Jotkut ovat kovasti penänneet, mikä on Niinistön kanta sasin toimintaan- Minusta se käy aika hyvin ilmi Niinistön blogeista, jotka peistaan tähän alle sellaisinaan:
- - - - - - - - - -
Lauantai-sunnuntai 26.-27.11.
Kriisinhallintalaki alkaa aiheuttaa kriisiä. Itse lain kohtalo on tällä erää selvä, kriisi on noussut eri tasolle. Nyt puhutaan perustuslakivaliokunnan uskottavuudesta.
Perustuslakivaliokunnalla on aivan erityinen ja muista valiokunnista poikkeava asema. Se on perustuslaillisuuden ylin vartija ja tulkitsija poliittisessa järjestelmässämme. Erityisasema näkyy mm. niin, ettei eduskunnan täysistuntokaan voi valiokunnan mielipidettä ohittaa.
Perustuksen kantoja on ennenkin arvosteltu ja hallitukset ovat ennenkin vetäneet esityksiään takaisin valiokunnan mietinnön vuoksi. Mutta harvoin, jos koskaan ennen, valiokuntaa on näin moitittu. Eduskunnan luottamuksen varassa toimiva hallitus ja sen pääpuolueiden puheenjohtajat ovat antaneet ymmärtää, että perustuslakivaliokunta (=eduskunta) on tieten tehnyt väärän ja perustuslain vastaisen tulkinnan.
Vanhanen ja osin myös Halonen ovat viitanneet valiokunnan "politikointiin". Puoluepolitiikasta tuskin oli kyse, sillä yksikään hallituspuolueen edustajista ei valiokunnassa kannattanut hallituksen esitystä. Minusta vaikuttaa, että kyse on ollut näkemyserosta, jossa valiokunnan jäsenet ovat antaneet pääpainon hallituksen EU-toimivaltaa koskevalle säädökselle ja katsoneet sen sivuuttavan ylipäällikkyyden tuoman toimivallan.
Olen eri mieltä kuin valiokunta, minusta ylipäällikkyys olisi kattanut myös EU-joukot. Tälle tulkinnalle olisi ainakin ollut tilaa, siis olisi ollut mahdollista päätyä hallituksen esityksen mukaiseen tulkintaan. Sitä valiokunta ei halunnut käyttää. Mutta kun valiokunta on kantansa ilmaissut, siihen on tässä vaiheessa tyydyttävä.
Pääministerin, presidentin ja suurimman hallituspuolueen puheenjohtajan kommentit viittaavat siihen, että perustuslakivaliokunta ei toimivaltakysymyksissä nauti heidän luottamustaan. Valiokunnan piiristä annetuissa kommenteissa taas viittaillaan painostukseen ja puuttumiseen valiokunnan itsenäiseen rooliin.
Entisenä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana tulee huoli. Sama aihepiiri, toimivallan kysymykset, tulevat pian uudelleen esiin. Kriisinhallintalaki uhkaa aiheuttaa perustuslaillisen kriisin.
Maanantai 28.11. - Vallan harkitsematonta
Perustuslakikeskustelu näyttää jatkuvan. Kaikki asiantuntijat tuntuvat oudoksuvan niitä harkitsemattomia haukkuja, joita perustuslakivaliokuntaa kohtaan on esitetty.
Mielestäni erityisesti pääministerin olisikin syytä hyvän järjestyksen vuoksi tunnustaa valiokunnan asema ylimpänä perustuslain tulkitsijana. Jos hän jättää väitteensä tietoisesta ja virheellisestä tulkinnasta elämään, hän tekee suomalaiselle perustuslaillisuudelle suurta vahinkoa.
Toinen asia on, että perustuslakivaliokunta olisi voinut sille esitettyjen lausuntojen valossa korostaa presidentin asemaa ylipäällikkönä. Yksikään hallituspuolueen jäsen
ei tätä halunnut tehdä. Valitettavasti, minusta ylipäällikkyys olisi johtanut presidenttivetoisuuteen. Valiokunnan mielipiteen jälkeen tähän päästäisiin vain perustuslain
säätämisjärjestyksessä.
Julkisuudessa on kerrottu valmiuslainsäädännön valmistelusta, jossa pyrkimyksenä olisi siirtää presidentin toimivalta asetuksen antajana hallitukselle. Se olisi selvä muutos nykytilaan ja presidentin toimivaltuuksien kaventamista. Kolmen suuren puolueen puheenjohtajat ovat viime keväänä sopineet presidentin valtaoikeuksien säilyttämisen ennallaan. Siitä haluan muistuttaa.
Torstai 1.12.
Osa 1: Janajevin veljet
He ovat juuri nyt iltauutissa televisiossa. Vakavailmeistä joukkoa, vasemmalta lukien Heinäluoma, Vanhanen ja Enestam.
He ovat juuri tehneet tärkeän ratkaisun. On päätetty muuttaa perustuslakia, kun se ei muutoin taipunut tahtoon.
Kaikki ei ole kuitenkaan kohdallaan. Laitamiesten katse etsii leposijaa, ja keskeltä tulee toistoa. Näin äkkinäistä perustuslainmutosta ei ennen olekaan tehty. Eikä näin pientä. Mutta tämähän on kova juttu, onhan?
Janajev ja veljet tekivät aikanaan myös tärkeän ratkaisun. He tekivät vallankumouksen. Sitä kesti kaksi päivää. Siten he selvisivät.
- - - - - - - - - - -
Blogit kokonaisuudessaan täällä:
http://www.niinisto.net/index.php?option=com_content&task=blogcategory&id=5&Itemid=26
Niinistön kanta Sasiin
6
196
Vastaukset
- Maltillinen porvari
...liekö loppuun asti harkittu ???
Tai oma kirjoittama ?
Suomen laillisen hallituksen päätöksentekoa verrattiin laittomaan vallankaappaukseen ja juopuneina toimimiseen ???
Pitäisiköhän vähän katsoa noita avustajanokkeluuksia ?
Niistö kun joutuu vielä itse vastaamaan murjaisua koskeviin kysymyksiin.
Kaikki nokkeluudet eivät ole ennenkään pitkälle kantaneet.
http://www3.ilkka.fi/servlet/page?_pageid=5402&_dad=portal30&_schema=
PORTAL30&depa=10&id=3503232- Jaba_43
Pelkkä sarkastinen loppukaneetti, ei sen kummempi.
Paljon pahempaa kieltä kokoomuksesta käyttivät Vanhanen ja Heinäluoma koettaessaan raivokkaalla haukkumisellaan peitellä sitä, että juuri heidän puolueittensa edustajat kokoomuksen ohella katsoivat, ettei hallituksen päätäntävaltaa EU-asioissa siirretä pois hallitukszelta eikä anneta presidentille noin vain, koska perustuslaki ei sellaista salli.
Vanhasen olisi pitänyt uskoa ja osata ennakoida, ettei hänen lakinsa ole perustuslain mukainen eikä tehdä itseään naurunalaiseksi yrittäessään saada sitä painostamalla läpi ja epäonnistuttuaan lähtee sitten edelleen loukkaantuneen kiukkuisena ajamaan hätäistä perustuslain muutosta toteuttaakseen halosen kanssa sopimansa vallansiirrot.
Niinistön blogi on aika mietoa ivaa siitä, mihin miinaan Vanhanen käveli itse sitä tajuamatta.
- SK 48 2.12.2005
"Antero Raatikainen lahjoitti Sauli Niinistölle duunarin haalarit suojaksi loanheittoa vastaan"
Aikooko Sauli aloittaa loanheiton ?- Jaba_43
Se, että kommentoidaan asioita, joita muut parhaillaan tekevät ei ole loanheittoa.
- ei voi...
Jaba_43 kirjoitti:
Se, että kommentoidaan asioita, joita muut parhaillaan tekevät ei ole loanheittoa.
...muuta kuin louskuttaa leukaansa. Isänmaalle onneksi on se, että se on Kokoomuksena osana ainakin vuoteen 2011!
- Jaba_43
ei voi... kirjoitti:
...muuta kuin louskuttaa leukaansa. Isänmaalle onneksi on se, että se on Kokoomuksena osana ainakin vuoteen 2011!
Hallituspuolueiden valiokuntajäsenet olivat tällä kertaa opposition kanssa samaa mieltä, mikä antaa normaalia erilaisemman pohjan arvostella Vanhasen hermostunutta tempoilua itse aiheutetun epäonnistumisensa jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331925- 69842
Msisa on eronnut
Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.28812Venäläisiä keksintöjä?
Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?259724Tiedän että on aika luovuttaa
En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r64703Katumuksesta
Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t132670- 10664
- 26639
- 77637
Sisällissota kiihtyy Ruotsissa
KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.200627