Sauli Niinistö vertaa televiossa esiintyneitä karhukoplalaisia (Vanhanen, Heinäluoma, Enestam) juoppoihin Janajevin veljeksiin. Janajevin veljeksetkin tekivät vallankumousta kaksi päivää ja sitten he selvisivät.
Kyllähän Niinistö sai makoisaa piruilemisen aihetta erityisesta vastaehdokas Vanhasta kohtaan Vanhasen töppäilyistä kriisinhallintalakiesityksen tiimoilla.
Niinistö ampuu jo kovilla
17
828
Vastaukset
- presidenttiä
"Ekonomipäivät Kalastajatorpalla – puheeni lähtee suomalaisesta pääomasta – omasta päästä - "
- Uusinen
Kirsi Pihan kirjoittamalta. Niinistö on ulkoistanut ajattelunkin!
- äänittä jää
Ainahan sitä piruilla voi, mutta eri asia on, tuoko se ääniä edes ensimmäisellä kierroksella.
Ei se varmaan ääniä Niinistölle paljon lisää tuo. Mutta Vanhasen äänisaalista kyllä voikin sitten vähentää paljonkin se, kun hän on niin näyttävästi rähmällään demarien edessä. Sitä kautta Niinistön äänisaalis voi jo kasvaakin, kun ihmiset etsivät vaihtoehtoa paniikki-Matille. Vanhanen on kaiketi jo käytännössä luovuttanut tavoittelemasta presidenttiyttä ja petaa vain rähmällään olollaan paikkaa valtiovarainmnisteriksi vaalien jälkeiseen punamultahallitukseen.
- Munat yhteen koriin?
Mielipidepankki kirjoitti:
Ei se varmaan ääniä Niinistölle paljon lisää tuo. Mutta Vanhasen äänisaalista kyllä voikin sitten vähentää paljonkin se, kun hän on niin näyttävästi rähmällään demarien edessä. Sitä kautta Niinistön äänisaalis voi jo kasvaakin, kun ihmiset etsivät vaihtoehtoa paniikki-Matille. Vanhanen on kaiketi jo käytännössä luovuttanut tavoittelemasta presidenttiyttä ja petaa vain rähmällään olollaan paikkaa valtiovarainmnisteriksi vaalien jälkeiseen punamultahallitukseen.
Otetaanpa lähtökohdaksi tuo teoriasi, että Niinistön piruilu johtaa siihen, että se pienentää Vanhasen äänisaalista, mutta ei kuitenkaan tuo Niinistölle itselleen paljoa ääniä.
Se tarkoittaa sitä, että osa Vanhasen äänisaaliista ohjautuukin ensimmäisellä kierroksella Haloselle. Se taas merkitsee sitä, että Niinistö ei takuuvarmasti saa niitä ääniä myöskään toisella kierroksella, mikäli sille selviytyy.
Toiseksi, Niinistön piruilu vaikuttaa sillä tavalla, että myös Vanhasen takana pysyneet keskustan uskolliset kannattajat äänestävät toisella kierroksella Halosta jo pelkästään kostoksi Niinistölle.
Siitä seuraava vaalitulos olisi nolo Niinistön kannalta.
Keskustan ja kokoomuksen ehdokkaiden mahdollisuus menestyä toisella kierroksella Halosta vastaan edellyttää, että kumpikin puolue käy korrektia keskinäistä kampanjaa ja toivoo mahdollisimman suurta äänipottia niin Vanhaselle kuin Niinistöllekin. Vain tällä tavalla toimien toista kierrosta varten on olemassa riittävän suuri ns. porvarillinen leiri, jota voidaan sitten yhdessä ajaa voittaneen porvarillisen ehdokkaan taakse.
Ei tietenkään ole kovinkaan todennäköistä, että omia ehdokkaitaan äänestänyt porvarillinen leiri pysyisi yhtenäisenä toisella kierroksella, mutta ei sen leirin kokoa kannata etukäteenkään pienentää. - samaa
mieltä, tosi lapsellinen mies. Toisinaan sitten muka yrittää ärähdellä kuin karhu?
- pirukaan ota selvää
On kyllä mattivanhanen nettisivulla niin monimutkaista selostusta päätöksenteoista kriisihallintaoperaatioissa, että ei siitä pirukaan ota selvää. Vähän samnlaista viisastelua kuin Tuomiojalla Itsevaltiaissa. Kai selvän asian voi myös lyhyesti ja selvästi kiteyttää.
Sehän nyt on selvää, että pressan tulee johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Ja sitten on kaksi eri asiaa: Suomen ko.politiikka sekä EU:n ko.politiikka. Suomi on liittynyt EU:hun - on unionin jäsen. Pressa johtaa vain Suomen ko.politiikkaa. Ja nyt punamulta perustuslaista huolimatta näkee, että pressan nimi pitää olla ennen pääministerin nimeä, kun lähetetään kirje EU:n kriisinhallinatjoukoista EU:lle. EU:ta pidetään vieraana yhteisönä, jota kohdellaan kylmän etäisesti kuin vierasta valtiota - eli EU-asioita kyllä voidaan pilkkoa.
Ompahan saivarin kylmää unionipolitiikkaa!- Römpän ukko
On siinä talonpojilla tavaamista. Juuri mitään ei ymmärretä, mut lopuksi toteamus: Matti on hyvä mies!
- paukut
Sauli Niinistö on yhden (1) kerran elämässään ampunut kovilla. Tämä tapahtui hetikohta hänen perittyään Viinasen valtaistuimen valtiovarainministerinä. Hän erehtyi puhumaan julkisuudessa rahataloudesta ja reaalitaloudesta eri asioina. Hänet tallattiin järjestykseen hyvin isoilla saappailla. Sen jälkeen kaikki mitä hän on esittänyt on ollut pelkkää tuhnua.
Niin nytkin. Niinistön jutut ovat hampaattomia. Ehkä hän on liiaksi eläytynyt työnväenehdokkaan imagoon, syönyt ja syöttänyt kannattajilleen hernesoppaa, ja nyt joudumme nuuhkimaan hyvinvointi-ihmisen ilmavaivoja. - Jaba_43
Tuorein Suomen Kuvalehti ampuu Vanhasta kovilla, kun kommentoi konsensuspolitiikan ulottamista eduskunnan perustuslakivaliokunnan painostamiseen.
Eihän asia niin voi olla, että vallan kolmijaon kaksi osapuolta, presidentti ja pääministeri kahdestaan päättävät ja eduskuntaryhmillään yksimielisesti hyväksyttävät lainmuutoksen, joka tämän yksimielisyyden jälkeen pitäisi kumileimata perustuslakivaliokunnassa.
Tuli Vanhaselle ja demareille terveellinen opetus siitä kuka käyttää kansanvaltaa. Se siis ei ole poliittinen eliitti kabineteissaan, vaan kansa eduskunnan välityksellä, tässä tapauksessa perustuslakivaliokunnan välityksellä.
Paljastavintahan asiassa oli presidentin ja johtavien ministereiden tyrmistynyt kiukku ja paniikinomaiset haukkumiset, kun heidän painostuksensakaan ei saanut perustuslakivaliokuntaa taipumaan ja esittämään tulkintaa,joka valiokunnan mielestä olisi ollut perustuslain vastainen.
Nyt siis päästiin oikeaan marssijärjestykseen. Silloin kun muutetaan perustuslaissa määriteltyjä, valtioelinten toimivallan rajoja, niin se nyt on vaan tehtävä samassa järjestyksessä kuin toimivallan rajoista on alunperinkin säädetty, eli perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Eli nyt päästään keskustelemaan asiasta: kuka lähettää kriisinhallintajoukkoja minnekin.
Toivottavasti asia avataan kokonaan auki, kun kerran perustuslaki avataan näiltä osin.
Omasta mielestäni valtioneuvosto voisi ottaa tässä itselleen kaiken vallan ja pääättää joukkojen lähettämisestä ja poisvetämisestä, sillä prikaatinkenraali Gustav Hägglundin mukaan joukkojen läöhettäminen on aina poliittinen päätös, ei ylipäällikön sotilaallinen päätös.
Joku taisi jopa jossain sanoa, ettei euroopassa ole yhtään valtiota, jossa sotajoukkojen ylipäällikkö päättäisi sodan aloittamisesta.- mikä on hyvä
...Muumimamma Halosen ja Soinin Timon isänmaallisissa äänilaareissa on tilaa. Tarvittaessa muillekin mahtuu, mutta eivätköhän nuo mainitut irtoäänistä kermat kuori.
- esikuntaupseeri
tuskin rintamalle uskaltaisi. Tuntee olonsa turvalliseksi vain panssaroidun Mersun takapenkillä.
Siinä Jäbä on oikeassa, että presidentin valtaa olisi syytä rajoittaa nykyisestäkin jos Niinistöstä tulisi presidentti. - Fritz
esikuntaupseeri kirjoitti:
tuskin rintamalle uskaltaisi. Tuntee olonsa turvalliseksi vain panssaroidun Mersun takapenkillä.
Siinä Jäbä on oikeassa, että presidentin valtaa olisi syytä rajoittaa nykyisestäkin jos Niinistöstä tulisi presidentti.Jääkäriupseerin poika Gustav Hägglund on ehkä valmis siihenkin, että komennus rintamalle tulee suoraan Saksan keisarilta. ;-)
- Uusinen
Suomen kuvalehti on paremman väen Tiedonantaja. Sen täyslaidallisia ei paljoa kannata noteerata. Lyhyestä virsi kaunis:
1) Suomessa ovat rauhanturvaajien lähettämisestä päättäneet tasavallan presidentti, hallitus ja eduskunta yhdessä jo vuodesta 1956.
2) Näin on toimittu myös EU-johtoisissa operaatioissa, missä Kongosta kieltäydyttiin, mutta mentiin mukaan Bosniaan ja Altheaan.
3) Kimmo Sasi, Arja Alho ja Irina Krohn alkoivat muuttaa hyväksi havaittua käytäntöä esittämällä Euroopan unionin valtioliittoluonteeseen sopimattoman tulkinnan (Suomi on edelleen muodollisesti itsenäinen valtio, millä on tasavallan presidentti ja ylipäällikkö, koska Euroopan unioni ei ole vielä valtio, vaan koordinoiva sopimusjärjestelmä, valtioliitto) väittäen, että pystyvät yhdellä perutuslakivaliokunnan lausunnolla muuttamaan 49 vuotta jatkuneen käytännön.
Kokoomuksen ja SDP:n sanastoon ei kuulu demokratia. Halonen, Tuomioja ja Vanhanen & Heinäluoma päättivät antaa kansalle mahdollisuuden äänestää asiasta 2007 eduskuntavaaleissa.
Nyt on jokaisella kimmosasilla mahdollisuus selittää äänestäjille, miksei ylipäällikkö saa päättää mahdollisesti sotaan johtavasta asiasta.
Toivottavasti Cafe Niinistössä keksitään jokin parempi perustelu perustuslakivaliokunnan vallankaappausyritykselle kuin journalistien ulvova lauma.
Eivät Helsingin Sanomien tai Suomen kuvalehden toimittajat ole mitään auktoriteetteja. Sasikin joutui puolustuskannalle vedotessaan Gustav Hägglundiin luottaen siihen, ettei oltaisi luettu hänen kirjojaan, mm. Euroopan puolustus.
Se, että Sasi pakenee auktoriteettiperusteluihin osoittaa, että mieheltä on argumentit loppu. Sasi ja Zyskowicz ovat Suomen päivän politiikan Tiku ja Taku. - Uusinen
esikuntaupseeri kirjoitti:
tuskin rintamalle uskaltaisi. Tuntee olonsa turvalliseksi vain panssaroidun Mersun takapenkillä.
Siinä Jäbä on oikeassa, että presidentin valtaa olisi syytä rajoittaa nykyisestäkin jos Niinistöstä tulisi presidentti.Kokoomuslaisten kauhu presidentinvaltaa kohtaan johtuu heidän omasta kauhuskenaariostaan, siitä, että Riitta Uosukaisesta olisi tullut tasavallan presidentti ja hän olisi suunnitellut yhteen ottoa Zhirinovskin kanssa.
Kokoomuksella on niin isänmaalle vaarallisia presidenttiehdokkaita, että oman vaalivoittonsa uhatessa pyrkivät tekemään vaalituloksen itselleen vaarattomaksi. - Ville 2
Fritz kirjoitti:
Jääkäriupseerin poika Gustav Hägglund on ehkä valmis siihenkin, että komennus rintamalle tulee suoraan Saksan keisarilta. ;-)
taistolaisia. Hägglund on epäilyttävä ja edennyt urallaan lähinnä suomenruotsalaisen puolustusministerin vuoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412034- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461260Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50972- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24725Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637