Käskynalaisuus

Toiminta armeijassa on yksinkertaista. Yksi määrää ja muut toimii. Homma perustuu käskynanto-oikeuteen ja käskynalaisuuteen. Väittely siitä, että voiko hallitus lähettää joukkoja sotaan on täysin akateeminen. Yksikään armeijan sotilas tai instanssi ei ole hallituksen käskynalainen. Sotilas ilmoittaa: "En ole teidän käskynalainen", jättää käskyn täyttämättä ja ilmoittaa laittomasta käskystä lähimmälle oikealle esimiehelleen.

Suomeksi sanottuna; nykyisen lansäädännön puitteissa en aio evääni liikauttaa, jos hallituksen kautta tulee käsky lähteä tappelemaan. Kyse on sentään ihmisten tappamisesta. Oikeutus äärimmäiseen voimakäyttöön pitää olla laillinen.
9244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

hallituksen roskajoukon vaatimuksesta!

Täysiä tyhjähousuja koko joukko!

Äänestä

Jos tulevat hakemaan otan muutaman mukaani se
on selevä.

Äänestä

Onkohan täällä nyt kaikki ymmärtäneet koko asiaa?
Totta kai armeijassa käskyt tulevat jokaisen esimieheltä.

Jos joku ulkomaa esimerkiksi hyökkäisi Suomeen niin päättääkö esim. sodan julistamisesta joku armeijan edustaja, vaikkapa puolustusvoimien komentaja? No ei, kyllähän se niin on, että Suomen hallitus sen tekee ja sitten sotilaat tekevät parhaansa. Kai nyt jokainen solttukin sen ymmärtää, etteivät armeijat keskenään ala sotimaan tai asioita maailmassa korjaamaan oman päänsä tai ylipäällikönsä aivoituksien mukaan vaan maan hallitus noista päättää. Se että armeijan ylipäällikkö sitten määrää teidän toiminnastanne, on sotilastehtävien määräyksiä, ei enää politiikkaa.

Koettakaa pitää nuo kaksi erillään.

Siinä vaiheessa, kun maan hallitus päättää sotilastoimesta, voi olla rankkaa lähteä käpykaartiin. Kun yrittää ujuttaa politiikkaa sotilaana olemiseen aattaa häkki heilahtaa ja sota-aikana se ei edes siihen jää.

Äänestä
  • Sinne saa herrat mennä itte.

    Äänestä


  • Ammattisotilas kirjoitti:

    Presidentti päättää puolustusvoimien liikekannallepanosta, ei hallitus. Valtakunnan miekka - armeija - on presidentin kädessä.

    Lue kappale 4.8. Puolustusvoimien ylipäällikkö.
    http://www.presidentti.fi/fin/instituutio/instituutio.html#4.%20Teht%E4v%E4t

    No mutta justhan eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti, että presidentti ei sitä päätä? Ja niiden luulisi tuntevan perustuslain?

    Äänestä

  • Miten se nyt on? kirjoitti:

    No mutta justhan eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti, että presidentti ei sitä päätä? Ja niiden luulisi tuntevan perustuslain?

    Jo perustuslakivaliokunnan käytös osoittaa, että on perin vaarallista luovuttaa armeijan ylipäällikön valta huligaanikunnasta (eduskunnasta) valitulle hallitukselle ja pääministerille. Siinä tilanteessa Suomen puolustus on täysin tuuliajolla, koska emme tiedä luotettavasti kulloisenkin vallankäyttäjän taustoja ihmisenä, sillä politikot valitaan julkisen esiintymisen ja puoleensavetävyyden EI ARMEIJAN YLIPÄÄLLIKÖN PÄTEVYYDEN perusteella. Siis valita voidaan täys huligaanikin!!!!!!

    Äänestä

  • Miten se nyt on? kirjoitti:

    No mutta justhan eduskunnan perustuslakivaliokunta päätti, että presidentti ei sitä päätä? Ja niiden luulisi tuntevan perustuslain?

    Eräänlainen vallankaapausyritys. Entisaikaan syrjäytettiin ja murhattiin kuninkaita. Nyt yritetään syrjäyttää presidentti instituutioina. En tiedä johtuuko tämänkertainen itsekkyydestä vaiko tietämättömyydestä.

    Joka tapauksessa tapahtunut on hyvä esimerkki siitä, että presidentin valtaa ei pidä kaventaa ja siirtää sitä kokemattomammille politiikoille. Kansanedustajilla ei ole aina pallo hallussa. Hallitus on muodostettu kansanedustajista ja hallitus/oppositio asetelman johdosta hallituksella ei koskaan tule olemaan samanlaista auktoriteettiä kuin presidentillä. Jos valtaa siirretään hallitukselle niin saadaan vain aikaan entistä isompia riitoja hallituksen ja opposition välille. On hyvä, että valtakunnan johdossa on kokenut henkilö, joka ei ole sidoksissa päivän politiikkaan, vaan hänellä on oikeasti aikaa perehtyä maailman tapahtumiin.

    Asian voisi tiivistää näin: "Pikkupoikien pyssyleikkeihin ei pidä antaa oikeita aseita." On myös unohdettu vanha sanonta: "Älä korjaa sitä mikä ei ole rikki". Miksi muuttaa vallitsevia olosuhteita kun kerran pyyhkii hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ammattisotilas kirjoitti:

Toiminta armeijassa on yksinkertaista. Yksi määrää ja muut toimii. Homma perustuu käskynanto-oikeuteen ja käskynalaisuuteen. Väittely siitä, että voiko hallitus lähettää joukkoja sotaan on täysin akateeminen. Yksikään armeijan sotilas tai instanssi ei ole hallituksen käskynalainen. Sotilas ilmoittaa: "En ole teidän käskynalainen", jättää käskyn täyttämättä ja ilmoittaa laittomasta käskystä lähimmälle oikealle esimiehelleen.

Suomeksi sanottuna; nykyisen lansäädännön puitteissa en aio evääni liikauttaa, jos hallituksen kautta tulee käsky lähteä tappelemaan. Kyse on sentään ihmisten tappamisesta. Oikeutus äärimmäiseen voimakäyttöön pitää olla laillinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu