Untuvikkoministeri

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Kiviniemi lopettaisi nykyiset l%E4%E4nit/1093498

... mistä noita pöpejä kepulaisia pohojalaasämmiä piisaakin....Jätösmäki oli toinen samaa tasoa
3180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Asiaa:

Ulkomaankauppaministeri Mari Kiviniemi (kesk.) siirtäisi läänien tehtävät muille tahoille. Hän sanoo Polemiikki-lehdessä, että nykyisen kaltaiset suuret läänit ovat turhia.

Kiviniemi ei ole ensimmäinen Suomen keskustan edustaja, joka ehdottaa suurläänien purkamista. Puolue on ajanut vahvaa maakuntahallintoa ja suoria vaaleja maakuntahallitusten valitsemiseksi.

Kiviniemi ottaa Kunnallisalan kehittämissäätiön lehden haastattelussa kantaa myös kuntien palvelurakenneuudistukseen.

– Järkevintä olisi koota terveydenhuollon järjestämisvastuu kuntaa laajemmalle pohjalle. Ehkä maakunta voisi olla sopivan kokoinen yksikkö.

Kiviniemi sohaisee myös kolmatta kuumaa aihetta: pääkaupunkiseudun kuntien yhdistämistä.

– Olen itse lämmennyt pohtimaan jopa mahdollisuuksia, että koko pääkaupunkiseutu olisi vain yksi kunta. Nykyisessä yhteistyössä ei pystytä menemään konkreettisiin päätöksiin asti.

Äänestä
  • Punamultapuolueiden sekoilu on tullut maksamaan tavallisille kansalaisille valtavasti. Läänin uudistuksessa ei ollut mitään järkeä. Nämä viimeiset ehdotukset pitävät sisällään saman verran todellista asiaa, kuin kepuviirien kuiske maantien penkalla.

    Äänestä

  • nettomaksaja susirajalta kirjoitti:

    Punamultapuolueiden sekoilu on tullut maksamaan tavallisille kansalaisille valtavasti. Läänin uudistuksessa ei ollut mitään järkeä. Nämä viimeiset ehdotukset pitävät sisällään saman verran todellista asiaa, kuin kepuviirien kuiske maantien penkalla.

    oli demarien keskusvallan takaava toimenpide - sen alku. Sen kylkeen on myöhemmin liimattu muita Helsingistä johdettua keskusvaltaa vahvistavia rakenteita. Projektin toteutti ministerinä Jouni Backman.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauhdissa kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet/Kiviniemi lopettaisi nykyiset l%E4%E4nit/1093498

... mistä noita pöpejä kepulaisia pohojalaasämmiä piisaakin....Jätösmäki oli toinen samaa tasoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu