Leikin varjolla

Kaivelin tänään vähän varastoista omien lasten lapsuudenaikaisia juttuja.
Kun on noita lastenlapsia, niin varustin heille korin mistä löytyy ajanvietettä.

Löysin 4 erilaistta liikennemerkkipalapeliä ja sitten liikennematon merkkeineen.

Niiden kanssa leikkiessä omat lapset oppivat leikiten tuntemaan liikennemerkkejä ja liikennematon kanssa samoin. Ensin leikittiin kevyenliikenteen merkeillä ja sitten jatkettiin autoille tarkoitettujen merkkien kanssa.

Onkohan tuollaisia vielä myynnissä? Ne olisivat vieläkin hyvä keino opettaa lapsille liikennesääntöjä. Muistui mieleen, kuinka innokkaita lapset aikanaan olivat kun heidän kanssaan käytiin liikennejuttuja läpi.
4449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lapset ehkä saa oppimaan liikennesääntöjä niin, että tietävät oikeutensa. Esim. kevyen liikenteen väylää edetessään heillä voi olla etuajo-oikeus (kävely/juoksu/pyöräily) autoihin nähden, tulivatpa autot sitten oikealta, tai vasemmalta.

Niitä vaan on niitä koivukujia ym. joilta tullaan päätielle ja kevyen liikenteen väylä menee päätien suuntaisesti muutaman metrin sivummalla päätiestä ja sitä pensaiden reunustamaa kevytväylää ei huomaa ollenkaan. Kolmio on autoilijalle just ennen kevyen liikenteen väylää, jonka helposti mieltää koskemaan sitä päätietä, kevyen liikenteen väylästä kun ei näy juuri mitään. Sieltä puskien seasta kun pyöräilijä syöksähtää auton eteen, niin se on sitten siinä.

Aina ei kannata olla oikeassa ja etuajo-oikeutettu, kuolleena sillä ei ole merkitystä. Sen olen yrittänyt opettaa lapsilleni. Parempi on väistää isoa kuin jäädä alle ja menehtyä, vaikka lain mukaan ison olisi pitänyt väistää.

Äänestä
  • Olen aivan samaa mieltä. Ja tosiaan, nuo puskat ovat huono juttu. Täällä ainakin on vallalla oikein "puskabuumi", jos ei niitä ole niin sitten niitä istutetaan.
    Monet kerrat niistä on keskusteltu kunnan puisto-osaston henkilöiden kanssa ja aina he pistävät matalaksi ne kohdat jotka on heille osoittanut...sen kerran. Taas kun ne kasvavat, onkin uusi "miitinki" edessä.
    Kumma juttu, välillä tuntuu, että ne marja-aroniat ovat tärkeämpiä kuin ihmiset.

    Siinä matolla on kyllä helppo näyttää, että katsos kun auto ei pysähdykään aina ihan kuin seinään, mutta jalankulkijan on helppo pysähtyä.
    Ja aina tosiaan pitää muistaa painottaa sitä, että jalankulkijaa sattuu aina jos auton kanssa ottaa yhteen, siinä ei auta vaikka olisi ollut kuinka oikeassa.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Olen aivan samaa mieltä. Ja tosiaan, nuo puskat ovat huono juttu. Täällä ainakin on vallalla oikein "puskabuumi", jos ei niitä ole niin sitten niitä istutetaan.
    Monet kerrat niistä on keskusteltu kunnan puisto-osaston henkilöiden kanssa ja aina he pistävät matalaksi ne kohdat jotka on heille osoittanut...sen kerran. Taas kun ne kasvavat, onkin uusi "miitinki" edessä.
    Kumma juttu, välillä tuntuu, että ne marja-aroniat ovat tärkeämpiä kuin ihmiset.

    Siinä matolla on kyllä helppo näyttää, että katsos kun auto ei pysähdykään aina ihan kuin seinään, mutta jalankulkijan on helppo pysähtyä.
    Ja aina tosiaan pitää muistaa painottaa sitä, että jalankulkijaa sattuu aina jos auton kanssa ottaa yhteen, siinä ei auta vaikka olisi ollut kuinka oikeassa.

    Minä haluaisin ottaa nuo liikennesuunnittelijat joskus kyytiini katsomaan liikennettä ja eri tilanteita kuljettajan näkövinkkelistä. Vaikuttaa siltä, että heillä ei sitä ajokokemusta ole, eikä pienenä ole ollut edes sitä liikennemattoa.

    Äänestä

.........................

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sinivilkku kirjoitti:

Kaivelin tänään vähän varastoista omien lasten lapsuudenaikaisia juttuja.
Kun on noita lastenlapsia, niin varustin heille korin mistä löytyy ajanvietettä.

Löysin 4 erilaistta liikennemerkkipalapeliä ja sitten liikennematon merkkeineen.

Niiden kanssa leikkiessä omat lapset oppivat leikiten tuntemaan liikennemerkkejä ja liikennematon kanssa samoin. Ensin leikittiin kevyenliikenteen merkeillä ja sitten jatkettiin autoille tarkoitettujen merkkien kanssa.

Onkohan tuollaisia vielä myynnissä? Ne olisivat vieläkin hyvä keino opettaa lapsille liikennesääntöjä. Muistui mieleen, kuinka innokkaita lapset aikanaan olivat kun heidän kanssaan käytiin liikennejuttuja läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu