Vanhanen näytti

Vanhasen miehekkään luja reaktio perustuslakivaliokunnan ”kepposeen” hätkähdytti keppostelijoita pahemman kerran. Pasmat näyttävät menneen aivan sekaisin näiltä Vanhasta lampaaksi luulleilta poliittisilta vehkeilijöiltä.

Vanhanen vetäisi turhia kursailematta maton pelureiden alta. He eivät voi nyt muuta kuin marmattaa harmistuksesta - kuin lapset, jotka isi on komentanut nukkumaan kesken kivan leikin.

Oletettavasti Heinäluoma ei tällä kertaa ollut vehkeilyssä mukana. Häpeästä punehtuneena hänkin on joutunut tilannetta julkisuudessa arvioimaan. Kokoomuksesta löytyy tapahtuneesta kantoja joka lähtöön. Ympäripyöreimmät Niinistöltä ja Kataiselta. Ne ovat todellisia venkuloinnin mestariteoksia.

Vanhasen maine koheni kertaheitolla monta pykälää. Eihän sen pitänyt näin mennä – eihän?
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saattaapa vielä valtakunnanoikeus odottaa Vanhasta. Perustuslakivaliokunnan painostaminen ei ole vähäpätöinen asia. Katsotaan, kuka avaa seuraavan erän ja vaatii Vanhasen toiminnan tutkimusta. Ja silloin panoksena on pääministerin paikka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaapin paikan kirjoitti:

Vanhasen miehekkään luja reaktio perustuslakivaliokunnan ”kepposeen” hätkähdytti keppostelijoita pahemman kerran. Pasmat näyttävät menneen aivan sekaisin näiltä Vanhasta lampaaksi luulleilta poliittisilta vehkeilijöiltä.

Vanhanen vetäisi turhia kursailematta maton pelureiden alta. He eivät voi nyt muuta kuin marmattaa harmistuksesta - kuin lapset, jotka isi on komentanut nukkumaan kesken kivan leikin.

Oletettavasti Heinäluoma ei tällä kertaa ollut vehkeilyssä mukana. Häpeästä punehtuneena hänkin on joutunut tilannetta julkisuudessa arvioimaan. Kokoomuksesta löytyy tapahtuneesta kantoja joka lähtöön. Ympäripyöreimmät Niinistöltä ja Kataiselta. Ne ovat todellisia venkuloinnin mestariteoksia.

Vanhasen maine koheni kertaheitolla monta pykälää. Eihän sen pitänyt näin mennä – eihän?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu