Uskon tulisi näkyä ihmisen elämässä ja teoissa, ja useimmilla uskovaisilla se varmasti näkyykin ihan luonnostaan. Mutta ongelma tulee siinä kohtaa, jos yhteisö alkaa liian tiukasti määrittelemään, miten uskon pitää näkyä eli mitä ei pidä tehdä ollakseen oikealla tavalla uskomassa. Yhteisöllä en tarkoita pelkästään puhujia ja ns. virallista linjaa, vaan muita uskovaisia, läheisiä, kavereita ja sukulaisia, jotka alkavat tarkkailla ja osoittaa, milloin joku on astelemassa harhapoluille. Kytätään, käyttääkö joku meikkiä, syntyykö perheeseen "liian vähän" lapsia, ovatko jonkun seuroissakäyntikerrat harventuneet, onko jonkun nähty menevän elokuviin tai viettävän liian tiiviisti aikaa poika/tyttöystävän kanssa.
Ymmärrän tietysti, että on oltava yhteinen kanta ja linja erinäisiin maailmallisiin ilmiöihin ja asioihin, eihän lestadiolaisuus muuten pysyisi kasassa, sillä se perustuu juuri erottautumiseen muusta maailmasta kadotukseen joutumisen pelon uhalla.
Mutta eikö tässä kaikessa, tiukoissa linjauksissa ja toisten uskomisen tilan vahtaamisessa ole unohdettu juuri se tärkein eli uskomisen ydin: omakohtainen usko. Usko Jumalaan ja Jeesukseen syntiemme sovittajana, halu uskoa ja luottamus Jumalaan. Tällä aidolla uskolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lipsahtaako välillä sille väärälle puolelle tai omaksuuko elämäänsä joitakin viattomia seikkoja maailmasta, kuten vaikkapa tv:n maltillisen katselun (kun sydämessä on elävä usko, tv ei kyllä varmasti muodostu elämän pääsisällöksi , minkä pelko kai on tv:n kielteisen maineen syy.) Usko ei häviä minnekään, vaikka elää maailman joidenkin tapojen mukaan, kunhan ei anna asioiden repsahtaa äärilaitoihin (esim. jokainen voi kyllä itse havaita, milloin esimerkiksi alkoholin käyttö menee synnin puolelle, raja ruokaviinin ja kännikaljan välillä on selkeääkin selkeämpi) Ja vaikka lipsahtaisikin, niin aina voi turvautua armoon ja pyytää anteeksi. Usko ei kaadu syntiin, jos on aina valmis ja halukas tekemään siitä parannusta.Tiukkoja sääntöjä tarvitsevat sellaiset, joiden usko on äärimmäisen hatara jo muutenkin tai jotka eivät vaivaudu ajattelmaan uskomisen asioita omakohtaisesti, mutta tällaisten ihmisten uskomisen laita on jo valmiiksi heikko.
Älkäätte siksi uskovaiset vahtiko ja tuomitseko sellaisia uskovaisia, joiden elämään kenties kuuluu sellaista, mitä tiukimmat uskovaiset pitävät kamalana syntinä. Menkää tiukkikset sen sijaan itseenne ja ajatelkaa uskomisen ydintä ja perussanomaa. Ymmärrätte varmasti itsekin, että sääntöjen noudattamisen vahtaaminen on maallisen yhteisön synnyttämä sosiaalinen ilmiö, ei elävän uskon. Itse menetin uskoni juuri siten, että nuo sosiaaliset paineet alkoivat ahdistaa, enkä kokenut itseäni enää uskovaiseksi, kun eivät muutkaan kumminkaan pitäneet, ajattelin. Vasta myöhemmin minulle kirkastui tämä uskon ydin, josta nytkin kirjoitan, mutta ei se enää sillä lailla kosketa, että voisin tehdä parannuksen. Totean vain asian tyynesti ja asiallisesti, hieman ehkä haikeanakin; kumpa olisin tajunnut sen aikaisemmin, ajattelen joskus.
Ymmärrän tietysti, että on oltava yhteinen kanta ja linja erinäisiin maailmallisiin ilmiöihin ja asioihin, eihän lestadiolaisuus muuten pysyisi kasassa, sillä se perustuu juuri erottautumiseen muusta maailmasta kadotukseen joutumisen pelon uhalla.
Mutta eikö tässä kaikessa, tiukoissa linjauksissa ja toisten uskomisen tilan vahtaamisessa ole unohdettu juuri se tärkein eli uskomisen ydin: omakohtainen usko. Usko Jumalaan ja Jeesukseen syntiemme sovittajana, halu uskoa ja luottamus Jumalaan. Tällä aidolla uskolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, lipsahtaako välillä sille väärälle puolelle tai omaksuuko elämäänsä joitakin viattomia seikkoja maailmasta, kuten vaikkapa tv:n maltillisen katselun (kun sydämessä on elävä usko, tv ei kyllä varmasti muodostu elämän pääsisällöksi , minkä pelko kai on tv:n kielteisen maineen syy.) Usko ei häviä minnekään, vaikka elää maailman joidenkin tapojen mukaan, kunhan ei anna asioiden repsahtaa äärilaitoihin (esim. jokainen voi kyllä itse havaita, milloin esimerkiksi alkoholin käyttö menee synnin puolelle, raja ruokaviinin ja kännikaljan välillä on selkeääkin selkeämpi) Ja vaikka lipsahtaisikin, niin aina voi turvautua armoon ja pyytää anteeksi. Usko ei kaadu syntiin, jos on aina valmis ja halukas tekemään siitä parannusta.Tiukkoja sääntöjä tarvitsevat sellaiset, joiden usko on äärimmäisen hatara jo muutenkin tai jotka eivät vaivaudu ajattelmaan uskomisen asioita omakohtaisesti, mutta tällaisten ihmisten uskomisen laita on jo valmiiksi heikko.
Älkäätte siksi uskovaiset vahtiko ja tuomitseko sellaisia uskovaisia, joiden elämään kenties kuuluu sellaista, mitä tiukimmat uskovaiset pitävät kamalana syntinä. Menkää tiukkikset sen sijaan itseenne ja ajatelkaa uskomisen ydintä ja perussanomaa. Ymmärrätte varmasti itsekin, että sääntöjen noudattamisen vahtaaminen on maallisen yhteisön synnyttämä sosiaalinen ilmiö, ei elävän uskon. Itse menetin uskoni juuri siten, että nuo sosiaaliset paineet alkoivat ahdistaa, enkä kokenut itseäni enää uskovaiseksi, kun eivät muutkaan kumminkaan pitäneet, ajattelin. Vasta myöhemmin minulle kirkastui tämä uskon ydin, josta nytkin kirjoitan, mutta ei se enää sillä lailla kosketa, että voisin tehdä parannuksen. Totean vain asian tyynesti ja asiallisesti, hieman ehkä haikeanakin; kumpa olisin tajunnut sen aikaisemmin, ajattelen joskus.
Vastaukset 7
Vanhimmat
käynyt niin. Ensin on tullut "pikkusyntejä" ja sitten isompia, et olekkaan halunnut niistä luopua,ja usko on kuollut. Mihin johtopäätökseen tästä kirjoituksesta tulemme,on hyvä olla veljen/sisaren vartijana.
"on hyvä olla veljen/sisaren vartijana."
Tule tänne, voin vahtia sinua! Sinulla on varmaan paljon kaikenlaista pientä, josta voin sinua rakkaudella neuvoa luopumaan!
ensin pikkusyntej' ja sitten isompia...ei se ihan niin mennyt. Vaan niin, ett' lapsesta asti ajattelin joka ikisen pienen asian ja ajatuksen johtavan helvettiin, kuten vaikkapa vahingossa telkkarin katsomisen jossakin yleisell' paikalla tms. Sama ajatus piinasi jatkuvasti kasvaessakin, kasvoin sellaiseen tekoihin painottuvaan uskovaisuuteen enk' miss''n vaiheessa tajunnut uskomisen ydint', koska ei siihen kukaan kannustanutkaan. En olisi ikin' tuntenut tarvettakaan kielt'' uskoani, jos minulle olisi aiemmin valjennut, ettei usko kaadu pieniin tai suurempiinkaan pahoihin tekoihin eik' niiden pid' antaa tulla uskomisen esteeksi. Mutta kun muiden uskovaisten suunnalta tulee jatkuvasti sellaista painetta, ett' se ja se teko tai tapa on synti, niin, niin se oli omiaan ottamaan loputkin uskomisen halut pois. Tuosta vartioinnista sen verran, ett' sekin vaikuttaa huikean paljon, kuka vartioi. jos se on joku l'heinen ja rakas ihminen, vaikutus on varmasti positiivinen, mutta jos se on joku puolituntematon tiukkapipoinen uskovainen, niin eip' paljon tuo positiivista tulosta. Veljenvartionti ei oikeuta kenen tahansa asioiden kaiveluihin, ja usein tuolla vartioimisperiaattella puututaan toisten asioihin silkkaa kateutta tai uteliaisuutta,ei niin kovin aralla mielell'.
Tietysti on hyvä pitää huolta veljestään ja neuvoa luopumaan synneistä.
Ja luopio on aina tervetullut takaisin.
Mutta uskovat kasvavat uskossaan jokainen eri vauhtia ja yksilöllisesti. Se mikä toiselle on syntiä ei toiselle vielä ole.
Esimerkiksi minä pidän syntinä tupakanpolttoa, mutta jos näen vl porukkaa tupakalla en mene sinne nyhtelemaan. Annan aikaa ja rukoilen että Herra vaikuttaisi muutosta.
Mutta joka turmelee Pyhän hengen temppelin sen Herrakin on turmeleva.
No itse pyhitys elämä on lessuilla niin pielessä ja ihmistekoja että siitä ei nyt taas jaksa alkaa, kunhan ensin tulisivat Pyhällä hengellä kastetuiksi ja saisivat kielilläpuhumisen armolahjan
Onko tupakka ainut synti? mitä mieltä olet alkoholista ja julkisesta seksistä, jota viljellään joka puolella? mitkä mielestäsi ovat tässä ajassa näkyvää syntiä?
...kielilläpuhumisesta, onko silloin usko tullut jotenkin todistetuksi itselle ja muillekin, vai?
Mitä tarkoitat "Pyhällä hengellä kastamisella"?
Eikö sinun käsityksesi mukaan Pyhä Henki tule ihmissydämeen, kun tämä tekee parannuksen synneistään ja uskoo?
Vielä yksi kysymys: Kuulutko Helluntaiseurakuntaan?
siis: Mitä hyötyä on...