Katsoin televisiosta elokuvaa. Siinä humalainen mies soitti sängystään entiselle vaimolleen. Oli myöhäistä, puolenyön jälkeen. Nainen löi luurin kiinni. Työpaikallaan mies sanoi jollekin: "Never mind, kärsin keski-iän kriisistä."
Missä iässä keski-iän kriisi on? Olen 51-vuotias ja en muuta kriisiä huomaan kuin että lähes kaikki ystävät ovat kadonneet omiin perheisiinsä tai "baariin". Olen edelleen sinkku. Miten minun tulisi kärsiä tästä keski-iän kriisistä?
Missä iässä keski-iän kriisi on? Olen 51-vuotias ja en muuta kriisiä huomaan kuin että lähes kaikki ystävät ovat kadonneet omiin perheisiinsä tai "baariin". Olen edelleen sinkku. Miten minun tulisi kärsiä tästä keski-iän kriisistä?
Vastaukset 21
Vanhimmat
mulla oli kolmenkympin tienoilla.
Silloin tutkin kaikki maailman uskonnot ja sielutieteet, joogasin, luin kaikki Paul Bruntonin kirjat, yritin löytää yliminäni ja päästä jonkin korkeamman kanssa ykseyteen.
Onneksi kersat veti maan pinnalle ja tajusin että elämä on tässä ja minä oon minä.
Saa nähdä mikä kriisi tulee eteen kun viimeinen lapsi lähtee pois kotoa ja eläkepaperit lyödään käteen.
Uskonnot ja sielutieteet?
Minä olen viisikymppisenä alkanut kiinnostumaan uskonnoista. Politiikkakin on niin tylsää nykyään.
Tänään ajattelin jälleen kuunnella Radio Deistä kuinka Leo Meller saarnaa maailman loppua. Tähänkö on tultu? 5-kymppinen sinkkumies korva matkaradiossa kiinni kuuntelemassa karismaattista saarnamiestä samaan aikaan kun muut ikäiset pubeissa pitämässä hauskaa?
ei kai siihen mitään ohjekirjaa ole
jos kärsit niin alat selvittämään että mistä kenkä puristaa ja toimit siten että pärjäät itsesi kanssa
kärsimään ei voi tietoisesti alkaa...
kyllä se tulee jos on tullakseen
kriisi liittyy aina jotenkin muutokseen...
Hyvä! Tuo "muutos" sana taitaa osua asian ytimeen. Napakka oivallus!
oOko sekärsimisen huippu, kun siat suuteleee?
elämä, mutta kriisit ovat jääneet aika ohimeneviksi. Se on vissiin vähän miten sen muutoksen ottaa, kriiseilijät ottanevat sen uhkana.
sitä kriisiä tule viiskymppisenäki,ku mulla otti koville toi nelikymppisen kriisi...:)
Minulla nelikymppinen vilahti ohi huihai! Kolmekymppisenä vähän kriiseilin. Nyt vanheninkin sitten kerralla 20 vuotta ja tässä istun "kriiseilen " 50-vuoden kriisiä.
mulle ei sit enää tule viidenkympin iässä ku oli jo nelikymppisenä...;)) herttine ku meinasin pistää koko homman uusiks..:)
Rakas ystäväni sinulle mitään kriisiä tulee!minä en ainakaan usko moista sinulle tapahtuvan,
kehrätään vaan yhdessä molli soinussa.
Eikös juu..........
kehrätään myö vaan..;))..vaikka sit siinä mollissa...:)
Työkkärissä virkailija sanoi jokaiseen avoimeen toimistotyöpaikkaan tulevan montasataa hakemusta: tradenomeja, merkonomeja, ATK -alan ammattilaisia jne. Ovat nuoria, taidot on hanskassa ja myös ovat tulevaisuutemme veronmaksajia, kuluttajia, että heidän se työpaikka on saatavakin. Mutta noin ylipäätänsä, kun duunit katoavat Kiinaan, etätöiksi Intiaan ja ties minne se tässä kauhistuttaa. Omalla kohdallani on fyysisiä rajoitteita, että en pysty ihan mitä työtä vain vastaanottamaan, vaikka mieli tekisikin.
Uusi viikko alkoi. Leivon, haudutan kalaa parinpäivän ateriaksi, teen kaalikeiton, lähden lenkille, kauppaan. Olen tottunut olemiseeni ja mihinkään vapaaehtoistöihin minua ei saa (niissäkin ovat väärät edunsaajat = toimitsijat itse ja sieltä pomosuunnasta). Pitää vaan osata repiä tylsästäkin olemisesta, yksinäisyydestä irti se mitä pystyy ja onhan niitä vieläkin kehnompia vaihtoehtoja.
Samansuuntainen kohtalo. Silloin se 50-kriisin pukkasi. Lopetin kokonaan hakupapereiden kopioinnin kun viimeiseen paikkaan hakiessani hakijoita oli 365. Kyllä siinä piti painia oman itsearvostuksensa kanssa kun huomasi ettei kelpaa enää muualle töihin kun kolmannen sektorin "vapaaehtois-pakolliseen-työmarkkinatuella". Hain eläkettä. Toisaalta, tohtorit väittivät että näin työvoimapulan kynnyksellä, ei voida ketään jolla ei ole dementiaa, päästää eläkkeelle.
"Luuvikojeni" vuoksi, minut karsinoitiin osatyökyvyttömyyseläkeläiseksi ja toista puolta sitten olen työtön. Tämä jos mikä on 50-kriisiä jota sitten työmarkkina-työeläkeellä "hallitaan".
On tosi pirullista ja turhauttavaa, että viisikymppiset ovat menettäneet työmarkkina-arvonsa. Samaan aikaan puhutaan siitä, että ihmisten pitäisi tehdä töitä entistä pitempään. Miten teet ja kartutat "suuria eläketuloja", jos jo nelikymppisen työttömän on vaikea löytää uutta työpaikkaa. Ei ole ihme, että ihmiset masentuvat ja turhautuvat.
Sinä mietit vapaaehtoistyötä vaihtoehtona yksinäisyydelle ja sanoit: "Olen tottunut olemiseeni ja mihinkään vapaaehtoistöihin minua ei saa (niissäkin ovat väärät edunsaajat = toimitsijat itse ja sieltä pomosuunnasta). Pitää vaan osata repiä tylsästäkin olemisesta, yksinäisyydestä irti se mitä pystyy ja onhan niitä vieläkin kehnompia vaihtoehtoja."
Tottakai asia voidaan nähdä niin, että ainakin suurten vapaaehtoisjärjestöjen varoista osa kuluu järjestön pyörittämiseen ja vakituisen henkilökunnan palkkojen maksuun. Miksi se on niin kamalaa?
Ainakin jos potisin yksinäisyyttä, lähtisin mielelläni mukaan jonkin vapaaehtoisjärjestön toimintaan. Useimmiten niissä tapaa todella mukavia ihmisiä. Tosin taidan olla hieman jäävi asiassa, koska olen ehtinyt olla mukana monenlaisissa hankkeissa. Eihän kaiken vapaaehtoistyön edes tarvitse tapahtua virallisten järjestöjen puitteissa. - Siitä asiasta taidankin tehdä oman aloituksen.
Luitko muuten Uniceffin varaston 94-vuotiaasta esimiehestä, joka tekee vielä säännöllisesti viitenä päivänä viikossa töitä?
Usein ihmiset huomaavat, että antaessaan saavat myös itselleen enemmän.;)
jos ei jaksa niin ei jaksa ja liian kiltti´kun on voi palaa loppuun.
Luultavasti loppuunpalamista voi jouduttaa, jos heittäytyy yksinäisyyteen säästämään vähiä voimiaan. - Tarkoitin tervettä ihmistä, jolla on ylimääräistä aikaa, joka ei käy töissä eikä ole perheellinen ja terveesti tuntee ehkä itsensä joskus yksinäiseksi. Tietenkin pitää antaa itselleen lupa levätä itsekseen ja kerätä uusia voimia yms. Ensin pitää huolehtia itsestään, että voisi auttaa muita - jos haluaa.
Joskus saa yllättävän paljon voimia, jos niitä on tallella sen verran että saa itsensä ensin liikkeelle. Ainakin minä olen kokenut olevani välillä työpäivän jälkeen niin väsynyt, etten ole jaksanut lähteä ulos tai kuntoilemaan. Silloin kun olen kuitenkin saanut lähdetyksi, huomaan jälkikäteen saaneeni siitä suuren positiivisen energialatauksen.
Samalla tavoin minusta saa hyvää mieltä ja positiivista energiaa, kun voi auttaa toisia ihmisiä tai tehdä jotain "maailman parantamiseksi". Itsekkyydestäkään ei ole haittaa niissä kuvioissa: Voi tehdä sellaista, mikä tuottaa itselle iloa ja tuntuu mukavalta. Sitä tarkoitin sanomalla: antamalla saa itsekin enemmän.
En tarkoita kirjoituksiani ohjeeksi, olenpahan vaan kertonut omista ajatuksistani omasta näkökulmastani katsottuna.
käytetään usein hyväksi eli kun alkaa liikaa antamaan muille!Näitä esimerkkejä löytyy ja jos alkaa puolustautumaan epäillään että kaikki ei ole nyt kohdallaan.Annetaan todella kaikkien itse elää niin kun haluaa niin sieltä voi tulla myös voimaa muille.
maksa vaan muiden jo eläkkeellä olevien. Siksi taitaa tulla kohta aika että vanhemmankin työ kelpaa. Tosin on hyväksi näyttää siinä vaiheessa että on pystynyt vaihtamaan työpaikkaa useamminkin kuin kolmenkymmenen vuoden välein, niitä perehdyttämiseen meneviä paukkuja pelkäävät rekrytoijat eniten.
sekin johtuu että pienten lasten äideille löytyy sijaisuuksissakin aina pitkiä pestejä josta ajasta vähintään viidesosa kuluu omiin ja lasten sairauslomiin muihin vapaisiin. Viiskymppiselle löytyy vain kesälomitusta eli silloin kun muut pitää hauskaa ja lomailee, rentoutuu niin viiskymppinen saa hikoilla. Ja tätä kun jatkuu 15:kin kesää peräkkäin niin alkaa jo v-tuttaa!!!
tapauksia.
Sain vuosi sitten uuden työpaikan 56-vuotiaana ja
tästä eteenpäin vielä kaksi vuotta.
Olen erittäin kiitollinen työnantajalleni, joka antoi minulle tämän uuden mahdollisuuden oltuani
työttömänä aika ajoin pitkäänkin.
Pitkä työsuhde on jäänyt monen ihmisen kohdalla vain unelmaksi. Pisin työsuhteeni on kestänyt 11 vuotta, muut puolestatoista seitsemään vuoteen. Aina on työpaikalla alkanut mennä huonosti ja on ollut pakko hakea uutta työpaikkaa. Jotkut joutuvat tyytymään lyhytaikaisiinkin määräaikaisiin työsuhteisiin.
Me suuret ikäluokat voimme hyvällä omalla tunnolla todeta, että olemme maksaneet enemmän eläkkeitä, kuin ketkään muut Suomessa. Sitten kun tulisi saamisen aika, saamme rippusia. Eihän se ole mitään uutta, me olemme se itse maksava sukupolvi. Onneksi osaamme tulla vähällä toimeen. Sen opimme viiden vuoden asuntolainoja maksellessamme - onneksi inflaatio hieman auttoi.
Kuinkahan moni meistä eli nykyisin määriteltävän köyhyysrajan alapuolella ja kuitenkin vastasi itse kaikista perheen menoista ja eli kuitenkin henkisesti rikasta elämää?