Vainajan poismenon jälkeen jaettiin perintö, joskin vainajan ja hänen puolisonsa hallussa ollut asunto jäi eloonjääneen puolison hallintaan; hän asui siinä pari vuotta, jonka jälkeen muutti palvelutaloon ja asunto pantiin vuokralle. Asunnon hallinnassa ei tapahtunut muutoksia.
Aluksi asunto ilmoitettiin veroviranomaisille kuolinpesän omaisuutensa ja vuokratulosta maksettiin veroa lain mukaisesta 28 %, ja veron maksoi hallintaoikeuden omaava puoliso, joka sai vuokratulotkin.
Sittemmin toinen vainajan (ja eloonjääneen puoliso) lapsista väitti, että verotus olisi hallintaoikeuden omaavalle puolisolle edullisempaa, jos asunto ilmoitetaan veroviranomaisille eloonjääneen puolison omaisuutena. Näin tehtiinkin. Tämän vaikutuksesta ei vielä ole tietoa.
Kummastuttaa joka tapauksessa tuollainen väite. Onko tässä nyt se mahdollisuus ja todennäköisyys, että asunto katsotaankin osuuksien mukaisesti eloonjääneen puolison ja kahden lapsen omaisuudeksi yhtä hyvin kuin sen tulotkin heidän tuloikseen, jolloin lapset siitä hyvästä, että eloonjäänyt puoliso maksaisi oman osuutensa (50 %) vuokratulosta aiheutuvasta verosta, maksavat kumpikin vastaavasti 25 % koituvasta verosta, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut? Kyse olisi siis siitä, että vuokratulosta maksettaisiin veroa yhtä paljon, mutta maksutapa olisi erilainen.
vuokratulosta veroa keneltä
6
579
Vastaukset
- omistusosuuksien
suhteessa.
- pts
Asunnon omistussuhteista ei voi noin vain päättää kulloinkin vallitsevien mielihalujen mukaan. Muutokset edellyttävät todellista kauppaa.
Tapauksessannehan leskelle on jäänyt hallintaoikeus. Hän siis nauttii asunnon vuokratuoton ja maksaa siitä veron kokonaan. Veron määrään ei vaikuta se miten suuren osan hän omistaa vaan miten suurta osaa hän hallitsee. - omistaja toisessa polvessa
Vuokratulosta peritään veroa omistajilta omistusosuuksien suhteessa.
- kisa
Olen lahjoittanut vuokra-asunnon alaikäisille lapsilleni, jotka siis omistavat asunnon, mutta säilytin itselläni hallintaoikeuden. Minä saan vuokratulon, ja maksan myöskin lähdeveron.
- sdsfs
kisa kirjoitti:
Olen lahjoittanut vuokra-asunnon alaikäisille lapsilleni, jotka siis omistavat asunnon, mutta säilytin itselläni hallintaoikeuden. Minä saan vuokratulon, ja maksan myöskin lähdeveron.
Missä sanotaan että noin tehdään?
- dfjgdjglkj
Asia on kyllä niin, että vain hallintaoikeuden omistaja voi vuokrata asunnon ja maksaa tietysti saadusta vuokratulosta veron. Tämän takiahan se hallintaoikeus pidätetään itsellä mutta omistusoikeus annetaan esim. lapsille, ettei perintöverotus nousisi kohtuuttomaksi. Ja jos luopuu hallintaoiekeudesta, tarkoittaa se taas uutta lahjaa, josta menee lahjavero !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238