-
Torstai 1.12.
Osa 1: Janajevin veljet
He ovat juuri nyt iltauutissa televisiossa. Vakavailmeistä joukkoa, vasemmalta lukien Heinäluoma, Vanhanen ja Enestam.
He ovat juuri tehneet tärkeän ratkaisun. On päätetty muuttaa perustuslakia, kun se ei muutoin taipunut tahtoon.
Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Laitamiesten katse etsii leposijaa, ja keskeltä tulee toistoa. Näin äkkinäistä perustuslainmutosta ei ennen olekaan tehty. Eikä näin pientä. Mutta tämähän on kova juttu, onhan?
Janajev ja veljet tekivät aikanaan myös tärkeän ratkaisun. He tekivät vallankumouksen. Sitä kesti kaksi päivää. Siten he selvisivät.
Osa 2: Miehistä ja naisista
Heitä on täällä nyt yli kolmesataa. Naisia. On NaisNostettaNiinistölle - ilta Espoon Sellossa.
Mies on herkkä naiselle. Äidistä lähtien, lämpöä. Sisaret, osaavatkin kiusata. Ensirakkaus, joka ei ole huomaavinaankan.
Poikieni äiti, takaisin lämpöön. Mies on naiselle herkempi kuin nainen miehelle. Se on luonnon laki.
Ole tässä sitten presidenttiehdokas.
Niinistön blogissa taas puhuttelevaa tekstiä
3
116
Vastaukset
- vallankaappaushankkeesta?
Vihjaamalla Janajevin veljeksiin, Niinistö vihjaa vallankaappaushankkeesta?
- Oikea vertaus
---
Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Laitamiesten katse etsii leposijaa, ja keskeltä tulee toistoa. Näin äkkinäistä perustuslainmutosta ei ennen olekaan tehty. Eikä näin pientä. Mutta tämähän on kova juttu, onhan?
Janajev ja veljet tekivät aikanaan myös tärkeän ratkaisun. He tekivät vallankumouksen. Sitä kesti kaksi päivää. Siten he selvisivät.
--
Kukas tällä saitilla ylistää Vanhasta, kuten Kekkosta. Hänhän kehuu, että Suomessa on harkitseva pääministeri. Oliko maltti valttia
taaskaan. Kriisinhallintaan osallistumisesta tehtiin todella vaikea prosessi. Suomi halutaan ilmeisesti etäämmäksi EU:sta.
Nyt tarvitaan poikkeuslaki ja tarvitaan perustuslain muutos. - ..typerää ja vähemmän viisa...
Suomen laillista hallitusta rinnastetaan päissään heiluviin vallankaappaajiin ???
Kyllähän se "puhuttelee" ?
Puhuttelee ja kyselyttää avustajanokkeluuksien perään.
Niinistö itse kuitenkin joutuu vastaamaan, kun perusteluja murjaisuun tullaan kyselemään.
Siinä ei otsanahka yhtään siliä.
Niille Jyväkylässä lahjoitetuille on käyttöä - jos loan heittoon aiotaan ryhtyä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250