Kokoomus asettui sille kannalle, että Kriisinhallinta EU:ssa ei voi perustuslain mukaan siirtää päätösvaltaa pois hallitukselta, jolle kaikki EU-päätökset kuuluvat.
Niinistö on sanonut kunnioittavansa perustuslakivaliokunnan lausuntoa.
Nyt Vanhanen lähtee laatimaan poikkeuslakia, jolla persidentti tuodaan mukaan kaikkiin - myös EU:ta koskeviin päätöksiin, jossa liikutellaan sotilasosastoja EU-tehtäviin.
Käytännössä tämä merkitsee, että hallitukselta otetaan pois päätösvaltaa kun sitä siirretään presidentille.
Hyväksyykö kokomus tämän vai pysyykö kokoomus aiemmalla linjallaan, että valtioneuvoston tulee olla aina vastuussa kaikista EU-pääyöksistä, myös turvallisuuspoliittisista mukaan lukien päätös suomalaisten EU-joukko-osastojen käytöstä.
Kokoomuksen kanta perustuslakiin
tarvittaisi pian
2
80
Vastaukset
- Tjaah
Hän varmaan yhdessä Sasin kanssa turmelee Suomen päivystysvuoron tammikuulta huhtikuulle 2007.
Suomessa perustuslain muutokseen pitäisi sisällyttää perustuslakivaliokunnan tai ainakin Kimmo Sasin ja Arja Alhon lakkauttamisen.- Nalle W
keskosena vapautettu muuten vaan?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627