Markku Rossi tarkentaisi vielä kriisinhallintalakia
Janne Impiö
Helsinki
Kriisinhallintalain käsittely tyssäsi viime viikolla eduskunnassa, kun peruslakivaliokunnan ja hallituksen näkemykset asiassa eivät kohdanneet.
Valiokunta linjasi kriisinhallintalakia koskevat linjaukset viime viikon torstaina ensimmäisessä käsittelyssä. Kansanedustaja Markku Rossi (kesk.) muistuttaa, että perustuslakivaliokunta muodostaa kantansa aina ensimmäisessä käsittelyssä.
– Toisessa käsittelyssä keskitytään lausunnon hiomiseen, eikä sen päälinjoista enää silloin äänestetä.
– Jos on saavutettavissa joitain kompromisseja, toisen käsittelyn äänestyksissä edistetään vain valiokunnan yhteisen näkemyksien muodostumista. Tältä pohjalta toimimme viime viikolla.
Vasemmistoliiton edustajat toivat toiseen käsittelyyn uusia ehdotuksia, jotka koskivat muun muassa YK-mandaattia. Rossi lisää, että he halusivat vielä kertaalleen äänestää valiokunnan pohjaesityksestä, jonka mukaisesti valtioneuvosto päättäisi tasavallan presidentin sijasta EU-kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä.
– Siinä äänestyksessä keskustan ryhmä ei halunnut olla tukemassa vasemmistoliiton ehdotuksia tai vielä äänestää erikseen pohjaesityksestä.
Rossin mielestä keskustan ryhmä tuki toisen käsittelyn äänestyksessä hallituksen esitystä, vaikka koko viiden hengen ryhmä äänesti tyhjää.
– Toimme samalla ilmi kantamme, ettemme edelleenkään hyväksy ensimmäisen käsittelyn linjausta.
Rossin mielestä ”tyhjällä” oli merkitystä tässä tapauksessa, sillä valiokunnan lopulliseen lausuntoon päätettiin kirjata maininta niin sanotusta poikkeuslaki-mahdollisuudesta.
– Perustuslakivaliokunta avasi tämän lainkohdan. Lausunto on poikkeuksellinen, koska siinä todetaan, miten asia tulisi hoitaa perustuslain mukaan. Siinä tarjotaan myös ulkoasianvaliokunnalle mahdollisuutta pohtia, viedäänkö esitystä eteenpäin vai ei.
Rossin mielestä 5/6-enemmistöllä eduskunta olisi voinut hyväksyä poikkeuksellisen menettelytavan.
– Tämä mahdollisuus eli noin kolme tuntia, kunnes pääministeri ilmoitti vetävänsä lakiesityksen pois eduskunnasta.
Rossi olisi halunnut nähdä poikkeuslain tuomat mahdollisuudet ensin ulkoasianvaliokunnassa ja sitten puolueissa. Hän mielellään hieman ”jossittelee” asian kanssa.
– Olisivatko suuret puolueet silloin vastustaneet hallituksen linjauksia, Rossi kysyy.
Rossin mielestä tämä olisi ”hieman mutkat oikaisten tarkoittanut” sitä, että lain vastustajat olisivat olleet valmiita leikkaamaan tasavallan presidentin valtaoikeuksia. Hän hieman harmittelee, ettei poikkeuslaista päästy keskustelemaan julkisesti.
– Jos esimerkiksi kokoomus olisi ilmoittanut vastustavansa poikkeuslakia, olisi se samalla lyönyt omaa presidenttiehdokastaan märällä rätillä päin kasvoja.
Eduskunta saa lain uudelleen käsittelyyn presidentinvaalien jälkeen. Rossin mielestä uuteen esitykseen pitäisi kirjata tarkemmin eri toimijoille perustuslain antamat toimivaltuudet.
Rossi muotoilisi esityksen niin, että joukkojen lähettämisestä päättäisi valtioneuvosto tasavallan presidentin myötävaikutuksella. Pattitilanne saataisi ratketa yksinkertaisesti mainitsemalla tasavallan presidentti kriisinhallintalain pykälissä.
– Ei saisi syntyä vaikutelmaa, että tasavallan presidentti jätetään asiassa kokonaan syrjään.
Suomenmaa

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.