vaasa paloi vuonna 1852 ja tuon kun muistaa niin sujuu veneilykin.
Mielestäni nykyään todella typerää rajoitusmerkit joissa nopeus km/t kun lähes kaikki laitteet näyttävät solmuja. - AriT
merimies kirjoitti:
Vanha Vaasa paloi vuonna 1852 ja tuon kun muistaa niin sujuu veneilykin.
Mielestäni nykyään todella typerää rajoitusmerkit joissa nopeus km/t kun lähes kaikki laitteet näyttävät solmuja.Kyllähän tuon vuosiluvun tai muuntokertoimen muistaa, mutta minulle ainakin luvun jakaminen 1,852 päässälaskuna tuottaa hieman vaikeuksia. Kertolasku sujuu vähän paremmin, mutta siihenkin menee hieman aikaa. Siksi olen opetellut nuo pari sääntöä, joissa kertoimena/jakaja on kakkonen, silloin laskenta sujuu päässälaskuna peruskouluopeillakin ihan nopsaan.
Muunnoksen pitää olla sen verran nopeata, että veneillessä ei tarvitse kaivaa laskinta tai kännykkää operaation suorittamiseen. Tosin nopeusrajoituksissa käytetyttyjen muutamien km/h arvojen vastaavuudet solmuina oppii kyllä nopeasti ulkoakin, mutta jos haluaa vaikkapa muuttaa merimaileissa ilmoitetut matkat kilometreiksi, niin silloin voi olla hyvä saada noin arvo ihan päässä laskien.
Solmut ovat historiallinen jäänne, jotka eivät kovin hyvin sovellut tuttuun 10-järjestelmäämme. Vanhoista tottumuksista on vaikeata päästä eroon, tästä hyvänä esimerkkinä on vaikkapa tuumamittojen säilyminen käytössä edelleenkin. Itsekään en solmuja ja merimaileja ole hylkäämässä, koska niihin on tottunut ja toisaalta järjestelmällä on hyvät puolensa (mm. suora yhteys kaariminuutin ja merimailin välillä). - Siitä
merimies kirjoitti:
Vanha Vaasa paloi vuonna 1852 ja tuon kun muistaa niin sujuu veneilykin.
Mielestäni nykyään todella typerää rajoitusmerkit joissa nopeus km/t kun lähes kaikki laitteet näyttävät solmuja.Poliisien tutkat näyttää lukemat km/h ja jos nopeusrajoitus kyltit olisivat solmuissa tarvittaisi kolmaskin mies poliisi veneeseen, laskutaitoinen luku- ja kirjoitustaitoisten lisäksi :-).
Muita tilanteita ei tule mieleen missä tuota muunnosta tarvii kuin nopeus rajoitukset ja siinä riittää kun kahdella jakaa.. - Toivo
Siitä kirjoitti:
Poliisien tutkat näyttää lukemat km/h ja jos nopeusrajoitus kyltit olisivat solmuissa tarvittaisi kolmaskin mies poliisi veneeseen, laskutaitoinen luku- ja kirjoitustaitoisten lisäksi :-).
Muita tilanteita ei tule mieleen missä tuota muunnosta tarvii kuin nopeus rajoitukset ja siinä riittää kun kahdella jakaa..minusta koko typerät solmut joutaa heittään museoon.
kun pistää gepsin näyttään km/h niin solmuja ei sen jälkeen tartte kuin köydessä - Elwood
Toivo kirjoitti:
minusta koko typerät solmut joutaa heittään museoon.
kun pistää gepsin näyttään km/h niin solmuja ei sen jälkeen tartte kuin köydessäMelkoisen hankalaa, navikoidessa joutuisi laskemaan kokoajan kilometreistä merimaileiksi ja toisin päin.
Eiköhän kuitenkin anneta niiden kilometrien olla puhelinluettelon kartoilla, vai niilläkö navigoit? ;-) - JRxxx
Elwood kirjoitti:
Melkoisen hankalaa, navikoidessa joutuisi laskemaan kokoajan kilometreistä merimaileiksi ja toisin päin.
Eiköhän kuitenkin anneta niiden kilometrien olla puhelinluettelon kartoilla, vai niilläkö navigoit? ;-)Eiköhän se ole lähinnä tottumuskysymys, kumpia käyttää, etenkin näin Itämeren puitteissa. Mailien ja solmujen käytöllä on se etu, että karkean mitan saa suoraan karttalehden sivusta asteikosta. Toisaalta, ihan yhtä kelvon tuloksen saa, kun muistaa mittakaavan ja sen, paljonko 1 cm tai 5 cm kartalla on ko. mittakaavassa maastossa. Projektion aiheuttamalla mittakaavan muutoksellakaan ei ole mitään käytännön merkitystä esim. suomalaisia merikarttasarjoja käytettäessä. Joillakin niistä isoista yleiskarttalehdistä eroa voi jo vähän syntyäkin, mutta jos ei navigoinnissaan pyrikään kovin tarkkaan mittailemaan sellaisilta etäisyyksiä, ei asialla ole merkitystä.
Eli vaikka itse käytänkin näitä "meriyksiköitä", niin en näe mitään epätoivottavaa tai moitittavaa, saati virheellistä/väärin olevaa siinä, että joku käyttää puhtaasti SI-järjestelmän yksiköitä. Homma sujuu niillä yhtä sutjakkaasti :) - heh
JRxxx kirjoitti:
Eiköhän se ole lähinnä tottumuskysymys, kumpia käyttää, etenkin näin Itämeren puitteissa. Mailien ja solmujen käytöllä on se etu, että karkean mitan saa suoraan karttalehden sivusta asteikosta. Toisaalta, ihan yhtä kelvon tuloksen saa, kun muistaa mittakaavan ja sen, paljonko 1 cm tai 5 cm kartalla on ko. mittakaavassa maastossa. Projektion aiheuttamalla mittakaavan muutoksellakaan ei ole mitään käytännön merkitystä esim. suomalaisia merikarttasarjoja käytettäessä. Joillakin niistä isoista yleiskarttalehdistä eroa voi jo vähän syntyäkin, mutta jos ei navigoinnissaan pyrikään kovin tarkkaan mittailemaan sellaisilta etäisyyksiä, ei asialla ole merkitystä.
Eli vaikka itse käytänkin näitä "meriyksiköitä", niin en näe mitään epätoivottavaa tai moitittavaa, saati virheellistä/väärin olevaa siinä, että joku käyttää puhtaasti SI-järjestelmän yksiköitä. Homma sujuu niillä yhtä sutjakkaasti :)Kyllä kartasta löytyy mittakaavakin eli ei tarvitse edes muistaa. Ne mitkä olen nähnyt ovat olleet tyyliä 1:50000. Viivaimella mittaamalla saa matkan yhtä helposti kuin harpilla latitudiasteikoltakin. Ei pysty edes tekemään sitä virhettä, että ottaisi harpilla longitudiasteikolta mitat.
- x:y
kysyit muuntolukua: kertolaskulla muuntoluku on 0.5339 ja jako laskulla 1.852 ... ja tulee suoraan solmuja vastauksena
- oikeinko
Meripenikulma on noin 1 852 m, mutta pitää paikkansa vain päiväntasajalla, maapallo on vähän litistynyt navoiltaan joten napoja kohti kuljettaessa luku pienenee.
Meripenikulmahan on yhden kaariminuutin pituus päiväntasajalla.- asioista
Meripeninkulma on tasan 1852 metriä. Tämä on kiinnilyöty jo ennen SI-jätjestelmän käyttöönottoa eli mpnk on irroitettu yhteydestään maapallon dimensioihin. Mutta aika lähellä paiväntasaajan pituus on lukua 360x60x1852 metriä. Maapallon litistyneisyys vaikuttaa siten että kaariminuutin pituus kasvaa korkeammille latitudeille mennessä. Tälle muuttuvalle kaariminuutille olisi tulisi varata nimi merimaili erotukseksi kiinteästä meripeninkulmasta.
Mitä pituusyksiköihin tulee, niin luotiinhan metrikin aikanaan maapallon dimensioiden avulla (Ranskan vallankumouksen aikoina). Ei se ole sattumaa. että paiväntasaaja on 4 x 10 potenssiin 7 metriä noin neljän merkitsevän numeron tarkkuudella.
- S_Mäkinen
Mielenkiintoinen asia, tuo solmu. Kukaan ei kertonut, mistä sana SOLMU johtuu.
- S_Mäkinen
Elikkä, kiinnostaisi tietää, miksi km/h on muutettu solmuiksi !!? Miten alunperin solmu on laskettu ?
- nopeuden mittari
S_Mäkinen kirjoitti:
Elikkä, kiinnostaisi tietää, miksi km/h on muutettu solmuiksi !!? Miten alunperin solmu on laskettu ?
Kun purjelaivoissa mitattiin nopeutta niin oli lokiliina, jossa oli ajoankkuri päässä ja sitten pitkä liina johon oli tehty solmuja, yleensä meripnikulman kymmenesosien välein, ja tiimalasin hiekan valumisella mitattiin tunnin kymmenesosa. Ajoankkuri heitettiin veteen ja sitten päästettiin liinaa veteen ja laskettiin montako solmuväliä meni liinaa tiimalasin osoittamassa ajassa = aluksen nopeus somuissa.
- AriT
S_Mäkinen kirjoitti:
Elikkä, kiinnostaisi tietää, miksi km/h on muutettu solmuiksi !!? Miten alunperin solmu on laskettu ?
Taitaa olla historia juuri toisinpäin ts. solmusta eli merimailia tunnissa on tullut myöhempinä aikoina ISO-standardin mukainen km/h. Nimityksen historiahan tuossa toisessa vastauksessa tulikin jo selväksi.
Solmun käytölle on siis historiallinen peruste ihan niin kuin tuumillekin. Yhtenä säilymisen syynä on matkan mittauksen helppous kartalta: kuten aiemmin on mainittu, niin kaariminuutti eli minuutti (=aste/60) pohjois-eteläsuunnassa vastaa merimailia muutaman metrin tarkkuudella koko maapallolla. Itä-länsisuunnassa (pituusaste eli longidudi) lyhenee päiväntasaajalta navavoille päin mentäessä, joten vinoittain mitattessa virhettä syntyy jonkin verran. Matka saadaan siis suoraan kartan asteastoikolta vaikkapa harpilla.
Eli jos purjehditaan suoraan pohjoiseen yksi leveysaste se on sama kuin 60 nm. Tästä saadaan maapallon kehäksi 360x60x1,852 km = 40003 km, joka ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Virhe ei ole merkittävä, päiväntasaajalla pallomme kehä taitaa olla 40076 km, napojen kautta en tarkkaa mittaa muista. - kaariminuutti
nopeuden mittari kirjoitti:
Kun purjelaivoissa mitattiin nopeutta niin oli lokiliina, jossa oli ajoankkuri päässä ja sitten pitkä liina johon oli tehty solmuja, yleensä meripnikulman kymmenesosien välein, ja tiimalasin hiekan valumisella mitattiin tunnin kymmenesosa. Ajoankkuri heitettiin veteen ja sitten päästettiin liinaa veteen ja laskettiin montako solmuväliä meni liinaa tiimalasin osoittamassa ajassa = aluksen nopeus somuissa.
Myös kaariminuutti on helppo kun laskettiin kulkusuuntia trikonometriaalla niin maapallon asteverkosta saatiin suoraan matkat kaariminuutteina = meripenikulma. Tuolla harrastelaivurikurssilla joskus aikanaan laskettiin merkintälaskuja sillä avomerilinjalla, en tiedä lasketaanko enää.
- heh
kaariminuutti kirjoitti:
Myös kaariminuutti on helppo kun laskettiin kulkusuuntia trikonometriaalla niin maapallon asteverkosta saatiin suoraan matkat kaariminuutteina = meripenikulma. Tuolla harrastelaivurikurssilla joskus aikanaan laskettiin merkintälaskuja sillä avomerilinjalla, en tiedä lasketaanko enää.
Merkintälaskua harrastetaan rannikkolaivurikurssilla.
Avomerilaivurikurssi käsittelee paikan määrittelyä taivaankappaleiden avulla. - niinpä olikin
heh kirjoitti:
Merkintälaskua harrastetaan rannikkolaivurikurssilla.
Avomerilaivurikurssi käsittelee paikan määrittelyä taivaankappaleiden avulla.On tuosta kurssista jo vierähtänyt muutama vuosi, onkohan sekstanttia enää kellään muulla kun mulla.
- eki
kymmenet ovat vastailleet miten se muunto menee ja miten kaikkea muutakin voi tehdä.oikeesti veneilyn parissa ei tarvitse ottaa noin paljon ongelmia,onhan se maapallo kilometreissä yhtä pitkä muunnettuna kun meripeninkulmissa,tuumissa jaardeissa jne.käytä ihan mitä mittaa tahansa,hommaa jostain kirjaston kirjasta muuntotaulukot.viranomaisethan ovat jo päättäneet että nopeus merillä mitataan km/h joten siirrytään pikkuhiljaa luotiliinasta ja solmuköydestä mittareihin,menee varmaan vielä joitakin vuosia,tulee se sieltä.usko vaan englantikin joutuu tuumistaan luopumaan,jokunen merilordi ampuu ittensä,samaten joku veneilijä suomessa,pärjäillään.:)
- Gordion
Kunhan ratkaistaan tämä ikuisuuskeskustelu siitä onko solmu vai km/h ja merimaili vai km oikea yksikkö niin aletaan sitten keskustella olisiko nopeuden yksikkönä parempi m/s, kun tuo tuulen nopeuskin ilmoitetaan siten :-)
- heh
Gordion kirjoitti:
Kunhan ratkaistaan tämä ikuisuuskeskustelu siitä onko solmu vai km/h ja merimaili vai km oikea yksikkö niin aletaan sitten keskustella olisiko nopeuden yksikkönä parempi m/s, kun tuo tuulen nopeuskin ilmoitetaan siten :-)
Viesti lienee kirjoitettu pilke silmäkulmassa mutta ajatushan olisi hyvä. Jospa ohitetaan koko muunnos solmuista kilometreihin ja mennään suoraan metreihin sekunnissa.
Purkkarimiehet ja uistelijat eivät ehkä kuitenkaan pidä asiasta koska joudutaan nopeuksiin 0,8 m/s ja vastaaviin pieniin lukuihin. Vaikka toisaalta lienee sama onko nopeus 1,7 solmua, 3,5 km/h tai 0,9 m/s.
- konemees
Kyllä se on jätkät niin, että Mercatorin karttaprojektio on se ainoa oikea tapa jota on maailmanlaajuisesti totuttu käyttämään merenkulun apuvälineenä kuljettavaa matkaa määritettäessä. Samalla kun te puhutte metreistä, niin ystävämme jenkit vääntävät kättä siitä, että voitaisiinko maamaili ottaa käyttöön merenkulussa merimailin sijaan..., menkää saaristolaivurikurssille, niin perusteet selviävät. Mercatorin projektion edut tulevat esille viimeistään silloin, kun sekstantilla määritätte Etelän Ristin paikkaa tähtitaivaalla.
- Ps15361
12 km/h solmuiksi
Laske näin:
12 : 1.852 = 6.479
siis nopeus solmuina on 6.5 solmua
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916