Ystäväni raiskattiin ja hän tuli raskaaksi. Ikää vasta 17 vuotta. Hän miettii, että tekisikö abortin vai pitäisiskö lapsen. Pysyn hänen tukenaan, päätti hän sitte miten tahansa.
Mietin tässä, että miten ystäväni selviäisi abortista. Tietysti se, että miten hän selviäisi lapsesta. Lapsella ei ole isää. Ja alkunsakin sai niin ikävällä tavalla. Tukiverkosto olisi lapsella. Mutta miten ystäväni selviää, kun lapsi muistuttaa joka päivä raiskauksesta. Mutta ei se aborttikaan helppo ratkaisu ole.
Tässä kysyisin, että miten naiset jotka ovat tehneet abortin ovat selvinneet siitä?
Mietin tässä, että miten ystäväni selviäisi abortista. Tietysti se, että miten hän selviäisi lapsesta. Lapsella ei ole isää. Ja alkunsakin sai niin ikävällä tavalla. Tukiverkosto olisi lapsella. Mutta miten ystäväni selviää, kun lapsi muistuttaa joka päivä raiskauksesta. Mutta ei se aborttikaan helppo ratkaisu ole.
Tässä kysyisin, että miten naiset jotka ovat tehneet abortin ovat selvinneet siitä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olet ilmeisesti ystävällesi tärkeä ja luotettava tuki, kun hän on voinut puhua näin vaikeasta asiasta, hieno juttu, että olet tukena!
Onko ystäväsi ollut jo yhteydessä terveyskeskukseen tai väestöliiton neuvontaan? (ks. lisätietoja abortista ja raskaudesta esim. nuorten nettipalvelusta osoitteesssa www.seksuaaliterveys.org) Raiskauksesta toipuminenkin vie aikaa, ja päätös lapsen pitämisestä tai abortista on myös sen verran iso, että kokeneen terveydenhuollon ammattilaisen apu voisi olla ystävällesi tarpeen. Heillä on vaitiolovelvollisuus.
Ystäväsi on melko nuori äidiksi. Abortit Suomessa tehdään sairaaloissa, joissa on hyvät, puhtaat olot, ja nuorille on myös henkistä tukea tarjolla. Joten abortti ei ole välttämättä huono vaihtoehto, ja elämä jatkuu sen jälkeenkin. Tärkeintä olisi, että ystäväsi ei jää yksin pohtimaan asiaa, vaan hakee apua, ajoissa eli mielellään heti.
Silloin lapsi saisi rakastavat ja hyvät(?) vanhemmat. Ystävääsi sen paremmin tietämättä vaikea kuvitella hänen mielipiteitään tällaisesta.
Mistä sinä voit taata/tietää että lapsi saisi rakastavat ja hyvät vanhemmat juuri adoptiovanhemmista?
Vai tuleeko adoptiovanhemmista muutaman sossukäynnin jälkeen niin täydellisiä vanhempia että pystyvät "kokemuksella" kasvattaa lapsen paremmin kuin muut??? Epäilen!
En suosittelle kellekkään vaihtoehdoksi adoptiota. Abortti on parempi vaihtoehto.
Ei vanhempien hyvyyttä voikaan noin vaan verrata, varmasti kunnon vanhempia löytyy molemmista sarjoista, samoin niitä vähemmän kunnollisia.
Adoptiovanhempien puolesta voinen kuitenkin sanoa sen, että ainakin he haluavat lasta. Tuskin kukaan muuten tuohon prosessiin lähtee. On kuitenkin niin pitkä ja raskas tie vanhemmuuteen, ei suinkaan toimi niin että "parin sossukäynnin" jälkeen saadaan marssia kotiin käärö kainalossa.
Mutta kuten sanottu, ihmisiähän kaikki ollaan eikä adoptiovanhemmat sen kirkkaampaa sädekehää kanna. Ja adoptiolapsen kanssa on edessä sellaisia käänteitä, mitkä biolapsen vanhemmat välttävät. Lapsi alkaa aikanaan kiinnostua omista juuristaan, kyseenalaistaa adoptiovanhemmuuden, tuntee katkeruutta biovanhempiaan kohtaan jne. Vaikeita tilanteita.
Kuitenkaan en pidä aborttia AINA parhaana ratkaisuna. Olen kiitollinen sille naisella joka parikymmentä vuotta sitten synnytti sisareni. Jos hän olisi päätynyt aborttiin, olisin jäänyt vanhempieni kanssa paljosta paitsi. Ja erityisen kiitollinen tämän naisen ratkaisusta on itse sisareni ja varmasti hänen miehensäkin.
Abortti on minun mielestäni aina huono ratkaisu. Ikävä kyllä on kuitenkin olemassa tilanteita joissa se on olemassa olevista vaihtoehdoista se paras. Ja tällaiselta tilanteelta tuo ap:n esimerkki kuulostaa näin vieraan korvissa. Mutta kaikkea hyvää ystävällesi toivotan ja toivon hänen löytävän itselleen sopivimman ratkaisun.
Miettimisen aihetta asiaan
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000000394&posting=22000000012224621
Itse aikanaan valitsin abortin olosuhteiden vuoksi. Adoptiota en edes harkinnut...tiedän siitä liian paljon ikäviä asioita.
Itse olisin alkanut varmasti miettiin, missä lapseni milloinkin menee, millaista hänellä on jne.
Myös adobtio lapsi saa myöhemmin pakosta ei-toivotun kuvan itsestään, kun hänelle asiasta kerrotaan.
Kyllä aborttikin vaikee ratkaisu on, mutta lapsen elämääni en halunnut pilata.
On hyvä pitää mielessä, että ennemmin tai myöhemmin lapsi on kiinnostunut tietään isästään.
Loppujen lopuksi kaikki 3 ratkaisu vaihtoehtoa
ovat kukin omalla tavallaan vaikeita.
Ystävääsi voit parhaiten auttaa olemalla tukena jokaisessa ratkaisu mallissa sekä auttaa häntä ymmärtämään niiden merkitys sekä vaikutus loppu elämälle.
Itse olin 15 vuotias kun mut raiskattiin ja tulin raskaaksi.Mulle oli heti selvää että teen abortin,päivääkään en ole katunut eikä ole jäänyt mitään traumoja.Nuorisoneuvolassa mun päätä yritettiin kovasti kääntää että synnyttäisin ja antaisin lapsen adoptoitavaksi,mutta mulle se oli se viimeisin vaihtoehto!Jokainen kuitenkin tekee omanlaisensa päätöksen ja on hyvä jos olet tukena ystävällesi päätti hän mitä tahansa.ps.nykyisin mulla on 3 tervettä lasta
on se, että jos ystävälläsi kerran on lapselle tukiverkko, hän antaisi lapsen jollekin vaikka tuntemalleen ja luottamalleen ihmiselle kasvatiksi. Tällöin lapsi saisi kuitenkin elää ja vältytään siltä, että äiti koko ajan vaivaisi päätään raiskauksella.
Lisätietoja saat ituprojektin nettisivuilta. Siellä on myös tukinumero, johon soittamalla saat tietoja ja apua.
Jos löydätte jostain sellaisen kirjan kuin Heather Gemmen: Startling Beauty, se on hyvä kirja juuri tällaisesta tilanteesta.
Tsemppiä teille molemmille.
Silloin ystäväsi ei tarvitsisi tuntea abortin vuoksi syyllisyyttä ja psyykkistä huonoa oloa (kuten esim. minun), eikä hänen tarvitsisi myöskään mietti miten lapsella menee, kuten adobtio vaihtoehdossa.
En osaa edes kuvitella hänen tilannettaan, mutta äkkiseltään ajateltuna lapsen anto läheiselle antaa hänelle aikaa totuttautua tilanteeseen ja aikaa käsitellä tunteitaan ja mahd. traumoja rauhassa..Ehkä hän ajan mittaan olisi valmis alkaa kasvattaan lasta itse, kun on riittävän vahva.
Jos hän päätyisi aborttiin. Niin raiskauksen lisäksi hänellä olisi vielä abortista aiheutuneet mahdolliset tuskat niskoillaan. Siinä tapauksessa hänen elämän sisunsa olisi jo todella kovassa koetuksessa.
En voi edes kuvitella tilannettani/ psyykkeen tilaa, jos vuosia kestäneen abortti surun lisäksi raskaus olisi saanut vielä alkunsa noin..olisin varmaan tuhon oma.
itselläni on ystävä jonka oma äitinsä on antanut lapsettomalle sisarelleen kasvatiksi. Samaa kohtaloa hän ei todellakaan halua kellekkään toiselle ja kesti kauan että hän sai asiansa kuntoon kun asia alkoi tulla paremmin pintaan..
sanoit itse ne syyt joiden vuoksi kasvattilapsena olo ei ole hyvä lapselle; vanhempi voi milloin vain hakea lapsensa pois jos sille päälle sattuu ja jos ei satu voi olla että perhe ei välttämättä ongelmien tullessa haluakkaan lasta pitää ja mikäs sitten eteen? Kasvatuskodilla ei ole lapseen mitään juridista asemaa ei velvoitteita tms vaan kaikki perustuu haluun ja tahtoon. Lapsella on aikamoiset paineet olla pidetty jne tässä tilanteessa kun ymmärtää asian. Ystävänikin oli hikari koulussa ja suoritti koko ajan että "vanhemmat" olisivat tyytyväisiä ja ylpeitä vaikka vähempi olisi riittänyt.. bion mennessä aikanaan naimisiin alkoi veivaus ottaako tyttö luokse vai ei. Tuli uusia lapsia ja mikä on heidän suhteensa muualla asuvaan sisareen? Miltä tuntuu kun äiti ei halua sinua, mutta ne muut kyllä.. Tunteita on pinnalla ja aika rajuina!
Raha. Raha ei ole se pienin juttu tässä asiassa. Lapsn huoltaminen on vapaaehtoista ja siksi voisi käydä niinkin että kasvattilapsi on vähemmällä satsauksella kuin muut perheen lapset esim opiskeluja mietittäessä ja sitä ennen jo harrastuksia. Aikanaan tämänkin tytön "vanhemmat" kuolivat aika yllättäen ja perintöasiat oli kyllä hoidettu kuntoon, mutta verot vei mökin onneksi osake jäi...
Reilumpaa on adoptoida lapsi kuin sijoittaa jonnekkin muualle kuin koira kasvatettavaksi!! Ja varmasti monelle on sopinut ja moni on ollut onnistunut, mutta ei tämä eikä eräs toinen joka jo rippikoulun jälkeen päätyi lopullisempaan ratkaisuun alemmuudentunnoissaan. Molemmilla siis oli oikeasti ihan ok kodit eli vika ei ollut perheessä jotka olivat molemmat lapsettomia...
Tuo kasvatiksi antaminen ja lapsen heittely paikasta toiseen luo todellista epävarmuutta. Eikä ole mukavaa kenellekään. Biologinen äiti näkee lastaan, painiskelee omissa tunnontuskissaan pitäisikö otta lapsi itselleen, tunteeko lapsi itsensä hylätyksi, mikä on oikea ratkaisu? Sijisvanhempi joutuu kokoajan pelkäämään milloin bioäiti haluaa lapsen takaisin. Hän ei ehkä osaa kiintyä lapseen niin kuin omaansa koska kaikki on epävarmaa. Lapsi ei itse tiedä mihin kuuluu. Kokee ehkä olevansa "hoidossa" vieraassa perheessä, tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja vaivaksi. Ei tunne kuitenkaan kuuluvansa bioäidin perheeseen. Ei voi koskaan olla varma missä tulee asumaan tulevaisuudessa.
Eli juu, kyllä itse suosittelisin adoptioa jos ei siis aborttiin halua päätyä. Silloin lapsi saa oman kodin ja oikeat vanhemmat. Biologinen äiti tietää tarjonneensa lapselle mahdollisuuden hyvään elämään, eikä hänen enää itse tarvitse huolehtia lapsen asioista ja tulevaisuudesta. Hän on oman osuutensa tehnyt, ehkä sitten joku päivä lapsi aikuisena haluaa ottaa yhteyttä. Ja adoptiovanhemmat saavat oman lapsen, jota kukaan ei voi viedä heiltä pois. He pystyvät luottavaisin mielin rakentamaan suhteen omaan lapseensa. Tietty adoptiossakin on huonot puolensa, mutta en nyt tässä mene niihin.
Suosittelen kyllä että ystäväsi miettisi asioita ihan itsekkäästi omalta kannaltaan. Hän on kuitenkin hyvin nuori ja lapsi on saanut alkunsa varsin traumaattisella tavalla. Olisiko abortti kuitenkin ns. helpoin vaihtoehto hänelle? Itse vastusta aborttia (omalla kohdallani siis) eikä ole montaa tilannetta joissa kuvittelisin pystyväni tuohon toimenpiteeseen. Ystäväsi tilanne on kuitenkin yksi niistä. Jos hän abortin valitsee hänellä ei todellakaan ole mitään syytä tuntea huonoa omaatuntoa asiasta!
Hei!
Olen itse tehnyt abortin 1,5 vuotta sitten, ja sen jälkeinen aika on ollut ihan helvetillistä. Ymmärsin abortin tehtyäni, että äidin ja lapsen välinen suhde on vahvin ihmissuhde tässä maailmassa. Lasta ei koskaan kadu, jos sen tekee, mutta aborttia katuu mitä suurimmalla todennäköisyydellä, varsinkin jos on alunperin epävarma siitä, tekisikö sen. Suhde lapsen isään on tärkeä mutta toisarvoinen asia lapsen elämän rinnalla. Elämä ensin, muut asiat sitten. Vaikeuksistakin voi selvitä.
Pohdit, että lapsi olisi muistuttamassa raiskauksesta joka päivä. Luulen, että se lopultakin kääntyisi voitoksi. Että sellaisesta väkivallan teosta voi kuitenkin tulla elämään jotakin niin kaunista kuin oma lapsi... Sen ymmärtää sitten kun sen kokee. Abortti ei hälvennä raiskauksen muistoa. Päin vastoin, abortin jälkeen tuskallisia muistoja on kaksi, ja päälle tulevat vielä itsesyytökset, sillä abortti olisi ystäväsi oma valinta.
On upeaa, että olet ystäväsi tukena joka tapauksessa, olipa hänen ratkaisunsa minkälainen tahansa. Ystäväsi kannattaisi kuitenkin keskustella myös ihmisten kanssa, joilla on kokemuksia sekä abortista että ei-suunnitellusta lapsen tekemisestä. Tampereella toimii aivan loistava järjestö, joka antaa tukea ja neuvoja raskauteen ja myös aborttiin liittyvissä asioissa. Ks. www.ituprojekti.net.
Jos haluat kirjoittaa mulle sähköpostia tai soittaa, tai jos ystäväsi haluaa keskustella asiasta, olen tosi mielelläni käytettävissä. Kirjoita vain vastaus tähän viestiin.
Tsemppiä!
Kiitos teille kaikille ihanista vastauksista!
Ystäväni on kallistunut siihen suuntaan, että hän synnyttäisi lapsen ja antaisi sen hänen siskolleen. Hänen siskonsa on 26 vuotta ja naimisissa. Heillä on yksi lapsi. Tietenkään helppoa se ei tule olemaan, mutta me jaskamme. Ystäväni käy tällä hetkellä psykiatrilla ja keskustelee raiskauksen traumoista ja muusta. Se on auttanut ystävääni vaipumasta syvään masennukseen. Traumojahan siitä jää ikuisiksi ajoiksi.
Näin ystäväni voi olla lapsensa lähellä. Osallistua lapsen elämään. Rakastaa.
Inhottavaa kun raiskaajaa ei olla saatu kiinni. Kannattaa olla varovainen kun liikkuu yksin. Ikinä ei tiedä mitä tapahtuu...
Ihana kuulla, että ystäväsi on kallistumassa rohkeaan ratkaisuun synnyttää lapsi. Raskauden aikana hän ehtii vielä miettiä, haluaako hän antaa lapsen siskolleen vai kasvattaa itse. Äidinvaistot voivat ohjata siihen suuntaan, että hän haluaisi huolehtia lapsesta itse. Siinä vaiheessa olisi erittäin tärkeää tukea häntä kaikin tavoin siihen suuntaan. On upeaa, että on olemassa turvallinen vaihtoehto, että lapsi pidettäisiin lähisuvussa, jos lapsesta huolehtiminen tuntuisi ystävällesi liian raskaalta vaihtoehdolta.
Elämässä tapahtuu joskus hurjan rankkoja juttuja. Kun ne käsittelee ja selvittää, vaikka siihen menisi paljonkin aikaa, ne voivat kääntyä myös voimaksi. Ystäväsi voi myöhemmin saada kokemaansa myös merkityksen tunteen lapsensa elämän kautta.
Oikein paljon voimia teille kaikille!
Yks juttu vaan, onko ystäväsi tehnyt rikosilmoituksen. Nimittäin tämän tuskan aikaansaanut saisi kärsiä teostaan.
Hänen tulee tietää se, mitä kaikkea tekosestaan on seurannut.
Asiaa ei voi tietenkään nyt enää varmaan tutkia, on liian myöhäistä.
Ystäväni teki poliisille tietysti rikosilmoituksen. Poliisi ei ole vielä saanut raiskaajaa kiinni. Toivottavasti raiskaaja saadaan kiinni, että hänet saadaan vastuuseen, rangasitus, ja ettei hän tee samaa uudestaan jollekkin toiselle.