ne ihanat

Itse asustelen kehä kolmosen ulkopuolella ja silloin tällöin piipahdan pääkaupunkiseudulla. Siellä käytän joukkoliikennettä, erityisesti busseja. Maalta kun tulen, olen törttö matkustaja. Mutta nämä ihanat bussikuskit!!!!! Pelastavat päiväni ja saavat minut hymyilemään. En tiedä kiroavatko selän takana, mutta hyvää palvelua ja pientä hyväntahtoista "ilkikuria", johon voi vastata samalla tavalla, pilke silmäkulmassa. Käden heilautukset vielä lopuksi.
Kuski, sinulla on suuri merkitys minun päivääni silloin kun kyytiisi astun ja istun.
4515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mukava kuulla, että meidän toinenkin kuskinolemus huomataan.Kiitos sinulle.
Vielä iloisemmaksi teet kuljettajan jos annat palautetta ytv, kyseiseen firmaan jne.
Missäköhän linjoilla olet saanut meidän tuntemaa palvelua??

Äänestä
  • Tulen katsos sen verran maalta etten osaa sanoa tarkemmin. Lentokentän kupeesta kerran poimittiin, Espoosta kerran ja mistä milloinkin. Sen tiedän että Conexilla on ainakin yksi todella hyvä ja kohtelias, aivan ihana kuski. Palvelu on ollut hirmu hyvää. Pyynnöstäni kerrottu missä milloinkin pitäisi jäädä pois, neuvottu lippujen kanssa, poimittu kyytiin vaikka huidon vasta kun bussi mennyt jo ohi. Joku kuskeista oli varmaan muualta muuttanut, murteesta päätellen.
    Ihailen kärsivällisyyttänne, minuutti aikataulu, kummalliset työajat, palkka ei kehuttava, liikenne välillä takkuaa, matkustajat mutruttaa ja bussikuski selviää, jaksaa vielä hymyilläkin!!!
    Mukavaa työpäivää, myös sinulle Kalamies

    Äänestä

  • linjoja kirjoitti:

    Tulen katsos sen verran maalta etten osaa sanoa tarkemmin. Lentokentän kupeesta kerran poimittiin, Espoosta kerran ja mistä milloinkin. Sen tiedän että Conexilla on ainakin yksi todella hyvä ja kohtelias, aivan ihana kuski. Palvelu on ollut hirmu hyvää. Pyynnöstäni kerrottu missä milloinkin pitäisi jäädä pois, neuvottu lippujen kanssa, poimittu kyytiin vaikka huidon vasta kun bussi mennyt jo ohi. Joku kuskeista oli varmaan muualta muuttanut, murteesta päätellen.
    Ihailen kärsivällisyyttänne, minuutti aikataulu, kummalliset työajat, palkka ei kehuttava, liikenne välillä takkuaa, matkustajat mutruttaa ja bussikuski selviää, jaksaa vielä hymyilläkin!!!
    Mukavaa työpäivää, myös sinulle Kalamies

    Samoin Sinulle

    Äänestä

  • kalamies69 kirjoitti:

    Samoin Sinulle

    kuskien työnantajalle, mutta kun en tiedä keitä he ovat, nämä mukavat kuskit. Ensikerralla muistan linjan ja laitan palautteen pomolle.
    Yksi heistä voit olla vaikka sinä Kalamies, tunnut olevan kohtelias, mutta puuttuvan asiallisesti typeryyksiin (esim. toi Hanna).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


bussikuskit kirjoitti:

Itse asustelen kehä kolmosen ulkopuolella ja silloin tällöin piipahdan pääkaupunkiseudulla. Siellä käytän joukkoliikennettä, erityisesti busseja. Maalta kun tulen, olen törttö matkustaja. Mutta nämä ihanat bussikuskit!!!!! Pelastavat päiväni ja saavat minut hymyilemään. En tiedä kiroavatko selän takana, mutta hyvää palvelua ja pientä hyväntahtoista "ilkikuria", johon voi vastata samalla tavalla, pilke silmäkulmassa. Käden heilautukset vielä lopuksi.
Kuski, sinulla on suuri merkitys minun päivääni silloin kun kyytiisi astun ja istun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu