Luin uudesta Päivämiehestä Togon parannuksentekijöistä. Tuli mieleen Lapin herätykset 1800-luvulla. Kyynel kohosi silmään, olin niin liikuttunut. Henki näyttää löytävän aina sinne, missä on vastaanottavaista mieltä. Jumalan väkevä puhuttelu oli aistittavissa niistäkin, jotka eivät vielä olleet valmiita vanhasta luopumaan.
Samalla mietin oman maamme tilannetta. Parannuksentekijöitä on vähän. Lainsäädännössä ollaan yhä enenevässä määrin luopumassa Jumalan sanasta. Onko Suomen kansa kulkenut etsikkonsa päivien ohitse? Onko kynttilänjalka siirtymässä muualle?
Joka tapauksessa parannuksentekijöitä vielä löytyy omassakin maassamme. Jumalan seurakunta on saanut kasvaa ja Herra korjata kypsää viljaa.
Samalla mietin oman maamme tilannetta. Parannuksentekijöitä on vähän. Lainsäädännössä ollaan yhä enenevässä määrin luopumassa Jumalan sanasta. Onko Suomen kansa kulkenut etsikkonsa päivien ohitse? Onko kynttilänjalka siirtymässä muualle?
Joka tapauksessa parannuksentekijöitä vielä löytyy omassakin maassamme. Jumalan seurakunta on saanut kasvaa ja Herra korjata kypsää viljaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niinpä, Uskovaisten joukko ei näytä enää kasvavan, vaan pysyy kutakuinkin samalla 100 000.n tasolla.
Yleensä siellä, missä on korkea elintaso, ei ole tilaa Jumalalan sanalle.
Aikoinaan lapissa oli köyhyyttä ja kurjuutta. Ainoa lohtu oli alkoholi, jota käytettiin runsaasti, jolloin köyhyys ja kurjuus vain lisääntyi. Sama tilanne on venäjän karjalassa, jossa elintaso on pysytellyt sitkeästi matalalla ja johon haetaan niinikään lohtua vodkasta, jota juodaan siellä kuin meillä maitoa ruokailun yhteydessä.
Nyt on suomessa ollut jo pitkään korkea elintaso ja sitä myöten Jumalan kaipuu on vähäistä.
Mitäs sitä Jumalalla silloin tekee, kun kaikki on hyvin. Sota-aikana kansa uskoi paremmin ja turvautui Jumalaan, kun elettiin kohtalon kovia aikoja ja oli pelko, että isänmaa on mennyttä.
Mistähän johtuu Jumalan suuri pitkämielisyys tätä katajaista kansaa kohtaan, joka nyt on kuitenkin hylkäämässä Herransa kokonaan.
Togossa taas tarvitaan Jumalaa, kun siellä ei mene hyvin. Samoin venäjän karjalassa Jumala otetaan mielihyvin vastaan niiden ihmisten parissa, joilla ei mene hyvin.
Minulla on semmoinen kummallinen käsitys, että parannuksen tekee aina sellainen ihminen, jolla on asiat jotenkin pielessä.
Muistelen vuosikymmen sitten erästä tapausta, jossa kokonainen perhe saatettiin Jumalan armoon seurakunnassa.
Heillä ei ollut mennyt hyvin. Oli alkoholiongelmia, työttömyyttä, sairautta, keskenmenoja, hermosairauksia..
Kun he alkoivat käydä seuroissa, elämänlaatu koheni huomattavasti. Alkoholi jäi pois ja taisipa jäädä tupakkakin. Löytyi työtä ja kunnollinen asunto. Mielenterveysongelmatkin jäi pois. Lapset kuori päältään sotamaalauksensa ja korvikset sekä rumat puhetapansa.
Sensijaan en tiedä sellaisia uskoon tulleita, joilla meni lujaa ja hyvin.
