Korkotaso

Rahamarkkina-asiantuntija Riitta Hilden kirjoittaa tämänpäiväisessä Ilkassa Euroopan keskuspankin aikeista nostaa ohjauskorkoa varttiprosenttiyksikön verran, eli 2,25 prosenttiin.
Samassa kirjoituksessa Hilden ennustaa: "Ruotsin keskuspankki seurannee koronnostoissa nopeasti perässä, mutta se lähtee liikkeelle 1,5 prosentin tasosta ja paljon paremmassa tilassa".

Miten ihmeessä Ruotsin keskuspankin ohjauskorko voi olla 0,5 prosenttia Euroopan keskuspankin tasoa matalampi? Eihän Ruotsi kuulu Euroopan rahaliittoon? Muistammehan me kaikki vielä, miten Ruotsin keskuspankki puolusti syksyllä 92 kruunun arvoa 2000 prosentin koroilla, Suomen pankin tyytyessä 500 prosentin tasoon.
Eurofanaatikot eivät siis voi ainakaan selittää Ruotsin nykyisen, euroaluetta matalamman keskuspankkikoron johtuvan historiallisesti matalammasta korkotasosta.
Kuitenkin eurofanaatikkojen taholta jatkuvasti toistetaan, että korkotason mataluus on yhteisvaluutan ansiota. Tekipä valtiokonttori hiljattain oikein "tutkimuksenkin", joka osoitti yhteisvaluutan tuoneen Suomen valtiontaloudelle 500 miljoonan euron säästöt alhaisempina korkoina :) Olisi kiva saada jostain käsiinsä tuon laskelman perusteena olevat luvut.

Toinen eurofanaatikkojen levittämä väärä tieto on, että devalvaatiot loppuivat yhteisvaluuttaan siirtymisen myötä. Totuushan tietenkin on, että devalvaatiot loppuivat silloin kun luovuimme rahapolitiikasta, joka teki devalvaatiot mahdolliseksi. Tämä tapahtui syksyllä 92 niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Vai onko joku kuullut, että Ruotsissa olisi devalvoitu kiinteistä valuuttakursseista luopumisen jälkeen?
3219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Uskoitko kaiken minkä luit? Onko Ylihärmässä lainat sidottu keskuspankkien korkoihin?

Menehän katsomaan ruotsalaispankkien asuntolaina korkoja. Ne ovat järkeään korkeammat kuin Suomessa. Miljoonan mummonmarkan lainasta saat maksaa nelisentuhatta markkaa vuodessa lainakorkoja ruotsissa enemmän kuin suomessa.

Kertoiko Ilkka tuollaista yksityiskohtaa? Ei tainnut kertoa.

Euroalueella asunto- ja kulutuslainojen korot ovat olleet jo vuosikausia alemmat kuin esimerkiksi Ruotsissa tai ihannoimassasi Norjassa. Ei se sitä tosiasiaa miksikään muuta vaikka kuinka siteeraat Hokkasen Pravdaa.

Wiljami

Äänestä
  • Ekös se nyt olisi ihan hyvien tapojen mukaista laittaa lähde tekstin perään jos jotain lainaa.

    Äänestä

  • 12 kk:n Stibor-korko Ruotsissa näyttäisi olevan tänään 2,24 % kun vastaava 12 kk:n Euribor oli 2,743 %.Kai ne Ruotsissakin käyttävät tuota 12 kk:n Stiboria asuntolainojen viitekorkona?

    http://www.riksbank.se/templates/stat.aspx?id=16738

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskustaporvari kirjoitti:

Rahamarkkina-asiantuntija Riitta Hilden kirjoittaa tämänpäiväisessä Ilkassa Euroopan keskuspankin aikeista nostaa ohjauskorkoa varttiprosenttiyksikön verran, eli 2,25 prosenttiin.
Samassa kirjoituksessa Hilden ennustaa: "Ruotsin keskuspankki seurannee koronnostoissa nopeasti perässä, mutta se lähtee liikkeelle 1,5 prosentin tasosta ja paljon paremmassa tilassa".

Miten ihmeessä Ruotsin keskuspankin ohjauskorko voi olla 0,5 prosenttia Euroopan keskuspankin tasoa matalampi? Eihän Ruotsi kuulu Euroopan rahaliittoon? Muistammehan me kaikki vielä, miten Ruotsin keskuspankki puolusti syksyllä 92 kruunun arvoa 2000 prosentin koroilla, Suomen pankin tyytyessä 500 prosentin tasoon.
Eurofanaatikot eivät siis voi ainakaan selittää Ruotsin nykyisen, euroaluetta matalamman keskuspankkikoron johtuvan historiallisesti matalammasta korkotasosta.
Kuitenkin eurofanaatikkojen taholta jatkuvasti toistetaan, että korkotason mataluus on yhteisvaluutan ansiota. Tekipä valtiokonttori hiljattain oikein "tutkimuksenkin", joka osoitti yhteisvaluutan tuoneen Suomen valtiontaloudelle 500 miljoonan euron säästöt alhaisempina korkoina :) Olisi kiva saada jostain käsiinsä tuon laskelman perusteena olevat luvut.

Toinen eurofanaatikkojen levittämä väärä tieto on, että devalvaatiot loppuivat yhteisvaluuttaan siirtymisen myötä. Totuushan tietenkin on, että devalvaatiot loppuivat silloin kun luovuimme rahapolitiikasta, joka teki devalvaatiot mahdolliseksi. Tämä tapahtui syksyllä 92 niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Vai onko joku kuullut, että Ruotsissa olisi devalvoitu kiinteistä valuuttakursseista luopumisen jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu