Kepukonkari Sepikin alkaa nähdä tulevan tappion väistämättömyyden. Sepi ennustaa, että opposition penkki odottaa vuonna 2007 ja mitä tuohon sanomista, kyllä Sepi harvinaisen oikeassa on. Siis harvinaisen, kun ottaa huonioon, että kepulista kyse. Tanja Karpela on myös jo ehtinyt avata sanaisen arkkunsa susi- ja karhuasioiden lisäksi. Karpela näkee porvariyhteistyön kohtalokkaaksi Kepun menestykselle.
Kun tällaisia viestejä alkaa tulla Kepun johtavilta poliitikoilta, on selvää, että dominopelihän se siinä pyörähti käyntiin. Se nappula johon halutaan osua ja kaataa on tietysti lopulta Matti Vanhanen. Vanhasen syyksi pannaan Kepun alamäki ja kyllähän siinä arvioinnissa aika oikeaan osutaan, sillä ei Matista ole oikein puoluejohtajan saappaisiin ollut. Matti on ensin muiden vietävissä ja sitten kun hän alkaa toimia omaehtoisesti, tulee virhearviointeja toisen perään.
Kepu on valinnut itselleen yhden kaikkien aikojen surkeimmista puheenjohtajistaan. Urho Kekkonen sanoisi, että Vanhanen kilpailee samassa sarjassa V.J.Sukselaisen kanssa, jota Kekkonen piti puolihölmönä, ellei välillä suorastaan täyskahelina. Mutta Matti tullaan muistamaan isänmaallisena ihmisenä, kun hän aloitti Kepun lopullisen alamäen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
voipi olla että ihmiset tajuavat sen asian jonka sinä olet jo tajunnut sanoessasi seuraavasti demaripuolueestasi:
"Palkansaajat ovat lähellä puolueen sydäntä. Mikään työttömien ja kurjaliston puolue se ei ole".
Tämän viestini kommentit koskevat tähän mennessä järjestään SDP:tä eikä Kepua. Kepuleilla on vaikea erottaa sitä, mikä on palstan keskustelun aihepiiri. Tämä on kai jonkinlainen sairaus, lukihäiriö tai muu sokeuden muoto.
Työttömien ja kurjaliston kohdalla hyvä poliittinen liike on Vasemmistoliitto, joka ajaa heidän etuaan tavallansa. Myös Kokoomus voi olla heille hyvä, jos uskoa Kokoomuksen työllistäviin toimiin riittää usko.
puhua demareista ja heidän toimistaan keskustan palstalla. Ehkä sinua vaivaa kuten sanoit sairaus, lukihäiriö tai jokin muu sokeuden muoto.
Mutta on silti hyvä annoit ilmi kuinka populistinen puolue sdp onkaan. Vaaleissa puhutaan työttömistä ja huono osaisista, mutta todellisuudessa heidän asemansa ei kiinnosta ollenkaan vaan pelkät äänien saaminen.
Avauksesi sopisivat poikeuksestta paremmin SDP:n palstalle - niissähän käsitellään demarin omaa ongelmallista suhdetta ympäröivään reaalimaailmaan.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000012185369
Miksi Sun pitää puhua puppua? Katso tämä maailma!
1939? Ei se ollut meidän suomalaisten tahto.
Ei ole meidän tahto myöskään se, että keskenään täällä naputeltaisiin!
Tykkään sun tyylistä ottaa asiat "tyhmänä" esille, mutta tuo aatteellisuus....;-))))
konkari ylitse muiden on tietysti O.V.Kuusinen. Hän on lempeästi hymyilevä "jumalhahmo", joka yhäkin yhdistää työväenliikken yhteisrintamaan, kuten nyt presidentin vaaleissa.
Hagigsen punakoneen ammattiliittosiipi SAK, on toverien yhteinen leikkikenttä. Työkansa maksaa ammattiliittopatujen ylellisen elämän. Siitä ei auta valittaa. Sosialistin leimakirves heilahtaa herkästi - kuten äskettäin Ruben Stillerin siirryttyä Sauli Niinistön tukijoukkoihin. -Fiksu liike Stilleriltä.
Huh-huh, puistattaa ajatuskin sosialistina olemisesta. Kyllä se vain on hieno asia, ettei siihen ole aivan pakko. Vaikka hieman joutuukin kärsimään (ei esim. voi lähteä virkamiesuralle - kaikki parhaat paikat on pyhitetty demareille) kyllä elämä porvarina on sentään kunnon elämää.
Miksi sanotaan, että O.V.Kuusinen aikoinaan "vietteli" Stalinin?
Oliko O.V.Kuusinen ja Stalin homoja?
Perustuiko koko sosialismi homoseksaulismille? Suomen presidentti Halonen on siitä jatkumo?