Hävettääkö ajaa citikalla?

ceekakkonen

Onko teillä muilla citroenisteilla inhottava tunne siitä, että muut kanssa-autoilijat, tutut ja naapurit halveksivat ja naureskelevat tälle merkille? Itse ostin keväällä uuden C2 VTS:n ja ai että pääsi työkavereilta ja isäukoltani naurunremakka ja sen jälkeiset haukkumasanat (adjektiiveja). Pahginta oli, että epäiltiin minun olevan sairaalahoidon tarpeessa suljetulla.

Pieni ärhäkkä citruuna on kaduillakin kuin punainen vaate saksalais- ja japsikuskeille. Ohi on päästävä keinolla millä hyvänsä, vaikka keltaisilla sulkuviivoilla. Eräs mersufanaatikko-tutttuni ei koskaan kysele miten auto pelaa, vaan vuolaasti kehuu ex-taksimersunsa (ruostevaurioinen Väyrynen)loistokkuutta.

Itseäni moiset letkautukset aluksi häiritsivät, vaan päätin, että olen ostanut auton itselleni, en muille! Sopeutuminen ns. halveksittumerkkisten kuskien joukossa (vissiin Ladailijat saavat vielä enemmän lokaa) vei aikansa, vaan nyt hymy pysyy suupielissä myös kotipihan ulkopuolella.

Samoja kokemuksia?

32

4885

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neljäs menossa

      Ei hävetä. Olen ostanut auton itselleni, en naapurilleni.

    • todellakaan

      moisen rallimenestyksen jälkeen etenkään. Japsikuskit ihmetelkööt niitä romukasojensa ajo-omituisuuksia.

      Olihan provo.

    • Kriisikippo

      Pientä vainoharhaisuutta ilmassa kenties?

      Ajelin aikoinaan muutaman vuoden Citroenilla, eikä kertaakaan ollut kuvaamiasi oireita. Edes töissä kukaan ei halveksinut autovalintaani, vaikkakin eräs Mersun omistaja hymyili oudosti.

      Nyt on alla riisikippo, enkä todellakaan jaksa alkaa ohitella kaikkia Citroeneita.

      Ai niin, on minulla ollut Ladakin tai oikeastaan kaksi kappaletta. Eipä tullut paskaa niskaan silloinkaan.

    • paljon kokenut

      Ko. juttu on selvä provo. Tyylistä sen tuntee helposti. Itse asiassa LeCitroenin jutut voivat olla oaljon enemmän totta kuin tämä.

      Ei Citroen koskaan ole ollut pelkkä naurun aihe.
      Autoilija kuin autoilija osaa mainita sen ,että Citroenissa on hyvä kyyti. Jotkut sanovat myös sinä olevan hyvän hinta-laatus-suhteen.

      • Kalle

        olen sen todennut muistakin yhteyksistä, mutta tässä viimeksi kun katsastin autoani, arveli katsastusmies, että on siinä mahtava kyyti tuossa sitikassa. Samoin renkaanvaihdossa syksyllä rengasliikkeen nuori asentaja totesi, että on tuossa varmaan makea kyyti, johon totesin, että onhan siinä. Muutenkaan ei hävetä mitenkään, auto on ostettu itseä varten ja paitsi hyväkyytisenä myös varmatoimisena tyydyttää minua.

    • Tero-Tojo

      Itte en astuis koskaan sitikan kyytiin edes! Auton tulee olla japsi, koska luotettavuus ja kesto kaiken aa ja oo. Ja japseista ylivoimaisin on Toyota. Toyotan kun ostaa, voi nukkua yönsä rauhassa (jälleenmyyntiarvo ja haluttavuus seuraavalle ostajalle), eikä tartte aamulla duuniin lähtiessä että käynnistyykö se vai kutsuttava hinausauto.

      • Toyotalla

      • Pera

        kukaan itseään kunnioittava ihminen ilkeä japsilla ajella. Taidat olla päästäsi sekaisin.

      • Esteetiikka kaipaava

        Toyota on tavattoman ruma. Avensis on suorastaan yliverto rumuudessa. Yarikset ja muut Versot on kuin vietnamilaisia riksakärryjä.

      • rl2b1.8

      • jouduin istumaan
        Pera kirjoitti:

        kukaan itseään kunnioittava ihminen ilkeä japsilla ajella. Taidat olla päästäsi sekaisin.

        Viimeksi jouduin istumaan jonkin taksi-avensiksen takapenkillä ja vieläpä otti täyden hinnan. Hyi p..le.

      • kiinnostaa

        Joopa joo taas tojo kuskit höpöttää .Mutta ainakin c 5 on suomen turvallisin auto.onnettomuuden sattuessa ei ns.luotettavuus ja jälleenmyyntiarvo paljoa paina.Miettikää joskus sitä ,ettei sitten tarvitse ihmetellä kun sinua palolaitos romusta yritää irti leikata.

      • mmakine
        kiinnostaa kirjoitti:

        Työkaveri ajoi nokkakolarin C5:llä. Seuraavaksi autoksi tuli C5 joten kai se turvallisuus oli vakuuttava. Onko se sitten parempi tai huonompi kuin joku muu, en minä tiedä kun en ole kokeillut.

      • Snara
        mmakine kirjoitti:

        Työkaveri ajoi nokkakolarin C5:llä. Seuraavaksi autoksi tuli C5 joten kai se turvallisuus oli vakuuttava. Onko se sitten parempi tai huonompi kuin joku muu, en minä tiedä kun en ole kokeillut.

        Älä ihmeessä kokeile. Voi käydä huonosti vaikka olisikin C5.
        C5 on menestynyt eri tutkimusten yhteydessä ja on yksi turvallisimmista kokoluokkansa autoista.

      • Kaveri kanssa
        mmakine kirjoitti:

        Työkaveri ajoi nokkakolarin C5:llä. Seuraavaksi autoksi tuli C5 joten kai se turvallisuus oli vakuuttava. Onko se sitten parempi tai huonompi kuin joku muu, en minä tiedä kun en ole kokeillut.

        Oliks se sun kaveri Ruokosen Sami, joka ajoi C5:lla nokkakolarin? Mä nimittäin tiedän tapauksen. Aika pahaa jälkeä tuli kauniiseen autoon, mutta onneks henkikulta säästyi. Ehkä Ruokonenkin nyt oppi, että parkkihalleissa ei sovi kaahailla. Sillä oli ollu ainakin vauhtia ainakin 25 km/h törmäyshetkellä :(

      • sana!
        kiinnostaa kirjoitti:

        Joopa joo taas tojo kuskit höpöttää .Mutta ainakin c 5 on suomen turvallisin auto.onnettomuuden sattuessa ei ns.luotettavuus ja jälleenmyyntiarvo paljoa paina.Miettikää joskus sitä ,ettei sitten tarvitse ihmetellä kun sinua palolaitos romusta yritää irti leikata.

        Varsin turvallisen C5:sta tekee se tosiseikka, että se seisoo suurimman osan ajasta korjaamolla. Junalla/bussilla kulkiessaan C5:n omistaja on turvallisemmassa kyydissä kuin muilla henkilöautomerkeillä ajat.

      • Snara
        sana! kirjoitti:

        Varsin turvallisen C5:sta tekee se tosiseikka, että se seisoo suurimman osan ajasta korjaamolla. Junalla/bussilla kulkiessaan C5:n omistaja on turvallisemmassa kyydissä kuin muilla henkilöautomerkeillä ajat.

        Vaihda siis sinäkin C5:een. Olet turvassa eikä tarvitse pelätä henkiriepusi puolesta.

      • mmakine
        Kaveri kanssa kirjoitti:

        Oliks se sun kaveri Ruokosen Sami, joka ajoi C5:lla nokkakolarin? Mä nimittäin tiedän tapauksen. Aika pahaa jälkeä tuli kauniiseen autoon, mutta onneks henkikulta säästyi. Ehkä Ruokonenkin nyt oppi, että parkkihalleissa ei sovi kaahailla. Sillä oli ollu ainakin vauhtia ainakin 25 km/h törmäyshetkellä :(

        Toisenniminen mies oli kyseessä. Törmäysnopeuskin saattoi olla aika huomattava, rajoitusta oli kuulemma 80km/h ja herra tietää paljonko ehti hidastua ennen osumaa. Täysin ilman henkilövahinkoja siitä ei selvitty mutta pysyviä vammoja ei tullut. Eikä tarvittu Monosta.

      • Pohjosen mies
        jouduin istumaan kirjoitti:

        Viimeksi jouduin istumaan jonkin taksi-avensiksen takapenkillä ja vieläpä otti täyden hinnan. Hyi p..le.

        Olin Avensis-taksin kyydissä.Itsellä on C5 vm 03
        ja täytyy sanoa että melkoinen kuoppaimuri tuntui
        Ave olevan.Mikäli minun autossani kuuluisi tuollaisia ääniä maantien kuopissa ,syytä olisi
        mennä huoltoon....
        Ainahan sitikan testeissä on kyllä huomioitu että
        tuntuma tiehen puuttuu....heh,sekö on sitten tuntumaa että joka helevetin nyppyrä tuntuu ja
        vastaa rattiin ja koriin!!!!

    • Ville Vaitelias

      ... sitä on tullut. Sekä kehuja että ivallisia naurunhörähdyksiä. Olen vinoilijoille vain todennut, että "niinhän se tietysti on kuin sanoit" ja hymyillyt vakuudeksi. Pääsääntöisesti vinoilu on loppunut siihen :-). Jos ei, niin olen kertonut jonkin ilkeämielisen Citikkavitsin perään:-).

      Olen hankkinut kulkimen omaan ja perheeni käyttöön. Aivan yhden tekevää, mitä muut valinnoistani ajattelevat. Ja hyvin on tuo Citikka pelittänyt ainakin tähän asti. Joten koirat haukkuvat ja Citikka kulkee mukavia kilometrejä :-)

    • Joopa

      Ei hävetä yhtään!!! Omistan tälläkin hetkellä 4 Citikkaa ja pääasia kait on että ite tykkää ajaa autollaan. Jos jotain Citikka vituttaa niin se voi vaikka kävellä jos ei kyytiin ilkee tulla.

      • ei juuri hävetä

        No eipä ole koskaan tullut mieleen hävetä kulkupeliä. Jos mokaa tai käyttäytyy joustamattomasti, siinä olisi häpeämisen paikka. Ja kun käyttäytyy kohteliaasti ja ennakoitavasti ratin takana, niin aika harvoin takana torvet soi ja valot vilkkuu. Vaikka on sitikka eikä ajotaidotkaan ihan priimaa.

        Eikä kukaan koskaan haasta kisaan.

        Mitään eroa en ole huomannut muiden liikennekäyttäytymisessä, vaikka alla on ollut kaikkea...Ladasta R1-Yamahaan. Yhden auton kanssa välillä vähän hävetti kun se oli vanha, huonostipidetty ja usein hinauksessa. Riittäköön kun kerron että se auto oli luotettavana pidetty ei-ranskalainen länsiauto. Sitikka on ylittänyt odotukset tähän asti.

    • Ggolf

      Ei koskaan ole hävettänyt lentää Finnairilla, käydä ostoksilla Stokckalla, juoda Pauligin kahvia tai omistaa Citroen.
      Mitä v---ua se muille kuuluu.

    • ArttuVee

      Ite oon huomannu C2 VTSllä ajellessa et Tojon yariskuskit hikeentyy tuolla Kehäteillä, kisaavat. Oisko heillä jotain itsetunto ongelmia?

      • on iso ongelma

        jos Tojotalla ajaa. Itse ohitan aina Tojot. Ei niillä pysty kovaa ajamaan kun vikuroivat maan perusteellisesti.

    • patongit!

      Näin just tossa Kehä1:llä kaksi hinausautoa ehkä valehtelematta 1km matkalla. Toisessa oli kyydissä C5:nen ja toisessa C3:nen ja plösön 307.

      Rupes vähän hymyilyttää... varsinkin kun tietää konsernin autojen sähköongelmat näillä keleillä. :)

      • Tiedän

        hyvin ettei ole mitään sähköongelmia millään kelillä.

        Kaikkea sitä pitää valehdella.

      • panssari
        Tiedän kirjoitti:

        hyvin ettei ole mitään sähköongelmia millään kelillä.

        Kaikkea sitä pitää valehdella.

        tuossa kotimatkalla tuli vastaan iso yhdistelmä, jonka kyydissä oli useita Volkkareita ja Audeja. Toinen rekka oli täynnä Japanilaisia ja Fordeja. Yhdessä oli tosiaan ranskalaisia. En tiedä johtuuko räntäsateesta tai mistä. Ilmeisesti kaikissa oli sähkölaitteet pettäneet. Oli varmaan unohtunut maskisuojat.
        Onneksi pääsin Citikalla kotiin asti, kuten tähän mennessä aina. Mutta minullahan on aina maskisuoja käytössä. Ei ole sähköt reistailleet.
        No sitten oli pari kolme eri merkkistä auto työnnettynä lumisena tien sivuun, ei yhtään ranskalaista. Odottivat varmaan rekkaa.

      • Ggolf

        Oli älytön kiire, joskus vaan tulee sellainen. Itäkeskus tukossa, kaikissa liikennevaloissa punaiset, ja noissa Itäaasian autoissa ilmeisesti, ei kai muusta voi olla kyse, moottorivikoja.
        Järjestään aina kun hiukankin sataa lunta tai vettä, niin nuo Itäaasian autot hidastavat kulkuaan huomattavasti. 80 rajoituksella ajetaan pääsääntöisesti 50-60 ja mieluiten niin, että ajetaan viereisellä kaistalla ajavan rinnalla samaa nopeutta, varmistuen siitä että normaalit autoilijat eivät pääse ohi miltään puolelta. Edessä menevään pidetään vain puolen metrin etäisyys jotta varmistutaan siitä ettei kukaan vaan pääse liittymästä kiilamaan väliin ja viemään etuajo-oikeutta.

        En voi kuvitella tähän käsittämättömään hidasteluun mitään muuta syytä kuin se että Itäaasian autoissa menevät moottorit kosteuden takia rikki. Ikkunatkin ovat näissä yleensä aina huurussa ja nämä kuljettajaraukat eivät näe ulos autoistaan.

        Kädet puristavat krampinomaisesti rattia eikä niitä oteta irti missään ajon vaiheessa, ei ainakaan vilkkua varten. Sehän onkin aivan yliarvostettu keino näyttää toisille mitä aikoo tehdä. Tai sitten näissä itäaasian vehkeissä on vain sähkövikoja.

        Odotan taas kauhulla sitä, että joudun näiden matelevien Itäaasian autojen piirittämäksi kotimatkalla. Siellä nimittäin tuulee ja sataa. Itäaasialaiset ajaa hiljaa, tosi hiljaa.

      • räntää!
        Ggolf kirjoitti:

        Kyseessä on ns. optinen liukkaus. Kun maahan tulee hiukkanen joka voidaan määritellä jollain tapaa jäätyneeksi vedeksi, päättelee pääkaupunkiseutulainen autoilija sen olevan lunta ja toteaa ajokelin olevan erittäin huono. Näinollen vauhtia on syytä pudottaa huomattavasti. Vaikka olisihan siinä kuivaa asfalttiakin, se on vaan siinä lumen alla.

        Tällainen liukkaus voidaan arvoida vain optisesti, sitä ei voi kokeilla esim. jarruttamalla. Pääkaupunkiseudulla ei valitettavasti tunneta muita liukkaustyyppejä, esim. paljon vakavampaa "oikeesti liukasta". Muutama vuosi sitten oli pari viikkoa putkeen kunnolla pakkasta ja tiet jatkuvasti härmistyneessä mustassa jäässä eikä voi suolata. Onneksi pääkaupunkiseutulainen autoilija ei pysty havaitsemaan tällaista liukkautta kun ei näy lumisadetta ja ei voi kokeilla esim. jarruttamalla. Ja kaahasivat peilijäällä sitä tavanomaista sataa. Liikenne sujui ja kaikki on hyvin.

        Ja mitä Kehä I:een ja Etenkin Itäkeskuksen lähiseutuun tulee niin keskeytystilastojen ehdoton ykkönen on ollut jo vuosien ajan Opel Kadett. Japsit tulee vasta kaukana perässä ja nekin usein ajovirheiden seurauksena. Erityisesti Hondat.

    • Xantia16
    • tosiaankaan

      koskaan hävettäny sitikalla ajaa!
      Merkistä luovuin muista syistä ja saatan siihen palata jos sopiva diili sattuu kohdalle.
      C2 on tietysti niin pieni auto että se saattaa herättää tunteita muuten vaan niin smart tai micra tai mitä niitä nyt on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      2024
    2. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1082
    3. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      883
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      262
      770
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      65
      760
    6. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      14
      744
    7. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      83
      693
    8. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      687
    9. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      213
      679
    10. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      673
    Aihe