Nysväys pelasti!

Lada

Huh! Tulin Ladallani tuttuun alamäkikaarteeseen, mutta hyvin rutiininomaisesta tilanteesta huolimatta käväisi mielessäni ajatus vaarasta. "Linjan pelastaa vain vaaran aavistus", kuten tälläkin palstalla on ansiokkaasti siteerattu. Siirsin jalan jarrulle ja pudotin vauhdin kohtuulliseen nysväysnopeuteen, sellaiseen jossa on helppo kaivaa nenää ja tarkastella työn tulosta.

Tie oli kiillottunut peilikirkkaaksi ja naapurin isäntä ketjuttomalla takaveto-Nuffieldilla oli luisunut ulkokaarteeseen tieltä pois! Traktori oli kirjaimellisesti ojassa, mutta vain puolisen metriä itse tienreunan ulkopuolella. Olisi ollut muuten myös Ladan suistumissuunta, eikä neljä tonnia painava traktori anna periksi yhtään vaikka (sinänsä luja) auto siihen törmäisikin.

Kyllä kannatti tulla mutkaan nysväten! Ja nyt joku sanoo, että olisit ajanut lujempaa ja ehtinyt paikan ohi ennen kuin hankaluuksia olisi syntynytkään. Okei - minun olisi pitänyt olla noin kuusi tuntia nopeampi. Vaatisi aikamoiset resurssit Ladan konepellin alle hoitaa kaikki ajelut kesäaikaan, että voisi sitten vetäytyä talviunille. Vai?

13

1842

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vain pistäny pienempää sisään, yksi käsi ratissa, toinen vaihekepissä, tallan pohjaan ja roikottanut etusta sisäkurvin ojassa. Kyllä se Larppa ois siitä taittunu. Varmasti oisi.

      • Lada

        Ahaa - oot näitä kovavauhtisen koulukunnan miehiä. Et ole tällä palstalla yksin. Että jos onnettomuus vältetään niin okei, mutta jos onnettomuus vältetään kiihdyttämällä ja kaahaamalla, niin se on autoilua se!


      • Lada kirjoitti:

        Ahaa - oot näitä kovavauhtisen koulukunnan miehiä. Et ole tällä palstalla yksin. Että jos onnettomuus vältetään niin okei, mutta jos onnettomuus vältetään kiihdyttämällä ja kaahaamalla, niin se on autoilua se!

        Pakko tunnustaa, että arvostan enemmän huipulla olevia rallikuskeja kuin formulatähtiä. Esimerkiksi Tommi Mäkinen on kovempi jätkä kuin Shumi tai Häkkinen. Vaikka Schumacher ja Häkkinen kovia ajamaan onkin. Formuloissa kierretään sitä yhtä ja samaa rinkiä, kukapa sitä ei oppisi ajamaan kovaa jos on vauhti verissä?

        Mutta oikeasti en kuitenkaan suosittele rallin tai formulan ajamista yleisessä liikenteessä, ne kuuluvat ihan jonnekkin muualle kuin yleiseen liikenteeseen.


      • Runosuoli kukkii
        puukuski kirjoitti:

        Pakko tunnustaa, että arvostan enemmän huipulla olevia rallikuskeja kuin formulatähtiä. Esimerkiksi Tommi Mäkinen on kovempi jätkä kuin Shumi tai Häkkinen. Vaikka Schumacher ja Häkkinen kovia ajamaan onkin. Formuloissa kierretään sitä yhtä ja samaa rinkiä, kukapa sitä ei oppisi ajamaan kovaa jos on vauhti verissä?

        Mutta oikeasti en kuitenkaan suosittele rallin tai formulan ajamista yleisessä liikenteessä, ne kuuluvat ihan jonnekkin muualle kuin yleiseen liikenteeseen.

        Vaale tukka??? No vaikea laji kuitenkin.


    • Äijälä

      Vaaran aavistus on todella hyvä ominaisuus.
      Minullekkin etiäiset kuihkii aina kun tulee mutka, että siellähän saattaa olla joku edessä.

      Kerran Kainuussa ajellessa oli mutkan takan porolauma tiellä. Olin hiljentänyt, mutta siltikin näytti ensin, ettei ehdi pysähtyä, kun suttina meni. Lapissa kun ajaa kesällä iltamyöhään kohti pohjoista niin aurinko paistaa matalalta tosi häikäisevästi. Jos silloin ei älyä hiljentää, törmää varmasti, jos edessä on omalla ajouralla vaikkapa se hidas maataloustraktori menossa.

    • arttu perkule

      Kyllähän nuhuvi tulee luiskasta että heilahtaa, ei se sielä kuutta tuntia ole. Eikä paina neljää tonnia.

      • Lada

        Okei, ehkä ei kuutta, mutta useita tässä tapauksessa kuitenkin. Niillä renkailla, siitä tilanteesta sillä pinnalla (nuoskaa lunta ruohikossa) se ei kuitenkaan omin voimin päässyt mihinkään. Paljonkos se sitten painaa? Sen verran jykevän näköinen vehje nostovarret valmiina keihästämään Ladan keulan, ettei kiinnostanut törmätä.


    • The Rat

      Käsitin viestistäsi että nopeammin ajaen olisit joko:
      a) suistunut tieltä
      b) koukannut vastaantulijoiden kaistan kautta

      Oikea tilannenopeus ei ole nysväämistä.
      Jos sen sijaan olisit ajellut tuota kahtakymppiä suoralla tiellä ja hyvällä näkyvyydellä koska viiden kilometrin päässä odottaa tuo mutka... :)

      • Kallonkutistaja

        On se nysväystä, jos sen tekee kaveri.

        Mutta jos sen tekee itse niin, silloin se oikeaa tilannenopeutta.

        Sama logiikka pätee myös pelkäämisen ja varovaisuuden välillä, vaikka niissäkin kyse on samanlaisesta toiminnasta.


    • "sporttisesti" ojaan

      Vähän jäätä taas tien pinnassa niin sportit on metässä tai jossakin romuna.

    • Auto- Antero

      Nuorena kloppina, kun minulla ei ollut vielä loistoautoa, ajelin kaverini kanssa kilpaa Snappertunassa. Jätkä jäi kuin tikku paskaan.

      Hetken päästä minulle tuli voimakas tunne että pian sattuu jotain ja hiljentelin vahtini mateluksi. Viitisen minuuttia kului ja kaverini sai minut viimein kiinni ja paineli vauhdilla ohi.

      Vain pari kilometriä ajelin kaverini heittelehtivän Isuzun perässä, kunnes erään nyppylän takaa tuli Tuhnus keskellä tietä vastaan. Hillitön rysäys ja katselin Isuzun pohjalevyä, kun takapyörät nousivat metrin korkeudelle ilmaan törmäyksen johdosta.

      Sairaalakeikkahan siitä tuli ja kaksi korjauskelvotonta romua. Onneksi selvittiin katkenneilla luilla.

      Kannattaa siis totella kohtalon sormea, kun se raapaisee niskaa.

      • Onvaan

        On vaan semmonen tunne, että kohta sattuu sullekkin.

        Kokeileppa radalla, niinkuin minäkin.

        Siellä voi ottaa miehestä ja autosta mittaa.

        Luulen että jäät ( tai tiedän), jo ekassa mutkassa
        tommoset 3 sekkaa, kuten kaikki aloittelijat.


    • K.Ä.

      Nuffi ei kuitenkaan paina neljää tonnia. Ehkä puolet siitä. Muuten oikein toimittu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe