taannoin liikkuvan poliisin kaksi konstaapelia olivat maantiepartiossa Rovaniemen ympäristössä. Miehet ja auto katosivat työaikana radioliikenteen kuuluvuusalueelta eikä autoon saatu yhteyttä. Työajan loputtua partio ei palannut lähtökohtaansa poliisiautotallille. Myöhemmin kuului huhuja, että auto olisi ajettu tieltä ulos rusinaksi ja mennyt korjauskelvottomaksi ja poistoon.Kuulopuheiden mukaan maantiepartioon osallistuneet poliisit olisivat löytäneet mielenkiintoisia värkkejä ja menneet niitä tutkimaan jonkin rakennuksen katon alle. Jano kun jatkui ja aineksien loputtua oli toinen vähemmän nauttinut konstaapeli päättänyt lähteä asialle hakemaan lisää juomaa toisen jäädessä pitämään huolta löydetyistä värkeistä.Ja kuinka olikaan tie ollut huono ja kiemurainen seurauksena, että poliisin range-rower jeeppi kulkeutui tieltä ulos ja katon kautta pöpelikköön. Paikalle oli sattunut siviilihenkilö autollaan ja todennut poliisiauton ympärillä pyöriskelevän poliisin olevan juovuksissa. Paikalle oli hälytetty Roi:n poliisi joka oli korjannut virkaveljensä mukaan auton jäädessä romuna kansan nähtäville. Muistaako kukaan kelpasivatko poliisit uudestaan riviin ja saiko valtio korvaukset rusinaksi menneestä jeepistä, vai jäikö liikkuvan poliisin liikenteenvalvonta partioreissu jeepin korvausten osalta veronmaksajien vahingoksi.
muistaako kukaan miten meni loppupelissä
ounasjokinen
3422
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikkea se vittu teetättää.
Työtapaturmia sattuu itsekullekin. Kai se oikeus
jotain päätti. Olivat "hyviä miehiä".
Toinen näistä jatkoi lohensoutua Tenolla lääninhallituksen herroille. Ja kai ne herrat saivat
lohensa, jatkoi sakottamista, toinen pääsi eläkkeelle hieman aiemmin.
Uusia rengerovereita tehtaat tekee, hyviä miehiä
löytyy "harvoin".
Ei ole liikkuvalla poliisilla range roovereita, eikä ole ollutkaan.
Hatustavetäjä on oikeassa, oli se rangerover.
Siinä ns. aktiivitekijöillä oli huono tuuri,
huonot viinat, tie mutkanen tiemestarin kierojen silmien takia, keli liukas, kiire virkamiesmoraalin
kohottamiseksi ja suurin haitta jalkojen välissä.
Syitä joilla voi rakentaa juridisen puollustuksen.
Oisko ollu vikaa rangen tekniikassa, mene ja tiedä.