Kertokaa käytännön kokemuksia siitä, että miten isoa purjevenettä voi vielä itsekseen hallita.
Lähdöt ja tulot laituriin onnistuu.
-Purjeiden hallinta ja vaihto käy jne...
Millainen riki ja millainen koko veneessä alkaa vaatia jo toista ihmistä tai miehistöä avuksi?
Näitä kyselen ajatuksella, että en haluaisi mitään miehistöhomaa tulevaan omaan veneeseen.
Haluan veneen, jolla voi lähteä itseskeen liikkeelle.....
Lähdöt ja tulot laituriin onnistuu.
-Purjeiden hallinta ja vaihto käy jne...
Millainen riki ja millainen koko veneessä alkaa vaatia jo toista ihmistä tai miehistöä avuksi?
Näitä kyselen ajatuksella, että en haluaisi mitään miehistöhomaa tulevaan omaan veneeseen.
Haluan veneen, jolla voi lähteä itseskeen liikkeelle.....
Vastaukset 23
Vanhimmat
Teetä siihen valtameriristeilijääs kunnon keulapotkurit, vaikka azipodit. Purjeet hoitelet automaattivinsseillä, skuuttaukset ja reivaukset samoin. Kuten ankkurien nostot ja laskut. Navigoinnissa auttaa autopilotti ja koko sähkövempainten repertuaari. Kaiken voit hoitaa kuivana lämpimästä valvomosta näkemättä merta kertaakaan omin silmin koko matkan aikana, mutta saman kokemuksen sais varmaan halvemmalla jonkun simulaattorin kanssa pelaamalla.
Kovin tympeä maailmankuva sulla !
...jolla pää ei kestä sitä, että foorumilla voi kirjoitella anonyymisti.
Itse olen kokenut - syystä tai toisesta - ylärajaksi veneen koolle noin 31 jalkaa. Tunnen kyllä kavereita, jotka ovat siirtopurjehtineet yksin yli 40-jalkaisiakin Tukholmasta Suomen puolelle, mutta silloin tarvitaan kyllä runsaasti kokemusta ja venetyypin tuntemusta.
Entinen paattini oli 29-jalkainen ruotsitar, jota oli varsin helppo manöveerata yksinkin. Kaikkein vaikeinta oli luonnonsatamaan saapuminen (ankkuri perästä ja keula maihin). Tuolloin en kertaakaan uskaltanut kovemmassa kelissä edes yrittää. Aina, jos kyse oli laiturista, jossa oli apua, ongelmia ei ollut koskaan.
Nykyiseni on 31-jalkainen suomalaispursi, ja yksinäisenä ihmisenä tämän hallinta on jo vaikeampaa. Toki varalaita on korkeampi ja riki yli viisi metriä korkeampi, eli sivulta tuleva tuuli vaikeuttaa rantautumista.
Vaikka vuosien varrella oppii kulkemaan yksinkin, kyllä jokainen rantautuminen ja lähtö vaatii suunnittelua ja hieman kohonnutta sykettä.
Hienoimpia hetkiä sitten tietysti on ulapalle pääsy...
Näkehän sitä noita yksinpurjehtijoita isoilla 70 jalkaisilla ym. Itselläni suurin vene on ollut 50 jalkainen jonka olen saanut hoidettua yksin. Täytyy kyllä myöntää, että useasti se on ollut hankalaa. Kova tuuli, ahtaat paikat ja joskus hieman penseä porukka laiturilla, jotka seisovat vain kädet taskussa...Kuitenkin tähän mennessä en ole aiheuttanut vaurioita muille ja kaikki on mennyt ok.
Se mikä manöövereitä enempi huolettaa on fysiikka. Jos miettii mukavaa yksinpurjehdittavaa venettä niin vetäisin rajan tuohon 30 jalkaiseen. Sen jälkeen dimensiot purjeilla ym. kasvaa rajusti normaaliin fyysiseen voimaan nähden ja kaikesta tulee monin verroin raskaampaa, vaikka olisikin isompi vinssi ja pidempi kampi:)
Eihän metrit meinaa mitään ,kaikki purjeet rullalle sähköllä tai hydrauliikalla ,keulaan ja perään potkurit,vain raha asia,mutta tarviiko yksi ihminen sitä ?veikkaisin että ei tarvitse vaikka olisi/on rahaa,tai pitää olla erakkoluonne.
ei auta raha ja metrit ym provokirjoittajaakaan.
Taitoa pitää olla ja järkevä polla, kuten asiakirjoittajat toteavat.
Ja miksi pitää yksin purjehtia? Niin, se voi olla joskus ihan pakon sanelema tilanne, jos kaveri sairastuu tai putoaa yli laidan. Ymmärsitkö
Jos vedät kaikki säädöt ulottuvillesi istuintilaan ja hankit autopilotin. Ei ole ongelma purjehtia yksin kovassakaan kelissä. Riippuu tietysti omasta kokemuksestasi. Purjehdin ennen 30 jalkaista yksin, nykyään 37 jalkaista. Ei noissa suurempia eroja ole, isommalla pitää vaan suunnitella laiturimanööverit huolellisemmin ja investoida kunnon kolmilapaiseen potkuriin sekä muutamaan isompaan fenderiin. Pidä sitten itsesi liinalla kiinni kun skiglaat yksin, ei ole kiva kellua kylmässä vedessä ja katsella venee kaikkonevan horisonttiin.
Paha mennä veneen kokoa määrittämään,mikä olisi sopiva.Itsellä on 30 jalkainen ja sillä tulee jo yksin toimeen.Eteen rulla ja ison nostin ja säädöt kaukaloon.Autopilotti on mielestäni kyllä oltava.Rantautuminen laitureihin on suuniteltava siten että pois lähtö mahdollisimman helppo.Luonnon satamissa ankkurin varassa.
32-33 jalkainen kevyehkö pursi menee ihan mainiosti yksinpurjehduksessa. Pari kesän kokemuksesta taannoin, vene 3,5 tonnia painava.
Avovedessä tukena autopilotti esim. keulapurjeen vaihdossa tai ison reivauksessa tai spinnujiipissä.
Lähdöt ja tulot laituriin onnistuvat paremmin kun treenaa peruuttamista niin kun aina ei kerralla osu pystyy hakemaan vauhtia uudestaan.
Köydet on hyvä vetää sitloodaan. Rikinä ehkä hallittavuuden kannalta toppi ja genua rullalle. Näin keulalla voi hoidella reivausta kohtuu pitkälle. Saaristossa osatakila korkeammalla mastolla tosin toimii kevyissä tuulissa tehokkaammin. Osatakila vaatinee isopurjeen säädöiltä ja niiden hyödyntämiseltä enemmän - vastaavasti pienemmällä keulapurjeella luoviminen ja keulan säätäminen voi olla kevyempää.
Ainakin omalla veneelläni olen pärjännäyt hienosti yksin. Koskaan ei ole ongelmia ollut vaikka vene on tuollainen 38 jalkainen tukevarakenteinen teräsvene. Venellä on painoa mukavasti 12 tonnia joka tosin lähinnä vain helpottaa satamaan tuloa. Laituriin voi siis tulla hyvinkin pienellä nopeudella, laitella perä rauhassa kiinni poijuun ja kipittää keulasta ottamaan vastaan. Tuuli ei ehdi pyöräyttää venettä poikittain niinkuin pienemmille veneille käy helposti. Samoin vauhti ei pysähdy kesken vaikka se olisi miltei olematon. Poiju kyllä tulee mukavasti perässä vaikka naru olisi mennyt kiereämmällekkin :) Toki vaihtia ei saa olla liikaa jotta pysäytys onnistuu. Mutta liikeen rauhallisuudesta on aikaa touhuta. Kylkikiinitys onnistuu luonnollisesti yhtä helposti.
Omien kokemusten ja kolmen kesän aikana tulleen 4000 merimailin purjehduksen jälkeen voin sanoa että tämän kokoinen vene on ainakin helposti yksinpurjehdittavissa. Ja tosiaankin olen purjehtinut, sillä näillä mailella polttoainetta on kulunut vain n. 400 litraa :) Ne siis lähinnä satamapyörittelyssä.
Mielestäni yksinpurjehduksessa ei ole venekoko rajaa. Isommissa tarvitsee sitten vain enemmän apuneuvoja jotka auttaa yksinpurjehdusta. Kuitenkin yksin on helpompi purjehtia isommalla sillä isomman ja raskaamman veneen voi huolettomammin jättää autopilotin ohjattavaksi eikä tarvi pelätä että mitä tapahtuu sillä välin kun olet laittamassa ruokaa tai olet suihkussa/vessassa ja tulee puuska :)
Vene on tällähetkellä myynnissä joten jos kiinostaa kurkistaa niin käypä katsomassa:
http://www.tpu.fi/~t4pkoske/
Yksinpurjehtijoiden sivusto.
http://www.ans2000.org
Oliko pidemmät yksinpurjehdukset vastoin kansainvälisiä meriteiden sääntöjä tähystys vevollisuuden osalta?
Ainakaan mitään ei ole tapahtunut niinä vuosina kuin olen purjehtinut. Ihan turvallisesti siis olen liikkunut :)
Niin, mitä sitten tarvitseekin ja isona pitää…
Varmaankin niin kuin edellä kerrotaan isompaakin venettä onnistuu viemään yksin, mutta jos ajatus on seilata yksin mihin tarvitaan liikaa tilaa?
30 jalkaisessa (vanhassa uppotukissakin) on hyvin tilaa yhdelle – kahdelle eväineen vaikka minne. 33-4 jalkainen on jo talo!
Mastonhuipputakilassa jo 30 jalkanen vääntää genuan jalukseen äkillisessä puuskassa sellaisella voimalla että et ehdi vinssin kelata varveja tai vetää/päästää ison jalusta ennen kun automaattiohjaus samaan puuskaan sekoaa… no miten olikaan trimmi ja minne menossa? Osatakila keventää, halssinvaihto helpottuu, menohalut vähenee.
Kaikki narut sitlooraan tietysti tarvitaan, ison reivissä, jos ei ihan viimisen päälle yksnarunen, jonkun pitäs poiketa maston juurella. Useampaan mastoon ja spinnuun tarvitaan kohta kovemmassa kelissä enemmän väkeä. Spiirapuomilla (ja/tai preventterillä) vielä pärjää kun ennakoi menon.
Myrskyfokan, trysailin noston vaihtoehtona kunnon kelin yllättäessä yksin saa toivomaan, että saa ylhäällä olevat kankaat alas, koneen käyntiin ja seilaa vanteilla… ja jos näyttää että matkaan, suuntaan nähden tarvitaan niin sitten uimaan myrskyfokan nostoon – ehkä näyttämään pientä palaa isosta.
Mikä hyvänsä pienempikin vika, häiriö yksin seilatessa saattaa tehdä ison riesan – tai sitten saa posottaa hyvässä kelissä omassa rauhassaan vaikka minne……
Maihin tulo yleensä oikeaan venesatamaan järjestyy, jos siellä on porukkaa paikalla – ottavat yksinpurjehtijan vastaan, jos tarvis. Tiukkaan veneväliin ja kotisatamaan aina toisinaan onnistuu :-) ja poijuun tai kylki laituriin.
Jos lähteminen yksin satamasta arveluttaa, keli on ilmeisesti sellainen, että on parempi pysyä maissa/poijussa kiinni.
Kyselit mihin tarvii tilaa jos purjehtii yksin. Omasta mielestäni tilaa tarvitaan viihtymiseen ja siihen että tavarat saa järjestykseen. Jokaiselle tavaralle on paikkansa ja suihkuhuoneessa tilaa kuivatella sadevaatteita.
Pienessä veneessä pidempiaikainen oleskelu alkaa ahdistaan eikä tavarat mahdu mihinkään. Ei ole tilaa kuivata vaatteita eikä mukaan mahdu ruokaa eikä vettä. Muutenki on välillä kiva olla sisällä ja seisoa ihan suorassa. Se tila vain on niin mukavaa olla olemassa etenkin jos enemmän purjehtii. Viikonloppup purjehduksilla riittää hyvin jolla ja makuupussi aivan kuten vaelluksilla rinkka.
> Mastonhuipputakilassa jo 30 jalkanen
> vääntää genuan jalukseen äkillisessä
> puuskassa sellaisella voimalla että et
> ehdi vinssin kelata varveja tai vetää/päästää
> ison jalusta ennen kun automaattiohjaus
> samaan puuskaan sekoaa… no miten olikaan
> trimmi ja minne menossa?
Omasta mielestäni nuo ovat juuri pienen veneen ongelmia. Sitä kun pidetään ylisuuria purjeita suhteessa veneen painoon ja koitetaan pitää nopeutta enemmän kuin runkonopeus sallii niin onhan niitä ongelmia. Hieman kookkaammalla ja raskaammalla veneellä päästään samoihin nopeuksiin suhteessa pienemmällä purjemäärällä. Silloin myöskään puuskilla ei ole niinkään vaikutusta. Siinä missä kevyt vene helahtaa sinne 45 asteen kallistuksiin raskaampi vene helahtaavain muutaman astetta enemmän kuin normaalisti suunnan mitenkään muuttumatta. Nyt en tietenkä puhu mistään etelänmaiden jättipuuskista vaan suomalaisista normaaleista kesä puuskista ukkosineen. Omassa veneessäni kuitenki on lyijyä kölissä 4 tonnia ja se on jo enemmän kuin moni pienempi vene painaa kokonaisuudessaan Lisäksi kun se on syvällä 2,3 metrin syvyydessä niin voi ymmärtää että tukevuus on ihan erillainen.
> Osatakila keventää, halssinvaihto
> helpottuu, menohalut vähenee.
Ja nimenomaan mastonhuipputakila on sen verran tukeva eikä siinä ole turhia säätöjä. Pääosin riittää kun purjeet nostaa niin kaikki on hyvin. Ei niitä tarvi säädellä eikä venytellä takilaa eriasentoisin erikelejä varten. Samoin rullagenua on kätevä. Aina sopivan kokoinen purje käytössä eikä tarvi pelata turhilla säädöillä tai purjeehn vaihdoilla. Kaikki nämä vain helpottavan yksinpurjehdusta.
Joku tietty repii hiuksensa ja ihmettelee kuinka käy vauhdin. Ihan hyvin. Vaikka helsingistä hankoon näillä ohjeilla 18 tuntia. Ei niin nopeaa mutta helppoa :) Joku varmasti pääsee nopeammin mutta itse pääsen mukavemmin. Ei turhaa välineurheilua vaan lähinnä mukavaa matkan tekoa :)
> Maihin tulo yleensä oikeaan venesatamaan
> järjestyy, jos siellä on porukkaa paikalla
Harvemmin kannattaa turvautua muihin jos on yksinään. Kannattaa mieluummin harjotella niin paljon että osaa tulla ja lähteä yksin. Sitten voi tietysti ottaa muilta apua vastaan jos niitä on paikalla. Kyllähän se helpottaa toimintaa mut niihin ei kannata turvautua. Tuntuu että monissa satamissa ihmiset mieluummin katsoo sivusta miettien "mitenhän tuo pärjää..." Toki on paljon vielä oikeita merimiehiäkin jotka tarjoaa apuaan ja osaat myös antaa sitä. Useimmiten vain tuntuu että raskaan veneen kanssa auttajat eivät älyä sitä että vene todellakin painaa ja silloin avusta on enemmän haittaa kuin hyötyä.
purjehdus on pääosin varsin yksinkertaista puuhaa.Veneen kuin veneen perus niksit aikalailla samat.Purjehtia voi yksin optarista aina tuonne n.65 jalkaan asti olevilla veneillä.
Veneen koon kasvaessa vain varusteiden määrä lisääntyy ja usein purjehtijan kokemuskin on karttunut ajansaatossa.
Kysymykseen miksi purjehtia yksin on varmaan monia syitä.
Eräs tuttavani on purjehtinut yksin viimeiset n.10 vuotta ja on päätynyt tällähetkellä veneineen Trinidadiin. Ainoa murhe on kuulemma ollut hereilläpysyminen.
Kotimaisilla vesillä seurakilpailuissa olen ihmetellyt muutaman kipparin taidokkuutta kun ajavat 40 jalkaisilla veneillään kilpailujakin yksinään.
Täällä on taas monta leveilevää vastausta mutta pari oikein oivaltanutta.
Kuten itsekin arvasit, ongelma ei ole olla merellä, purjehtiessa vaan satamaan saapuminen. Lähtö on jo paljon helpompi - köysillä pystyy auttamaan lähtemistä - sen oppii mutta hankaluuksia teettää kun kukaan ei voi hypätä keulasta maihin kun itse säädät saapumista koneella.
Autopilotti auttaa myös rantautumisessa - perä kiinni poijuun ja reilu pakitus hieman ennen kosketusta vauhti pois, vapaalle ja ryntäys keulaan ja hyppy laiturille... toivot ettet kompastu ja kaadu.
Sen vaikeampaa mitä hankalampi tuuli - no sataman voi ehkä valita tuulensuunnaltaan edullisen mutta ei aina, kotiinpaluu jne paikat jonne pitää päästä.
Jos ja kun joudut käsivoimin venettä pitelemään, siirtämään ...no minusta kolmetonninen ja alle 30 -jalkainen on maksimi - jos vene on suurempi on pakko opetella muutamat asiat tarkemmin.
Luonnonsatamiin pääsee vain "hyvällä säällä" keulasta maihin tai on käytettävä apujollaa jolla viedä köysi rantaan.
Avuliaisuus rannalla sitäpaitsi vähenee koko ajan, ainakin helsinkiläiset kertovat - onneksi täällä turun saaristossa vielä ollaan tervehenkisempiä.
Kyllä yksinpurjehdus tuo ongelmia mutta asian voi ajatella niinkin että sitten todellakin purjehditaan, yövytään ankkurissa eikä yritetäkään maihin tai sitten etsitään poijullinen laituri jonne kiinnittäydytään.
Ja nojataan reilusti naapureihin kun saavutaan - fendarit paikoillaan kyljillä ..tietenkin.
Kunnon pitkävartinen poijuhaka on hyvä olla ja itseluottamus kohdallaan.
Silti voisi olla hyvä totutella ja aloitella pienemmällä purrella.
Mutta lopulta .."Siperia opettaa".. eli asiat oppii aika nopeasti muutamasta virheestä, toivottavasti ne eivät tule kalliiksi tai jopa kohtalokkaiksi.
Eli terve järki ja harkintakyky ovat kultaakin kalliimmat kun ollaan yksin veneessä... viina vaikuttaa ensimmäiseksi harkintakykyyn.
Autopilootti ohjaa merellä muutta rantautessa manuaali ohjaus ja hiljainen vauhti on perusta.
Yli 10m juokseminen perästä keulaan ei ole tarkoituksen mukaista. Ja kovalla kelillä hieno rantautuminen on todella vaikeaa, mutta kaikki varusteet valmiiksi, "hyvin suuniteltu on puoliksi tehty" ja "siperia opettaa" on totta.
Joo eiväthän ne hienot purjehdusvarusteet, autopilotit ja sähköiset genoavinssit auta mitään rantautuessa, mutta totta kai esimerkiksi keulapotkurista olisi hyötyä. Minusta lähteminen on paljon vaikeampaa kuin rantautuminen, koska vene kiihtyy taaksepäin huonosti saavuttaakseen ohjailuvauhdin ja toisaalta kovin kovaa ei viitsi peruuttaakaan kun peräköysi tai liina on vielä poijussa kiinni, voi tulla turhan kiire irrottaa köysi.
Sen sijaan rantautuessa laituriin voi ohimennen kiinnittää peräköyden poijuun, köyttä tulee omia aikojaan kelalta, ja keskittyä laituriin ajamiseen. Pysäytys laituriin ja tuulenpuolen keulaköysi kiinni, sitten ehtii vielä hyvin kiristää peräköyden.
Arvostamani purjehdusalan auktoriteetti Segling-lehden aik. päätoimittaja yhdessä Håkan Södergrenin kanssa tuli joku vuosi sitten siihen tulokseen, että optimaalinen venekoko yhden parin (mies vaimo eli useimmiten käytännössä yksinpurjehdusta) on 36 jalkaa.
Oma aikaisempi veneeni oli 32' ja sen hoitaminen yksin ei aiheuttanut mitään ongelmia.
Nykyinen veneeni on 45' saaristoristeilijä: 55 m2 purjeita ja 6 tn painoa, ja se alkaa olemaan ylärajoilla yksin liikkuessa: rantautumiset, reivaamiset sun muut pitää suunnitella kunnolla, ja silti tahtoo joskus kädet loppua kesken.
Olimme vaimoni kanssa viikon verran purjeveneen kokkeina Ranskan Polynesiassa syksyllä 2000. Ruokakuntana oli lisäksemme vain veneen kippari. Paatti oli vuokraamokäyttöön rikattu ja optimoitu 32-jalkainen Jeanneau Sun Odyssey. Rullafokkaa ja siihen malliin.
Kipparimme antoi ymmärtää, että saamme halutessamme osallistua purjehdukseen, mutta kyllä hän veneen yksikseenkin hoitelee. Niin kuin käytännössä sitten hoitelikin. Tartuin viikon aikana pinnaan vain muutaman kerran. Olisinkohan muutaman kerran voimistellut ankkurin kanssa ja kiinnittänyt poijunarua? Satamamanöövereitä ei juuri harrastettukaan (rantautumiset jollalla, jossa 4 hv tuuppari).
En minä purjehduksesta muuta ymmärräkään kuin että ihan kivaa siellä oli. Suosittelen.
Allaolevasta linkistä löytyvän kuvan alueelta ei poistuttu. Lähtö Raiatealta Marina Apooitista http://www.tahiti.pictures-pacific.com/raiatea-tahaa/raiatea-marina.html . Aluksi 3 yötä Raiatean ja Tahaan saaria ympäröivän riutan alueella (kuvassa http://en.wikipedia.org/wiki/Image:Borabora_tahaa_raiatea.jpg oikealla), sitten noin 25 mailin legi Bora Boralle (vasen yläkulma), siellä 3 yötä. Paluu Tahaalle, missä viimeinen yö ennen paluuta Raiatealle.
Ostaa 500 jalkainen Pavaria Sillä on perkeleen päheetä seilata yksi.
Niiin
kuten sanottu, mitä kukakin haluaa - tarvitsee.
On 30 jalkaseen mahtunut yhden ja useammankin eväät, tavarat eikä ole eväät kesken loppuneet.
Punteista sitten: uppouma 12t, kölissä 4. Jos ei puuskat yhtään heiluta niin taitaa mennä paljon hyvää purjetuulta hukkaan. Alirikattu? No jotain viis solmua Helsingin Hangon välillä kertois, että kulkeehan se rautalaiva sentään, mutta eikö ole koskaan sattunu täysille purjeille tai pienemmillekään liikaa boforia?
:-)