Kuka neuvoisi?

Seija

MInun ex:llä jonka kanssa erosin muutama päivä sitten,on vakava masennus ja depressio.Hän ei ole koskaan minun aikani (yli vuosi seurusteltu)syönyt lääkkeitä ja hänestä tuli sellainen mitä koskaan ei ollut.Hänen mieliala muuttui nyt viimeisinä kuukausina aivan roimasti,hänen mielestään minä en osannut muuta kun haukkua ja olla inhottava hänelle.
Miten te olette saaneet teidän puolisonne syömään lääkkeitä?Vai onko jokainen syönyt ihan mukisematta?Onko minulla enää mitään mahdollisuuksia saada hänet ottamaan määrättyjä lääkkeitä vaikka en taida olla häneen enää missään tekemisissä?Olen hänestä erittäin huolissani,vaikka meidän ero oli vaikea ja olen miettinyt että kaikki johtui vain ja ainoastaan hänen sairaudestaan.

1

280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen itse masennus- ja ahdistustapaus. Olen ollut jo pidemmän aikaa, myös silloin kun seurustelin ja olin avoliitossa exäni kanssa. Näin jälkikäteen tuntuu, että exäni ajattelee myös, että meidän eromme johtuu minun sairaudestani. Ongelma vain on siinä, että hän ei ottanut asiaa esille kuin sivulauseissa ja muutamissa keskusteluissa. Vihjeet eivät taida riittää suhteessa, vaan on puhuttava suoraan.

      Oma exäni on vielä melko jäävi puhumaan minun masennuksestani ja ahdistuksestani. Hän lähti luotani, koska oli ahdistunut. Olimme kaksi masennuspotilasta. Tuin häntä suhteen alussa, siinä määrin, että paloin loppuun ja hän kun itse rämmin henkisessä ryteikössä, hän ei kyennyt olemaan minun tukenani, keskustelemaan asioista. Mitä meidän suhteessamme sitten olisi voinut tapahtua. Hänen valintansa oli häipyä vähin äänin, käytännössä ilman ennakkovaroitusta.

      Tila, johon exäni minut jätti oli melko hankala. Ahdistus tuli päivän sisällä erosta ja purkautui aggressioina. Hajotin tavaroita, heitin kylmästi tavaraa roskikseen, painoin käytännössä klo 8-23 tavaraa ulos ja sisään, pyörin parvekkeella katsomassa, jos ex tulisi takaisin ja nukkuminen oli lähes mahdotonta. Hakeuduin itse lääkärille ja sain lääkityksen ahdistukseen ja nukkumisvaikeuksiin. Ongelma vain on siinä, ettei se lääkitys poista perusongelmaa. Ensimmäisen ahdistuslääkkeeni jälkeen vatsastani katosi se ahdistava tunne ja tunteeni vapautuivat. Käytännössä se tarkoitti sitä, että haukuin exäni pystyyn, itkin ja nauroin samaan aikaan.

      Lääkkeen ottaminen on kuitenkin sen ihmisen vastuulla, jolle lääkitys on määrätty. Alaikäisten kohdalla tilanne lienee eri. Mutta mitä ylipäätään minun exäni tarkalleen sillä tiedolla tekisi, otanko lääkkeeni. Ei se enää hänen huolensa ole. Meidän tilanteemme saattaisi olla radikaalisti toisenlainen, jos exäni olisi uskaltanut keskustella asioista, tunteistaan, eikä aina olisi alkanut etsiä syyllisiä milloin millekin. Jos hän koki, että olin toista mieltä, hän käänsi asian välittömästi näin: "okei, mä olen väärässä, sä olet oikeassa, mun vika." Keskustelu oli hienosti jäädytetty tuolla tokaisulla ja häntä alkoi ahdistaa se, että jyräsin hänet keskusteluissa.

      Kun exäsi sanoo, ettet osaa kuin haukkua ja olla inhottava, mistä hän on sellaisen käsityksen sinusta saanut? Jos keskustelussa on menty henkilökohtaisuuksiin, inhottavuuksiin, ongelma ei ole silloin vain masennustapauksessa. Turhautuminen on yksi asia, joka johtaa harkitsemattomiin sanoihin ja tekoihin. Mistä turhautumisen tunne tulee? Kun minä turhaudun, tiedän jonkin asian ahdistavan minua. Sen sijasta, että pitäisi ehkä puhua omasta tunteestaan silloin, sitä ehkä omaa kyvyttömyyttään tulee paiskottua tavaroita tai haukuttua toista.

      En kuitenkaan itse lähtisi siitä, että ihmiset eroavat vain, koska toinen on ollut paska. Ehkä ihmiset eivät joissain tapauksissa vain ole toisilleen sopivat. Ihmiset saattavat antaa periksi unelmistaan ja päätyä sellaisten ihmisten kanssa suhteeseen, jotka eivät kykene tuomaan suhteeseen mitään palkitsevaa. Mutta syy on aina kahdessa ihmisessä siinä suhteessa. Minun depressioni ja ongelmani ovat olleet painava syy exäni eroon, mutta miten hän pesee kätensä omasta ahdistuksestaan ja puhumattomuudestaan? Nössöydestään?

      Jos olet päättänyt, ettet taida olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä, niin eiköhän tilanne ole siltä osin jo ohi. Olet tehnyt valintasi, exäsi tekee omansa. Niiden valintojen kanssa on vain opittava elämään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe