Tuleeko kenenkään muun Nubiran jousituksesta outoja ääniä esim. korotettuun suojatiehen ajettaessa? Omassani on alusta asti tullut pakkasella ihmeellisiä kwiik-kwiik-ääniä sekä edestä että takaa. Autooni vaihdettiin jotkut kumipuslat eteen mutta silti aika usein ääntä edelleen esiintyy, myös takaa. Nyt olen huomannut, että etupäästä tulee myös muita epämääräisiä ääniä, kun jousitus joutuu kovemmalle, kuten juuri noissa korotetuissa suojateissä. Kerääköhän etupään jousitus jonnekin väärään paikkaan jäätä tai likaa, joka aiheuttaisi noita ääniä? Olisi kiva kuulla, onko muiden Nubiroissa ylimääräisiä jousitusääniä...
Nubiran 1.8 CDX:n jousituksen äänet
7
1537
Vastaukset
- -ah-
Ei ole omasta kuulunut mitään. Nuo äänet saattaa johtua juuri siitä että iskareihin on mennyt lunta tai jäätä. Edellisessä autossani kävi pari kertaa noin ja tuloksena oli juuri tuollaista ääntelyä. Kannattaa viedä auto lämpimään talliin tai parkkitaloon pariksi tunniksi niin että kaikki sulaa. Itselläni tuo auttoi aina.
- PPLehto
Tänä aamuna, kun oli taas plussan puolella lämpötila, ei ääniä kuulunut niin paljon eli kyllä noilla äänillä jokin yhteys on pakkasiin... Täytyy kyllä silti mainita ensi viikolla 30tkm:n huollossa, että tarkistaisivat ainakin etupään jousituksen, jos siellä on ihan oikeasti jotain vialla.
Ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon olet -ah- omalla Nubirallasi ajanut tähän mennessä? - noin
PPLehto kirjoitti:
Tänä aamuna, kun oli taas plussan puolella lämpötila, ei ääniä kuulunut niin paljon eli kyllä noilla äänillä jokin yhteys on pakkasiin... Täytyy kyllä silti mainita ensi viikolla 30tkm:n huollossa, että tarkistaisivat ainakin etupään jousituksen, jos siellä on ihan oikeasti jotain vialla.
Ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon olet -ah- omalla Nubirallasi ajanut tähän mennessä?16tkm
- -ah-
PPLehto kirjoitti:
Tänä aamuna, kun oli taas plussan puolella lämpötila, ei ääniä kuulunut niin paljon eli kyllä noilla äänillä jokin yhteys on pakkasiin... Täytyy kyllä silti mainita ensi viikolla 30tkm:n huollossa, että tarkistaisivat ainakin etupään jousituksen, jos siellä on ihan oikeasti jotain vialla.
Ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon olet -ah- omalla Nubirallasi ajanut tähän mennessä?46tkm on mittarissa tällä hetkellä. Auto oli juuri 45tkm:n huollossa. Käytännössä tekivät öljynvaihdon yms. perushommat, mitään vikoja ei ollut. Hyvinhän tuo Korean ihme on toiminut.
- PPLehto
PPLehto kirjoitti:
Tänä aamuna, kun oli taas plussan puolella lämpötila, ei ääniä kuulunut niin paljon eli kyllä noilla äänillä jokin yhteys on pakkasiin... Täytyy kyllä silti mainita ensi viikolla 30tkm:n huollossa, että tarkistaisivat ainakin etupään jousituksen, jos siellä on ihan oikeasti jotain vialla.
Ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon olet -ah- omalla Nubirallasi ajanut tähän mennessä?Nyt on taas hiljaista. Ne saakelin vakaajatankojen kumipuslat olivat ilmeisesti taas syypäinä. Eteen mulla jo ne kerran viime keväänä vaihdettiin. Nyt sekä edestä että takaa ne voideltiin ja edestä myös hiukan muovailtiin. Äänet ovat toistaiseksi tiessään. Toivottavasti pysyvästi. :) Kyllä oli muuten taas halpa huolto verrattuna Peugeottiin... Yksi koneen ääni meni "jälkikorjaukseen", kun epäilivät, että konehuoneesta tuleva ihmeellinen ujellus kylmällää tulisi jakopään kotelosta, jota ei ollut varastossa. Saapa nähdä, koska se tulee ja auttaako se mitään...
- PPLehto
PPLehto kirjoitti:
Nyt on taas hiljaista. Ne saakelin vakaajatankojen kumipuslat olivat ilmeisesti taas syypäinä. Eteen mulla jo ne kerran viime keväänä vaihdettiin. Nyt sekä edestä että takaa ne voideltiin ja edestä myös hiukan muovailtiin. Äänet ovat toistaiseksi tiessään. Toivottavasti pysyvästi. :) Kyllä oli muuten taas halpa huolto verrattuna Peugeottiin... Yksi koneen ääni meni "jälkikorjaukseen", kun epäilivät, että konehuoneesta tuleva ihmeellinen ujellus kylmällää tulisi jakopään kotelosta, jota ei ollut varastossa. Saapa nähdä, koska se tulee ja auttaako se mitään...
Nyt on sitten jakopään muovikotelokin vaihdettu ja kylmällä kuulunut ulina tuntuu olevan tiessään. :) Nyt saanee taas rauhassa odotella seuraavaa määräaikaishuoltoa...
- Rasse
Kyllä kuullu ääni kun ajaa esim. korotetun suojatien yli.Kaasuiskarit nääs ne antaa ääniä.Mutta mitään vikaa niissä ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723412Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211883Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.291549- 841421
- 1371068
- 811024
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.67963Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86816Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61717Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51706