Unionille piupaut
28.11.2005 0:36
"Euroopan unionin väkiluku nousi uusien jäsenmaiden johdosta hieman päälle neljänsadanviidenkymmenen miljoonan, mikä mieltä suomalaisilta taisi jäädä noteeraamatta. Muutama jäsen kun vielä kerhoon saadaan, silloin edustamme enää yhtä prosenttia sen jäsenmäärästä.
Se siis on meidän painoarvomme Brysselissä, eli joka sadannen puheenvuoron saa käyttää suomalainen. Kannattaisi varmaan tuimasti miettiä mitä silloin sanoo, kun vuoro kohdalle tupsahtaa. Maantieteellisesti Unionin painopiste siirtyi kaakkoon, etäämmäksi meistä. Ja vielä kauemmaksi se valuu, jos ja kun Turkki seitsemänkymmenen miljoonan väkiluvullaan kerhoon huolitaan.
Suomi, nyt jo vanhana pienenä jäsenmaana, on vajonnut "anteeksi kuka" -jäsenluokkaan.
Siksi on turhaa ajatella, että Unioni missään asiassa ajaisi meidän etuamme. Niillä on siellä Brysselissä isompia asioita mietittävänään."
Kalle Isokallio
http://www.iltalehti.fi/osastot/kolumnistit/200511273779281_ko.shtml

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tulevissa presidentinvaaleissa on tärkeätä saada tietää, miten ehdokkaat aikovat valituksi tultuaan edistää Venäjän-kauppaa. Täysin toissijainen kysymys on se, kuinka monta lautasta meille Brysselissä katetaan. Nykyisin pressana istuva ehdokas Tarja Halonen ja pääministerinä istuva Matti Vanhanen sekä pankinjohtaja Sauli Niinistö ovat meille jo asiasta näyttönsä antaneet: Lautasten lukumäärä on ollut heille Venäjän suhteita tärkeämpää. Nyt on sitten Timo Soinin vuoro astua remmiin.