Ilta-Sanomat kertoo viimepäivien kriisinhallintalain kohujutusta, että "...tilanteeseen johti presidentin ja pääministerin sopimus, jossa pääministeri sai palkkioksi Suomen toimimisen kriisinhallinnassa ilman YK:ta. Presidentille taas sovittiin samalla päätösvalta kriisinhallinnasta."
On se Haloselle aika noloa jäädä kiinni epäparlamentaarisesta touhusta Vanhasen kanssa, kun perustuslakia koitettiin muuttaa niin, että Halosen valta laajenisi EU-asioihin, mihin se ei nyt kuulu.
Kun sitten valiokunnan jöseniä vielä painostettiin hyväksymään Halosen ja vanhasen sopima muutos, niin teko alkaa olla aika törkeää luokkaa.
Vanhasen suuttuMus ja Halosen pettymys olivat kovia paikkoja, kun yksikään hallituspuolueen edustaja ei valiokunnassa puoltanut Halisen ja Vanhasen yrittämää kuprua.
Valiokuntaa syyttelevät lausunnot, joita Tuomioja säesti ja Heinäluoma ylilyöden vahvisti, ovat vieneet pahasti halosen ja etenkin Vanhasen uskottavuutta.
Kuinka presidentiksi voi valita henkilön, joka juonii perustuslakiin muutoksia salaa, painostaa valiokunnan jäseniä ja sitten, kun ei onnistu, niin haukkuu koiko valiokunnan, vaikka oman puolueen edustajat eivät eduskunnan parlamentaarista luottamusta nauttivina vastuullisina ihmisinä voineet hyväksyä tuota kuprua.
halonen munasi itsensä ja menettää ison tukun ääniä tämän vuoksi. Vanhanen jää auttamatta kolmanneksi, mutta Niinistö hyötyy olemalla samaa mieltä presidentin kriisinhallintaoikeuksista, mutta osoittamalla, että tapa, jolla laki yritettiin ujuttaa läåi olo lapsellisen tökerö.

Vastaukset 1
Vanhimmat
valtaapitäviä meillä on. Kaikki sanoivat jotain Heinäluomaa, Halosta ja Vanhasta myöten, mutta Heidi Hautala sanoi totuuden parlamentarismin kunnioittamisesta. Niinistökin yritti jotain, mutta ei oikein iskenyt