Jumalan valtakunta koostuu kurjista ja köyhistä, mutta heistä tulee valtakunnan asukkaina rikkaita.
soitinpa päivänä muutamana äidilleni , ja juteltiin myös uskomisen asiasta.
siinä rupatellessamme tuli ajanmerkit puheenaiheeksi, ja äiti totesi, että tämä on nyt sitä kadotuksen ja lopun aikaa kun epäuskoiset elävät kuin siat,tärkein asia on seksi ja raha, maailma kuohuu luonnonmullistuksineen ympärillämme, ihmeelliset taudit leviää...
niin on,sanoin.
mutta minua ei pelota. olen turvassa Jumalanvaltakunnassa,tapahtuipa mitä hyvänsä,vaikka henkeäni uhattais en osaani vaihtais.nöyrän paikalla kun jaksaa kilvoitella,niin kerran tämä aika osaltamme päättyy ja pääsemme perille taivaaseen.
nämä ajatukset nousivat pinnalle,kun viime lauantaina ajoin peurakolarin..muistin siinä epäuskoisia lapsiani,uskovaisia lapsiani,muita läheisiäni.mieheni istui vieressäni hiljaisena mutta kunnossa.
elämä voi päättyä yht`äkkiä aamunsarastaessa tai yölevolla. kuolemassa ei kysytä muuta kuin onko synnit anteeksi.
ei minullekaan kuinkaan käynyt,pintanaarmuja tuli mutta auto meni lunastukseen...
Ei kuulosta kyllä kovin nöyrältä, kun ilmeisesti pidät muita ihmisiä kuin v.lestadiolaisia "epäuskoisina" ja nimittelet heitä erittäin epäkohteliaasti sioiksi ja yleistät törkeästi, että seksi on nykyihmisille elämän tärkein asia.
Mistä sinä tiedät, milloin on lopun aika? Jumalako on sen äidillesi ja sinulle ilmoittanut?
Oman käsitykseni mukaan luonnonmullistuksia tuntuu siksi olevan nykyään enemmän kuin joskus muulloin, sillä ne uutisoidaan aiempaa paremmin, osittain jopa siksi, etta ihmiset voisivat auttaa kaukanakin ja eri kulttuureista olevia lähimmäisiään onnettomuuksissa. Tämäkö on sitä lopun aikaa?
Pyydän ottamaan malan omasta silmästäsi, opettelemaan alkeellista kohteliaisuutta, lopettamaan karkeat ja typerät yleistykset ja miettimään, kuka oikein päättää, miten mennään paratiisiin.
(Pahoittelen viestini ikävää sävyä.)
jokainen saa uskoa vapaasti Jumalaan tai muuhun -tai olla uskomatta. en minä halua ketään tuomita mihinkään, mutta aito huoli on heistä,joilla on synnit anteeksi saamatta,ja epäusko.
näen niin läheltä Jumalanvaltakunnan rajat kun omassa perheessäni on kahden maan kansalaisia.mutta silti kaikki ovat niin rakkaita että aivan sydäntä kouristaa :)
olipa ihminen uskovainen tai ei, ovat he minulle aivan tasa-arvoisia. ihmisarvo on olemassa vaikkei ole lestadiolainen :) työkavereistakin välitän paljon!ja naapurin tädistä,ja ja ...
en halua kirjoituksillani ketään pahentaa,mutta kirjoitan niin kuin uskon ja ymmärrän.
en tunne malkaa silmässäni,kun tahdon olla kaikkien kanssa tasavertainen, uskostani huolimatta :)
Monesti Jumala puhuttelee nimenomaan ajallisten koettelemusten kautta. Jos jollain menee liian hyvin ajallisesti, saattaa hengellisesti tapahtua suuri vahinko. Voi tulla kuvitelma, että pärjää ilman Jumalaa.
Afrikassa, jotka ovat tehneet parannuksen kirkon tekemän lähetystyön tuloksena?
Lain alla olevalla ihmisellä ei ole taivaan valtakunnan avaimia.
Luulin näiden keskustelujen kuolevan anemiaan.
Siis ei avaimia ja ovet jäävät lukkoon...
Kerrankin suoraa vl-mielipidettä. Luulin jo totuuden jääneen parjatulle 70-luvulle.
Harmi vaan tuo symbolinen kieli.
Olisi se ylentävää vielä kerran kuulla suora totuus,että me vl-uskovat olemme ainoa oikea Jumalan seurakunta maan päällä.