hei, onko teillä muilla vastaavaa: mies on jo viikkotolkulla ravannut ties missäkin kissanristiäisissä ainakin 2 kertaa viikossa. Aina on jotain läksiäisiä tai pikkujouluja tms, ja tunnen olevani yksin kotona puolet viikoista helposti. "Tämä on kiireistä" aikaa tämä joulun alus kuulemma, muttei se mua hetkauta kun yksin möllötän kotona. Olenko kohtuuton, ja kun en itse "pääse" baareihin niin pilaan hänenkin ilonsa? Jos mitenkään kommentoin hänen juhlimistaan niin heti tulee kritisointia takaisin. Olo on voimaton muutenkin, tulee vaan paha mieli kun aina tuntuu olevan jotain kiinnostavampaa kun kotona oleminen ..tosin olen kai tylsää seuraa kun menen nukkumaankin kaheksan aikoihin.. :(
Miehen juhliminen tympii...
mimmi
4778
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
,,lähde baariin ,myös???
Kyllä siellä saa alkoholittomiakin juomia!!!
Itse kävin ,kun odotin ensimmäistä lastani karaokessa joka viikko.
Aivan loppuraskaudessa huomasin ,et masu voi olla pikkasen tiellä
olen vielä alussa ja vasta yksi kaveri tietää raskaudesta. olisi epäilyttävää mennä baariin, välttää savua ja juoda mehua. Asumme tosi kaukana baareista lisäksi, joten en varmaan edes jaksaisi kun väsyttää niin vietävästi jo päiväsaikaankin...
Puhuitteko asiasta mitään etukäteen?
Et sinä odota lasta yksin. Teistä on tulossa perhe: sinusta äiti, hänestä isä. Mies voi toki käydä baarissa - silloin tällöin - mutta jatkuva baareissa ravaaminen ei mielestäni yhteiseen odotukseen kuulu! Meillä mies on juonut varmaan n. 6 kertaa tässä raskauden aikana ja yöelämässä viihtynyt vain pari kertaa. Yhdessä me lapsen hankinnasta päätimme ja yhdessä siihen pitää sitoutua. Isyyteen ei valmistauduta ryyppäämäällä ja rellestämällä "varastoon". Hyvähän sitä on totutella jo odotusaikana erilaiseen elämään.
Et ole syyttä surullinen. Puhu miehesi kanssa. Sopikaa, kuinka usein baareissa saa käydä jne.
Todellakin. Minulla takana kaikin puolin vaikea odotus ja sama ongelma oli miehen juomisen ja menemisen kanssa. Hyvä etten yrittänyt tehdä itselleni mitään, niin vaikea tilanne oli kesäaikaan, kun ukon menojalkaa kutkutti, töitä riitti ja näimme tuskin vilaukselta toisiamme viikonloppuisin ja silloinkin hän vain joi. Vieläkin tulee tippa silmäkulmaan muistellessani miten järkyttävän traagista aivan kaikki oli ennen vauvaa, kaikki se fyysinen ja psyykkinen kärsimys oli käsittämätöntä. Vannoin, ettei enää koskaan elämässä tätä - ja sisuilin että vielä täältä risukasan pohjalta noustaan ja näytetään tuollaisille jne.
Tiedän että saarnaaminen ei yleensä auta paljoa, joten koetahan kestää. Niin minä ainakin hampaat irvessä ja sydänverta itkien yksinäni tein. Jos puhuttelu vastuusta jotenkin auttaa, niin kyseessä on vastuunsa tunteva mies.
Harmi, että usein mies ei koe samanlaista vastuuntunnetta odotusajasta kuin nainen, vaikka naiselle asia on itsestäänselvä. Naisen mielialat kun vaikuttavat vauvan henkiseen kehitykseenkin ainakin jonkun verran, siihen pitää vedota jos tilanne käy tukalaksi; miesten eli tulevien isien tulisi kyllä olla enemmän tuntosarvet ulkona päästään ja huomioida ihminen jonka raskaaksi on saattanut.. ;)
voimia teille kaikille odottaville, teistä kukaan ei saa jäädä yksin - kuten minä jäin sairaana odottavana äitinä, koska lapseni isä oli ajattelematon =)