Joo, tässä sitä taas ollaan. Kidutaan raastavassa epätietoisuudessa, kuvitellaan mahdottomia ja mahdollisia. Ei voi luottaa.
Tulen luultavasti vielä hulluksi ajatuksineni, tutkin kännykän, löydän epämääräisen numeron, mietin selityksiä numerolle pääni puhki. En kehtaa ottaa puheeksi tonkimistani, kun hävettää.
Ollaan puhuttu miehen kanssa luottamuspulastani, aihetta oli luottamuksen särkymiseen, koska mies suhteen alkuvaiheessa oli hairahtunut toisen naisen kanssa sänkyyn. Ei kertonut minulle kuin vasta pari kuukautta tapauksen jälkeen, sen jälkeen kun oli muuttanut luokseni asumaan. Aika epäreilu temppu mielestäni.
Yritin ja yritän koko ajan kasvattaa luottamustani, mutta mies mielestäni ei rohkaise tähän suuntaan. Hän ei juo usein, mutta kun hän juo, niin ei osaa lopettaa ajoissa, vaan on humalassa ja yleensä väkivaltainen tai muuten vain vittumainen ihminen (käy jo terapiassa asiasta). Yleensä meillä tulee riita, joka päättyy siihen, että mies jättää minut. Ja sitten taas seuraavana päivänä selvitellään, että mitä tapahtui ja mitä tuli sanottua. (ja voin myös kuvitella, että en minäkään maailman ihanin ihminen ole humalassa)
Muuten meillä menee mielestäni hyvin, mies on hellä, huomaavainen ja maksaa vuokraa ruoat, auttaa jopa siivouksessa. Ei mene juuri ollenkaan kavereidensa kanssa (hänellä ei ole montaa kaveria). Tykkää kuulemma seurastani niin paljon, ettei huvita lähteä mihinkään.
Mutta mutta, paratiisissa on käärme, minun mustasukkaisuuteni ja ahdistukseni asiasta.
Kuten sanottu, tutkin miehen puhelimen lähes päivittäin, tutkin soitetut/vastatut puhelut, tutkin onko tullut uusia numeroita. Yritän löytää jonkin järjen tekoihini, mutta sellaista ei ole. On vain mukamas "vaisto" joka sanoo, että kaikki ei ole hyvin... En osaa nauttia.
Hajoitan tällä itseni, koska en kuitenkaan ota selvää kenelle epäselvä numero kuuluu (ei koko nimeä, vain yksi kirjain)... En kehtaa soittaa ja katsoa kuka vastaa.
Ahdistaa koska mies ainakin omien sanojensa mukaan ei voisi pettää enää, ja hän haluaa jopa mennä kanssani naimisiin. Mutta minä en luota...
Asian varmaankin saisi selville jos mieheltä suoraan kysyisi numerosta, mutta en kehtaa sitäkään.
Tulen luultavasti vielä hulluksi ajatuksineni, tutkin kännykän, löydän epämääräisen numeron, mietin selityksiä numerolle pääni puhki. En kehtaa ottaa puheeksi tonkimistani, kun hävettää.
Ollaan puhuttu miehen kanssa luottamuspulastani, aihetta oli luottamuksen särkymiseen, koska mies suhteen alkuvaiheessa oli hairahtunut toisen naisen kanssa sänkyyn. Ei kertonut minulle kuin vasta pari kuukautta tapauksen jälkeen, sen jälkeen kun oli muuttanut luokseni asumaan. Aika epäreilu temppu mielestäni.
Yritin ja yritän koko ajan kasvattaa luottamustani, mutta mies mielestäni ei rohkaise tähän suuntaan. Hän ei juo usein, mutta kun hän juo, niin ei osaa lopettaa ajoissa, vaan on humalassa ja yleensä väkivaltainen tai muuten vain vittumainen ihminen (käy jo terapiassa asiasta). Yleensä meillä tulee riita, joka päättyy siihen, että mies jättää minut. Ja sitten taas seuraavana päivänä selvitellään, että mitä tapahtui ja mitä tuli sanottua. (ja voin myös kuvitella, että en minäkään maailman ihanin ihminen ole humalassa)
Muuten meillä menee mielestäni hyvin, mies on hellä, huomaavainen ja maksaa vuokraa ruoat, auttaa jopa siivouksessa. Ei mene juuri ollenkaan kavereidensa kanssa (hänellä ei ole montaa kaveria). Tykkää kuulemma seurastani niin paljon, ettei huvita lähteä mihinkään.
Mutta mutta, paratiisissa on käärme, minun mustasukkaisuuteni ja ahdistukseni asiasta.
Kuten sanottu, tutkin miehen puhelimen lähes päivittäin, tutkin soitetut/vastatut puhelut, tutkin onko tullut uusia numeroita. Yritän löytää jonkin järjen tekoihini, mutta sellaista ei ole. On vain mukamas "vaisto" joka sanoo, että kaikki ei ole hyvin... En osaa nauttia.
Hajoitan tällä itseni, koska en kuitenkaan ota selvää kenelle epäselvä numero kuuluu (ei koko nimeä, vain yksi kirjain)... En kehtaa soittaa ja katsoa kuka vastaa.
Ahdistaa koska mies ainakin omien sanojensa mukaan ei voisi pettää enää, ja hän haluaa jopa mennä kanssani naimisiin. Mutta minä en luota...
Asian varmaankin saisi selville jos mieheltä suoraan kysyisi numerosta, mutta en kehtaa sitäkään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei,
Ihan tutulta kuulostaa:-)
Viimeksi tänä aamuna ratsasin miehen kännykän kun se nukkui. Minua epäilyttää se että hänen puhelimestaan oli kaikki viestit poistettu!
Tutkin puhelutiedot. Mieheni ei ole rehellinen kun ei sano kuka hänelle on soittanut jos tullut puhelu vaikka parista numerosta jotka ei tallennetuissa tiedoissa. Minähän otin numerot ylös ja soitin työpuhelimesta.
Yhdessä vastasi miesääni ja toiseen numeroon ei saanut yhteyttä.
Luulen että olen syyttä mustis mutta aina joku peikko tuolla sisimmässä epäilee.
Mekin nysväämme yhdessä paljon ja harvoin käymme missään...
Raastavaa, kun ei pääse epäilyksista irti.
Kun mieheni käy yksin baarissa hän sanoo, nauttivansa tanssimisesta (minun kanssani ei tanssi, häpeää jotain? Pelkää että alan arvostelemaan, vaikka en ole aihetta antanutkaan)
Tuntuu vaikealta jos toinen ei voi olla seurassani sellainen kuin on... Vaikka olen yrittänyt rohkaista.
Sitten jos hän voikin olla luonnollisempi jonkun toisen naisen kanssa... Niin, mitä sitten tapahtuu? Pettääkö, hakeeko rohkaisua ja itseluottamusta?
Plaah, miksi ei voisi vain luottaa? Tämä on vaikeaa välillä, tuntuu että kyttään koko ajan ja en voi itse nauttia elämän ihanuudesta. Pelkään olevani eräänlainen aisankannattaja, mies muutti luokseni, koska häneltä meni kämppä alta. Muuten en ehkä olisikaan ottanut niin pian luokseni asumaan. Plaah, hyvästä sydämestä kärsii, koska ongelmia ilmaantui niin pian yhteenmuuton jälkeen.
Olemme puhuneet tästä luottamusongelmastani, mutta puhuminen ei auta. Pelottaa että jos alan luottamaan, niin se särjetään taas. Pelkään sitä että minua pidetään tyhmänä ja sinisilmäisenä. Pelkään, että kaikki muut tietävät paitsi minä...
...Ihan varmasti onnellinen teidan suhteessa?? Onko joku sisimmainen toivo etta miehesi ehka jaisikin kiinni pettamisesta tai valehtelusta, niin osuisi oikeaan aavistukset ja voisit lempata ja olla se "uhri". Vaikka tulisikin kova ikava, paasisit eroon kourallisesta ongelmista, ainaisesta mustasuukkaisuudesta, riitelysta (selvastikin teilla on muitakin ongelmia ku pelkka luottamus)ja tukalista ajatuksista. Soitahan ihmeessa siihen outoon numeroon jostain puhelinkopista (niin minakin mustis tekisin), paaset taas askeleen eteenpain tassa asiassa. Jos numero onkin jonkun tutun vaan, saat paremman olon, vaikkakin vaan hetkeksi, kunnes toinen numero ilmestyy.
Tiedan ihan tarkkaan mita on olla epaileva ja mustis. Mulla ollut joitain tosi luotettavia ja ylirakastuneita miehia, kuten yksi nytkin, mutta silti ajatuksista on vaikea paasta eroon; ne vaan tulee eri asteella. Nyt kun mies on luotettava, mietin keta han miettii, kun haluaa minun laittavan saparot, koska pitaa niita sexyina. Siis kuka ex on mahtanut kayttaa saparoita ja niin edespain. Jos olisi epailysta taas pettamiseen tai valehteluun, tata saparoasiaa tuskin edes huomaisin. Jotain vikaa siis ihan omissa peruslahtokohdissa, tiedan etta paadyn jalleen jattamaan tamankin miehen, mutta silti aloittamaan uuden suhteen tyhmyyksissani. No, tammoista tama minun elama...
mulla on vähä samoja oireita...mieheni kärsii kans mun luottamus pulasta.tahtoisin pystyy luottaa mut joku sisälläni sanoo ei.mä yritän ainaskin pelastaa tän meijän jutun...meen vaikka kaiken maailman auttajille jos se siitä on kiinni.jaksamisia sulle!
osui silmään tuo...päädyn taas jättämään tämänkin...
Mulla on maailman ihanin mies. Huomio minut, lapsen, tekee kotityöt, maksaa osuutensa, on hellä, rakastava, hyvän näköinen, kuuntelee, tukee mua jne. Mtta minä vaan en luota! tongin puhelimen, tietokoneen, ihan kaiken. Etsimällä etsin merkkejä pettämisestä, ja muuta en pysty ajattelemaankaan. Pettänyt ei ole.
Mutta suhteemme ihan alussa hänellä oli ihme profiili netissä jonka kyllä poisti kun siitä sanoin, ei ennen. Samoin mailaillut aivan alussa muiden kanssa mutta sekin loppui n kk tapaamisemme jälkeen. Hänellä pari naisystävää, joista olen sanonut että ovat ok jos minäkin heihin voin tutustua, eipä ole näkynyt meillä joten en halua heihin yhteyden pitoa "selkäni takana".
No oli lähettänyt kännissä n puoli vuotta sitten jotain siinä ja siinä että lähetetäänkö ystäville semmoisia viestejä vai ei. Näin ne ja sain tietty raivarin. Joo ei saa katsoa toisen puhelinta, mutta hän varsin hyvin tietää että välillä katson sen. Poistakoon ne viestit sitten jos en saa lukea, sittenhän en ainakaan tiedä. Ja tätä pelkään.
Olen aivan sekaisin. Olen ennenkin jättänyt "hyvän" miehen koska olen aikani epäillyt, enä sitten enää jaksanut sitä ahdistavaa kuristavaa mustasukkaista tunnetta, joka pilaa koko elämän. Helpoiten siitä päsäee eroon lemppaamalla miehe. Enkä sen jälkeen ole kaivannut heitä, ehkäs e ahdistava tunne on emnnyt niin pitkälle että olen ollut vain onnellinen kun päässyt siitä meihen mukana eroon. Tää olo on mun päässä. Mieheni on vakuuttanute ttä olen hänen elämänsä nainen, ainoa, ja että hän on yhden naisen mies, ei ole koskaan pettänyt, kestää mun raivonpurkaukset ja pitää sylissä vaikka minä huudan, ei ole koskaan hyljännyt minua. olen kertonut hänelle samoja asioita kuin tässä, hän toivoo että pystyisin luottamaan, enkä jättäisi häntä turhan takia.
Tää on varmaan todella sekavaa, mutta auttaa ainakin itseä kun kirjoitan tämän. Minä haluan luottaa häneen, tiedän järjelläni ettei jollain eksillä vuodelta x ole mitään merkitystä, itsekin olen eronnut enkä kaipaa exiä.
Millä päästä eroon vainoharhaisuudesta? siitä että olen varma että kun hän sulkee oven takanaan hän ei muistakaan minua. kuvittelen taatusti asiat, kyllä minä hänen silmistään näen miten paljon hän rakastaa. Sanoo olevansa onnellinen kanssani, kunhan minäkin olisin. Ja iltaisin vain itken tätä pahaa oloani pois. Kummallisen kärsivällinen hän on kanssani ollut, enkö luota itseeni ollenkaan kun tarvitsen kokoajan vakuutteluja jostain.
Mä pilaan taas tämänkin suhteen tällä. ja taas eksyn sitten seuraavaan, ja lopputulos on sama. Tämä nykyinen on kanssani samalla aaltopituudella, kaikki muu osuu yksiin, ja haluan olla hänen kanssaan. Mitä mä teen että pystyisin luottamaan? Mies on luvannut tehdä kaikkensa auttaakseen siinä.
Minä en vaan kestä jos tähän omaan oloon ei tule parannusta. Ettei mun ole joka päivä joku ihme pakko tonkia tietokonetta yms. *itkee*
Joo, luulempa, että en ollut mustis syyttä. Otettiin pesäero pariviikkoa sitten, sovittiin, että tavataan, ja ei katsella muita. Mies vaikutti ok:lta asian suhteen, ja oli kanssani samaa mieltä, että meille tekee hyvää olla erillään ja miettiä rauhassa asioita itsekseen.
No, kävipä sitten niin, että mies petti, tunnusti itse, kun jäi verekseltään kiinni. Oli vielä sen muijan luona nukkumassa kun soitin ja kyselin kuulumisia. No, pahalta tuntui, mutta luulen, että kun viimeisetkin rojut siitä miehestä poistuu mun asunnostani, niin alan selviämään.
Inha ukko, kun ei voinut asiallisesti ilmaista ettei enää haluakaan olla kanssani. Nyt menetti parhaan ystävänsä, kun ei sen vertaa voinut arvostaa, että olisi toiminut asiallisesti. Harmi, toivon vaan etten ala säälimään sitä surkimusta, ja ala kaveeraamaan sen kanssa.
Enhän ole tyly, jos en halua olla enää ikinä yhteydessä?