Pieni kertaus

Duracellpupu

KOKOOMUKSEN Duracell-pupun ja kaikkien alojen erityisasiantuntijan Kimmo Sasin johtama eduskunnan perustuslakivaliokunta on saanut maahan aikaan perustuslaillisen kriisin, jonka ratkaisemisessa hyvät neuvot ovat kalliit.

Kun valiokunnalle ei kelvannut hallituksen yksimielinen esitys uudeksi kriisinhallintalaiksi, pääministerillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin vetää esitys pois käsittelystä. Kiistaa on siitä, kuka päättää suomalaisten kriisinhallintajoukkojen lähettämisestä maailman sotatantereille, presidentti vai valtioneuvosto.

* * *PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA astui monille varpaille katsoessaan, että päätösvalta asiassa kuuluu valtioneuvostolle, ei presidentille. Valiokunta asettui näin vastahankaan presidenttiä ja yksimielistä hallitusta vastaan.

Märkää rättiä sai naamaansa myös oikeuskansleri Paavo Nikula, jonka tehtäviin kuuluu hallituksen lakiesitysten oikeellisuuden valvonta. Mies on hoitanut hommansa huonosti, kun on päästänyt käsistään läpi tällaisen esityksen.

Turpaan tuli myös suurimmille puolueille, joiden mielestä presidentin valtaoikeuksiin ei tulisi puuttua ainakaan ennen kuin tammikuussa valittavan presidentin kausi alkaa olla ehtoopuolella.

Lukuisissa maailman valtioissa valta on sillä, kenellä on kiväärit. Meillä ei onneksi ole niin, joten Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunnalla on varaa leikkiä ja tehdä politiikkaa näinkin vakavalla asialla.

http://www.suomenmaa.fi/Porttivahti.html

3

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Länsidemokraatti

      -
      Perustuslakivaliokuntaa vastaan noin ala-arvoiset hyökkäykset on törkeää parlamentarismin häpäisemistä.

      Eihan Kimmo Sasi yksin tee päätöksiä siellä.

      Ei demarien edustajat eivätkä kepun edustajat valiokunnassa vastustaneet valiokunnan lausuntoa.

    • Maassa on johtakriisi

      -

      http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=82718

      Suomi tarvitsee itse kriisinhallintaa, koska meillä
      on johtajakriisi (presidentti-pääministeri).

      Oi aikoja.. tämäkin vielä.

      ..niin aikanaan 1990-luvulla EI-EU:lle vastaiset tahot Vanhanen, Tuomioja jne. ovat nyt ministereinä. Onko tämä
      nyt sitten sattumaa !!!!!

      • johtajakriisi

        Sasin pitäisi vetää johtopäätökset täydellisestä mahalaskustaan. Uskottavuus meni - muuta vaihtoehtoa ei taida olla kuin pikainen eroaminen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7662
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      116
      5318
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      119
      3547
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      69
      1381
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe