Vanhanen yrittää

Mielestäni perustuslainmuutos on vallankaappaus hallitukselta presidentille. Kyseessä valtaisan iso periaatteellinen vallansiirto eduskunnalta presidentin suuntaan.

Aluksi kriisinhallintalaki yritettiin saada perustuslakivaliokunnassa lävitse, jopa painostuksen voimalla, mutta turhaan. Keskustan kansanedustajan Markku Rossin mukaan "korkeimmalta taholta" painostettiin valiokunnan demarijäseniä, mutta "korkein taho" ei saanut tahtoaan lävitse.

Onko Suomessa tosiaankin näin vallanhimoinen presidentti, että hän lähtee muuttamaan perustuslakia turvatakseen valtansa? Onko Suomessa tosiaankin näin heikko hallitus, joka antaa tämän kaiken tapahtua?
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onneksi huono perustuslaki nyt avataan. Nyt päätetään päätösvallan jaosta perustuslain säätämisjärjestyksessä eli oikein. Siinä Vanhanen joutuukin tekemään tosissaan töitä, kun kähminnät Halosen kanssa paljastuivat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vallankaappausta kirjoitti:

Mielestäni perustuslainmuutos on vallankaappaus hallitukselta presidentille. Kyseessä valtaisan iso periaatteellinen vallansiirto eduskunnalta presidentin suuntaan.

Aluksi kriisinhallintalaki yritettiin saada perustuslakivaliokunnassa lävitse, jopa painostuksen voimalla, mutta turhaan. Keskustan kansanedustajan Markku Rossin mukaan "korkeimmalta taholta" painostettiin valiokunnan demarijäseniä, mutta "korkein taho" ei saanut tahtoaan lävitse.

Onko Suomessa tosiaankin näin vallanhimoinen presidentti, että hän lähtee muuttamaan perustuslakia turvatakseen valtansa? Onko Suomessa tosiaankin näin heikko hallitus, joka antaa tämän kaiken tapahtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu