Estradilla: Anna Eriksson

Lauantai 26. marraskuuta 2005

Lauantai 26. marraskuuta, 19.30, TV2
Estradilla: Anna Eriksson

"Anna Erikssonin konserttikiertue on ollut valtava menestys ja Anna on suositumpi kuin koskaan. Konsertissa kuullaan Annan kymmenien tuttujen hittien lisäksi aivan uutta tuotantoa. Annan omaa orkesteria täydentää 8-henkinen jousiorkesteri."

Keikka oli 8.11. Tampere-talossa ja aivan loistava, joten kannattaa katsoa jos Annaa diggailee =)

8

1026

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Daniel

      Anna pisti parastaan myös Jyväskylässä viikko sitten Paviljongissa. Olen ollut viimeksi kuuntelemassa Anna Erikssonia samassa paikassa eli Jyväskylän Paviljongissa viisi vuotta sitten keväällä 2000. Tuolloinen konsertti oli varsin vaisu ja ihmisiä vaivautunut paikalle noin sata -nyt siihen yksi nolla lisää, niin päästään niihin lukemiin minkä verran viime perjantaina oli tullut porukkaa samaan paikkaan. Täytyy sanoa, että olin TODELLA POSITIIVISESTI yllättynyt siitä, miten Anna Eriksson on kehittynyt laulajana. Hänen esiintymisensä on edelleen varsin vähäeleistä ja paikallaan seisomista tai istumista. Koko kaksituntiseen ei sisältynyt minkäänlaista sellaista show-meininkiä, kuin esim. Laura Voutilaisella. Show-meiningin puuttuminen kompensoitui kuitenkin sillä, että Annan upea ääni kantoi aivan mielettömän hyvin koko konsertin läpi. Toisekseen, Anna näyttää todella keskittyvän laulunsa tulkintaan ja pystyy näin koskettamaan kuulijaansa syvältä. Jo konsertin avaus oli tosi vaikuttava: lavan eteen vedetyn huntuverhon takaa näkyi vain Annan silhuetti ja konsertti alkoi hitillä "Ei se mennyt niin", jonka kertosäkeen kohdalla verho lensi pois tieltä paljastaen korsettiasuun sonnustautuneen laulajattaren. Konsertissa kuultiin tietysti monta muutakin laulua Annan uudelta levyltä: mm. "Lintu" (dramaattinen esitys, johon liittyi myös aivan mielettömän hieno valoshow), "Aiemmin", "Eiliseen", "Jos", "Sitäkö tää on", "Leikin loppu" (aivan hillitön biisi) jne. Monikaan laulu ei ollut minua levyltä kuulunut vielä puhutellut, mutta nyt huomasi, että monella laululla oli sanoma: enkä muista milloin olen kuullut viimeksi jotain niin kaunista ja koskettavaa kuin läheisen ihmisen menettämisestä kertovassa laulussa "Kesällä kerran", jossa lauletaan että "ovat linnut luomensa sulkeneet". Se, mikä tässä konsertissa oli vaikuttavinta, niin lauluja ja niiden sanomaa todella keskittyi kuuntelemaan ja Annalla oli taito hallita yleisöä, pitää otteessaan.

      Aiemmasta tuotannosta kuultiin mm. "Juliet ja Joonatan" - eli Annan mukaan laulu josta kaikki oikeastaan alkoi. Sitten tietysti "Kaikista kasvoista" - sekä uudenlaiset sovitukset lauluista "Kesä yhdessä" ja "Ilta yöhön kuljettaa". Aplodien perusteella illan todellisinen herkkuhetki oli kuitenkin "Oot voimani mun", joka oli siis aivan mielettömän vahva esitys. Aplodeista ja vislauksista ei ollut tulla loppua tuon biisin jälkeen. Encorena kuultiin iki-ihana "Et itkeä saa Argentina", joka oli Annan levyttämän diskoversion sijaan sovitettu nyt vain tyyliin "Anna ja mies flyygelin äärellä". Ja tämä oli tosi koskettava tulkinta jonka Anna tulkitsi hyvin omannäköisellään tavalla. Toinen encore oli "Seurataan johtajaa" ja kun Anna kolmannen kerran taputettiin takaisin lavalle, niin oli itsestäänselvää että ei hän olisi tuolta poistunutkaan, sillä "Kun katsoit minuun" oli vielä laulamatta.

      Kiva päästä uudelleen tuon konsertin tunnelmiin huomisen Estradilla-sarjan myötä!

      • Saapas

        Vaikka Anna on hyvä ääninen laulaja, niin saisi liikehtiä enemmän. Paikoillaan seisominen on pitkästyttävää katseltavaa. Ja minkä olen seurannut, niin voisi myös huomioida yleisöään enemmän. Äänessään ei ole valittamista!


    • Onhan Annalla ihan hieno ääni ,silloin kun hän malttaisi laulaa silleen kauniisti. Sen laulu tuppaa vaan kuulostamaan enemmän tai vähemmän huutamiselta. Tulee mieleen, että ihan kuin se olis vihainen aina laulaessaan.
      Eli enemmän semmosia herkkiä ja hempeitä lauluja myös Annalle. Nyt sen kaikki biisit kuulostaa sellasilta samanlaisilta.

      • Jazzi

        kaikki biisit sovitetaan liian ylös. Se on ehkä tuottajista ja muista taustapiruista hienoa, mutta karmeeta se oikeasti on.
        Ainakin minun mielestäni.


    • Ylen Katsoja

      Kyllähän tuo Anna Eriksson vaikutti olevan ihan hyvässä vedossa Tampereella. Samalla kuuli useamman kappaleen siltä uudelta levyltä "Sinusta sinuun". Pitänee käydä maanantaina vaikka Anttilan levyosastolla.

      Ylen ansiosta on nyt sitten samalla VHS:llä nauhoitettuna sekä Raumanmeren juhannus 2004 että Tampereen 2005 esitykset!

      • Naiskatsoja

        Oli kyllä erittäin hyvä konsertti. Anna on vihdoinkin kasvanut aikuiseksi ja löytänyt oman itsensä ja itselleen sopivat laulut. Lisää tällaista, kiitos!


      • Daniel
        Naiskatsoja kirjoitti:

        Oli kyllä erittäin hyvä konsertti. Anna on vihdoinkin kasvanut aikuiseksi ja löytänyt oman itsensä ja itselleen sopivat laulut. Lisää tällaista, kiitos!

        Osuvasti sanottu, että Anna on löytänyt oman itsensä. Laitoin eilen konserttia katsellessani merkille myös sen, että Anna on ihan itse säveltänyt mielestäni parhaat uudet biisinsä. Esimerkiksi läheisen ihmisen menettämisestä kertova "Kesällä kerran" voisi olla vaikka eräänlainen tulevaisuuden klassikko joka sopisi vaikka hautajaisiin.

        10 vuotta siihen Annan tapauksessa meni puhjeta lopullisesti kukkaan, mutta nyt todella arvostan häntä yhtenä Suomen valovoimaisimmista ja lahjakkaimmista laulajista.


      • Emppu
        Daniel kirjoitti:

        Osuvasti sanottu, että Anna on löytänyt oman itsensä. Laitoin eilen konserttia katsellessani merkille myös sen, että Anna on ihan itse säveltänyt mielestäni parhaat uudet biisinsä. Esimerkiksi läheisen ihmisen menettämisestä kertova "Kesällä kerran" voisi olla vaikka eräänlainen tulevaisuuden klassikko joka sopisi vaikka hautajaisiin.

        10 vuotta siihen Annan tapauksessa meni puhjeta lopullisesti kukkaan, mutta nyt todella arvostan häntä yhtenä Suomen valovoimaisimmista ja lahjakkaimmista laulajista.

        Anna on hyvä just sellaisena kuin on. Hänen ei tarvitse sen kummemmin lavalla liikkua ja esiintyä, hänen olemuksensa on 'mykistävä'. Ei hänen laulamisensa ole huutamista, hänellä vaan on voimakas ääni ja se on hyvä! Anna on kaunis. Varmasti rakkaus Sipeen on saanut Annan 'puhkeamaan kukkaan' :) Laulut, joita hän oli yhdessä Sipen kanssa sanoittanut ja säveltänyt, olivat oikein hyviä. Petri Munckin tekemä 'Sitäkö tää on' oli oikein 'hauska' ja ihana kappale! Ihanaa, että Anna on löytänyt rakkauden ja nauttii elämästään. Se tunne välittyy hänen laulamisestaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      186
      5329
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1661
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1477
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1028
    5. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      827
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      827
    7. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      57
      804
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      192
      788
    9. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      759
    10. miehelle naiselta

      Monen naisen kanssa olet lempinyt, mutta mua et saanutkaan 😉
      Ikävä
      76
      751
    Aihe