Työnteko

3212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Janne Mäkinen kirjoittaa Kansan Uutisten kolumnissaan tänään:

Oman lukunsa muodostavat yrittäjiksi pakotetut.Yhä useampi yritys ulkoistaa toimintojaan siirtämällä omia työntekijöitään yrittäjäsuhteeseen,jonka vaihtoehtona on työttömyys.Tällainen pakko- ja yksinyrittäjä on usein riippuvainen yhdestä asiakkaasta,ja sopimusta tehdessä hyvin heikossa asemassa.Myös hänen sosiaalietuutensa säännönmukaisesti heikentyvät yrittäjäksi siirtymisen yhteydessä.
Mikään yrittäjäjärjstö ei aja näiden "pakkoyrittäjien" asiaa.Vaikka ajatus yrittäjistä ay-liikkeen jäseninä saattaa kuulostaa vieraalta,olisi ajatusta syytä ainakin pohtia.


Olisiko niin,että lakaistaan omat portaat ensin?
Valtaosa suomalaisista tekee työtä pienissä tai keskisuurissa yrityksissä.Kun niillä menee huonosti,suomalaisilla menee huonosti.Se on totta.

Yrittäjyys ei ole kaikille kuitenkaan tavoite, onnen täyttymys, päinvastoin kuin valtaosa yrittäjistä tuntuu kuvittelevan.Monet arvottavat itsensä ja elämänsä toisin.

Hoitakaa oma tonttinne ensin alkääkä olko aina valittamassa.Jos puolipersaukisena vinkuminen käy raskaaksi,ei muuta kuin työnhakijoiden jonoon.
Taikka sitten ammattitaitoa kehittämään.

Mikä siinä mahtaa olla,että en koskaan ole tavannut taitamatonta yrittäjää? Vika on aina valtion,kommunistien,huonon sään tai anopin.
On yrittäjyyden irvikuva kun kaupungeissa on alkubuumin aikaan samassa korttelissa kahdeksan videvuokraamoa,pitsa- tai kebabpaikkaa,kännykkäliikettä,tietokonemyymälää jne. jne. Toistemme paitoja pesemälläkö me eläisimme? Kun markkinat ei riitä,pätevin yleensä jää.Ne muut syyttävät valtiota,jättävät velat takaajille ja tekevät saman homman uusiksi mutta akan nimiin.
Yrittämistä on useampaa laatua.Yrittäkää nyt vaikka tehdä hommanne hyvin ja olla pienemmällä suulla.Niin tässä ihmisetkin tekevät.

Äänestä

Keskittäkää voimanne, niin perhe- kuin pieyrittäjätkin, verolainsäädännön uudistamiseen!
Voimassaolevanhan on SANELLUT vienti(prosessi-)teollisuus!!
vom

Äänestä
  • Tuli sanottua vähän kärkevästi mutta tosiasiahan on,että pienyrittäjien valtaosa on asemaltaan samassa jonossa työntekijöiden kanssa.
    Tehtiinpä työtä tehtaassa,pellolla tai pienyrityksessä niin aina käydään kiinni murikkaan,sillä Suomi elää.Tuota työtä on arvostettava.
    Kun verolainsäädäntö Suomessa on mitä on,rakennettu nimenomaan yli 300 työntekijän vientiyrityksiä varten,en voi ymmärtää pienyrittäjän samaistumista heihin.

    Mitä yhteistä on kahvilanpitäjällä ja Nokialla.Missä kohtaa heidän etunsa ovat samat.

    Korostan siis vielä,uusarvo syntyy työstä.Sitä työtä tehdään pienyrityksissä,pelloilla ja tehtaissa.Toinen juttu on se,kun ajetaan kuorma-autollinen paperia Lauttasaaresta keskustaan ja pakettiautollinen rahaa takaisin.
    Mitä tekemistä meillä olisi heidän kanssaan?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


perheyrityksissä ahtaalla kirjoitti:

http://www.digitoday.fi/showPage.php?page_id=10&news_id=50622

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu