olis oltu sivussa

Olis kannattannu olla vain sivussa presidentin vaalien ajan, eikä mennä mukaan. en ymmärrä, että
liittoudutaan sellaisen kanssa, joka jätti meidät ilman valtuustopaikkoja kunnallisvaaleissa. olen yhen kunnan nokkamiehiä, mutta en lähe mukaan pressan valintaan. jos pakotetaan niin revin jäsenkirjan.
ja kun rupesin kirjoittamaan, niin sanon samalla,
että omassa porukassa meillä ei suvaita sellaisia, jotka poikkeaa muista. jumalauta
meidän kenttä koostuu juuri siitä, että sanotaan
mitä ajatellaan ja ollaan mitä ollaan eikä
näytellä.
3254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"omassa porukassa meillä ei suvaita sellaisia, jotka poikkeaa muista"...oletko ihan varma, että asia on noin.Luonnollisesti on selvää, että puolueella on oltava jokin yhteinen ohjelma ja päämäärä, jotta mahdollisuudet tavoitteiden saavuttamiseksi paranevat. Sen vuoksihan meillä on monta eri puoluetta, että niiden välillä tulisi löytyä arvoeroja.Kuvitteletko todellakin niin lapsellisesti, että voisimme jotain saavuttaa, jollemme pysty yhteisesti sopimaan pelisäännnöistä ja myöskin niistä kiinne pitämään.

Asioista keskusteleminen ja neuvotteleminen ei vaan aina ole niitä helpompia tehtäviä. Asiasta riippuen tunteet voivat käydä hyvinkin kuumina ja jollei meillä ole vahvaa tietopohjaa keskustelumme tueksi, herkästi se mitä haluamme sanoa välittyy kuulijalle niin, että emme ole vankasti oman mielipiteemme takana. Miten silloin voisimme olettaa, että kuulijatkaan voisivat hyväksyä ja ymmärtää kantaamme.Ja miksi tulisi juuri olla näin, että se sinun näkökantasi pitäsi sitten olla se ainoa oikea. Jos kerran toisella osapuolella on asiasta olemassa eri näkemys, niin eikö silloin ole aivan luonnollista, että hän myös pitää kiinne omasta itselleen oikeaksi katsomastaan näkemyksestä.Se on tietysti sinun ongelmasi miten sitten asian tulkitset. Voithan luokkaantua, suuttua ja olla vihainen, kun ei mielipidettäsi hyväksytä.Mutta parempi keino mielipiteesi hyväksymiselle suuttumisen sijaan olisi kuitenkin sinun itsesi ensin niin vahvasti varmistua oman mielipiteesi oikeellisuudesta, että osaat asian myös niin perustellusti esittää vastapuolelle, että hän, vaikka ei olisikaan kanssasi samaa mieltä, voisi kuitenkin hyväksyä ja ymmmärtää sinua ihmisenä. Keskustelun tarkoitushan on, että asiat riitelevät keskenään, vaan eivät ihmiset.

Jokainen saa ainakin minun puolestani olla juuri sellainen kuin on ja nimenomaan, pitääkin olla, mutta vaadin, että minäkin saan olla juuri sellainen kuin olen, puutteineni ja heikkouksíneni.Nyt käymme presidentin vaaleja, emme kunnallisvaaleja tai eduskuntavaaleja. Ja sitäpaitsi, et kai ole milloinkaan olettanutkaan, että demarit äänestäisivät Vasemmistoliittolaista kunnallisvaltuustoon.

Vasemmistoliitto on nyt vain puolueena päättänyt, yksimielisesti kaikenlisäksi, asettua Presidentti Tarja Halosen uudelleen valinnan taakse. Toki minustakin olisi ollut hienoa, jos Vasemmistoliitto olisi saanut oman ehdokkaansa Presidentinvaaleihin, mutta tällä kertaa puolueessa on katsottu syystä tai toisesta, että Tarja Halonen on työväen näkökulmasta paras ehdokas.Ja Tarja Halonen oli Vasemmistoliiton puoluekokouksessa ilmaissut olevansa ylpeä ja iloinen Vasemmistoliitolta saamastaan luottamuksen osoituksesta. Tarja Halonen kyllä ymmärtää, että Vasemmistoliitolla on oma selkeä linjansa, joka poikkeaa demareiden linjasta, eikä hänellä ole minkäänlaista tarkoitusta aliarvioida presidenttinä kuin presidenttiehdokkaanakaan Vasemmistoliiton arvomaailmaa. Hän aivan varmasti tietää, että Vasemmistoliiton tuki on myös tärkeä hänelle.
Tarja Halosesta tulee Presidentti Suomelle jatkossakin, luultavasti ilman Vasemmistoliitonkin tukea, mutta Vasemmistoliiton avustuksella hänestä toivon mukaan valitaan presidentti jo ensimmäisellä kierroksella. Ainakin kaikki Vasemmistoliittolaiset, jotka olemme Tarja Halosen uudelleen valinnan kannalla, toivon, että olemme sitä niin täydestä sydämestä ja aidosti ja reilusti ja suurella innolla, jotta edesautamme sitä asiaa, että Tarja Halosesta tulee seuraavallekin kaudelle Presidentti, ensimmäisellä kierroksella ja reippaalla äänten enemmistöllä.Me Vasemmistoliittolaiset, jotka olemme TARJA HALOSEN kannalla, emme halua olla jarruna vaan nimenomaan olemme sitä niin, että annamme puhtia ja voimaa ja innostusta Tarjalle. Koska olemme käyneet hänen taakseen, tulee meidän myös osoitaa, että olemme hänen luottamuksen arvoisia ja näin ollen uskon hänenkin olevan luottamuksemme arvoinen.

Nyt teemme Presidenttiä ja Tarja Halonen edustaa minulle kaikkea sellaista presidenttinä, jonka taakse olen vamis TÄYDESTÄ SYDÄMESTÄ käymään.

Eduskuntavaalit ovat vajaan kahden vuoden päästä. Kansanedustajaehdokkaani ei varmasti silloin tule olemaan demari vaan aito, vilpitön, rehellinen, aina huonompiosaisten asioista huolta kantava Vasemmitoliiton edustaja.

Sanokoon kuka tahansa kirjoitustani vaikka miten hehkutukseksi, niin.....itse asiassa, sitä se JUURI onkin. Mutta "parhaan takana on paras olla."
MUTTA, olen sitä järjen ääntä kuunnellen ja lisäksi SUURELLA TUNTEELLA.Aivan niin kuin toivon ja uskon myös Tarja Halosenkin edustavan Suomea ulkomailla, aitona, rehellisenä ihmisenä, jolle ei tunteetkaan ole pelottavia ja vahva älyllinen toiminta selkeästi ohjaten hänen vahvaa tunnepuolista käytöstään.

Ja tätä SUURTA ILOA hyvän asian puolesta on sitten kenenkään aivan turha edes yrittääkään minulta latistaa. Tiedän, mitä ajattelen ja tiedän vielä senkin, mitä tunnen.
Ja näinhän se meni, että "meidän kenttä koostuu juuri siitä, että sanotaan mitä ajatellaan ja ollaan mitä ollaan, eikä näytellä."

Äänestä

Selvennä vähän"..., joka jätti meidät ilman valtuustopaikkoja kunnallisvaaleissa." Mitä
tarkoitat?
vom

Äänestä
  • Tuli vähän puhuttuu pahaa isoveljestä ja kaikki
    ei tykänneet siitä. Kaikilla ei ole nähkääs oikeutta sanoo, mitä mieltä on asijoista. Sain
    saman verran ääniä, kuin Hurskainen ja ainoastaan
    3 vähemmän kuin istuva ministeri Mönkäre. Silti
    istun orrella ilman paikkoja. Meillä täällä
    ei nähkääs tunneta demokratiaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei mukana kirjoitti:

Olis kannattannu olla vain sivussa presidentin vaalien ajan, eikä mennä mukaan. en ymmärrä, että
liittoudutaan sellaisen kanssa, joka jätti meidät ilman valtuustopaikkoja kunnallisvaaleissa. olen yhen kunnan nokkamiehiä, mutta en lähe mukaan pressan valintaan. jos pakotetaan niin revin jäsenkirjan.
ja kun rupesin kirjoittamaan, niin sanon samalla,
että omassa porukassa meillä ei suvaita sellaisia, jotka poikkeaa muista. jumalauta
meidän kenttä koostuu juuri siitä, että sanotaan
mitä ajatellaan ja ollaan mitä ollaan eikä
näytellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu