Onko tämä

Tilasin ja maksoin ulkomaille muuton vuoksi Saunalahdelta linkissä näkyvän palvelun 12 kk ajaksi. http://webmail.saunalahti.fi/wm2/
Kuten Saunalahden sivulla näkyy, siinä on ilmoitettu palvelun hinta ja laskutuskausi. Missään ei ole sanaakaan kestotilauksesta. Siksi yllätys olikin suuri kun intrum justitialta tulee karhukirje jossa vaaditaan maksamaan 67,45 euroa. Otin yhteyttä Saunalahteen ja i.justitiaan. Molemmat väittävät että perintä on aiheellinen. En ollut lopettanut ko palvelun tilausta. Mielestäni jos tarvin jotakin 12 kk ajaksi ja myös maksan sen palvelun, niin se myös tarkoittaa 12 kk aikaa. Intrumin vastauksessa lukee mm. seuraavaa: "Laskutus juoksee niin kauan, ennen kuin palvelu irtisanotaan. Irtisanomista ei ole tullut."
[email protected] kanssa oli enemmänkin kirjeenvaihtoa, aina vaan samalla tuloksella. Viimeinen e-mail Saunalahdelta seuraava:
"Hei,
perusposti palvelumme on jatkuva palvelu jolle ei voi tehdä määräaikaisia sopimuksia. Sopimus tulee irtisanoa kun sen haluaa päättyvän. Laskun olemme lähettäneet teidän ilmoittamaanne osoitteeseen ja jos olette muuttaneet olisi pitänyt tehdä osoitteenmuutos myös saunalahdelle. Palvelu on nyt kuitenkin suljettu ja laskunne perintä jatkuu Intrum Justitian jälkiperinnässä. Laskun tiedot saatte puhelimitse Intrum Justitian jälkiperinnästä puh. 03-315111.
Lasku on aiheellinen ja tulisi suorittaa jotta se ei kasvaisi korkoa."
Siispä kysynkin, kun palvelua tarjottaessa ei ole sanaakaan kestotilauksesta, onko minun kuitenkin maksettava "voideltu" lasku? Vai onko Saunalahden palvelumainos (tahallisesti) harhauttava?
81295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Täytyihän Saunalahden lähettää alkuperäislasku tiedossaan olevaan osoitteeseenne, ennen kuin he voivat maksamatonta laskua karhuta perintätoimiston kautta.
Minua ihmetyttää se, että alkuperäislaskuttaja ei tiennyt uutta osoitettanne mutta perimistoimisto jo tiesikin. Ja kuitenkin perintäfirmat ovat yrityksiä, eivät virastoja - siis samassa asemassa osoite- yms. tietojen saamisessa kuin muutkin liikkeenharjoittajat.
Monet lehtitilauksia myyvät yhtiöt asettavat nimenomaan asiakkaan vastuulle toimituksien irtisanomisen mutta tuolloin yleensä laskusta selviää, että kyseessä on kestotilaus. (Olen toki lukenut mm. kuluttajapalstoilta, että sekaannuksia tulee, kun ihmiset luulevat tehneensä jonkin lehden tutustumistilauksen, ja tuo lehti laskuineen tipahtaa postiluukusta aina vain.)
Oletteko ollut yhteydessä kuluttajaviranomaiseen?
PS. Itse sain sähköpostipalvelun tarjoajalta ensin karhulaskun palvelusta, jonka olin jo maksanut. Koska tuohon laskuun oli painettu teksti: "Jos olette jo maksanut laskun, on tämä muistutus aiheeton", en reagoinut paperikarhuun, vaikka sen äänetön murina kiukiukiukuttikin. Mutta paria kuukautta myöhemmin sain perintätoimistosta kirjeen, jossa karhuttiin tuota samaista sähköpostipalvelulaskua kaikkine kuluineen! Asia toki selvisi yhteydenotoin perintäfirmaan, kuittihan minulla oli tallessa maksusuorituksestani.
Nykyään, kun palveluiden tilaaminen ja maksaminen Internetin kautta on niin nopeaa ja vaivatonta, ongelmatilanteita syntyy siinä vaiheessa, jos asiakkaan pitäisi todistaa toimineensa jollain tavoin. Samanlaisia tositteita kuin perinteiset paperiset tilausvahvistukset ja sopimukset ei näet välttämättä jää. Ehkä Internetin kautta tilaajan kannattaa tulostaa tilaussopimuksensa ja maksutositteensa paperille, kaiken varalta. En tiedä, miten virallisia tällaiset kuitit ovat mutta ainakaan kuluttaja ei ole muistinsa varassa, jos jotain dokumenttia on esiin kaivettavissa.

Äänestä
  • huhtikuu 2004 - huhtikuu 2005 jonka maksoin netin kautta, sen saunalahti myöntää minun maksaneen ja siitä löytyy kyllä kuittikin. Nyt on siis kyse "jatkosta" ajalta huhtikuu 2005 - huhtikuu 2006 jota palvelua en ole edes tilannut. Muutin kesällä 2004 ulkomaille ja asun edelleen täällä. Tuon jatkolaskun kohtalosta en tiedä sillä posti lähettää vain I lk. kirjepostin jälkilähetyksenä ulkomaille. Perintätoimisto taas läheeti karhunsa minulle virallisessa muuttoilmoituksessa olevaan osoitteeseen jossa asun. Mielestäni minulla ei ole ollut edes syytä ilmottaa erikseen osoitettani saunalahdelle koska en ole ostanut sietä mitään muuttoni jälkeen, ja sitäkin ennen vain tuon yhden palvelun joka on siis maksettu. Ilmeisesti tämä nyt karhuttavana oleva aiheeton lasku on palautettu saunalahdelle joka vaan on siirtänyt sen perintätoimistolle perittäväksi. Esim. sähköpostiosoitteeni on kyllä saunalahden tiedossa, eli [email protected]. Eivät vaan ole "löytäneet" sitä.

    Äänestä

  • lasku ajalta kirjoitti:

    huhtikuu 2004 - huhtikuu 2005 jonka maksoin netin kautta, sen saunalahti myöntää minun maksaneen ja siitä löytyy kyllä kuittikin. Nyt on siis kyse "jatkosta" ajalta huhtikuu 2005 - huhtikuu 2006 jota palvelua en ole edes tilannut. Muutin kesällä 2004 ulkomaille ja asun edelleen täällä. Tuon jatkolaskun kohtalosta en tiedä sillä posti lähettää vain I lk. kirjepostin jälkilähetyksenä ulkomaille. Perintätoimisto taas läheeti karhunsa minulle virallisessa muuttoilmoituksessa olevaan osoitteeseen jossa asun. Mielestäni minulla ei ole ollut edes syytä ilmottaa erikseen osoitettani saunalahdelle koska en ole ostanut sietä mitään muuttoni jälkeen, ja sitäkin ennen vain tuon yhden palvelun joka on siis maksettu. Ilmeisesti tämä nyt karhuttavana oleva aiheeton lasku on palautettu saunalahdelle joka vaan on siirtänyt sen perintätoimistolle perittäväksi. Esim. sähköpostiosoitteeni on kyllä saunalahden tiedossa, eli [email protected]. Eivät vaan ole "löytäneet" sitä.

    19.11.2005 tuli sähköpostiini viesti saunalahdelta: "Hyvä Saunalahden asiakas,
    Perusposti on tilava, roskapostiton ja viirusvapaa sähköposti, jota voit käyttää missä tahansa.
    Tilatessasi peruspostin tämän vuoden loppuun mennessä saat Postiturva- sekä Roskapostisuoja-palvelut vuodeksi kaupan päälle. Maksat Peruspostista, Roskapostisuojasta ja Postiturvasta vain 20 euroa vuodessa (norm. 56e).
    Etusi on siis

    Äänestä

  • tämmöinen juttu kirjoitti:

    36 euroa!" Jne, eli lueteltiin koko palvelun ominaisuudet uudelleen.
    Tämä siis palvelusta joka minulla oli vielä voimassa. En reagoinut siihen mitenkään koska en tarvinut jatkoa palveluun. Eikä mailissa ollut myöskään kehoitusta vahvistaa tai hylätä tarjous. Tämä koko juttu haiskahtaa mielestäni kyllä vanhan eläkeläismiehen huijausyritykseltä. Muutin pois Suomesta siksi ettei eläke riittänyt kunnolliseen elämään, enkä jonkun perintäfirman ryöstettäväksi. Kuinkahan moni on joutunut tämmöiseen ryöstöyrityksen kohteeksi. Onko tarkoitus maksattaa meillä Elisan saunalahdesta maksama hinta!
    PS. Antakaa vinkki kuinka saan yhteyttä kuluttajaneuvontaan tai muuhun instanssiin joka käsittelee tälläisiä asioita. Täällä olevaan on ehkä turha ottaa yhteyttä jo kielivaikeuksien takia. Kiitos jo etukäteen ;o))

    Äänestä

  • tämmöinen juttu kirjoitti:

    19.11.2005 tuli sähköpostiini viesti saunalahdelta: "Hyvä Saunalahden asiakas,
    Perusposti on tilava, roskapostiton ja viirusvapaa sähköposti, jota voit käyttää missä tahansa.
    Tilatessasi peruspostin tämän vuoden loppuun mennessä saat Postiturva- sekä Roskapostisuoja-palvelut vuodeksi kaupan päälle. Maksat Peruspostista, Roskapostisuojasta ja Postiturvasta vain 20 euroa vuodessa (norm. 56e).
    Etusi on siis

    oikea päivys, anteeksi tää sotku, sekoaa päivätkin kun niin vituttaa!

    Äänestä

  • 19.11. 2004 kirjoitti:

    oikea päivys, anteeksi tää sotku, sekoaa päivätkin kun niin vituttaa!

    Tuon saunalahden sivuille vievän linkin mukaan postipalvelussa on 12 kuukauden _laskutuskausi_. Omassa nettiliittymässäni on 3 kuukauden laskutuskausi - eli maksan laskuni aina 3 kuukauden välein.

    Pointtini on se, että toisin päin miettittäessä jos palvelut loppuisivat (nettiyhteys katkeaisi, kännykkä ei pääsisi operaattorin verkkoon, sähköpostitilit lakkaisivat olemasta) jokaisen laskutuskauden vaihtuessa, tulisi tästäkin (ja syystä) aikamoinen rähinä. Eli mikäli et ole nimenomaisesti sopinut sauniksen kanssa siitä, että oma sopimuksesi on määräaikainen (toisin kuin firman muut postipalvelut ilmeisesti), niin se on toistaiseksi voimassa oleva.

    Mitä laskutukseen tulee, missään ei säädetä, että laskuttajan pitäisi tarkistaa, onko sopimuskumppani mahdollisesti muuttanut ennen kuin saa laittaa laskun postiin. Laskuttaja tietenkin voi ostaa väestörekisteriltä ihmisten osoitetiedot, mutta siitä aiheutuu kustannuksia ja ne kustannukst ilmestyvät tietenkin hintoihin. Perintätoimisto on ilmeisesti tilannut VRK:lta osoitetietosi.

    Valitettavasti mun ymmärrykseni mukaan saunis on tässä tapauksessa oikeassa, mikäli ette erikseen ole sopineet määräaikaisesta sopimuksesta.

    Äänestä

  • Ville kirjoitti:

    hämäämään sillä että minulle lähetettiin uusi tarjous palvelusta suoraan sähköpostiini. Siinä saa kyllä käsityksen että palvelu menee poikki ja olisi aiheellista uusia se!

    Äänestä

  • ainakin kirjoitti:

    hämäämään sillä että minulle lähetettiin uusi tarjous palvelusta suoraan sähköpostiini. Siinä saa kyllä käsityksen että palvelu menee poikki ja olisi aiheellista uusia se!

    On syykin selitetty. Elisa/Saunalahti yhtiön henkilökunta on epäpätevää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tahallista harhautusta? kirjoitti:

Tilasin ja maksoin ulkomaille muuton vuoksi Saunalahdelta linkissä näkyvän palvelun 12 kk ajaksi. http://webmail.saunalahti.fi/wm2/
Kuten Saunalahden sivulla näkyy, siinä on ilmoitettu palvelun hinta ja laskutuskausi. Missään ei ole sanaakaan kestotilauksesta. Siksi yllätys olikin suuri kun intrum justitialta tulee karhukirje jossa vaaditaan maksamaan 67,45 euroa. Otin yhteyttä Saunalahteen ja i.justitiaan. Molemmat väittävät että perintä on aiheellinen. En ollut lopettanut ko palvelun tilausta. Mielestäni jos tarvin jotakin 12 kk ajaksi ja myös maksan sen palvelun, niin se myös tarkoittaa 12 kk aikaa. Intrumin vastauksessa lukee mm. seuraavaa: "Laskutus juoksee niin kauan, ennen kuin palvelu irtisanotaan. Irtisanomista ei ole tullut."
[email protected] kanssa oli enemmänkin kirjeenvaihtoa, aina vaan samalla tuloksella. Viimeinen e-mail Saunalahdelta seuraava:
"Hei,
perusposti palvelumme on jatkuva palvelu jolle ei voi tehdä määräaikaisia sopimuksia. Sopimus tulee irtisanoa kun sen haluaa päättyvän. Laskun olemme lähettäneet teidän ilmoittamaanne osoitteeseen ja jos olette muuttaneet olisi pitänyt tehdä osoitteenmuutos myös saunalahdelle. Palvelu on nyt kuitenkin suljettu ja laskunne perintä jatkuu Intrum Justitian jälkiperinnässä. Laskun tiedot saatte puhelimitse Intrum Justitian jälkiperinnästä puh. 03-315111.
Lasku on aiheellinen ja tulisi suorittaa jotta se ei kasvaisi korkoa."
Siispä kysynkin, kun palvelua tarjottaessa ei ole sanaakaan kestotilauksesta, onko minun kuitenkin maksettava "voideltu" lasku? Vai onko Saunalahden palvelumainos (tahallisesti) harhauttava?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu