"Kirves on jo puun juurella" Timo Soinin puhe Eduskunnassa

SiskoSuomi

Kansanedustaja Timo Soini piti Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron 29.11.2005 kun käsiteltiin asiaa ”Valtioneuvoston selonteko EU:n Perustuslakisopimuksesta”.

"Arvoisa puhemies
Hallituksen selontekohan on ihan selvä asia - mutta Perussuomalaisten johtopäätös on päinvastoin. EU:n Perustuslaki on todellisuudessa nykymuodossaan kuollut, eikä sen perään itsenäisyyttä puolustavien, todellista kansanvaltaa puolustavien tahojen kannata haikailla. EU:n yläluokkainen sanelupolitiikka, on Suomen vanhoilta ja väsyneiltä puolueilta saamastaan tuesta huolimatta, kärsinyt täydellisen haaksirikon. Vanhasen hallitus ja sitä myötäillyt näennäisoppositio on kärsinyt täydellisen tappion. Itsenäisyys on jälleen päivän lähempänä.

Euroopan Unioni on lähtenyt murentamaan kansallista demokratiaa tavalla, jota rehellinen Suomen kansan enemmistö ei varmasti hyväksy. Vanhat puolueet harhauttavat kansaa puheilla demokratian lisäämisestä ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien parantamisesta. Sama valhepropaganda jyllää kuin ennen EU-kansanäänestystä. Totuus tunkee kuitenkin esiin ja täyte väistyy.

Hallitus vetää perässään kahteen kertaan hylättyä Perustuslakisopimusta kuin hyljettä kuivalla maalla. Tässä toiminnassa täyttyvät kaikki farssin tunnusmerkit. Mitä enemmän hallitus perustelee hylättyä sopimusta, sitä enemmän totuus paljastuu. Suomen kansa huomaa mitä heille ollaan myymässä ja mitä hallitus on kauppaamassa. Sopimus EU:n uudesta Perustuslaista ylittää voimaltaan ja vaikutukseltaan oman Perustuslakimme. Tämä EU-lakien ensisijaisuus kansalliseen lainsäädäntöön nähden on Perussuomalaisille täysin sietämätön ja mahdoton ajatus. Me emme hyväksy EU:ta Suomen yläpuolelle ja vielä koittaa se aika, kun tällaista orjuutta ei enää ole.

Tämä Perustuslaki kasvattaisi EU-parlamentin valtaa. Sitäkin hallitus kehtaa kehua. Ajatelkaa nyt, että Kreikan kommunistit ja Italian fasistit päättävät EU-parlamentissa Suomen asioista! Haluan vallan takaisin tänne Arkadianmäelle. Eduskunnalla ei tällä, eikä tulevilla ole mielestäni oikeutta luovuttaa Suomen kansalle kuuluvaa valtiovaltaa eteenpäin Eduskunnalta Euroopan Unionille. En ole valmis siirtämään tätä valtaa pois lapsiltamme ja tulevilta sukupolvilta. Itsenäinen Suomi kuuluu myös heille.

Arvoisa puhemies
Voltaire sanoi aikoinaan, että on vaarallista olla oikeassa silloin, kun hallitus on väärässä. Euroopan Unioni on pala palalta heikentämässä kansallista päätösvaltaa ja antamassa sitä lisää EU:n laajuisille puolueille puoluetukena. Asia kerrotaan selonteossa sievisteltynä, mutta tarkoitus on maksaa veronmaksajien taskusta puoluetukea EU-puolueille. Tuki rajataan tarkasti ja suurimmat hyötyjät ovat sosialistit ja konservatiivit, joiden keksintöä koko EU on. EU:n perustivat saksalaiset pankkiirit ja ranskalaiset sosialistit. Täytyy todella olla ympärivuotinen kepulainen, jos tätä ei ymmärrä. Keskusta vetää Suomen EU-rekeä, mutta valtaa EU:ssa käyttävät sosialistit ja euro-kokoomus, kansallinen kokoomus on vain historiallinen ekomerkki, jolla Suomessa saadaan apteekkarien äänet.

Suomen EU-jäsenyys on täynnä erilaisia ns. torjuntavoittoja. Viimeinen torjuntavoitto oli sokerintuotannon puolittaminen Suomessa. Samanlainen ns. torjuntavoitto oli tämä nyt käsittelyssä oleva kahteen kertaan hylätty Perustuslakiluonnos, jossa jyrättiin kaikki Suomen keskeiset neuvottelutavoitteet. Seuraavakin torjuntavoitto on jo tiedossa. Kun EU hyväksyy uudet budjettiraamit ja Suomen nettomaksuosuus kuusinkertaistuu, niin hallitus puhuu taas torjuntavoitosta ja näennäisoppositio avittaa melalla vieressä, kun Suomen EU-laiva purjehtii Titanicin lailla kohti jäävuorta.

Arvoisa puhemies
Ajankohtainen kriisinhallintalain käsittely osoittaa, että EU on viemässä Suomessa Presidentiltä kaiken vallan. Presidentin valtaa ajetaan alas EU:n avulla ja EU-perusteilla. EU-politiikka on hallitusvetoista ja presidentille on jäämässä sivustakatsojan osa. On hyvä, että tämä kiista pulpahti pintaan vaalien alla, jolloin Suomen kansa huomaa mihin EU-jäsenyys on presidenttiyden viemässä. Perussuomalaiset eivät hyväksy Presidentin vallan vähentämistä. Suomen kansa on samaa mieltä. On tässä kahteen kertaan kuopatussa Perustuslakiluonnoksessa yksi parannus nykykäytäntöön, siinä on selkeä eropykälä.

Ranskan ja Hollannin kansat kaatoivat Perustuslakisopimuksen kansanäänestyksessä. Suomen valtapuolueet eivät uskaltaneet antaa Suomen kansan päättää asiasta. Tämä selkärangattomuuden taktiikka ei kuitenkaan tuonut EU:n myötäjuoksijoille voittoa ja siksi täällä nyt ratifioinnin sijasta käsitellään selontekoa kahteen kertaan hylätystä EU-Perustuslaista. Toivottavasti Suomen kansa nyt huomaa mihin meitä ollaan edelleen viemässä, eikä anna tämän tilaisuuden mennä läpi korvien. Tätä selontekoa kannattaa kyllä lukea, sillä siinä paljastuu Suomen itsenäisyyttä kaventava totuus.

Arvoisa puhemies
Kaikki tiivistyy kysymykseen onko EU rehellinen järjestelmä? Ei ole. Se ei ole sen paremmin rehellinen kuin demokraattinenkaan. Tämä Perustuslakiluonnos kaventaisi edelleen merkittävästi Suomen suvereniteettia ja itsenäisyyttä. Perussuomalaiset eivät tällaista linjaa tule hyväksymään. Hallitus vetoaa kansalliseen konsensukseen ja yksimielisyyteen EU-asioissa. Sellaista seireeniä ei hallituksella ole, joka pääsee Perussuomalaisten itsenäisyystahdon murtamaan. Väärä yhteisymmärrys ei saa tukeamme. Jos opetuslapset olisivat aikanaan julistaneet uskoaan sen ajan konsensukseen, niin siinä olisi evankeliumi jäänyt levittämättä.

Ylimielinen EU-yläluokka on hämmennyksen tilassa. Suuri unelma EU-liittovaltiosta on karkaamassa käsistä. Sitä ei suomalaisten tarvitse surra, eikä sen perään kyynelehtiä. EU:n hajoamisen siemenet on jo kylvetty. Itsenäisyys on jälleen päivän lähempänä. Perussuomalaisten mielestä Suomi, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia ovat ensimmäiset maat, jotka jättävät Euroopan Unionin. Mitä pikemmin tämä tapahtuu sen parempi; Eurooppa tarvitsee yhteistyötä ja vapaakauppaa, mutta nykymuotoista, todellisuudesta vieraantunutta ja kansojen itsemääräämisoikeutta kaventavaa teknokraatti- ja byrokraattivaltaa se ei tarvitse. Kirves on jo puun juurella."

19

599

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • osoitteessa
      • http://www.vahtera.net/Pres...

        Tässä vaiheessa Soini on tasoissa Niinistön kanssa. Uskomatonta! Pitääkö kansa pintansa?


      • Piitu
        http://www.vahtera.net/Pres... kirjoitti:

        Tässä vaiheessa Soini on tasoissa Niinistön kanssa. Uskomatonta! Pitääkö kansa pintansa?

        ja hyvin pyyhkii Soinilla.


      • tässä vaiheessa

      • Teppo.

      • tämäkin
        Teppo. kirjoitti:

        Mikä on otanta?

        Eipä teillä paljoa päivä paista;)


      • Teppo.
        tämäkin kirjoitti:

        Eipä teillä paljoa päivä paista;)

        Säälittävää toiveajattelua.

        Tainneet sulla tilastomatikan tunnit tullua nukuttua? Tai ai niin, eihän teikäläisillä ole kuin peruskoulupohja joten voi olla termi tuntematon.


    • nsfhisd

      kovassa käytössä Mais#lla

    • Teppo.

      On se hyvä että on tuo EU olemassa, jotta joku saa siitä elämänsä tarkoituksen.

      • EdmundSimpsonBurkerrson

        pirtissä istuessa... ja kun kaukana näkyisi EU:n lippu niin HUI! Verhot kiinni ja viilipyttyyn piiloon!


      • vainoharhasta
        EdmundSimpsonBurkerrson kirjoitti:

        pirtissä istuessa... ja kun kaukana näkyisi EU:n lippu niin HUI! Verhot kiinni ja viilipyttyyn piiloon!

        Omat päiväsi näyttää menevän juuri niin kuin kirjoitat, pirtissä istuessa... ja vainonkohteena
        kai joku naapuri tai jotai sinne päin.


    • Suomen kansalainen

      Kyllä oli mannaa silmille lukea eduskunnassamme pidetty puhe, joka oli täyttä asiaa. Lohduttaa mieltä, että siellä on edes yksi itsenäisyysmies (Vistbacka ja Halme lienevät myös).

      Olen ollut vaiheessa, ketä äänestän presidentinvaaleissa. Tarjaa en missään tapauksessa. Tuo puhe varmisti, että ääneni menee Timo Soinille, ellei hän jotenkin mokaa tv - väittelyitä.

      Yksi kohta, joka toistui kaksi kertaa, on syytä kopioida tähänkin viestiin: "Itsenäisyys on jälleen päivän lähempänä."

      • veteraanin leski

        äimistyin täysin
        kun luin Soinin puhetta, kyyneleet tuli ja toivo itsenäistymisestä heräsi taas. Tuollaista puhetta ei Suomen eduskunnassa ole kuultu pitkiin aikoihin.
        Tulostin puheen ja lähden kopioimaan ja lähetän sen joulutervehdyksenä kaikille tuttaville.
        Uskon, että EU-suosta noustaan vielä.


      • Mr Ranua
        veteraanin leski kirjoitti:

        äimistyin täysin
        kun luin Soinin puhetta, kyyneleet tuli ja toivo itsenäistymisestä heräsi taas. Tuollaista puhetta ei Suomen eduskunnassa ole kuultu pitkiin aikoihin.
        Tulostin puheen ja lähden kopioimaan ja lähetän sen joulutervehdyksenä kaikille tuttaville.
        Uskon, että EU-suosta noustaan vielä.

        Suomelle ulos EU:sta. Kannatetaan.


      • ääni Oulusta
        Mr Ranua kirjoitti:

        Suomelle ulos EU:sta. Kannatetaan.

        ei ole puhunut itsenäisyyden palauttamisesta mitään.
        Äänet Soinille! Ja kiitos hyvistä puheenvuoroista edeskunnassa. Kuulolla on oltu ja äänestetään.


      • K. Koivu
        ääni Oulusta kirjoitti:

        ei ole puhunut itsenäisyyden palauttamisesta mitään.
        Äänet Soinille! Ja kiitos hyvistä puheenvuoroista edeskunnassa. Kuulolla on oltu ja äänestetään.

        Vaikka kysely on epävirallinen, antaa se suuntaa.
        Käväise klikkaamassa ja viestitä eteenpäin lähipiirissäsi.

        http://www.vahtera.net/Presidentinvaalit-2006


      • kansantahto
        K. Koivu kirjoitti:

        Vaikka kysely on epävirallinen, antaa se suuntaa.
        Käväise klikkaamassa ja viestitä eteenpäin lähipiirissäsi.

        http://www.vahtera.net/Presidentinvaalit-2006

        Soini johtaa niukasti ja työväenluokanehdokas Niinistö jo tasoissa. Mitä saa rahalla?

        Jatkokysymys: Onko kokoomuslaisilla useampi netti?


    • Herännyt

      Aivan loistavaa! Soinille ja perussuomalaisille tätä menoa varma vaalivoitto seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    • syntynyt

      totta töriset. jos löis kamaralla,kipu heltiäis hetkeksi,mutta lopullinen isku tulee?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30637
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4096
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2697
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1865
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      589
      1643
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1579
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1555
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1477
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1228
    Aihe