Muutamien henkilöiden harteilla. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, kun vastauksia aiheisiin ei tule.
Näinhän se on. Eräs kaikkien paini-ihmisten tuntema henkilö sanoi, että ennen hän kantaa mattoja, kun menee pyytämään rahaa.
ONKO SE NYT NIIN VAIKEAA.
Seurojen talous vain
4
761
Vastaukset
Sponsoreiden hankkiminen on kyllä tietyllä tavalla kerjäämistä ja ehkä siksi myös hankalaa. Mutta sellaiset ihmiset, jostka ovat saaneet kaupallisen koulutuksen/työkokemuksen osaavat tehdä sen luonnostaan. Heitä kaipaan painiseurojen taustavoimiksi, sillä he ovat seuratasollakin kultaakin kalliimpia. Nämä ihmiset kun osaavat ajatella asian kaupantekotilanteena, eli ajattelevat sitä, miten paini myydään sponsorille (ja mitä tuleva sponsori siitä hyötyy.)
Ja kyllä seurat niitä mattojen kantajiakin kaipaavat. Jokainen aktiivisesti osallistuva on paikkansa toimivassa seurassa ansainnut.- Harkitsija
Kun sponsori sijoittaa rahaa painiin, niin yritys haluaa myös jotain vastinetta. Yleensä se on näkyvyys; televisio, lehti, mainospaikka salissa, painijan trikoissa jne.
Kun lähestyy sponsoria, on ensiarvoisen tärkeää päästä tapaamaan tätä. Olla eri vaihtoehtoja valmiina jo vaikka paperille kirjoitettuna kahtena kappaleena. Yrityksillä on aika kortilla. Asia on tehtävä mahdollisimman helpoksi yrittäjällä.
Jos yrittää tarjota jotain aineetonta yrittäjälle, niin tässäkin tapauksessa asia on oltava paperilla valmiina, vaikka puhua saa useinkin paljon.
Tämä asia tuntuu menevän Junttamiehen kanssa kaksinpuheluksi. Esittäkää mielipiteitä. Yhtäkään yritystä yhteistyökumppanin saamiseksi ei pidä selättää.
- Niskalenkki
Joo kyllähän toi rahan kerääminen(kerjääminen)
vaatii tietynlaista luonnetta ja puhelahjoja, etenkin kun kyseessä on paini.Ei millään meinaa mennä mun jakeluun miksi isot firmat ei lähde mukaan tukemaan painia, vaikka olympiamitallit ovat olleet pitkälti painioiden varassa. Vaikka sulla olisi esittää muutama lupaava nuori joilla on jo nyt meriittiä, niin nihkeetä on. Täytyy tehdä todella kovasti töitä nöyrällä asenteella ja lakki nätisti kourassa, jos jotain meinaa saada. Tietysti jos on hyviä suhteita vakavaraisiin firmoihin niin se kyllä helpottaa vähän asiaa.Parasta olisi että saisi tehtyä 3-5 vuotisen sopimuksen, vaikka summa olisi vähän pienempi. Yksittäisten urheilioiden kohdalla sponssi on aina riskisijotus niinkuin on myös pörssikauppa. Tee tänään sopimus, olympialaisten jälkeen se on kalliimpaa (tai sitten ei)
Mutta se on tärkeintä että uskoo ja luottaa itse siihen mitä esittää sponsorille, ja saada sponsori myös vakuuttuneeksi siintä että tukee hyvää asiaa. - mikki
Ei rahaa saa ilman vastinetta, niin kuin on tässä todettu. Mutta ottamalla vastaan yritysten tarjoamia pikku hommia, saa edes suolarahoja seuralle. Oma työnantajani teettää seuroilla sellaisia töitä mitkä tulisi palkatulla väellä aivan liian kalliiksi (kyseessä on kylläkin iso firma). Mutta työtä vastaan saa rahaa, eikä silloin tarvi mainostaa mitään eikä ketään. Suurin ongelma meidän seurassa on ollut siinä, että kökkäväki koostuu pääosin valmentajista, vanhempien mukaansaaminen on kyllä ihmeteltävän vaikeaa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954