Kuka neuvoisi?

Olen itse masennus- ja ahdistustapaus. Olen ollut jo pidemmän aikaa, myös silloin kun seurustelin ja olin avoliitossa exäni kanssa. Näin jälkikäteen tuntuu, että exäni ajattelee myös, että meidän eromme johtuu minun sairaudestani. Ongelma vain on siinä, että hän ei ottanut asiaa esille kuin sivulauseissa ja muutamissa keskusteluissa. Vihjeet eivät taida riittää suhteessa, vaan on puhuttava suoraan.

Oma exäni on vielä melko jäävi puhumaan minun masennuksestani ja ahdistuksestani. Hän lähti luotani, koska oli ahdistunut. Olimme kaksi masennuspotilasta. Tuin häntä suhteen alussa, siinä määrin, että paloin loppuun ja hän kun itse rämmin henkisessä ryteikössä, hän ei kyennyt olemaan minun tukenani, keskustelemaan asioista. Mitä meidän suhteessamme sitten olisi voinut tapahtua. Hänen valintansa oli häipyä vähin äänin, käytännössä ilman ennakkovaroitusta.

Tila, johon exäni minut jätti oli melko hankala. Ahdistus tuli päivän sisällä erosta ja purkautui aggressioina. Hajotin tavaroita, heitin kylmästi tavaraa roskikseen, painoin käytännössä klo 8-23 tavaraa ulos ja sisään, pyörin parvekkeella katsomassa, jos ex tulisi takaisin ja nukkuminen oli lähes mahdotonta. Hakeuduin itse lääkärille ja sain lääkityksen ahdistukseen ja nukkumisvaikeuksiin. Ongelma vain on siinä, ettei se lääkitys poista perusongelmaa. Ensimmäisen ahdistuslääkkeeni jälkeen vatsastani katosi se ahdistava tunne ja tunteeni vapautuivat. Käytännössä se tarkoitti sitä, että haukuin exäni pystyyn, itkin ja nauroin samaan aikaan.

Lääkkeen ottaminen on kuitenkin sen ihmisen vastuulla, jolle lääkitys on määrätty. Alaikäisten kohdalla tilanne lienee eri. Mutta mitä ylipäätään minun exäni tarkalleen sillä tiedolla tekisi, otanko lääkkeeni. Ei se enää hänen huolensa ole. Meidän tilanteemme saattaisi olla radikaalisti toisenlainen, jos exäni olisi uskaltanut keskustella asioista, tunteistaan, eikä aina olisi alkanut etsiä syyllisiä milloin millekin. Jos hän koki, että olin toista mieltä, hän käänsi asian välittömästi näin: "okei, mä olen väärässä, sä olet oikeassa, mun vika." Keskustelu oli hienosti jäädytetty tuolla tokaisulla ja häntä alkoi ahdistaa se, että jyräsin hänet keskusteluissa.

Kun exäsi sanoo, ettet osaa kuin haukkua ja olla inhottava, mistä hän on sellaisen käsityksen sinusta saanut? Jos keskustelussa on menty henkilökohtaisuuksiin, inhottavuuksiin, ongelma ei ole silloin vain masennustapauksessa. Turhautuminen on yksi asia, joka johtaa harkitsemattomiin sanoihin ja tekoihin. Mistä turhautumisen tunne tulee? Kun minä turhaudun, tiedän jonkin asian ahdistavan minua. Sen sijasta, että pitäisi ehkä puhua omasta tunteestaan silloin, sitä ehkä omaa kyvyttömyyttään tulee paiskottua tavaroita tai haukuttua toista.

En kuitenkaan itse lähtisi siitä, että ihmiset eroavat vain, koska toinen on ollut paska. Ehkä ihmiset eivät joissain tapauksissa vain ole toisilleen sopivat. Ihmiset saattavat antaa periksi unelmistaan ja päätyä sellaisten ihmisten kanssa suhteeseen, jotka eivät kykene tuomaan suhteeseen mitään palkitsevaa. Mutta syy on aina kahdessa ihmisessä siinä suhteessa. Minun depressioni ja ongelmani ovat olleet painava syy exäni eroon, mutta miten hän pesee kätensä omasta ahdistuksestaan ja puhumattomuudestaan? Nössöydestään?

Jos olet päättänyt, ettet taida olla hänen kanssaan enää missään tekemisissä, niin eiköhän tilanne ole siltä osin jo ohi. Olet tehnyt valintasi, exäsi tekee omansa. Niiden valintojen kanssa on vain opittava elämään.