Minkälaisia kokemuksia tavallisesta pihasyreenistä? Kuinka kranttu on maan suhteen? Sain kahdelta eri taimitarhalta kahdenlaisia ohjeita siitä millainen maan pitäisi olla. Pihani on savea/multaa. Ei "tynkkysavea" mistään kohdin, muttei taas myös ihan multaakaan. Uskaltaisinko suunnitellakaan pihasyreeniä vai etsisinkö jonkun toisen kasvin? Menestyykö?
Syringa vulgaris
6
955
Vastaukset
- Pihasyreeni
Pärjäilee oikein hyvin savimaassakin.
- Nimetön
Pihasyreeni sopii hyvin näkösuoja- ja aitapensaaksi. Kukinta on kaunis. Pensas menestyy myös kuivahkossa paikassa. Paras kukinta syntyy kuitenkin kun maapohja on multava n. 60 cm syvyydeltä, ja kasvupaikka on aurinkoinen. Suosittelen myös Puistosyreeniä
( Syringa x henryi ) Terv. Kai - puistopuutarhuri
on ihan hyvä kasvualusta syreenille. Muista kuitenkin: mitä multavampi maa, sitä paremmin se viihtyy.
- tarhurikin
Mummonmökithän olivat perinteisesti kuivilla ja paahteisilla mäillä ja siellä usein syreeitkin kukkivat komeasti vaikka mökit olivat jo hävinneet. Siis valoa ja eikä liian savista=kylmää maata muutoin lähes mitä vain. Liian hyvä maa tuottaa vain lehvästöä.
- suomy
Kuullostas puskalta joka kävis mullekin mutta leviääkö juurista?
- Mulla on jotain syreeniä (sireeniä?) ennestään ja on levinnyt valtavan laajasti juurista ja sitä en halua. - juurivesoja
suomy kirjoitti:
Kuullostas puskalta joka kävis mullekin mutta leviääkö juurista?
- Mulla on jotain syreeniä (sireeniä?) ennestään ja on levinnyt valtavan laajasti juurista ja sitä en halua.Ja on siksi mukava aidanteena: aita pysyy tuuheana alhaaltakin, kun syreeni tekee niitä juurivesoja. Ruohonleikkurilla saa pysymään ruodussa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1442480Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?1961167Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131081Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389930Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi298901- 66868
- 90850
- 53841
- 46829
- 53758