Vanhasen vahingonlaukaus

Vanhasen vahingonlaukaus on vahingoksi Suomen Kansalle.

Perustelen hieman: Matti Taneli on sinänsä vahinko Suomen Pääministerinä. Hänhän joutui pääministerin remmiin Anneli Jäätteenmäen jouduttua nalkkiin valehtelusta. Auvoisesta Nummelan nukkumalähiöstä vedettiin kaksoiselämää viettävä takarivin taavi vastuuseen. Tästäkin Keskusta on vastuussa, koska ei ollut todellakaan ketään muuta, jota vakavasti olisi voitu edes ajatella. Keskusta ei sillä lailla ole sivistyspuolue, että siellä olisi "sakset" ylittävää määrää potentiaalisia resursseja ministeriöön. Pekkarinen Keskustan puheenjohtajana olisi vertautunut Caeuscehkun Romaniaan.

Eli Keskusta oli järkevä (mahdollisuuksien rajoissa), kun ei valinnut johtajakseen Pekkarista, Kääriäistä tai Juhantaloa.

Perimmäinen vahingonlaukaus tapahtui Maalaisliiton Nondemokratian odotuksen huumassa.
7339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

inkvisitiota ei kun siis että Vanhasesta tulee sattumaministeri :D

Selusta jäi kiireessä turvaamatta :D

Tätä ei pese puhtaaksi edes Kim il Hokkanen!

:D

Äänestä
  • No onpas meillä käynyt mieletön flaksi!
    Paras poliitinen sattuma = Matti Vanhanen.

    Totuuden nimissä Matti Vanhanen on pitkän tien poliitikko.
    Eikä ollenkaan sattumaa että juuri Matti valikoitui Jäätteenmäen jälkeen pääministeriksi. Hän sopi kriisin keskelltä parhaiten niin henkilönä --myös poliittisena sellaisena, sekä demareille että keskustalaisille johtamaan hallitusta.

    Äänestä

Mitähän vielä keksisit?
Oletko nyt varmasti kaikki mieltä kalvaavat asiat kirjoittanut tälle palstalle?

Ilmeisesti sinä olet "sillalailla" sivistynyt, että
jaksat "sillalailla" keksiä noita tarinoitasi?

Äänestä
  • Ei Matti Vanhasen heikkoudessa ja keskustan sivistymättömyydessä kerrota suurelle enemmistölle. Sääli!

    Äänestä

Keskusta markkinoi Vanhasta hallituskumppaneilleen teesillä "rehellisin mitä meiltä löytyy". Tämä on tietysti kauniista muotoiltu umpikieron puolueen yhdestä jäsenestä. Hallituskumppanit alkoivat kyllästyä sellaiseen yhteistyökumppaniin, jonka puheenjohtajat joutuisivat rukkaamaan aikataulujaan sen, mukaan pitääkö ehtiä valtioneuvoston istuntoon vai käräjäsaliin madonlukuja kuulemaan.

Kun valitaan "rehellisin mitä puolueesta löytyy", joudutaan pakostakin tinkimään muista ominaisuuksista kuten älystä. Kepussa umpikierous ja äly ovat synonyymeja. Jos Keskusta oli painottanut keskustalaista älyä, se olisi valinnut puheenjohtajakseen Paavo Väyrysen ja toisena vaihtoehtona Mauri Pekkarisen.

Väyrysen valinta olisi ollut ideaalinen. Silloin ainakin ulkopuoliselle olisi käynyt selväksi, että puolue on yhtä kuin puheenjohtajansa eikä poikkeus säännöstä.

Sepi Kieriäinenkin muuten just televisiössä hörähteli Matin typeryydelle, kun sanoi, että perustuslakivalikuntaa on turha alkaa tässä tilanteessa syyttelemään mistään politikoinnista, vaan pitää otta realiteetit realiteetteina alkaa tekemään aivotyötä sen puolesta, miten hallituksen toivomaan lopputulokseen päästään perustuslakivaiokunnan lausunnossa esitetyt seikat huomioiden. Sepi sentään on valmis tekemään aivotyötä ja jättäisi turhanpäiväiset suutahdukset sikseen, koska on leppoisa ja kokenut poliitikko. Kävi hyvin ilmi, kuinka Sepi näillä kommenteillaan kummeksui ja ylenkatsoi Vanhasen lapsellista reagointia. Aika monella suunnalla ollaan siis Keskustan sisälläkin jo valmiita harkitsemaan Vanhasen lähtölaskennan aloittamista. Vanhaselta puuttuu keskustalainen äly kokonaan. Kun hän yrittää sitä käyttää, kaikki nauravat, Kieriäinen ensimmäisenä.

Äänestä
  • Vanhasen ongelmat ovat niin moninaiset, että jätän ne kevyeen, umpeutuvaan -vielä jäätymättömään- lammikkoon.

    Maalaisliitolaisten palava kärki, Kääriäinen, on uskomaton pyöriäinen. Mies heilahtaa aina sisäpiiriin. Ehkä siksi kepu on aina epäilyksenalaisena.

    Pidän Maalaisliiton toimintaa moraalittomana 1950- luvun alkupuolelta asti. Kekkonen sorvasi ja Korsimo hioi. Tiukka Pres.-vaalikampanjan voitto antoi Kekkoselle mahdollisuuden kostaa täysillä. Sen mahdollisuuden hän myös käytti.

    Äänestä

  • Trocnsk ffuebj nmasf jvoevn- vpekjfnjh. Anejfejoof n feub. Nveofk klfal snf vsö feofkknw. Mölekdja väekfkejhdf. Vpenfjefkalk Mielipidepankki tröttöröö. Har kunf höhhöö. Hrjee hihii!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auringonlaskun vastustaja kirjoitti:

Vanhasen vahingonlaukaus on vahingoksi Suomen Kansalle.

Perustelen hieman: Matti Taneli on sinänsä vahinko Suomen Pääministerinä. Hänhän joutui pääministerin remmiin Anneli Jäätteenmäen jouduttua nalkkiin valehtelusta. Auvoisesta Nummelan nukkumalähiöstä vedettiin kaksoiselämää viettävä takarivin taavi vastuuseen. Tästäkin Keskusta on vastuussa, koska ei ollut todellakaan ketään muuta, jota vakavasti olisi voitu edes ajatella. Keskusta ei sillä lailla ole sivistyspuolue, että siellä olisi "sakset" ylittävää määrää potentiaalisia resursseja ministeriöön. Pekkarinen Keskustan puheenjohtajana olisi vertautunut Caeuscehkun Romaniaan.

Eli Keskusta oli järkevä (mahdollisuuksien rajoissa), kun ei valinnut johtajakseen Pekkarista, Kääriäistä tai Juhantaloa.

Perimmäinen vahingonlaukaus tapahtui Maalaisliiton Nondemokratian odotuksen huumassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu