Kampanja pielessä

Me vanhat huru-ukot aamukahvilla pohdittiin tätä Kokoomuksen kampanjaa. Yksimielinen mielipide oli, ettei siinä ole mitään kokoomuslaista. Onko todellakin niin, että työväki on kohderyhmä, johon kannattaa panostaa? Tällainen idea on voinut syntyä ainoastaan elävästä elämästä irtautuneiden henkilöiden ajatuksista.

Normaalisti Kokoomusta äänestävät porvarillisien kotien kasvattamat sinikaulus-ryhmään kuuluvat naispuoliset akateemisen koulutuksen saaneet matalapalkka-alojen naiset olisivat olleet oikea kohderyhmä. Ilmeisesti puolueella ja Niinistöllä ei ole tälle massiiviselle ryhmälle muuta sanottavaa kuin, että he ovat VAIN työväkeä.

Tuolle ryhmälle työväki on negatiivinen sana, koska he omasta mielestään kuuluvat ylempään yhteiskuntaluokkaan kuin varsinaiset duunarit.

Tällaisella kampanjalla ryhmä työnnetään suoraan Halosen syliin.
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinistön kampanjan tarkoituksena onkin juuri kaataa raja-aitoja ja pyrkiä poistamaan turhat vastakkain asettelut suomesta. Ajatuksena on yhdistää kansaa ja korostaa yhteistyön merkitystä Suomalaisessa yhteiskunnassa. Ajatuksen työväestä ja porvareista kuuluu 1900-luvun alkupuolelle. Yhteiskunta kehittyy ja muuttuu ajan myötä ja tätä kehitystä tulee myös poliittisten puolueiden seurata.

Äänestä
  • Jako on olemassa. Eikä sitä tällä tavalla pureta. Porvarilliseti se alkaa jo siitä, ettei pienyrittäjillä ole mitään roolia yhteiskunnallisissa asioissa. Niinistöä tukeva EK pitää huolen, että nämä todelliset työtä tekevät jäävät päätöksenteon ulkopuolelle.

    Porvari jo itsessään on hämärä käsite. Miksei puhuta rehellisesti oikeistolaisuudesta?

    Vastakkainasettelu on yhteiskunnallinen voima. Se takaa demokraattisen kehityksen. Sellainen yhteiskunnallinen konsensus, joka Suomessa on viime vuodet hallinnut, ohjaa yhteiskunnallista kehitystä oikeaan suuntaan. Turhaa vastakkainasettelua ei ole edes olemassa muualla kuin Niinistön kampanjassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toriparlamentti kirjoitti:

Me vanhat huru-ukot aamukahvilla pohdittiin tätä Kokoomuksen kampanjaa. Yksimielinen mielipide oli, ettei siinä ole mitään kokoomuslaista. Onko todellakin niin, että työväki on kohderyhmä, johon kannattaa panostaa? Tällainen idea on voinut syntyä ainoastaan elävästä elämästä irtautuneiden henkilöiden ajatuksista.

Normaalisti Kokoomusta äänestävät porvarillisien kotien kasvattamat sinikaulus-ryhmään kuuluvat naispuoliset akateemisen koulutuksen saaneet matalapalkka-alojen naiset olisivat olleet oikea kohderyhmä. Ilmeisesti puolueella ja Niinistöllä ei ole tälle massiiviselle ryhmälle muuta sanottavaa kuin, että he ovat VAIN työväkeä.

Tuolle ryhmälle työväki on negatiivinen sana, koska he omasta mielestään kuuluvat ylempään yhteiskuntaluokkaan kuin varsinaiset duunarit.

Tällaisella kampanjalla ryhmä työnnetään suoraan Halosen syliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu