Vuotoksellakin

Inarinjärvestä on saatu ennätysmäärin taimenia.

Neljän viime vuoden taimensaalis on ollut suurin kolmeenkymmeneen vuoteen. Myös järven muikkukannat ovat vahvistuneet, mikä on vaikuttanut taimensaaliin kasvuun.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Inarinjärvestä on saatu taimensaalista vuosittain 40-50 tonnia. Pääosa taimenista kalastetaan vasta 2-4 järvivuoden jälkeen, toisin kuin muualla Suomessa.

Inarinjärven velvoiteistutukset aloitettiin vuonna 1976 kompensoimaan Paatsjoen voimalaitosten vedensäännöstelystä johtunutta kalakantojen heikkenemistä. Inarinjärven istutuksiin käytetään järven omaa villiä taimenkantaa.

- Istukkaita tuottavia emokaloja voidaan uusia säännöllisesti luonnosta, mikä takaa istukkaiden geneettisen laadun
4181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saatu hyvästi silakkaa, jäämerestä kuulemma turskaa ja seitä.

Rapakoista ja 8 m vaihteluvälin säännöstelypaljuista ei ole saatu mitään muuta kuin sammakoita.

Äänestä
  • Lokassa tai Porttipahtaalla joissa on säännöstelyä. Mutta myös kalasaaliita, jopa niin että elinkeinoa harjoittavia kalastajia sinne on ilmaantunut. Silloin kun paikat olivat vain puroja, ei elinkeinoa kalastuksella harjoittanut yksikään henkilö tai perhe. Mitäs tuumit tuohon? Kai väität valheeksi tämänkin? Olen itse juuri noita elinkeninon harrastajia! Elän kohtalaisesti, ainakin paremmin kuin työttömyyskorvauksilla!

    Äänestä

  • Sompiojärvellä, kirjoitti:

    Lokassa tai Porttipahtaalla joissa on säännöstelyä. Mutta myös kalasaaliita, jopa niin että elinkeinoa harjoittavia kalastajia sinne on ilmaantunut. Silloin kun paikat olivat vain puroja, ei elinkeinoa kalastuksella harjoittanut yksikään henkilö tai perhe. Mitäs tuumit tuohon? Kai väität valheeksi tämänkin? Olen itse juuri noita elinkeninon harrastajia! Elän kohtalaisesti, ainakin paremmin kuin työttömyyskorvauksilla!

    Porttipahdassa ja Lokassa vettä kesät talvet - aika merkittävä tekijä noin kalakantojen säilymisen kannalta. Ratkaisevaahan on kevättalvinen happitilanne. Olikohan vuosi 1976 kun Lokka ajettiin liian kuivaksi, turvelautat söivät hapen ja valtaisat roskakalamassat valuivat Luiroon. Kesällä oli sitten jokirannat väärällään särjenraatoa ja haju hirveä - kuljeskelin tuolloin Vuolttisen varressa ja ihmettelin näkyä.

    Sitäpaitsi Sompiojärvi oli ennen vanhaan riestolaisten ja lokkalaisten kala-aitta, kiiskismarkkinat joka syksy, ruska-aikana nousi ojiiin valtaisasti pikkukalaa jota haaviamalla pyydettiin. Sompiojärvi oli vieläpä kuulemma kaksipohjainen saivo, siellä jängän alla toinen isompi järvi piilotteli.

    Eli kyllä kotitarve- syömäkala vain otettiin näistä vanhoista vesistäkin, eipä silloin tietysti mitään rahataloutta ja ammattikalastusta ollut.

    Äänestä

  • sompion sissi kirjoitti:

    Aivan kuin teräsharja ja harjateräs, nekin ovat kaksi eri asiaa. Ainahan niitä onkikaloistakin saa särvintä, mutta ei se elikenoon riitä! Lokka on sen jälkeen raivattu niin hyvin kun kun on tarve ollut! Vilkaiseppas kesällä rantoja uudelleen . Lollka ja porttipahta kulkevat samaa rataa ja ovat yhteydessä sekä säännöstelyn alaisia silloin kun energia tarvitaan, siloin lasketaan pintaa yhtäaikaisesti Vuotson kanavan lautta. Ja höpinät olkoot höpinöitä! Sompiojärvi on nyt Lokan pinnan tasalla ja sielläkin on vesi korkeammalla kuin luonnontilassa. Nykyisin ei kalat tukehdu kuten ennen kun niiden oli joukola paettava puroihin joita ne tapettiin surutta.
    Se kaksipohjaisuus on tarua ja niin monessa paikassa järvi sammaloituu ja rantiojen alla on melkoiset vesimassat, mutta sitä tioista pohjaa ei ole milloinkaan havaittu!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näin. kirjoitti:

Inarinjärvestä on saatu ennätysmäärin taimenia.

Neljän viime vuoden taimensaalis on ollut suurin kolmeenkymmeneen vuoteen. Myös järven muikkukannat ovat vahvistuneet, mikä on vaikuttanut taimensaaliin kasvuun.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Inarinjärvestä on saatu taimensaalista vuosittain 40-50 tonnia. Pääosa taimenista kalastetaan vasta 2-4 järvivuoden jälkeen, toisin kuin muualla Suomessa.

Inarinjärven velvoiteistutukset aloitettiin vuonna 1976 kompensoimaan Paatsjoen voimalaitosten vedensäännöstelystä johtunutta kalakantojen heikkenemistä. Inarinjärven istutuksiin käytetään järven omaa villiä taimenkantaa.

- Istukkaita tuottavia emokaloja voidaan uusia säännöllisesti luonnosta, mikä takaa istukkaiden geneettisen laadun

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu