Joku oli löytänyt sivun

"Lauman jäsenet kilpailevat aggressiivisesti resursseista, mutta samalla pelätään lajikumppaneiden aggressiota.

Lauma tarvitsee myös pysyäkseen yhdessä kiinteyttävän voiman eli lauman jäsenet vetävät toisiaan puoleensa. Emon ja poikasen suhde on tällainen, ja tätä sidettä pidetään myös ihmisen rakkauden tai kiintymyksen perustyyppinä.

Eläimen aggressiosta on huomattava, että petoeläinten saalistamiskäyttäytyminen ei ole aggression ilmaus, vaan aggressio on kehittynyt nimenomaan oman lajin sisäiseen kilpailuun ja eturistiriitojen hoitoon. Katso tarkemmin. Aggression perimmäinen idea on siinä, että eläin puolustaa omia etujaan suhteessa lajikumppaneihinsa. Esimerkiksi kun lauma on löytänyt ravintoa, eläimen täytyy aggressiivisesti puolustaa omaa osuuttaan. Näkisin, että ihmisen kateus, joka usein nähdään pahan aggressiivisuuden alkulähteenä, on suoraa jatkumoa tälle eläimen aggressiiviselle toiminnalle. Kateuden tunnetta, eli sitä tunnetta joka herää, kun toinen saa jotain mitä itse ei saa, on mahdotonta erottaa oikeutetun suuttumuksen tunteesta, jossa toinen ottaa oikeudettomasti sen mikä kuuluisi itselle.

Pelon merkitys eläimelle on itsestään selvää, mutta on muistettava, että niin eläimillä kuin ihmisillä pelon aihe on hyvin usein nimenomaan oma lajikuppani.

Pelko, viha, rakkaus sosiaalisissa suhteissa - juuri nämä tekevät meidän ihmistenkin elämästä ongelmallista ja toisaalta mielenkiintoista."

Tyypillistä mutta toivottavasti jo pian vanhanaikaista. Freud kokaiinihuuruissa teki noita sepustuksia ja esitti asioita jotka on hyvin helppo kyseenalaistaa ja kumota.

Esimerkiksi omatunto.
Yliminä ja omatunto ovat kaksi eri asiaa. Psykologit väittävät yliminää omaksitunnoksi, mutta ei pidä paikkaansa.
Esimerkki.
Minun koiralla ei ole omatuntoa.
Minä olen sen yliminä. Joskus kasvattajana kehun tai moitin sitä, riippuen koulutusvaiheessa olevan koiran tempuista.
Koira ei tunne omantunnontuskia vaikka varastaisi minun ruokani pöydältä. Tuntee kyllä rangaistuksen pelkoa kun huomaan sen.

Keikka-Eikka kirjoitti:

Tyypillistä mutta toivottavasti jo pian vanhanaikaista. Freud kokaiinihuuruissa teki noita sepustuksia ja esitti asioita jotka on hyvin helppo kyseenalaistaa ja kumota.

Esimerkiksi omatunto.
Yliminä ja omatunto ovat kaksi eri asiaa. Psykologit väittävät yliminää omaksitunnoksi, mutta ei pidä paikkaansa.
Esimerkki.
Minun koiralla ei ole omatuntoa.
Minä olen sen yliminä. Joskus kasvattajana kehun tai moitin sitä, riippuen koulutusvaiheessa olevan koiran tempuista.
Koira ei tunne omantunnontuskia vaikka varastaisi minun ruokani pöydältä. Tuntee kyllä rangaistuksen pelkoa kun huomaan sen.

Lue lisää

menee väärin. Psykologit eivät sano yliminää omaksi tunnoksi! Jotta lopun voikin sitten jättää lukematta. Kun aloitetaan virheellä, ei päästä mihinkään.

Ei voi taas kun nauraa. Freudin teesit sentään olivat loogisesti johdetut ja tieteen perussääntöjä mukailevat. Mites kävi antiteesien? Ne oli ihan vedetty hatusta. On ihan eri asia puhua siitä, että ihmisellä on tietyt oireet eikä hän niitä hyväksy kuin siitä, että onko sairas vai ei.

Selvääkin selvempää on, että Freudin ajatuksia on nykyaikaistettu niin, että niitä ei enää missään suoraan käytetä siihen tapaan, että kaikki johtuu lapsuudesta, mutta sattuu olemaan myös niin, että tietyt perusasiat ovat sen verran kiistattomia, että niitä voidaan edelleen käyttää useassakin terapiassa ja diagnooseissa.

Mitä tulee esimerkkiisi, väitän ja tiedän, että sinulle ei ole puhuttu mielenvikaisuudesta, se on sinun tulkintasi. Mikähän satukirja oli kyseessä? Jos lapsi kertoo jotakin sellaista, joka ei kuulosta sadulta, on asiallista kysyä peillaako lapsi omia kokemuksiaan jne. Jos autisti kyseessä, sopiii kysyä lukutaidon ja kommunikaatiotaidon tasoa. Tämä taas johtaa kysymykseen siitä, mitä tutkittiin ja mitä haluttiin selvittää?

Taitaa olla niin, että sinulla on vielä tunteet niin pinnassa, että et näe sitä isoa kuvaa? Kukaan ei ole tehnyt sinusta varmaankaan syntipukkia, muut kuin sinä? Sinä koet, että sinua syytetään, vaikka näin ei olisikaan? Tai mistäs minä sen tiedän, mutta enpä ole ainakaan törmännyt koskaan. Jos epäilet, valita!

Muista kuitenkin, että autististen diagnosointi perustuu sosiaalisten taitojen ja kielenkehityksen sekä vuorovaikutustaitojen kriteereihin. Käypä ne läpi ennen kuin vedät omat johtopäätöksesi. JA kyllä, nykytutkimus tutkii myös äidin ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen osuutta asiaan, mutta sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti!

psykol. kirjoitti:

menee väärin. Psykologit eivät sano yliminää omaksi tunnoksi! Jotta lopun voikin sitten jättää lukematta. Kun aloitetaan virheellä, ei päästä mihinkään.

Psykol. on oikeassa " Kun aloitetaan virheellä, ei päästä mihinkään".

Psykiatrian osastohoidossa lapsemme aistiyliherkkyyksiä on tulkittu pelkoina. Kun lapsi peittää korvansa suihkussa, hän pelkää hoitajan mielestä viemäriä. Kun lapsi sulkee kaihtimet hän pelkää ulkoa tulevaa vaaraa. Tosiasiassa lapsi on herkkä äänille ja kirkkaille valoille, kuten katuvalolle, joka tulee kaihtimien raosta sänkyyn.

Kun lapsi ei suostu tulemaan hoitajan syliin, eikä siedä kosketusta, tulkitaan tämä että lapsi pelkää hoitajaansa. Kun kerromme, että näin on kotonakin. Selitys "kosketuspelkoon" on se, että äiti on hylännyt lapsensa pienenä. Ei uskota, että se voisi johtua aistiyliherkkyydestä.

Kun lapsi nyrpistelee nenäänsä jalkahien hajulle, väitetään, että hän pilkkaa muita lapsia. Kun hän ei halua syödä margariinia väitetään, että hänellä on syömishäiriö, vaikka on muuten kaikkiruokainen.

Kun lapsi viihtyy yksin, ja erottuu muista osaston lapsista saadakseen olla rauhassa, tätä pidetään sairauden oireena, vaikka lapsi on aina erottunut muista lapsista etsimällä omaa rauhaansa. Ei koulussakaan pitänyt ryhmätöistä.

Mikä tuli todistettua "Psykologit eivät sano yliminää omaksi tunnoksi"! Mutta miten se lastamme auttaa?