Mursis ja Phaipola!!!!!

Kuka jaksaa enää lukea mursiksen ja Phaipolan näkemyksiä? Samaa jankutusta päivästä toiseen. Mitä se teidän persettä kutittaa, jos move on laiton/laillinen? Minusta teillä olisi jo aika vaihtaa puheenaihetta. Teidän kantanne on jo kuultu. Kyllä aikuset ihmiset osaa itse päättää, mihin ne ryhtyy tai jättää ryhtymättä. Huolehtikaa omista asioista. Joku aloittaa moven ja toinen ei aloita. Jokainen aikuinen ihminen kantaa itse teoistaan vastuun. Moven laillisuus selviää aikanaan ja eikö se jo riitä? Vai pelkäättekö, et joku voi rikastua ikään kuin vahingossa. Tässä maassa on todella suurempiakin rikollisia kuin move. Sekin on nimittäin mahdollista, että move on laillinen ja kuinka teidän voi sitten käydä. Asiaahan ei ole vielä päätetty. Liiallinen itsevarmuus voi kääntyä myös teitä vastaan.
Keksikää jo jokin muu asia, mikä on teidän mielestä päin persettä, niin positiiivisen ajatusmaailman kun omaatte. Kaikille joulun odotusta ja antakaa jo moven olla. Aika hoitaa tehtävän ja asiat menee niin kuin niiden oikeasti kuuluu olla. Sen hoitaa ammattilaiset, eikä tämän sivun maallikot. Aivoilla ajattelevat ihmiset eivät muodosta näkemystään movesta tai mistään muustakaan näiden sivujen kautta. Minusta on ajan haaskausta jankuttaa koko ajan samaa näillä sivuilla. VAIHTELU JUTTUIHIN KUULKAA VIRKISTÄÄ LUKIJAA!!!!!
471918
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Ei ne lopeta, kun tämä on ainoa paikka, jossa he voivat loistaa.

Pätemisentarve on joillakin järjen ääntä voimakkaampi.

Äänestä
  • Jos ette sattumalta ole huomanneet tämä on verkostomarkkinointi forum ja joka juttu on ollut verkostomarkkinointi asiaa.
    Suomessa ei verkostomarkkinoinnilla ole rikastuneet kuin muutama harva sellaisen perustanut.
    Näiden teidän esilletuomien herrojen mielipiteet ovat olleet vahvasti ja dokumentoidusti perustellut, movettajien väitteet enemmän vahvojen toiveajatusten heijastumia.

    Turha mennä henkilöön, siinäkään tapauksessa että herra Haipola on ainoana täällä esiintynyt omalla nimellään, sillä näiden henkilöiden taustalla ei ole mitään tekemistä sen tosiseikan kanssa että viranomaiset todella tutkivat tällähetkellä näillä palstoilla kritisoitua yritystä.

    Juuri nämä palstat ovat nykyään huijausten parhaita paljastajia. Huijausten elinkaari lyhenee kerta toisensa jälkeen mikä estää suurempien vahinkojen syntymistä.

    Minusta Haipola ja nimimerkki Mursis tekevät hyvää työtä.

    Äänestä

  • Paimion poika kirjoitti:

    Jos ette sattumalta ole huomanneet tämä on verkostomarkkinointi forum ja joka juttu on ollut verkostomarkkinointi asiaa.
    Suomessa ei verkostomarkkinoinnilla ole rikastuneet kuin muutama harva sellaisen perustanut.
    Näiden teidän esilletuomien herrojen mielipiteet ovat olleet vahvasti ja dokumentoidusti perustellut, movettajien väitteet enemmän vahvojen toiveajatusten heijastumia.

    Turha mennä henkilöön, siinäkään tapauksessa että herra Haipola on ainoana täällä esiintynyt omalla nimellään, sillä näiden henkilöiden taustalla ei ole mitään tekemistä sen tosiseikan kanssa että viranomaiset todella tutkivat tällähetkellä näillä palstoilla kritisoitua yritystä.

    Juuri nämä palstat ovat nykyään huijausten parhaita paljastajia. Huijausten elinkaari lyhenee kerta toisensa jälkeen mikä estää suurempien vahinkojen syntymistä.

    Minusta Haipola ja nimimerkki Mursis tekevät hyvää työtä.

    1/4 vuosi
    Kirjoittanut: näin... 27.11.2005 klo 16.45

       !/4 vuosi -999
    kulut -260
    Tulot 260
    Tulos -999
    seur.1/4 -350
    Tulot 3500
    Tulos 2501
    seur 1/4
    Tulot 18000
    Kulut -1500
    Tulos 19001

    Niin eihän tämä tuota, vaan on enemmän menoja kuin tuloja. No eihän sitä yhdeksässä kuukaudessa mitään yritystoimintaa saa puolelle.

    No lasketaanpa loppuun.

    Palkka - 10800
    palkk.kulut - 6400
    Voitto - 1801
    Vero - 522
    Tulos 1279

    9kk tulos 1279, entä seuraava vuosineljännes?

    Laskeppa saman mikaan mikä o vuoden tulos?

    Äänestä

.. niin vinkkinä mene vaikka kirjastoon ja lopeta Suomi24 keskustelupalstan Verkostomarkkinointi-osion lukeminen.

Äänestä

On totta, että ammattilaiset hoitavat Moven poliisitutkinnan, syyteharkinnan ja oikeudenkäynnin. Siksi meidän ei tarvitse niistä niin kauheasti välittääkään; systeemi pyörii omalla painollaan.

Tärkeintä on, että täällä tarjotaan myös riippumatonta tietoa siitä, miten poliisitutkinnassa on noussut rikosepäily, miten palkkiojärjestelmä toimii ja miten tässä verkostossa voi "tienata" toisten kustannuksella. Jos annetuissa tiedoissa on mielestäsi jotakin vikaa, ole ystävällinen ja kerro ja perustele tarkoin, mitä. Voit lukea minun ja Haipolan tärkeimmät kirjoitukset nimenomaan Movesta osoitteessa:

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/

Kuten Paimion poika hyvin tuossa totesi, tämä on verkostomarkkinointia koskeva keskustelupalsta. Eikö viestien kirjoittaminen ja keskusteleminen aiheesta ole vähän niin kuin tämän paikan tarkoituskin? Mitä se sitten sitä sinun persettäsi kutittaa, vaikka kirjoittaisin tänne sata viestiä päivässä verkostomarkkinoinnista? Miksi itse kirjoittelet, häh? Sitä samaa Moven laulua laulat, jota täällä on jo pitkään kuunneltu. Lyhkäreitäkin tietysti käyt jatkuvasti epätoivon vimmalla pitämässä, vai mitä? Vaihtaisit jo aihetta! Edes verkostoa!

Vai pelottaako sinua joku näissä viesteissä? Ettei vain kuitenkin olisi päässyt käymään niin, että värvättäväsi ovat käyneet näillä palstoilla ja lukeneet jotakin sellaista, mitä ei olisi pitänyt saada tietää? Tämäkö sitä persettäsi kutittaakin?

Minua kyllä ihan tosiaan pelottaa, että joku rikastuu "ikään kuin vahingossa" esimerkiksi Movella. Miksi? Siksi, että se tarkoittaa, että suuri, satojen henkien joukko samalla välttämättä ikään kuin vahingossa köyhtyy. Ja edelleen, ikään kuin vahingossa, tuollainen 10 000 euron tulo laittomasta rahankeräyksestä voi johtaa vankeusrangaistukseen ja pienemmistä saa ainakin sakkoja. Ikään kuin vahingossa.

Uskon, että "aivoilla ajattelevat" ihmiset muodostavat näkökantansa itse. He käyvät lyhkärissäsi mutta toivottavasti löytävät myös tämän palstan. Tänne postitettujen viestien ja kävijämäärien perusteella hyvin moni on löytänyt. Olethan sinäkin löytänyt!

Sinun antamasi käsityksen ja minun antamani käsityksen pohjalta palstan lukijat ovat vapaita muodostamaan aivan oman mielipiteensä siitä, kannattaako siihen Moveen liittyä, tekevät ratkaisunsa ja todellakin kantavat siitä vastuun. Mikä tässä kutittaa sinun persettäsi? :)

Äänestä
  • "Tärkeintä on, että täällä tarjotaan myös riippumatonta tietoa siitä, miten poliisitutkinnassa on noussut rikosepäily, miten palkkiojärjestelmä toimii ja miten tässä verkostossa voi "tienata" toisten kustannuksella. Jos annetuissa tiedoissa on mielestäsi jotakin vikaa, ole ystävällinen ja kerro ja perustele tarkoin, mitä. Voit lukea minun ja Haipolan tärkeimmät kirjoitukset nimenomaan Movesta osoitteessa: "

    Vai riippumatonta tietoa. Miksi sitten koko ajan yrität todistella ettei järjestelmällä voi tehdä rahaa kuin muutama ihminen. Miksi riippumaton tutkija laittaa 'tienata' sitaatteihin.

    Tunnusta pois että kyse on vain hyvin tarkoitushakuisesta näkemyksestä.

    Äänestä

  • HEEEEEEEEEE kirjoitti:

    "Tärkeintä on, että täällä tarjotaan myös riippumatonta tietoa siitä, miten poliisitutkinnassa on noussut rikosepäily, miten palkkiojärjestelmä toimii ja miten tässä verkostossa voi "tienata" toisten kustannuksella. Jos annetuissa tiedoissa on mielestäsi jotakin vikaa, ole ystävällinen ja kerro ja perustele tarkoin, mitä. Voit lukea minun ja Haipolan tärkeimmät kirjoitukset nimenomaan Movesta osoitteessa: "

    Riippumattoman tiedon idea on olla kriittistä. Kriittisyys ei tarkoita negatiivista näkökantaa tai ennakko-oletusta, jonka mukaan joku asia on virheellinen tai väistämättä huono; päinvastoin se tarkoittaa sitä, että asiaa tutkaillaan mahdollisimman täysin vailla ennakko-oletuksia. Kriittisyys pitää sisällään sen, ettei todellisuutta yritetä kaunistella mitenkään; ja jos huomautettavaa on, siitä voidaan huomauttaa.

    Jos on niin, että jossakin verkostosysteemissä tienaa vain pieni osa porukasta, tuo faktan toteaminen ei osoita mitään tarkoitusperää tai piiloagendaa. Jos kerron vaikka pienille lapsille, että maa kiertää aurinkoa, ei siinäkään tarkoitukseni ole kuin faktatiedon jakaminen.

    En ole yrittänyt todistella kerrassaan mitään vaan yksinkertaisesti selvittää faktat Moven toiminnasta. Valitettavasti on niin, että mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä vaikeampaa minun on ollut uskoa järjestelmän olevan eettinen, laillinen tai ylipäätään toimiva. Tämä on tietysti oma johtopäätökseni. Lue kirjoitukseni ja vedä omasi.

    Laitan sanan "tienata" lainausmerkkeihin, koska ennen oikeuden päätöstä ei voi sanoa varmasti, oliko kyseessä laiton rahankeräys vaiko kaupankäynti. Nähdäkseni edellisen kohdalla "ansaitsemisesta" on vaikea puhua. Jälkimmäisellä voi kyllä tienata. Tässäkään ei ole mitään tarkoitushakuista - en halua väittää Movella saatuja rahoja rikoksella tuotetuksi hyödyksi tai laillisella kaupankäynnillä tienatuiksi. Tämän päättää vasta oikeus.

    Jos näkemykseni ovat jotenkin virheellisiä, ole hyvä ja kerro miten.

    Äänestä

  • mursis kirjoitti:

    Kriittisyys ei ole sama asia kuin negatiivinen näkemys, joka sinulla on.

    Haluat päteä ja tuntea olevasi hyvä edes jossakin.

    Valitan .. et ole hyvä edes tällä saralla. Olet liian läpinäkyvä.

    Luulisin että painonvartijat ja geishakuulat saattaisivat saada sinulle jonkinvaltakunnan itsekunnioitusta aikaan.

    Äänestä

  • hekohekoheee kirjoitti:

    Riittääkö aivokapasiteettisi muuhun kuin nälvimiseen? Jos Mursis ei mielestäsi ole pätevä, tyrmäät hänen teesinsä helposti vasta-argumenteilla.

    On suorastaan surkuhupaisaa kuinka niskalenkkiin joutuneet verkostofanaatikot aina käyttäytyvät yhden ja saman kaavan mukaan - ottamalla esiin kateus-, et tiedä mistään mitään kun et ole mukana- jne kortit.

    Eivätkö he tosiaankaan huomaa, kuinka he kerta toisensa jälkeen joutuvat naurunalaiseksi? Vain aivopesun uhri ei voi olla ymmärtämättä, että tällaisella lapsellisella piikittelyllä jo ennestään nollassa ollut uskottavuus painuu pakkasen puolelle. No, itselleenhän hallaa tekevät, joten jatkakoot puolestani samaan malliin.

    Äänestä

  • verkkosukka kirjoitti:

    Minulla on kaiketi ihan hyvä huumorintaju, joten kyllä näillä geishapallojutuilla jonkin verran viihdearvoa on. Toisaalta on merkillistä, että samoja tyyppejä, joita juttuni tuntuvat pitkästyttävän (pitkästyttävyyskortti), ei tunnu itseään yhtään tympäisevän noiden samojen korttien esittäminen keskustelusta toiseen.

    Tämä pätemiskorttikin on kuultu vaikka kuinka monta kertaa. En oikein ymmärrä, kuka edes voi kuvitella, että joku voisi ajatella netin keskustelupalstojen olla hyvä pätemisen paikka. Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, ehkä netti sitten on pätemisen paikka tuolle kirjoittelijalle, kun hän tuntuu niin raskaasti tämän ottavan? En tiedä.

    Surkeinta kuitenkin on, kuten Verkkosukka hyvin huomautti, kuinka nämä movettajat onnistuvat näillä mahtavan älykkäillä jutuillaan vain pilaamaan niiden vähän fiksumpienkin movettajien maineen.

    Vaikka teidän omat juttunne ovat tuota tasoa, miettisitte vähän myös toisia ja sitä, millainen maine heille tulee. Heillä ei kaikilla kuitenkaan ole vain ala-arvoista saastaa tarjottavana tavallisten ihmisten väliseen keskusteluun. Saatatte koko porukan naurunalaiseksi, enkä voi ymmärtää, mitä tarkoitusta se palvelee.

    --Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaakin, ehkä netti sitten on pätemisen paikka tuolle kirjoittelijalle, kun hän tuntuu niin raskaasti tämän ottavan? En tiedä. --

    Oikestihan varmasti täyttää ihmisen luontaiset pätemistarvekiintiöt, kun kasvottomana (muttei aatteettomana=) täällä esittää ASIAA, varmasti, joohan??

    --Surkeinta kuitenkin on, kuten Verkkosukka hyvin huomautti, kuinka nämä movettajat onnistuvat näillä mahtavan älykkäillä jutuillaan vain pilaamaan niiden vähän fiksumpienkin movettajien maineen. --

    Ottaen huomioon, että verkostossa kaikki kilpailevat keskenään, ei ole mitenkään yllättävää yrittää esittää toinen toistaan fiksumpia kirjoituksia.. (samalla pilaten koko alan maine...)
    Uskon vakaasti, että jos tällä palstalla olisi "fiksut" movettajat ym. verkostoijat osanneet oikeaan aikaan laittaa tietokoneensa kiinni, olisi edes jonkinlainen maine voinut säilyä..

    Äänestä

  • HEEEEEEEEEE kirjoitti:

    "Tärkeintä on, että täällä tarjotaan myös riippumatonta tietoa siitä, miten poliisitutkinnassa on noussut rikosepäily, miten palkkiojärjestelmä toimii ja miten tässä verkostossa voi "tienata" toisten kustannuksella. Jos annetuissa tiedoissa on mielestäsi jotakin vikaa, ole ystävällinen ja kerro ja perustele tarkoin, mitä. Voit lukea minun ja Haipolan tärkeimmät kirjoitukset nimenomaan Movesta osoitteessa: "

    Vai riippumatonta tietoa. Miksi sitten koko ajan yrität todistella ettei järjestelmällä voi tehdä rahaa kuin muutama ihminen. Miksi riippumaton tutkija laittaa 'tienata' sitaatteihin.

    Tunnusta pois että kyse on vain hyvin tarkoitushakuisesta näkemyksestä.

    Kerropa sinä sitten se, kuinka moni Movella tienaa? Ihan kaikkiko? Miten palkkiot jakaantuvat? Alalinja saa 100,000 ja ylälinja saa 100,000? No, kyllähän siinä sitten kaikki tienaa ja vielä saman verran! Paitsi että ylälinjassa on yksi ihminen ja alalinjassa 1000. Ja niistä tuhannesta yli puolet ei tienaa mitään.

    Äänestä

  • hekohekoheee kirjoitti:

    Kriittisyys ei ole sama asia kuin negatiivinen näkemys, joka sinulla on.

    Haluat päteä ja tuntea olevasi hyvä edes jossakin.

    Valitan .. et ole hyvä edes tällä saralla. Olet liian läpinäkyvä.

    Luulisin että painonvartijat ja geishakuulat saattaisivat saada sinulle jonkinvaltakunnan itsekunnioitusta aikaan.

    sinä olla hyvä jossakin? Esim. movettamisessa? Mitä pahaa on siinä, jos ihminen haluaa olla jossakin asiassa hyvä, on hyvä, ja auttaa lähimmäisiä?

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    On ihan ok haluta olla hyvä jossakin. Enemmän kuitenkin on kyse siitä mikä on todellinen motiivi olla hyvä vastustamisessa ja miksi pitää väittää olevansa objektiivinen kritiikissään, jos ei sitä kuitenkaan ole edes tarkoitus olla.

    Mutta sillä aikaa kun toiset etsivät vikoja ja yrittävät todistella miksei vm toimi, toiset jo tienaavat sillä.

    Tienasit ensimmäisenä vuotena hotellillasi voittoa?

    Luuletko että sellainen hoteliyrittäjä,joka on hotellia pitänyt muutaman vuoden kauemmin, tienaisi enemmän kuin uusi yrittäjä?

    Äänestä

  • Todentotta kirjoitti:

    olet tienannut ja paljonko alalinjasi tienaa?

    Joo, ei tarvi vastata. Alalinjassa jokainen tienaa enemmän kuin sinä. Ei tarvita paljon, että saa palkkioita enemmän kuin nolla euroa. Silti nekin häviävät, jotka saavat 60-260 euroa.

    Joo, kukaan ei häviä, kun ostaa itselleen pyörän ja aloituspakkauksen. Kun käy kaupassa, niin ei voi hävitä.

    Joo,...

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aktiivinen.pdf

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/ukk.htm#5

    Äänestä

  • Sinä petteri kirjoitti:

    Tienasit ensimmäisenä vuotena hotellillasi voittoa?

    Luuletko että sellainen hoteliyrittäjä,joka on hotellia pitänyt muutaman vuoden kauemmin, tienaisi enemmän kuin uusi yrittäjä?

    nostaa firmastani alusta asti yksityisnostoja kassavirrasta elämistä varten.

    Sain starttirahaa muistaakseni 6 kk.

    Kun perustimme osakeyhtiön, sain yhtiöstäni palkkaa jatkuvasti.

    Yhtiömme tulos on ollut joka vuosi voitollinen: ensimmäisestä vuodesta lähtien, jolloin se oli avoin yhtiö, viimeiseen vuoteen asti osakeyhtiönä.

    Kun myin yritykseni, jäi minulle siitä rahaa enemmän kuin osakepääoma eli sijoitukseni.

    On törkeää verrata verkostomarkkinointia perinteiseen yrittämiseen. Lopettamisluvut ovat 99 % ja kaikki lopettavat tappioiden vuoksi. Edustaja ei edes perusta mitään yritystä: hän lähtee mukaan yksityisenä henkilönä ja ostaa tuotteet kuluttajana.

    Hölynpöly on hölynpölyä, vaikka sitä kuinka paljon puolustaisi.

    Verkostomarkkinoija menettää rahaa alkusijoitukseen, kuukausimaksuihin ja jatkuvasti kuluihin. Hän ei saa firmasta yhtenäkään kuukautena ulos rahaa enemmän kuin sijoittaa siihen kuluina.

    Kannattaa passivoida itsensä: miksi maksaa tuotteista, joita ei tarvitse, kun tuottava alilinja puuttuu?

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aktiivinen.pdf

    VM vs. perinteiset yritykset:
    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/ukk.htm#19

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/yritys.htm

    On moraalitonta puolustaa verkostomarkkinointia sen jälkeen, kun totuus on paljastunut. Miksi on niin vaikeaa tunnustaa, että sinua on huijattu, rahasi on viety, olet maksanut työnteosta ja hyvää mainettasi sekä nimeäsi on käytetty hyväksi huijauksen levittämiseen? Luuletko todella, että saat omasi takaisin, kun vain yrität tarpeeksi? Yli 99 % käy niin, että häviävät vain enemmän, mitä kauemmin jatkavat. Miksi? Olisiko järjestelmässä jotakin vikaa? Olisiko liikeidea huono? Mitä jos tehokkain tapa markkinoida tuotteita on myydä niitä perinteisellä tavalla, niin että asiakas tulee kauppaan ja ostaa ne sieltä ammattitaitoiselta myyjältä? Luuletteko, että muutaman kymmenen tai sadan euron kuukausimyynnistä per edustaja muodostuu sellainen rahavirta, josta voidaan maksaa palkkiot jokaiselle edustajalle ja kaikki menestyvät? Perinteisillä aloilla täytyy myydä vähintään 5,000-10,000 euron edestä kuukaudessa, että myyjälle voidaan maksaa 1,000-1,500 euroa palkkaa. VM:ssa keskipalkkiot ovat noin 40 euroa/ kk. Miksihän? Keskipalkkioita saavat tekevät työtä tappiokseen: jokainen yli 99 % edustajista. Kannattaako maksaa enempää siitä, että tekee työtä ja myy toisten liikeideaa?

    Paljonko yrityksesi tuotti voittoa ekana vuonna.

    Kyllä kai sitä voi nostaa palkkaa, mutta paljnko sitä oikeata voittoa tuli.

    Sinun logiikkasi mukaan olit vähintään kymmeniä tuhansia euroja hävinnyt rahaa ensimmäisen vuonna.

    Niin ja sait starttirahaa ekat 6kk.

    Eikö voitollinen tulos tarkoita sitä että verojen ja menojen jälkeen pitää jäädä enenmmän rahaa kuin on mennyt??

    Äänestä

  • mursis kirjoitti:

    Riippumattoman tiedon idea on olla kriittistä. Kriittisyys ei tarkoita negatiivista näkökantaa tai ennakko-oletusta, jonka mukaan joku asia on virheellinen tai väistämättä huono; päinvastoin se tarkoittaa sitä, että asiaa tutkaillaan mahdollisimman täysin vailla ennakko-oletuksia. Kriittisyys pitää sisällään sen, ettei todellisuutta yritetä kaunistella mitenkään; ja jos huomautettavaa on, siitä voidaan huomauttaa.

    Jos on niin, että jossakin verkostosysteemissä tienaa vain pieni osa porukasta, tuo faktan toteaminen ei osoita mitään tarkoitusperää tai piiloagendaa. Jos kerron vaikka pienille lapsille, että maa kiertää aurinkoa, ei siinäkään tarkoitukseni ole kuin faktatiedon jakaminen.

    En ole yrittänyt todistella kerrassaan mitään vaan yksinkertaisesti selvittää faktat Moven toiminnasta. Valitettavasti on niin, että mitä enemmän olen aiheeseen perehtynyt, sitä vaikeampaa minun on ollut uskoa järjestelmän olevan eettinen, laillinen tai ylipäätään toimiva. Tämä on tietysti oma johtopäätökseni. Lue kirjoitukseni ja vedä omasi.

    Laitan sanan "tienata" lainausmerkkeihin, koska ennen oikeuden päätöstä ei voi sanoa varmasti, oliko kyseessä laiton rahankeräys vaiko kaupankäynti. Nähdäkseni edellisen kohdalla "ansaitsemisesta" on vaikea puhua. Jälkimmäisellä voi kyllä tienata. Tässäkään ei ole mitään tarkoitushakuista - en halua väittää Movella saatuja rahoja rikoksella tuotetuksi hyödyksi tai laillisella kaupankäynnillä tienatuiksi. Tämän päättää vasta oikeus.

    Jos näkemykseni ovat jotenkin virheellisiä, ole hyvä ja kerro miten.

    muutta missä kriittisyys omaa kriittisyytäsi vastaan.

    Objektinen kriittisyys on moni puolista. Myös omaa kriitisyytä pitää osta kritisoida.

    Arvioippa nyt omaa kriittisyytäsi. Kirjoita tänne näkyviin tulos.

    Missä sinä voit olla vääräsää? Missä kriittinen näkemyksesi voi erota totuudesta? Mikä osa kriittisyydestäsi voi olla oman asenteesi aiheuttamaa? Mikä osa kriittisyydestäsi on mutua ja kuultua tarinaa, jota et ole tarkistanut todeksi? Minkä verran olet voinut laskea väärin? Millä tavalla olet voinut arvioida väärin "markkinoiden täyttymisen"? Minkä verran olet voinut arvioida väärin ansaitsmismahdollisuuden?

    Tämän kun teet ja Haipola lisäsi saman teidän uskottavuutenne Saattaa jopa parantua.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    nostaa firmastani alusta asti yksityisnostoja kassavirrasta elämistä varten.

    Sain starttirahaa muistaakseni 6 kk.

    Kun perustimme osakeyhtiön, sain yhtiöstäni palkkaa jatkuvasti.

    Yhtiömme tulos on ollut joka vuosi voitollinen: ensimmäisestä vuodesta lähtien, jolloin se oli avoin yhtiö, viimeiseen vuoteen asti osakeyhtiönä.

    Kun myin yritykseni, jäi minulle siitä rahaa enemmän kuin osakepääoma eli sijoitukseni.

    On törkeää verrata verkostomarkkinointia perinteiseen yrittämiseen. Lopettamisluvut ovat 99 % ja kaikki lopettavat tappioiden vuoksi. Edustaja ei edes perusta mitään yritystä: hän lähtee mukaan yksityisenä henkilönä ja ostaa tuotteet kuluttajana.

    Hölynpöly on hölynpölyä, vaikka sitä kuinka paljon puolustaisi.

    Verkostomarkkinoija menettää rahaa alkusijoitukseen, kuukausimaksuihin ja jatkuvasti kuluihin. Hän ei saa firmasta yhtenäkään kuukautena ulos rahaa enemmän kuin sijoittaa siihen kuluina.

    Kannattaa passivoida itsensä: miksi maksaa tuotteista, joita ei tarvitse, kun tuottava alilinja puuttuu?

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aktiivinen.pdf

    VM vs. perinteiset yritykset:
    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/ukk.htm#19

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/yritys.htm

    On moraalitonta puolustaa verkostomarkkinointia sen jälkeen, kun totuus on paljastunut. Miksi on niin vaikeaa tunnustaa, että sinua on huijattu, rahasi on viety, olet maksanut työnteosta ja hyvää mainettasi sekä nimeäsi on käytetty hyväksi huijauksen levittämiseen? Luuletko todella, että saat omasi takaisin, kun vain yrität tarpeeksi? Yli 99 % käy niin, että häviävät vain enemmän, mitä kauemmin jatkavat. Miksi? Olisiko järjestelmässä jotakin vikaa? Olisiko liikeidea huono? Mitä jos tehokkain tapa markkinoida tuotteita on myydä niitä perinteisellä tavalla, niin että asiakas tulee kauppaan ja ostaa ne sieltä ammattitaitoiselta myyjältä? Luuletteko, että muutaman kymmenen tai sadan euron kuukausimyynnistä per edustaja muodostuu sellainen rahavirta, josta voidaan maksaa palkkiot jokaiselle edustajalle ja kaikki menestyvät? Perinteisillä aloilla täytyy myydä vähintään 5,000-10,000 euron edestä kuukaudessa, että myyjälle voidaan maksaa 1,000-1,500 euroa palkkaa. VM:ssa keskipalkkiot ovat noin 40 euroa/ kk. Miksihän? Keskipalkkioita saavat tekevät työtä tappiokseen: jokainen yli 99 % edustajista. Kannattaako maksaa enempää siitä, että tekee työtä ja myy toisten liikeideaa?

    jäädä.

    Silloin oli minimipääoma osakeyhtiössä 15 000 mk. Sitten muuttui 50 000 mk.

    Olisitko saanut 51 000 mk eli n. 8600 euroa.

    Kun oikein pihisti elää niin riittäähän tämäkin vähän aikaa kun lisäsi saa eläkkeen joka on keskimäärin yrittäjillä 600 euroa kuukausi. Lisäksi tule kansaneläke jonka määrää en muista koska se riippuu työeläkkeen määrästä.

    Saatta nettona tulla 900 euroa. Lisäksi kun tuo 8600 euroa jaetaan viidentoista vioden ajalle tuleee siitä melkein 50 euroa kuukaudeksi.

    Kyllä täällä eläkkeellä on varaa vastustaa 1500-10 000 euron kuukaussituloja.

    1/4 vuosi -999
    kulut -260
    Tulot 260
    Tulos -999
    seur.1/4 -350
    Tulot 3500
    Tulos 2501
    seur 1/4
    Tulot 18000
    Kulut -1500
    Tulos 19001

    Niin eihän tämä tuota, vaan on enemmän menoja kuin tuloja. No eihän sitä yhdeksässä kuukaudessa mitään yritystoimintaa saa puolelle.

    No lasketaanpa loppuun.

    Palkka - 10800
    palkk.kulut - 6400
    Voitto - 1801
    Vero - 522
    Tulos 1279

    9kk tulos 1279, entä seuraava vuosineljännes?

    Laskeppa saman mikaan mikä on vuoden tulos? Eli budjetoi tuo viimeinen neljännes.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    sinä olla hyvä jossakin? Esim. movettamisessa? Mitä pahaa on siinä, jos ihminen haluaa olla jossakin asiassa hyvä, on hyvä, ja auttaa lähimmäisiä?

    On aika negatiivinen tapa tavoitella hyvyyttä.

    Siinä taitaa käydä niin että ei oikein kovasti voi neuttia siitä hyvänä olemisesta. Se on negatiivispainotteista ja mieli on koko ajan negatiivinen.

    Tunnetko negatiivisuuden- vai positiivisuuden tunteita ku illalla alat nukkumaan?

    Äänestä

  • vastaa kysymykseen kirjoitti:

    Paljonko yrityksesi tuotti voittoa ekana vuonna.

    Kyllä kai sitä voi nostaa palkkaa, mutta paljnko sitä oikeata voittoa tuli.

    Sinun logiikkasi mukaan olit vähintään kymmeniä tuhansia euroja hävinnyt rahaa ensimmäisen vuonna.

    Niin ja sait starttirahaa ekat 6kk.

    Eikö voitollinen tulos tarkoita sitä että verojen ja menojen jälkeen pitää jäädä enenmmän rahaa kuin on mennyt??

    Miten niin minun logiikkani mukaan oli tappiota yhtiössäni?

    Jokaiseen tuloslaskelmaan on jäänyt viivan alle voittoa. Voittoa senkin jälkeen, kun on maksettu palkkoja ja nostettu yksityisnostoja.

    Eiköhän olisi viisainta pysytellä verkostomarkkinoinnin arvioimisessa? Mikä on alan "yrittäjien" eli myyntiedustajien tulos?

    Suurin osa eli jopa 99 % lopettaa homman tappiollisena kahden vuoden jälkeen. Ei kovin kannattavaa bisnestä.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/verkostomarkkinointi2.htm

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/lopet.htm

    Alatasojen edustajat,

    Tehkää pieni laskutoimitus. Laskekaa, paljonko olette sijoittanut rahaa ja paljonko on kuluja mennyt. Laskekaa, paljonko olette saaneet palkkioita. Jos sijoitukset ja kulut ovat suuremmat kuin palkkiot, niin kuinka kauan aiotte jatkaa tappiollisen binseksen tekemistä? Joka kuukausi menee lisää rahaa erilaisiin kuluihin ja aktiivisena pysymiseen. Kannattaako se? Eikö kannattaisi passivoitua ja odottaa siihen asti, kunnes alalinjasta saa RAHANA palkkioita? Varastoon eli pankkiin kertyneillä virtuaalieuroilla tai pisteillä ei voi maksaa vuokraa eikä lainanlyhennyksiä tai mitään muutakaan. Se ei ole käypää rahaa. Häviätte koko ajan lisää, kun olette aktiivisia. Säästäkää rahaa ja passivoitukaa. Ette tarvinneet tuotteita ennen bisnesmahdollisuutta, ette tarvitse niitä vieläkään.

    Lue lisää tietoa:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/aktiivinen.pdf

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/sisallys.htm

    Äänestä

  • saattanut kirjoitti:

    jäädä.

    Silloin oli minimipääoma osakeyhtiössä 15 000 mk. Sitten muuttui 50 000 mk.

    Olisitko saanut 51 000 mk eli n. 8600 euroa.

    Kun oikein pihisti elää niin riittäähän tämäkin vähän aikaa kun lisäsi saa eläkkeen joka on keskimäärin yrittäjillä 600 euroa kuukausi. Lisäksi tule kansaneläke jonka määrää en muista koska se riippuu työeläkkeen määrästä.

    Saatta nettona tulla 900 euroa. Lisäksi kun tuo 8600 euroa jaetaan viidentoista vioden ajalle tuleee siitä melkein 50 euroa kuukaudeksi.

    Kyllä täällä eläkkeellä on varaa vastustaa 1500-10 000 euron kuukaussituloja.

    Verkostomarkkinoijat saavat keskipalkkioina noin 40 euroa EU:n alueella.

    Missä mahtavatkaan olla ne 1,500-10,000 euroa kuussa tienaavat?

    Suurin osa eli yli 99 % jää alalla tappiolle. Todella kannattava bisnes.

    Älkää hyvät ihmiset antako näiden petollisten "auttajien" huijata itseänne. Ottakaa selvää asioista.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/sisallys.htm

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/verkostomarkkinointi2.htm

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Verkostomarkkinoijat saavat keskipalkkioina noin 40 euroa EU:n alueella.

    Missä mahtavatkaan olla ne 1,500-10,000 euroa kuussa tienaavat?

    Suurin osa eli yli 99 % jää alalla tappiolle. Todella kannattava bisnes.

    Älkää hyvät ihmiset antako näiden petollisten "auttajien" huijata itseänne. Ottakaa selvää asioista.

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/sisallys.htm

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/verkostomarkkinointi2.htm

    " Verkostomarkkinoijat saavat keskipalkkioina noin 40 euroa EU:n alueella."

    Muutakin kuin oman sivun. Ja muitakin kuin sen toisen propakanda- sivun. Ne ei ole tutkimustuloksia vaan mielipiteitä. Missä ne faktat.

    Äänestä

  • linkiä pöytään kirjoitti:

    Asiasta mainitaan. Katso se nyt alkuun.

    Äänestä

  • VIDEOSSA QUIXSTAR/AMWAYSTÄ kirjoitti:

    Asiasta mainitaan. Katso se nyt alkuun.

    Että kyseessä on USA, ei EU.

    Äänestä

  • linkiä pöytään kirjoitti:

    " Verkostomarkkinoijat saavat keskipalkkioina noin 40 euroa EU:n alueella."

    Muutakin kuin oman sivun. Ja muitakin kuin sen toisen propakanda- sivun. Ne ei ole tutkimustuloksia vaan mielipiteitä. Missä ne faktat.

    Tieto on peräisin toimittaja Johanna Korhoselta Tarinatalosta ja se kerrottiin maaliskuussa 2005 TV1:n Ajan Fakta ohjelmassa. Korhonen sanoo lähteen ohjelmassa. Minulla ei ole tällä hetkellä videota käsillä ohjelmasta, mutta aion hankkia sen: kasetti on lainassa. Ilmoitan sitten alkuperäisen lähteen, kun en muista sitä ulkoa. Jos jollakulla on se ohjelma nauhalla, niin voisi tarkistaa. En tiedä onko minulla nauhaa tallessa 340 km lähempänä asuinpaikkaani.

    Eli EU:n alueella alan myyntiedustaja saa palkkioita noin 40 euroa/ kk. Se on enemmän kuin USA:ssa Amway/ Quixtarin edustaja saa. (n. 35 USD/ Lähde: Amwayn julkaisemat tilastot/ Amquix.info, suom. http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/amway_tilastot.htm) Keskipalkkioita laskettaessa on oletettavasti jätetty laskuista pois ne edustajat, jotka eivät yrityksestä huolimatta ole saaneet yhtään palkkiota.

    Moven tyypillinen edustaja saanee noin 20-40 euroa kuussa palkkioita. Se ei riitä edes aktivointiostoihin ja toiminnan kuluihin. Laskelmat ovat tuolla:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kate

    Lue kolmen alaotsikon alla oleva teksti.

    Äänestä

  • hekohekoheee kirjoitti:

    Kriittisyys ei ole sama asia kuin negatiivinen näkemys, joka sinulla on.

    Haluat päteä ja tuntea olevasi hyvä edes jossakin.

    Valitan .. et ole hyvä edes tällä saralla. Olet liian läpinäkyvä.

    Luulisin että painonvartijat ja geishakuulat saattaisivat saada sinulle jonkinvaltakunnan itsekunnioitusta aikaan.

    Mikset käytä nimimerkkiäsi?

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Tieto on peräisin toimittaja Johanna Korhoselta Tarinatalosta ja se kerrottiin maaliskuussa 2005 TV1:n Ajan Fakta ohjelmassa. Korhonen sanoo lähteen ohjelmassa. Minulla ei ole tällä hetkellä videota käsillä ohjelmasta, mutta aion hankkia sen: kasetti on lainassa. Ilmoitan sitten alkuperäisen lähteen, kun en muista sitä ulkoa. Jos jollakulla on se ohjelma nauhalla, niin voisi tarkistaa. En tiedä onko minulla nauhaa tallessa 340 km lähempänä asuinpaikkaani.

    Eli EU:n alueella alan myyntiedustaja saa palkkioita noin 40 euroa/ kk. Se on enemmän kuin USA:ssa Amway/ Quixtarin edustaja saa. (n. 35 USD/ Lähde: Amwayn julkaisemat tilastot/ Amquix.info, suom. http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/amway_tilastot.htm) Keskipalkkioita laskettaessa on oletettavasti jätetty laskuista pois ne edustajat, jotka eivät yrityksestä huolimatta ole saaneet yhtään palkkiota.

    Moven tyypillinen edustaja saanee noin 20-40 euroa kuussa palkkioita. Se ei riitä edes aktivointiostoihin ja toiminnan kuluihin. Laskelmat ovat tuolla:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kate

    Lue kolmen alaotsikon alla oleva teksti.

    Tieto, jonka mukaan verkostomarkkinoijan keskipalkkiot ovat 40 euroa kuukaudessa on peräisin Euroopan Suoramarkkinointiliiton tilastosta. Näin kertoi Ajan Henki TV-ohjelman toimittaja Johanna Korhonen 21.3.2005 lähetetyssä jaksossa YLE 1:llä.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    Tieto on peräisin toimittaja Johanna Korhoselta Tarinatalosta ja se kerrottiin maaliskuussa 2005 TV1:n Ajan Fakta ohjelmassa. Korhonen sanoo lähteen ohjelmassa. Minulla ei ole tällä hetkellä videota käsillä ohjelmasta, mutta aion hankkia sen: kasetti on lainassa. Ilmoitan sitten alkuperäisen lähteen, kun en muista sitä ulkoa. Jos jollakulla on se ohjelma nauhalla, niin voisi tarkistaa. En tiedä onko minulla nauhaa tallessa 340 km lähempänä asuinpaikkaani.

    Eli EU:n alueella alan myyntiedustaja saa palkkioita noin 40 euroa/ kk. Se on enemmän kuin USA:ssa Amway/ Quixtarin edustaja saa. (n. 35 USD/ Lähde: Amwayn julkaisemat tilastot/ Amquix.info, suom. http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/amway_tilastot.htm) Keskipalkkioita laskettaessa on oletettavasti jätetty laskuista pois ne edustajat, jotka eivät yrityksestä huolimatta ole saaneet yhtään palkkiota.

    Moven tyypillinen edustaja saanee noin 20-40 euroa kuussa palkkioita. Se ei riitä edes aktivointiostoihin ja toiminnan kuluihin. Laskelmat ovat tuolla:

    http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/move.htm#kate

    Lue kolmen alaotsikon alla oleva teksti.

    jos siitä jätetään jotakin pois-

    Muuntelet taas totuutta.

    Eli ne jotka ovat pelkkiä asiakkita saavat 0-5€ kk.

    Niitä on noin 60% verkostosta. Loput 40% on niitä jotka tienaavat tai (ja) joilla on tarkoitus tienata. Mikä on se yrittäjien keskipalkkio, se osa kiinnostaa ei keskimääräinen palkkio.

    Eli sitä faktaa eikä luultavasti titoa.

    Äänestä

  • kekipalkkio kirjoitti:

    Tätähän Haipola on yrittänyt aina sanoa: ainakin 60 % ei saa verkostosta yhtään rahaa, koska ei yrityksistään huolimatta saa alalinjaa itselleen, mihin tahansa pyramidi pysähtyykin. Lopuista 40 % osa saa vähän rahaansa takaisin, näistä pieni vähemmistö (usein luokkaa 1 %) saa verkostosta mainittavia tuloja.

    Hyvä, Kauppateknikko, että olet samaa mieltä.

    Todista, että 60 % on mukana "asiakkaana" ja vain 40 % rakentaa tosissaan alalinjaa!

    Miksi "asiakas" ostaisi aloituspakkauksen, maksaisi kuukausi ja vuosimaksut, sekä käyttäisi toimintaan rahaa sen kuluina osallistumalla koulutukseen ym? Eikö se riitä, että ostaa tuotteen, jos haluaa olla asiakas? Miksi pitää ryhtyä myyntiedustajaksi?

    Alalla on sekaannusta sen suhteen, mitä tarkoittaa "asiakas" ja mitä "myyntiedustaja". Jotta oltaisiin oikein fiksuja, niin myyntiedustajasta pitää käyttää juuri oikeaa nimitystä, mitä siinä firmassa käytetään: franchise edustaja, ILH, itsenäinen elinkeinonharjoittaja, itsenäinen edustaja, myyntiedustaja, jälleenmyyjä, (distributor) jne.

    Hölynpöly ei siitä miksikään muutu, vaikka miten sitä selittäisi ja puolustaisi.

    Mikähän se saa ihmisen huijaamaan ammatikseen?

    totuutta.

    Tiedon on sanonut TV:ssä toimittaja Johanna Korhonen. Hän on saanut tiedon Euroopan Suoramarkkinointiliiton tilastoista. Jos joku muuntelee totuutta, niin sitten Korhonen tai Suoramarkkinointiliitto. Tai sitten sinä. Kallistun viimeiseen vaihtoehtoon, mutta se on henkilökohtainen mielipiteeni eikä perustu faktaan.

    koska ovat mukana asiakkaina, ei businesmielessä.

    asiakkaana olevat ostavat ainostaan aloituspakkauksen ja tilaavat tuotteita omaan käyttöön. Ei osallistu koulutkisiin eikä ole mutenkaan aktiivisia. Mutta tilatessaan saavat tuottee tukkuhintaan joko suoraan ostaa alemalla hinnalla tai palautuksena, riippuu järjestelmästä miten se toimii.

    Joissakin yrityksissä se liittyminenkin on ilmaista.

    SIIS ovat mukana säästääkseen rahaa, ei tienatakseen. Näitä on se 60% verkoston jäsenistä.

    Ja YLLÄTYS yllätys tiedätkö mitä?

    Nämä tärkeät asiakkaa ovat niitä joiden ostoista johtuu se että verkostomarkinoinnilla tienaa. Vaikka Nämä on verkoston jäseniä, nämä ovat kuitenkin ainoastaan asiakkaita.

    Minun nykyisessä verkostossa on 40% näitä verkoston jäseniä jotka ei aiokaan mitään muuta kuin ostaa tarvittaessa tuotteita ja saada siitä palautusta eli alennusta.

    Äänestä

  • selitän kirjoitti:

    Koska minulla on ainoastaan 40% verkostossa näitä tukkuasiakkaita minun rekrytointi on epäonnistunut.

    Suhde pitäisi 60 tukkuasiakasta/40 yrittäjää.

    Tai olen sattunut kohtaamaan näitä yrittäjiä enenmmän kuin tavoite on.

    Tämä menee jo varmaan niin vaikeaksi että vm- vastustajat ei enää ymmärrä. mutta kyllä ammattilaiset asian ymmärtää.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    totuutta.

    Tiedon on sanonut TV:ssä toimittaja Johanna Korhonen. Hän on saanut tiedon Euroopan Suoramarkkinointiliiton tilastoista. Jos joku muuntelee totuutta, niin sitten Korhonen tai Suoramarkkinointiliitto. Tai sitten sinä. Kallistun viimeiseen vaihtoehtoon, mutta se on henkilökohtainen mielipiteeni eikä perustu faktaan.

    yrittäjien keskiliikevaihdon on sinun porkattava vähän yrityksen rekitereitä. Ketkä ovat aktiivisesti yritäjinä mukana. Laskettava näiden keskiliikevaihto, saadaksesi sen oikean tuloksen.

    Jos lasket mukaan myös asiakasjäsenet olet hakoteillä. Nehän laskevat keskilikevaihtoa koska He ovat mukna ihan eri tarkoituksessa kuin verkostomarkkkinointia tekevät. Säästö ja tienaaminen kuuluu eri toimintalajeihin.

    Tässä on se teidä "matemaatikkojen" suurin kupla.

    Äänestä

  • phaipola kirjoitti:

    totuutta.

    Tiedon on sanonut TV:ssä toimittaja Johanna Korhonen. Hän on saanut tiedon Euroopan Suoramarkkinointiliiton tilastoista. Jos joku muuntelee totuutta, niin sitten Korhonen tai Suoramarkkinointiliitto. Tai sitten sinä. Kallistun viimeiseen vaihtoehtoon, mutta se on henkilökohtainen mielipiteeni eikä perustu faktaan.

    Miltäs kuulostais semmonen ehdotus,että sä tai mursis(tai te molemmat yhdessä?) ottaisitte yhteyttä Ylen Kuningaskuluttaja-ohjelman tekijöihin? Niillä on jatkuva haku päällä hyvistä jutuista. Teiltä löytyis suht.paljon hyvää ja kriittistä materiaalia MOVESTA ja yleensä VM:stä.
    Sillä keinolla sais varmaankin paljon enemmän kuuluvuutta kuin tällä palstalla,ja ehkä saattais tavoittaa runsaasti näitä just värvättyjä tai vielä harkitsevia (kuinkahan moni tulee lukemaan näitä juttuja heti lyhkärin jälkeen? luulisin että valitettavan harva.).

    Äänestä

  • selitän kirjoitti:

    asiakkaana olevat ostavat ainostaan aloituspakkauksen ja tilaavat tuotteita omaan käyttöön. Ei osallistu koulutkisiin eikä ole mutenkaan aktiivisia. Mutta tilatessaan saavat tuottee tukkuhintaan joko suoraan ostaa alemalla hinnalla tai palautuksena, riippuu järjestelmästä miten se toimii.

    Joissakin yrityksissä se liittyminenkin on ilmaista.

    SIIS ovat mukana säästääkseen rahaa, ei tienatakseen. Näitä on se 60% verkoston jäsenistä.

    Ja YLLÄTYS yllätys tiedätkö mitä?

    Nämä tärkeät asiakkaa ovat niitä joiden ostoista johtuu se että verkostomarkinoinnilla tienaa. Vaikka Nämä on verkoston jäseniä, nämä ovat kuitenkin ainoastaan asiakkaita.

    Minun nykyisessä verkostossa on 40% näitä verkoston jäseniä jotka ei aiokaan mitään muuta kuin ostaa tarvittaessa tuotteita ja saada siitä palautusta eli alennusta.

    Mutta eikös sen verkoston tarkoitus ollut tuottaa rahaa paljon kaikille, lähes tyhjästä? Miten se nyt näin kääntyykin, että 60 % on ajatellut olevansa mukana maksumiehinä?

    Missä verkostossa olet, jotta voisi tarkastella näitä faktojasi? Hinnat kiinnostavat myös! :)

    Et sinä sitä voi tajuta.

    Maksumiehinä?
    Heh.

    Asiakkaina.

    Paljon olet pitänyt mölyä näistä tienaamattomista verkostossa olevista etkä tiedä edes miksi He lähtevät mukaan. Aika asiantuntija sinä olet.

    Sinun pitäisi ihan oikeasti tutustua tähän alaan. Sinähän nolaat itsesi joka päivä.

    Äänestä

  • mursis kirjoitti:

    Mutta eikös sen verkoston tarkoitus ollut tuottaa rahaa paljon kaikille, lähes tyhjästä? Miten se nyt näin kääntyykin, että 60 % on ajatellut olevansa mukana maksumiehinä?

    Missä verkostossa olet, jotta voisi tarkastella näitä faktojasi? Hinnat kiinnostavat myös! :)

    Se että rekrytoin näitä asiakasjäseniä pienentää minun tiliäni mutta nämä saavat tuotteita halvemmalla. Eli säästävät.

    Jokaisella on itsekäs syy tehdä sopimus. Joko säästö tai tienesti. Kumpikin ihan yhtä hyviä syitä. Jos verkostossa oleva on tyytyväinen siihen että saa palautusta pyörän ostosta 35 euroa, ei minulla ole mitään sitä vastaan. Jos minulla on normaali asiakas, hän joutuisi maksamaan pyörästä täyden hinnan, josta minä saisin sen 35 euroa. Minä saan vain sen 35 euron sijasta 3,5 euroa mutta ei se minua haittaa. Asiakas on kuitenkin tyytyväinen.

    Äänestä

  • Jason kirjoitti:

    Miltäs kuulostais semmonen ehdotus,että sä tai mursis(tai te molemmat yhdessä?) ottaisitte yhteyttä Ylen Kuningaskuluttaja-ohjelman tekijöihin? Niillä on jatkuva haku päällä hyvistä jutuista. Teiltä löytyis suht.paljon hyvää ja kriittistä materiaalia MOVESTA ja yleensä VM:stä.
    Sillä keinolla sais varmaankin paljon enemmän kuuluvuutta kuin tällä palstalla,ja ehkä saattais tavoittaa runsaasti näitä just värvättyjä tai vielä harkitsevia (kuinkahan moni tulee lukemaan näitä juttuja heti lyhkärin jälkeen? luulisin että valitettavan harva.).

    Ihan hyvä idea, oikeasti. En halua sanoa, että tiedän asiasta jotenkin äärettömästi jne. Mutta Petterillä on erittäin paljon tietoa ja kokemusta ja mielelläni annan oman materiaalini hänen käytettäväkseen, jos hänellä on vain aikaa ja tarmoa mennä esittämään sitä muuhun mediaan. Onhan hän televisiossa jo ollutkin. Tärkeintähän olisi nimenomaan tiedon saaminen ihmisille ennen kuin vahinkoa pääsee tapahtumaan.

    Näyttäisi siltä, että moni tulee lukemaan näitä palstoja lyhkärin jälkeen. Valitettavasti juuri sen lyhkärin / uusinnan / tms., jossa hän on jo allekirjoittanut sopimuksen ja sitoutunut maksamaan jonkun tolkuttoman rahasumman verkostopuljulle. Joskus - viime kuukausien aikana ehkä 15-20 kertaa - näkee onneksi niitäkin viestejä, joissa kerrotaan, kuinka nämä keskustelut saivat ajattelemaan asiaa toiselta kannalta. Toivotaan, että nämä viestittäjät ovat vain murto-osa niistä, joita tämä palsta on auttanut tekemään omia johtopäätöksiään.

    "Onhan hän televisiossa jo ollutkin. Tärkeintähän olisi nimenomaan tiedon saaminen ihmisille ennen kuin vahinkoa pääsee tapahtumaan."

    Kuinka suurista vahingoista voi olla kyse. €€€?

    100 000€? 200 000€? 300 000€?
    1 000€? 2 000€?
    100€? 200€? 300€?

    ????

    Sinulla on varmasti myös tutkimustuloksia ja linkkejäkin tarjolla. Suurista konkursseista on varmaan dokumenttia. Nehän kiinnostaa kansainvälsestikin tiedotusvälineitä busines-piirejä.

    Äänestä

"Kyllä aikuset ihmiset osaa itse päättää, mihin ne ryhtyy tai jättää ryhtymättä."

Tuota en todellakaan allekirjoita! ÄLYKÄS ihminen tietää mihin ryhtyy ja mihin ei. Älykäs ihminen ei lähde mukaan "hörhöilyyn", jossa luvataan kuu taivaalta.

Äänestä

Selvää että tämä foorumi tarvitsee Mursista ja
Petteriä.
Kuka muuten välittää oikeaa tietoa Amwaystä ja Movesta ?

Jatkakaa samaan malliin !

Äänestä

Kirjoittakaa vaan Movesta... sillä ylälinja koittaa aivopestä ihmisiä mukaan ja kun ihmiset ovat aivopesty he eivät välttämättä tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, elikkä kannattaako lähteä mukaan vai ei. Se on hyvä että täältä saa lisätietoa Moven toiminnasta ja täällä todennäköisesti kirjoittaa monikin joka on ollut tai on mukana. Pian he huomaavat, että mikä on väärin ja mikä oikein. Esim jos me olisimme lukeneet näitä sivuja olisi monet itkut jääneet itkemättä ja selvitykset ko. asiasta tekemättä. Joten kiitos vielä kaikille jotka kirjoitatte eniten P.Haipolalle ja kiitos jos otat yhteyttä poliisiin, toivottavasti se asia etenee oikeassa järjestyksessä ja rikolliset (mahdolliset)jos heitä on joutuvat kärsimään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vaihtakaa jo aihetta, kanta... kirjoitti:

Kuka jaksaa enää lukea mursiksen ja Phaipolan näkemyksiä? Samaa jankutusta päivästä toiseen. Mitä se teidän persettä kutittaa, jos move on laiton/laillinen? Minusta teillä olisi jo aika vaihtaa puheenaihetta. Teidän kantanne on jo kuultu. Kyllä aikuset ihmiset osaa itse päättää, mihin ne ryhtyy tai jättää ryhtymättä. Huolehtikaa omista asioista. Joku aloittaa moven ja toinen ei aloita. Jokainen aikuinen ihminen kantaa itse teoistaan vastuun. Moven laillisuus selviää aikanaan ja eikö se jo riitä? Vai pelkäättekö, et joku voi rikastua ikään kuin vahingossa. Tässä maassa on todella suurempiakin rikollisia kuin move. Sekin on nimittäin mahdollista, että move on laillinen ja kuinka teidän voi sitten käydä. Asiaahan ei ole vielä päätetty. Liiallinen itsevarmuus voi kääntyä myös teitä vastaan.
Keksikää jo jokin muu asia, mikä on teidän mielestä päin persettä, niin positiiivisen ajatusmaailman kun omaatte. Kaikille joulun odotusta ja antakaa jo moven olla. Aika hoitaa tehtävän ja asiat menee niin kuin niiden oikeasti kuuluu olla. Sen hoitaa ammattilaiset, eikä tämän sivun maallikot. Aivoilla ajattelevat ihmiset eivät muodosta näkemystään movesta tai mistään muustakaan näiden sivujen kautta. Minusta on ajan haaskausta jankuttaa koko ajan samaa näillä sivuilla. VAIHTELU JUTTUIHIN KUULKAA VIRKISTÄÄ LUKIJAA!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu